Perinteisesti kun jokin yritys on toiminut arveluttavasti, sitä aletaan boikotoida, jotta heille syntyisi paine asioiden korjaamiseen. Boikotti tuntuu meille helpolta vaikuttamiskeinolta, mutta on kamalaa ajatella, millaisia vaikutuksia sillä saattaa olla kaukaisen maan työläisten elämään.
Aiheittain:
- Elämäntapa
- Hankinnat
- Koti ja asuminen
- Mainonta
- Matkustus ja liikenne
- Ruoka
- Talous ja yhteiskunta
- Tavaran elinkaari
- Tyyli
- Vapaa-aika
- Kaikki artikkelit

Pitäisikö boikotoida?
9.2.2011 Nelli Heinimo
Vaatteiden ostamisen kauheus ja kauneus
3.2.2011 Outi Moilala
Vaatteiden ostaminen on vaikeaa. Ensin on kysymys siitä, millaista vaatetta on etsimässä eli mihin tilanteeseen se sopii. Herää myös kysymys, kuinka muodikas tai trendikäs vaatteen kuuluu olla. Eettisyys- ja ekologisuuskysymykset ovat pakostakin listan häntäpäässä, sillä vaatetta on turha ostaa, ellei sitä tule käyttäneeksi.
Puuvillan tie vaatteeksi
25.8.2010 Outi Moilala
T-paita on kiertänyt pitkän matkan ennen päätymistään Suomeen. Se on myös saanut eri tuotantovaiheissa roiman kemikaalikäsittelyn. Mihin kemikaaleja tarvitaan ja mistä puuvillavaatteen ympäristökuorma koostuu? Miksi Bangladeshin jokien vesi on vuoropäivin mustaa ja punaista?
Liian pieniä puuvillapelloilla
21.6.2010 Outi Moilala
Pari vuotta sitten selvisi, että H&M käyttää uzbekistanilaista puuvillaa, jota lapset keräävät satoaikana kouluun menon sijasta. Tapaus ylitti uutiskynnyksen, vaikka todellisuudessa vastaavaa tapahtuu kaiken aikaa.
Miksi vaatteet tehdään kaukana?
21.5.2010 Outi Moilala
Vaatteiden valmistus on siirtynyt Suomesta ulkomaille jo paljon, ennen kuin maassamme nousi kohu (miesten) työpaikkojen paosta.
Reilun kaupan puuvilla
17.4.2010 Outi Moilala
Suomen ensi-iltansa vastikään nähneen Puhtaat vaatteet -kampanjan kunniaksi Kulutus.fi julkaisee kevään ja kesän aikana vaatetusalan eettisyysasioihin erikoistuneen Outi Moilalan tekstejä. Ensimmäinen pohtii sitä, mikä osa Reilun kaupan vaatteesta onkaan reilua…
Hae sivustosta:
aktivismi dyykkaus eettinen kuluttaminen elektroniikka eläimet energia hinta ilmastonmuutos joulu Jätteet kasvissyönti kauppa kaupunki Kemikaalit kierrätys koirat koti Koti ja asuminen kulutus köyhyys lapset lapsi lemmikkieläimet lentäminen lihansyönti liikenne luomu Mainonta matkailu matkustus muoti nuukuusviikko ostaminen puhtaat vaatteet päästöt roskat Ruoka sademetsä shoppailu tavara uudelleenkäyttö vaatteet viherpesu yritykset älä osta mitään

