Seuraavaksi tulee varmaankin hinta ja toisaalta laatu. Ostaako kalliimpi, mutta mitä jos laatu ei vastaakaan hintaa?

Sitten on vielä istuvuus ja koko. Vaikka löytäisi jonkun ihanan, se ei välttämättä istu. Sopivan kokoisen vaatteen ja jalkineiden löytäminen on säännöllisesti vaikeaa joka viidennelle suomalaiselle, yli puolelle ajoittain. Monesti kuulee sanottavan, että ”olisi mahduttava näihin housuihin” – mielestäni vaatteiden on sopeuduttava kroppaan eikä päin vastoin!

Joillekin väri saattaa olla ratkaiseva tekijä. Joskus vain sopivan kiinnostavan värisiä ei ole myynnissä missään.

Kun tähän lisätään vielä valmistusmaa, ilmastovaikutukset, muut ympäristövaikutukset ja työntekijöiden oikeudet, ollaankin tekemisissä melkoisen matriisin kanssa.

Alkuperämerkinnät ovat vaatteissa vapaaehtoisia, eikä Made in -merkintä ei ole täysin luotettava. Niitä ei valvo mikään taho.

Taatusti reilusti tuotettuja ainakaan jokaiseen tyyliin sopivia vaatteita ei juuri ole. Reilun kaupan puuvillasta valmistettujen vaatteiden valikoima on vielä melko pieni ja silloinkin vain puuvilla on sertifioitua. Toki myös vaatteen valmistuspaikka on täytynyt ilmoittaa, ja usein valmistus onkin Reilun kaupan puuvillasta valmistettujen vaatteiden kohdalla kunnossa, varsinkin silloin, kun vaate on valmistettu kotimaassa. Muuta kuin puuvillan tuotantoa ei vain vielä valvota.

Myönnän siis, että vaatteiden ostaminen on sen verran hankalaa, että eettisyyskriteerit jäävät helposti pois. Sen vuoksi kannattaakin ostaa vain sopivaa, laadukasta ja kestävää ja antaa toiveita kaupalle. Ympäristökin kiittää ja toivottavasti valikoimaa tulee lisää.

Kirjoittaja on tutkinut vaatetusalan eettisyyttä. Teksti on julkaistu aiemmin Reilun kaupan puolesta ry:n blogissa.

Kerätty puuvilla karstataan ja kehrätään langaksi. Tässä vaiheessa käytetään kemikaaleja esimerkiksi estämään hapsuuntuminen kehräyksen aikana.

Lanka kudotaan tai neulotaan kankaaksi ja kankaasta ommellaan vaate. Kemikaaleja käytetään värjäyksen lisäksi vaatteen viimeistelyvaiheessa esimerkiksi estämään homehtuminen kuljetuksen aikana.

Suurin osa kankaista kudotaan ja ommellaan nykyisin Kiinassa niin puuvillasta kuin keinokuiduistakin. Keinokuidut ovat öljypohjaisina kiertäneet maailmalla melkoisen matkan öljyntuottajamaista Aasian kautta Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan. Maailman suurin öljyntuottaja ja -viejä on Saudi-Arabia, seuraavana molemmissa kategorioissa oli Venäjä (vuonna 2006). Keinokuidut ovat ympäristöystävällisempiä kuin luonnonkuidut.

T-paita on siis kiertänyt pitkän matkan ennen päätymistään Suomeen. Puuvilla on joko viljelty ja kudottu kankaaksi Kiinassa tai se on tullut Yhdysvalloista tai Länsi-Afrikasta (jotka muodostavat 56 prosenttia puuvillan viennistä) Aasiaan kudottavaksi. Aasian sisällä se on saattanut kiertää useammassa paikassa. Esimerkiksi logot painetaan ja merkit ommellaan usein Hong Kongissa, jossa ei muuta teollisuutta juuri ole. Sieltä vaate matkaa sitten Eurooppaan ja Suomeen.

Suomessa ei juuri enää ole omaa tekstiiliteollisuutta. 30 prosenttia maahamme tuoduista vaatteista tulee Kiinasta, noin puolet EU-maiden kautta lähinnä Aasiasta ja loput (muutama prosentti) suoraan muualta Aasiasta ja Virosta (lähde: Eurostat).

