Manchesterin yliopiston tutkija David Evans on kuitenkin varoittanut, ettei kotoilu ja innostus tuoreisiin raaka-aineisiin välttämättä johda ympäristön kannalta parempaan lopputulokseen. Perheiden ruokakäytäntöjä tutkiessaan Evans nimittäin havaitsi, miten haastavaa on hankkia tuoreita raaka-aineita juuri oikeita määriä siten, ettei niitä päädy jätteeksi. Kun arjen kiireessäkin pyritään syömään mahdollisimman monipuolisesti, tuoretuotteiden ja itse kotiruokien pilaantumista on vaikea välttää.

Kun ruokaketjun kestävyyden parantamista on tutkittu, ruokajätteen vähentäminen on tunnistettu yhdeksi keskeisimmistä tekijöistä. Ruuan haaskaamisessa kotitaloudet ovat yksi ketjun heikoimmista lenkeistä. MTT:n mukaan suomalainen heittää syömäkelpoista ruokaa roskiin 20 – 30 kiloa vuodessa eli noin viisi prosenttia ostamastaan ruuasta. Eniten pois heitetään juuri vihanneksia ja kotiruokaa, kun taas muun muassa valmisruokia ja säilykkeitä menee jätteeksi sangen vähän.

Mitä sitten tulisi tehdä? Jos tarkastellaan puhtaasti ruuan ekotehokkuutta, parjattu valmisruoka voi pärjätä ihan mukavasti suhteessa kotiruokaan. Samoin hyvillä säilöntäaineilla ja -menetelmillä voidaan pidentää ruuan elinkaarta ja siten käyttömahdollisuuksia huomattavastikin. Lisäaineilla terästettyä ruokaa ei siis voi automaattisesti luokitella ainakaan ympäristön kannalta huonoksi, vaikka se olisin tuoretuotteita vähemmän ”luonnollista”.

Manchesterin yliopiston tutkimus suosittaa ruokajätteen vähentämiseksi kulttuurista muutosta, jossa tulisi sosiaalisesti hyväksytyksi syödä useampana päivänä viikossa samaa ruokaa. Samoin tutkija David Evans ehdottaa paremmin säilyvien raaka-aineiden käytön lisäämistä sekä puolivalmisteiden hyödyntämistä osana ruuanlaittoa. Minusta listaan pitäisi lisätä, että kestävyyden nimissä monilta säilöntäaineilta pitäisi poistaa lisäaineiden saama yleinen mörköleima. Ruuan turhaa käsittelyä ja kemikalisoitumista voi kritisoida, mutta säilyvyyden kohtuullisessa parantamisessa on myös vinhaa perää.

Suurin osa suomalaisista ostaa halpaa bulkkiruokaa marketeista ja viis veisaa niin ruuan mausta kuin tehotuotannon haitoista. Hinta ratkaisee. Toisaalta ainakin pääkaupunkiseudulla jyllää luksusluomubuumi. Kluuvin kauppa on Maatilatorin kolmas liike Helsingissä, ja pienempiä puoteja putkahtelee ympäri kaupunkia.

Kunnianhimoinen kokkailu ja ruokahifistely ovat myös melko yleisiä harrastuksia hyvin toimeentulevien kaupunkilaisten keskuudessa. Niihin kannustavat television lukuisat kokkauskilpailuohjelmat.

Näyttää vähän siltä, että Suomi jakautuu ruuankin suhteen kahtia. Perussuomalainen ostaa sieltä, mistä halvalla saa ja hipsterisuomalainen sieltä, mistä kalleimmalla saa.

Ihmisten syyllistäminen puolivalmisteiden ja einesten käytöstä ei välttämättä edistä kestävää kulutusta. Brittitutkimuksen mukaan paine käyttää tuoreita raaka-aineita ruuanlaitossa johtaa helposti ruuan hävikin kasvamiseen, kun aika ei arjessa riitäkään kokkaamiseen alusta asti.

Mahtaako eksklusiivisten luomuputiikkien lisääntyminen edistää mitenkään luonnonmukaisemman ruuantuotannon yleistymistä? Vahvistavatko ne pikemminkin tavallisten kansalaisten ajatusta siitä, että luomu on liian kallista ja hienoa omaan ostoskoriin?

Tärkeintä olisi, että luksusajatus häviäisi luomun yhteydestä. Se edellyttää ainakin sitä, että marketeissa luomun ja tavanomaisesti tuotetun ruuan hintaero pienenee.

“Kuulemma lisäaineet on kokeneet inflaation. Porukka ostaa nykyään mieluummin luomua, johon ei ole lisätty turhia aineita.”