Vaatteen valmistuksen suurimmat ympäristövaikutukset tulevat kuljetusten ilmastovaikutusten lisäksi puuvillan viljelystä sekä värjäyksestä ja muiden kemikaalien käytöstä varsinkin, jos jätevedet lasketaan suoraan luontoon, kuten usein on kehitysmaissa tapana. Jokien väri vaihtelee Bangladeshin tekstiiliteollisuusalueilla sen mukaan, minkä väriset vaatteet ovat värjäysvuorossa minäkin päivänä. Vesi voi olla mustaa tai punaista.

Paikallisviranomaisten mukaan Intian Karurin kaupungin 606 tekstiilitehdasta tuottavat noin 225 miljoonaa litraa jätevettä päivittäin. Siitä noin 60 prosenttia on puhdistamatonta.

Vettä ei ole yksinkertaisesti varaa puhdistaa. Esimerkiksi Koillis-Kiinan teollisuusprovinssi Guangdongin pääkaupungissa Guangzhoussa teollisuuden likavesien puhdistaminen maksaisi 10 prosenttia koko kaupungin budjetista, ja vaikka rahaa olisi, vedenpuhdistuslaitos ei selviäisi edes kotitalouksien likavesistä. Yritykset ovat olleet haluttomia osallistumaan veden puhdistukseen.

Lähteet: Swedwatch: Svenska textilier: ren vinst, smutsig produktion, UNCTAD:in puuvillatietokanta ja Finatex: Tekstiilit ja ympäristö -kalvosarja.

Teksti on julkaistu aiemmin Outi Moilalan blogissa ja Reilun kaupan puolesta ry:n blogissa.

Puuvillan tuotannossa työskentelee alle 16-vuotiaita seuraavissa maissa: Argentiina, Azerbaidžan, Benin (myös pakkotyötä), Brasilia, Burkina Faso (myös pakkotyö), Egypti, Intia, Kazakstan (myös pakkotyö), Kiina (myös pakkotyö), Kirgisia, Paraguay, Tadžikistan (myös pakkotyö), Turkki, Turkmenistan (myös pakkotyö) ja Uzbekistan (myös pakkotyö). Pakkotyötä käytetään puuvillan tuotannossa Pakistanissa. Listassa esiintyvissä sekä lapsi- että pakkotyötä käyttävissä maissa ei välttämättä esinny lasten pakkotyötä, vaan aikuisten pakkotyötä ja lapsityötä erikseen.

Lapsityö on erityisen vakavaa silloin, kun työ on ruumillisesti raskata, vaarallista, se estää lapsen tasapainoista kehitystä (esim. pornografia) tai estää lapsen koulunkäynnin.

Kun katsoo yllä olevaa listaa, ymmärtää, että lapsityövoimalla tuotettua puuvillaa on lähes joka puolella käytössä. Alihankkijasuhteen katkaiseminen uzbekistanilainen puuvillan vuoksi on mielestäni liian sinisilmäistä. Kyseinen ruotsalainen tekstiilitehdas oli varmasti harvoja, joka tiesi puuvillan alkuperän ja uskalsi sen kertoa. Sitä on mielestäni rangaistu syyttä suotta.

Tekstiilejä tuotetaan lapsityövoimalla ainakin Bangladeshissa, Intiassa, Kiinassa ja Nepalissa, jossa käytetään myös pakkotyövoimaa. Lisäksi Pohjois-Koreassa tekstiilejä tuotetaan pakkotyövoimalla. Intialainen silkkilangan ja -kankaan tuotannossa käytetään lapsityövoimaa.

Vaatetusta tuotetaan lapsityövoimalla ainakin Argentiinassa (myös pakkotyö), Intia (myös pakkotyö), muotiasusteita Filippiineillä ja vaatetusta Thaimaassa (myös pakkotyö). Lisäksi Jordaniassa, Kiinassa ja Malesiassa käytetään pakkotyövoimaa vaatetuksen valmistuksessa.

Jalkineiden tuotannossa käytetään lapsityövoimaa ainakin Bangladeshissa, Brasiliassa, Intiassa, (Intiassa myös muissa nahkatuotteissa kuten asusteissa) ja Kiinassa ja lisäksi indonesialaiset sandaaleita tekevät lapset.

Listasta puuttuu varmasti maita, joiden hallitus ei ole syystä tai toisesta ilmoittanut asiasta. Esimerkiksi Etelä-Afrikka, Gabon, Guyana, Togo, Valko-Venäjä, Venezuela, ja Vietnam eivät ole ilmoittaneet lapsi- ja pakkotyövoiman käytöstä.

Lapsityövoima tulee yleensä esiin ensimmäisenä ja usein valitettavasti ainoana asiana työelämän oikeuksien loukkauksista puhuttaessa. Ongelma on kuitenkin aikuisten oikeuksien toteutumisessa: aikuisten kuuluu olla perheensä elättäjiä ja heidän kuuluu saada sellaista palkkaa, jolla perhe pystyy elämään. Lasten oloja ei paranneta lapsityötä kieltämällä tai tuotteita boikotoimalla, vaan huolehtimalla siitä, että aikuisten palkalla (myös yksinhuoltajien) tulee toimeen ja että aikuisilla on kohtuulliset työajat. Tavoitteen toteutumisessa auttaa ammatillinen järjestäytyminen.

Lähde: Yhdysvaltain työministeriön lista lapsi- ja pakkotyöllä tuotetuista tavaroista (http://www.dol.gov/ilab/programs/ocft/PDF/2009TVPRA.pdf)

Teksti on julkaistu aiemmin Outi Moilalan blogissa ja Reilun kaupan puolesta ry:n blogissa.

Valta on siirtynyt vaatteen tuotantoketjussa koko ajan valmistajalta brändiyhtiöön päin sikäli kuin valmistajia jäi Suomessa eloon. Osa muuttui brändiyrityksiksi tai ryhtyi jopa jälleenmyyjiksi. Kuluttajaa, makuja, muotia ym. koskeva tieto on Etelän yrityksille vaikeasti saavutettavaa, jonka lisäksi sitä varjellaan Pohjoisen yrityksissä.

FinnWatchin selvityksiä Vaatteita Etelästä 2006 ja Hikipajat pinnalla 2008 voidaan käyttää ostopäätösten tukena. Molemmat ovat luettavissa täällä. Selvityksissä on kyselty suomalaisilta yrityksiltä mistä ne hankkivat vaatteet ja asetetaanko hankinnassa mitään eettisiä periaatteita. Hikipajat pinnalla käsittelee urheilukauppaa.

Minulta kysytään monesti, miten vaatteita pitäisi ostaa ollakseen eettinen. Vastaus ei ehkä tyydytä: Kaikilla yrityksillä on paljon matkaa siihen, että mitään voisi suositella. Positiivista on kuitenkin, jos yritys tekee eettisyyden eteen edes jotakin. Katso esimerkiksi kansainvälisen Clean Clothes -kampanjan sivuilta eettisistä vaatteista. Melko kriittisiä ovat, ja hyvä niin.

Teksti on julkaistu aiemmin Outi Moilalan blogissa ja Reilun kaupan puolesta ry:n blogissa.

Merkittävä osa maailmalla myytävistä timanteista ja arvometalleista on edelleen louhittu vähintäänkin kyseenalaisissa oloissa vähintäänkin kyseenalaisin työehdoin. Ennen kuin Reilun kaupan kulta ja timantit odottavat todellista tulemistaan, ei kultasepän liikkeistä juuri löydy ostettavaa vastuulliselle kuluttajalle.

Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen. Kulta- ja muiden kaivosten työolot on luonnollisesti enemmän kuin tärkeää saattaa kuntoon, mutta koristusta kaulaan, korvaan tai ranteeseen voi hankkia eettisesti ja ekologisesti jo nyt. Homman juju on kierrättäminen.

Kierrätyskorut ovat ihania ainakin kolmella tavalla. Ensinnäkin niitä voi käyttää puhtaammalla omallatunnolla kuin perinteisiä käätyjä ja killuttimia. Kierrätyskorut kuormittavat vähemmän ympäristöä kuin käyttämättömänä alan liikkeistä ostetut hienoudet ja niiden myyntituotot päätyvät usein suoraan korun tekijälle.

Kierrätyskorut ovat aina myös todellisia uniikkikoruja. Tänä päivänä jokainen haluaa erottua massasta ja erottua nimenomaan edukseen. Korun halutaan kertovan kantajansa valinnoista ja sen tarina on vähintään yhtä tärkeä kuin sen tyyli. Juuri tätä tarkoitusta kierrätyskorut palvelevat paremmin kuin hyvin.