“No kyllä mäkin mieluummin syön luomua kuin vaikka kevyttuotteita. Ihan sama vaikka siinä olisi muutama kalori enemmän, ei ne kalorit oo ollenkaan niin epäilyttäviä kuin lisäaineet, joita kevyttuotteisiin pumpataan.”

“Totta! Ja paljon mieluummin syö tuotteita joissa on sokeria kuin keinotekoisesti makeutettuja.”

Keskustelu näytti osuvasti, että ruoan alkuperä ja sisältö ovat alkaneet kiinnostaa laajaa yleisöä. Nykyään on trendikästä olla tiedostava ruoka-asioissa eikä niihin tarkemmin perehtyneenkään luultavasti tarvitse paasata kovin kiihkeästi saadakseen kuulijoita: tavalliset talliaiset ovat nyt varovaisen kiinnostuneita siitä, mitä he laittavat suuhunsa. Myöskään luomusta puhuminen ei ole enää mikään hippijuttu, ainakaan pääkaupunkiseudulla.

Lähinnä ruokakiinnostus ponnahtaa varmaankin terveyshuolista. Kysymys siitä, miten eettisesti ainekset on tuotettu saattaakin hukkua terveysväittämien alle. Yleinen käsitys on, että luomuruoka on jollain lailla terveellistä ja tämä ajatus ehkä herättää ostohaluja eläinten oloja enemmän – tämä on siis omaa arvailuani. Luomutuotteilla on toki vahva “hyviksen” maine, joten ostaja saa hyvän omantunnon niitä hankkiessaan. Kuten bussissa tapaamani jääkiekkopojat, monet niputtavatkin terveys-, eettisyys- ja ekologisuusseikat samaan “hyvispakettiin” erittelemättä sen tarkemmin, miksi mikäkin ostos on järkevän oloinen valinta.

Hupaisaa on, että kaltaiseni eettistä ruokatuotantoa kannattavat, mutta siitä vielä hieman pihalla olevat kuluttajat tekevät valintoja aika lailla fiiliksen pohjalta. Ruokapakkauksessa saattaa olla monenlaisia hämääviä merkkejä, jotka antavat kuvan eettisestä tuotteesta – ja asiaan perehtymätön nappaa tällaisen purkin hyvillä mielin ostoskärryynsä. Hyvä ostofiilis saattaa syntyä jo pelkästä vihreänsävyisestä pakkauksesta!

Toivottavasti luomutrendi muuttuu ennen pitkää pysyväksi ilmiöksi eikä enää tarvitse puhua “hyvis-” ja “pahisruuista”, vaan ruuan taustaa aletaan arvostaa niin paljon, että jokaisen puljun on pakko laittaa tuotantopuolen asiat päivänvaloa kestävään kuntoon.

Kuulun EU:n määritelmien mukaan köyhiin. Tuloni ovat yhtä kuin opintotuki. Ostan silti luomua lähes aina kun se on mahdollista. Välillä tuntuu hurjalta, kuinka suuri osa varoista voi mennä ruokaan, mutta toisaalta mikäpä olisi parempi kohde rahojen käytölle kuin oman kehon ravitseminen puhtaalla ja ympäristöystävällisellä ruoalla. En halua uusia tavaroita, alkoholia tai tupakkaa, vaan syödä terveellisesti.

Luomu tarkoittaa luonnonmukaista maataloutta. Luomumaataloudessa käytetään ympäristön omia toimintoja tuholaisten ja tautien hallinnassa, eikä synteettisiä torjunta-aineita, väkilannotteita, kasvuhormoneja, antibiootteja tai GMO-tekniikkaa käytetä.

Luomutuotteen valitseminen onkin paras keino varmistaa se, että ei tule syöneeksi geenimuunneltuja aineksia. Luomutuotteissa ei myöskään voi olla jäämiä myrkyllisistä torjunta-aineista, koska niitä ei käytetä. Tavanomaisessa maataloudessa tuotetun vaikkapa omenan kuoriminenkaan ei auta, sillä torjunta-aineet menevät ohuen kuoren läpi. Myös talvella kaupoissa on tarjolla ulkomaalaisia luomuvihanneksia, mutta luonnollisesti niiden sijaan kannattaa suosia kotimaisia luomujuureksia.

Luomutuotannossa suositaan uusiutuvia raaka-aineita ja kierrätystä – esimerkiksi osa luomutomaateista on pakattu samanlaiseen muovirasiaan kuin mitkä tahansa muutkin tomaatit, mutta luomutomaattien rasia onkin valmistettu biohajoavista ainesosista, ja sen voi laittaa kompostiin. Näin myös pakkauksien osalta luomussa on otettu ympäristö huomioon.

En halua tunkea kehooni ylimääräisiä kemikaaleja, joten ostan luomua aina, kun se on järkevää. Nykyisin melkein minkä tahansa tuotteen saa luomuna, ja hintaerot tavallisten tuotteiden keskimääräiseen hintaan pienenevät jatkuvasti.

Minun on ehkä hyvä puhua luomun suosimisesta, sillä minulla on halpa vuokra, en joudu käyttämään omaisuuksia jonkin sairauden hoitamiseen eikä minulla ole perhettä ruokittavana tai asuntolainaa maksettavana.

Silti uskon, että vaikka elämäntilanteeni muuttuisi, haluaisin edelleen suosia luomua. Onhan luomutuotteiden ostaminen kannanotto puhtaan ympäristön ja puhtaan ruoan puolesta, ja niillä molemmilla on vaikutusta paitsi elinympäristöömme myös omaan hyvinvointiimme.

Lue lisää luomusta:

http://uutiset.ruokatieto.fi/WebRoot/1043198/X_Uutislistaus_kaikki_tai_luokittain.aspx?id=1045173&Class=Luomu

http://www.luomu.fi/

Jos tuote sisältää gm-soijaa, se on mainittava pakkauksessa. Hyvin monissa tuotteissa saattaa kuitenkin olla soijajäämiä alle 0,9 prosenttia, jolloin siitä ei tarvitse olla merkintää. On myös muistettava, että lihantuotannossa käytetään gm-soijaa rehuna, vaikka sitä ei pakkauksessa lukisi. Jos ei halua syödä tuotteita, joiden valmistuksessa on käytetty geeniteknologiaa, jää ainoaksi vaihtoehdoksi soijatuotteiden välttäminen ja muiden tuotteiden suhteen luomun suosiminen.

Vaikka soijaa tuodaan Eurooppaan lähinnä karjan rehuksi, on se merkittävä osa monien (kasvissyöjien) ruokavaliota. Omaan aamuhetkeeni on pitkään kuulunut tummapaahtoinen kahvi kevytsoijamaidolla. Nyt en enää nautikaan kahvista samalla tavalla. Gmo-päätöksen jälkeen olen alkanut karsastaa soijaa ja juoda aamuisin maté-teetä. Onneksi on vaihtoehtoja.

Olen pöyristynyt tästä päätöksestä. Järkyttävää on myös se, että mediassa asiaa on käsitelty mitättömän vähän. Eikö ketään kiinnosta, vai eikö suomalaisia haluta huolestuttaa? Pelätäänkö vastarintaa?

Kuluttajilla on suuri rooli siinä, mitä kaupan hyllyillä on. Kuluttajat voivat vaikuttaa ostopäätöksillään. Ei ole samantekevää, ostatko halpaa gmo-ruokaa vai hieman kalliimpaa luomua.

Maa- ja metsätalousministeriö on kuitenkin mitätöimässä myös luomutuotannon luonnonmukaisuutta. Ministeriön esitysluonnoksen mukaan Suomessa saisi myös viljellä geenimuunneltuja lajeja. Jos ehdotus menee läpi ja gmo-lajien viljely sallitaan, ei enää luomukaan ole luomua.

Geenimuunneltujen kasvien rinnakkaiselo luomuviljelmien kanssa on käytännössä mahdotonta. Finfood Luomun mukaan sekoittuminen on jo alkanut – Yhdysvalloissa ja Argentiinassa on nykyään hyvin vaikeaa löytää soijan siementä, jossa ei olisi mukana geenimuunneltua ainesta. Myös rapsin suhteen tilanne on sama.

On totta, että lähes kaikkia nykyään syömiämme kasviksia on jalostettu. Jalostaminen on kuitenkin tapahtunut risteyttämällä saman lajin eri ominaisuuksia. Nykyisen geeniteknologian avulla on mahdollista siirtää vaikkapa kalan kylmyydensietogeeni tomaattiin. Geenimuuntelulla saattaa myös olla terveysvaikutuksia, joista ei tiedetä tarpeeksi.

Jotkut Euroopan maat, kuten Puola, Sveitsi, Kreikka ja Italia ovat kieltäneet gmo-tuotteiden maahantuonnin ja viljelyn. Suomi voisi ottaa näistä maista esimerkkiä. Päätöstä odotellessa voi äänestää ostopäätöksillään ja vaikkapa allekirjoittamalla adressin.