Kaiken lisäksi kierrätyskoruja voi tehdä itse. Paitsi että korujen väkertäminen on erinomaisen hauskaa ajanvietettä, voi itse tekemällä valmistaa juuri omaan tyyliin istuvat helyt. Oivia materiaaleja omien korujen valmistamiseen ovat erilaiset kivet, lasi, puu, silkki, puuvilla ja villa sekä jokseenkin kaikki, mitä kotoa ja kirpputoreilta sattuu löytämään. Esimerkiksi palapelin palat, napit tai vetoketjut voivat saada koruina täysin uuden elämän. Oman mielikuvituksen käyttö on sallittua, jopa suotavaa, mutta ensi alkuun malleja voi etsiä esimerkiksi internetistä tai kirjaston askartelu- ja käsityökirjoista.

Onko sitten mahdollista olla sekä muotitietoinen että ympäristöystävällinen? Ainakin ekomuoti ja kierrytyskorut kasvattavat suosiotaan ympäri maailmaa. Kotimaassa muun muassa korusuunnittelija Anniina Dunderin Paperi- korusarjan tuotteet on valmistettu kirrätyspaperista, Outi Puro taas myy eteläafrikkalaisen Hanan Yannyn suunnittelemia koruja. Ne syntyvät kuuden naisen voimin Yannyn takapihalla. Kun tuote on ideoitu, naiset kouluttavat kaupungin lähialueilta lisää naisia niiden tekemiseen. Kaiken lisäksi koruissa käytetään vain ekologisia ja kierrätettyjä materiaaleja. Kierrätyskoruja myydään useimmiten pienissä putiikeissa ja nykyään ne kuuluvat myös esimerkiksi useimpien käsi- ja taideteollisuusmyymälöiden valikoimiin.

Oletko sinä seuraava suomalainen korutaiteilija?

Suvi Peltola

Ompelukerho, naisten toimintaryhmä

Hyvä ekofashionista. Tässä muutama vinkki, miten selvitä ristiriitatilanteesta.

Hylkää pintamuoti. Miksi näyttää samalta kuin kaikki muut? Aloita sen sijaan vajoamalla lempinojatuoliisi huippumuotia esittelevän lehden kanssa. Huippumuodin hyvä puoli on sen tolkuton kalleus. Sinulla ei kuitenkaan ole varaa hankkia sitä.

Eikä catwalkeilla esiteltäviä asuja ole oikeasti edes tarkoitettu käytettäväksi, niin epäkäytännöllisiä ne ovat. Mutta juuri siksi kiinnostavia.

Huippumuoti lähenee parhaimmillaan taidetta ja on mahtava inspiraation lähde. Catwalk-kuvista voi keksiä aivan uuden tavan käyttää huivia tai epätavallisen väriyhdistelmän, joka rokkaa.

Seuraavaksi: tarkista vaatevarastosi. Kokeile yhdistellä vanhoja vaatteitasi uudella tavalla. Tuunaa vanha kolttu lisäämällä helmaan perintöpitsi tai paina vanhaan t-paitaan trendikäs printti.

Voit myös suunnata kirpputorille, Fidalle tai UFFille. Ne ovat täynnä vaatteita ja asusteita.

Muoti kierrättää jatkuvasti menneiden vuosikymmenien tyylejä. Miksi ostaa uutta jäljitelmää, kun aidosti vanhojakin vaatteita on saatavilla? Erityisesti 60- ja 70-luvun vaatteita löytyy yhä. Menneiden vuosikymmenien vaatteet ovat sitä paitsi usein laadukkaampia kuin nykyiset. Vintage-muotia löytyy kirppisten lisäksi nettihuutokaupoista.

Nauti siis hyvällä omallatunnolla huippumuodista. Yksi miinuspuoli siinä tosin on: olemattoman laihat naismallit. Minulle on vielä arvoitus, millaiseen estetiikan tajuun nälkiintyneet naispolot vetoavat.

P.S. Kirjoittajan huono päivä kirkastuu, kun hän selailee Me Naisten muotiliitettä vuodelta 1970.

Ennen kuvittelin, että muoti on vähän niin kuin luonnonvoima, joka muhii kaduilla ja klubeilla, ja versoaa kuin itsestään parhaakseen katsomaansa suuntaan. Mutta muutossa osui silmiin vanha sisustuslehti, joka valotti muotivärien syntyä. Ehei, värit eivät suinkaan kumpua alakulttuureista trendinnuuskijoiden kautta kauppoihin, vaan värit päättää ihan järjestö: Intercolor eli IC – International Commission for Color. Suomessakin on oma porukkansa, ICfin.