Nurkkien täyttymisvaara

”Vauvojen ja pienten lasten hoidosta on nykypäivänä tehty ikään kuin välineurheilua. Vanhemmille viestitään, etteivät he välitä lapsestaan, mikäli he eivät hanki erilaisia uusia hoitotarvikkeita”, pohtii Kirkkonummella asuva tutkija Johanna. ”Isovanhemmat palavat halusta ostaa lapsenlapselleen kaikkea mahdollista, mutta sanokaa heille, että ette halua uutta”, Johanna neuvoo. ”Hankkikaa välttämättömät tavarat vasta sitten, kun ne todella tulevat välttämättömiksi, muuten tavaraa kertyy joka nurkkaan.”

Pyöräkärry ja perintöpotta

Kuopiolaisen biologin Tarjan perhe on hankkinut pienten lasten käytettyjä vaatteita ja tarvikkeita muilta lapsiperheiltä. ”Perintönä tuli myös pikkuveljeni 30 vuotta vanha potta”, Tarja kirjoittaa. ”Mielestäni pieni vauva saa kaiken tarvittavan ravinnon suoraan oman äidin rinnoista, ja hieman isompi pystyy syömään jo samoja eväitä kuin aikuisetkin.” Tarja arvioi, ettei oman auton käyttö ole lisääntynyt heidän pian parivuotiaan lapsen syntymän johdosta. ”Pyöräkärryssä uni näyttää maittavan itse asiassa paremmin kuin autossa.”

Jätelasku kiittää kestovaippailijaa

”Meillä on kahdeksan kuukauden ikäinen vauva, ja olemme käyttäneet alusta asti kestovaippoja”, kertoo Mikkelissä asuva opettaja Karoliina. ”Siinä säästää luontoa ja rahaa. Kestovaipat tulevat halvemmiksi eikä omakotitalossa asuvan tarvitse tyhjennyttää roskistakaan niin usein.” Kestovaipoista vinkataan myös SFS-Ympäristömerkinnän lapsiperheille laatimassa oppaassa, jossa kerrotaan lapsiperheen arkeen sopivista Joutsenmerkillä ja EU-Kukalla varustetuista tuotteista. Mukana on omassa ryhmässään ympäristöystävällisiksi luokiteltuja tuotteita pesuaineista pehmopapereihin ja lastenvaatteisiin.

Vaippavuori ja vaihtoehdot

Vauva-ajan kulutuskeskusteluissa yksi teema on ylitse muiden: vaipat. Vaikka teema voi äkisti tuntua lillukanvarsiin takertumiselta, kertakäyttövaippailu jättää selvän jäljen – tai paremminkin vuoren – ympäristöön. Esimerkiksi pelkästään pääkaupunkiseudulla vaippajätettä syntyy 5200 tonnia vuodessa. Jos lapsi käyttää koko 30 kuukauden vaippakauden ajan kertakäyttövaippoja, tuloksena on jopa puolitoista tonnia jätettä. Vaippajätteen ikävänä puolena on myös se, että se tuottaa äkäisenä kasvihuonekaasuna pidettyä metaania. Vaippamuovin maatumiseen tarvitaan satoja vuosia.

Kertakäyttövaippojen valtakauden jälkeen ollaankin yhä voimallisemmin palaamassa takaisin kestovaippojen pariin. Paluu on tervetullut, sillä kertavaippa voi kuluttaa kolme kertaa enemmän luonnonvaroja kestovaippaan verrattuna. Täyden ympäristöhyödyn saaminen kestovaipoista edellyttää kuitenkin, että ne pestään pääosin 60 asteessa. Pesuaineen tulee olla ympäristöystävällistä ja kohtuudella annosteltua, ja vaipat kannattaa kuivata narulla.

Jätelaitosyhdistyksen oppaasta selviää, että kestovaipoilla voi säästää rahaa jopa 1800 euroa. Kestovaipat voivat olla myös kertakäyttöisiä vähemmän allergisoivia, ja ne auttavat lasta kuivaksi opettelussa. Kestovaippoihin perehtyneistä verkkolähteistä huomaa, että vaippailun ympärille on kehittynyt oma kulttuurinsa. Sivuilta löytyy tietoa niin kestovaippailun arjesta, myytävinä olevista vaippamalleista kuin vaippojen ompelusta omin käsin.

Lisätietoja:

http://www.jly.fi/vaippaopas2005.pdf

http://www.kestovaippainfo.fi

http://www.kestovaippayhdistys.fi

Annukka Berg

Artikkeli on julkaistu aiemmin Luonnonsuojelijassa (4/2008)

YleX:n keskiviikkoaamun teemana oli Itämeren rehevöityminen. Aamuhöpötyksen lomaan oli kerrankin saatu painava aihe ja hyvä niin! Uusimmassa Lääkäri-lehdessä peräänkuulutetaan näyttöön perustuvia toimia Itämeren tilan parantamiseksi. Ajatus on hyvä ja paljon jo tiedetäänkin.

John Nurmisen säätiön ja monien muiden hyvän työn ansiosta Pietarin vedenpuhdistamoihin saadaan fosforinpoisto ensi lokakuussa. Ympäristökeskuksen laskelmien mukaan tämän pitäisi vähentää sinilevien määrää Suomenlahden perukassa jopa 40 % ja vaikutus ulottuu ulapalle saakka.

Omat rantavetemme jäävät silti vielä leväisiksi, sillä saaristo estää järvien ja jokien kautta tulevan ravinnekuormituksen leviämisen ulapalle. Tämän vuoksi oma maa- ja metsätalouden sekä haja-asutuksen ravinteet aiheuttavat rannoillamme lilluvan sinileväpuuron. Lisäksi kolmannes Suomenlahden typpikuormituksesta tulee ilmasta, liikenteen ja energiantuotannon päästöinä.

Mistä siis tehokkaat lääkkeet tähän? Uusimpien tutkimusten mukaan ravinteita kierrättävän luomumaatalouden avulla ja siirtymällä paikalliseen ja kasvispainotteiseen ruokavalioon typpipäästöt vähenisivät 36%! Odotan MTK:lta rohkeaa pelinavausta: se voisi ryhtyä lobbaamaan EU:n maataloustukea ravinteita kierrättävään luomumaatalouteen siirtymiseksi. Luomuliittokin voisi ryhdistäytyä, sillä moniko kuluttaja oikeasti tietää että luomu vähentää ravinnepäästöjä noin neljänneksen tuotettua yksikköä kohden? Vilkaiskaapa muuten Pisara meressä -kilpailun upea työ luomupurjelaivan puhtaista vanavesistä .

Jos myös Itä-Euroopan maat siirtyvät kierrättävään luomumaatalouteen on Itämeren tulevaisuus melko lailla turvattu. Tässä EU:lla on suuri valta, sillä jos ne siirtyvät yhtä voimaperäiseen keinolannoitukseen kuin meillä on tapana, levähuttua riittää Itämeressä maailmanloppuun saakka. Lue tiedote.

Haja-asutuksen jätevesien puhdistamisessa on parannettavaa, sillä niin monien mökkien jätevedet menevät suoraan vesistöihin. Olen ihmetellyt miten oman kesämökin huussin, saunan ja tiskivesien imeytyksen hoitaisi parhaiten. Riittääkö parikymmentä metriä mäntyjä ja mustikkaa kasvavaa hiekkaista kivikkoa puhdistamaan ravinteet jätevesistä? Vaadittava selvitys jätevesijärjestelmästä on vielä tekemättä ja tietysti haluaisin että meillä käytettäisiin parasta mahdollista tekniikkaa.

Oppaan mukaan meillä ilmeisesti riittäisi pelkkä imeyttäminen. Mutta tehostaisiko ravinteiden talteenottoa pajukon tai ruovikon kasvatus, puuhiili tai bakteerikantaa kasvattavan sorakasan luominen, kuten ensimmäisissä vedenpuhdistamoissa tehtiin?

Lisätietoa käytännön vesiensuojelusta löytyy kauniisti kuvitetuista Puroista syntyy virta -hankkeen julisteista, joita itsekin olin tekemässä.

Harmi vain on että näitä tutkittuja toimenpiteitä ei aina haluta toteuttaa. Vuonna 1996 valtioneuvosto lupasi juhlallisesti vähentää rehevöittäviä päästöjä 50 % vuoteen 2005 mennessä. Tähän ei päästy. Olin mukana kirjoittamassa Luonnonsuojeluliiton ja Luonto-Liiton lausuntoa uusista tavoitteista, mutta lopputulos oli aika pettymys kun edellinen hallituksemme asetti takarajan joskus vuoden 2015 jälkeiseen aikaan. Tästä ei pidä kuitenkaan lannistua vaan antaa sitäkin tiukemmin oman mielipiteensä kuulua paikallisten vesienhoitosuunnitelmien teossa!

J.K. Luonnonkalan syöminen poistaa ravinteita vesistä, kun taas kirjolohen kasvatus lisää niitä. Tutkitusti kannattaa siis mennä kalaan! Ja jos ei pääse rannalle niin Itämerta voi pelastaa pelaamalla.