Jäsenmaat tekevät järjestölle ehdotuksia tulevista väritrendeistä, ja kaksi kertaa vuodessa kokoonnutaan nuijimaan päätöksiä. Väriennusteet lyödään lukkoon noin 1,5-2 vuotta ennen kutakin sesonkia, jotta valmistajille jäisi aikaa värjäillä lankoja ja kankaita.

Eli jos haluat tietää ensi kesän muotivärit, älä turhaan odota kevään naistenlehtiä, vaan käy katsomassa netissä värikartat –ja olet aikaasi edellä! Jos haluat olla toden teolla suunnannäyttäjä, tässä vinkki: myös kesän 2010 värikartta on jo ilmestynyt. Talven 2010-2011 värejä luotaava kokous pidettiin joulukuun alussa Berliinissä ja kauden väriennuste ilmestyy huhtikuussa.

IC:n mukaan maailman tapahtumat heijastuvat väreihin, jotka viestivät kulttuurista, taloudesta ja maailmantilanteesta. Tosiaan: vanha sisustuslehteni on vuodelta 2003, jonka värit päätettiin kaksi vuotta aiemmin, juuri WTC-iskujen jälkeen. Niinpä paleteiksi valittiin muun muassa “Uusi kasvu”, jonka hauraan vaaleat sävyt kuvaavat sitä, miten synkän kauden jälkeen alkaa uusi nousu. “Olemassaolon kulmakivet” taas nojaa turvallisiin ja klassisiin sävyihin. “Nauti nyt, huomisestahan ei tiedä!” –väriryhmä taas vie ikävät ajatukset arjesta unelmiin ja satuihin. Kuulostaako tämä kenenkään muun mielestä aavistuksen perverssiltä touhulta?

Myös luonnonsuojelu näkyy muotiväreissä. Viime kesän kuuma valinta oli Organic Food –paletti, jonka “hitaasti kypsyneet, maanläheiset sävyt muodostavat aina harmonisia yhdistelmiä”. Ensi kesänä taas pukeudutaan Primeval tones –karttaan, jota “sävyttää pohdinta maailman alun väreistä ja niihin vaikuttaneesta kehityksestä: miljoonien vuosien hitaasta kehityksestä nykypäivän lyhytnäköisyyteen. Kuinka paljon ihmisten toimet ovat vaikuttaneet värien muutoksiin? Mikä on luonnollisen ja keinotekoisen välinen ero?”

Voit ympäristötietoisena kuluttajana valita myös Contract-paletin, joka “symbolisoi toivoa, vakaata lupausta suojella luontoa. Eri sävyiset vihreät esiintyvät rehellisesti luonnon- ja keinomateriaaleissa toisiaan loukkaamatta. Virtuaalinen ja todellinen maailma ovat vuorovaikutuksessa.”

Hetkinen – eikös muodin tehtävä ole saada näyttämään vanhat vaatteet ja pyyhkeet epämuodikkailta, jolloin ihmiset ostavat uusia vaatteita ja pyyhkeitä, vaikka eivät niitä käytännöllisesti ajatellen tarvitsisikaan? Ja eikös se ollut vähän niinkuin ristiriidassa luonnonsuojelun kanssa?

Joulukuun Berliinin kokouksessa olisi ollut mielenkiintoista leijailla kärpäsenä katossa: mitenköhän globaali talouskriisi aiotaan pukea talven 2011 värikartassa niin houkutteleviksi sävyiksi, että ihmiset innostuvat shoppaamalla kääntämään talouden uuteen nousuun.

70-luvun vauvanvaatteet ovat kuluneita, ruskean-vihreän-sinapinkeltaisia, ja niistä ollaan valmiita maksamaan sievoisia summia vaikkapa huutonetissä. Itse nyt tietenkään en raaski aarteitani myydä, koska on mukava ajatella, että vaatteet siirtyvät sukupolvelta toiselle ja oma lapsi käyttää samaa froteepotkupukua, jossa olen itsekin vauvamotoriikkaa harjoittanut. Ja 70-luvun vauvanvaatteet on lähes kaikki tarkoitettu vauvoille, ei pikku supermiehille ja prinsessoille.

Suurimman osan vauvanvaatteista hankin kirpputorilta. Sieltä voi poimia pikkurahalla mukaansa juuri omaa silmää ja arvomaailmaa miellyttävät vaatekappaleet. Vauvojenkin muoti uudistuu vuosittain, ja kirpputorilla on tarjolla useampaa vuosikertaa. Valikoima on siis laajempi kuin kaupoissa, ja tällöin on helpompi valita sukupuolineutraaleja vaatteita. Nimittäin vaatekaupoissa on pääasiassa kahdenlaisia vaatteita, eli vauvan voi pukea joko tytöksi tai pojaksi. Ja kauppojen käsitys siitä, millaisia tytöt tai pojat ovat, on kovin stereotyyppinen.

Yleinen käytäntö pukea tytöt vaaleanpunaisiin, hempeisiin ja hörhelöisiin vaatteisiin ja pojat sinisiin, tummiin ja reippaan tyylisiin jaksaa kummastuttaa minua jatkuvasti. Miksi parin kuukauden ikäisestä täytyy jo matkan päähän aavistaa sukupuoli? Monen mielestä tästä aiheesta vatkaaminen on turhaa, koska eihän vauva itse tajua, miten latautuneita värejä hänen päälleen on puettu. Mutta väitän, että sukupuolirooliin pukeminen edesauttaa sukupuoliroolin mukaista kohtelua. Onhan näitä tutkimuksia tehtykin, huomattu, kuinka eri tavoin ihmiset puhuttelevat ja kohtelevat “tytöksi” tai “pojaksi” puettua vauvaa. Ja mitä enemmän lasta kohdellaan sukupuolensa edustajana, sitä vähemmän hänet huomioidaan yksilönä.

On myös esitetty, että sukupuolitettu värimaailma vaatteissa lisää kuluttamista. Väitteessä voi hyvinkin olla perää, sillä sen sijaan, että samat vaatteet kiertäisivät serkulta toiselle, täytyykin vaatekertoja olla nyt kahdenlaisia. Esikoisen vanhat vaatteet eivät välttämättä käykään nuoremmalle sisarukselle. Vaatteiden ainoa tarkoitus ei enää olekaan piltin pitäminen lämpimänä, vaan myös vauvanvaatteiden on viestittävä jotain.

Vauvan sukupuolen lisäksi vaatteet voivat kertoa myös vanhempien arvomaailmasta. Joku ostaa merkkivaatteita jo vastasyntyneelle tai pukee vauvan sävy sävyyn vanhempien kanssa, toinen pitäytyy tiukasti lasten kuoseissa ja suosii Nalle Puhia, kun taas kolmas boikotoi Disneytä, mutta julistaa Muumeja. Goottirokkarivanhemmat voivat ostaa pääkallokuvioisen potkupuvun. Sama vaatekerta ei ehkä käykään tuttavapiirin seuraavalle vauvalle, jonka vanhemmat haluavat tuoda esiin erilaista aatemaailmaa. Kierrätyksen sijaan ostetaan uusia ja ollaan valmiit maksamaan melko paljonkin juuri oikeanlaisesta potkupuvusta, vaikka tiedossa onkin vauvan huima kasvuvauhti, jonka vuoksi vaatteen käyttöikä on yhdellä lapsella todella lyhyt.

Silti myönnän ymmärtäväni tätä trendiä. Samalla tavallahan itsekin tuon omaa näkemystäni esiin valikoidessani retro-henkisiä vaatteita, vältellessäni sukupuolittuneita värejä ja kuoseja, ja jopa suosimalla kirpputoreja vaateostoksissa. Jokainen valinta pohjaa aina johonkin arvomaailmaan, ellei valintaa tee sokkona. Eikä se paha asia olekaan, mutta se on paikallaan tiedostaa ja miettiä omien valintojen merkitystä. Lasten vaatteiden kohdalla dilemma voi olla juuri se, kierrättäisikö niitä väärän värisiä vai ostaisiko kaupasta uutena ideologisesti oikeammanlaisen. Mikä ideologia painaa eniten, mistä kohtaa aloittaisi maailmanparannuksen? Vanhempi antaa lapselle mallia sekä kulutuskäyttäytymisessä että myös muissa elämänarvoissa, joten ei ole suinkaan yhdentekevää miettiä, mitä tänään pukisi ylle – myös lapsensa ylle.

Yksi asia joka tapauksessa on varma: niitä 70-luvun potkupukuja en raaski ikinä vapauttaa kierrätykseen. Niihin liittyy niin paljon muistoja ja elämänfilosofiaa.