Konferenssista sen verran, että se sattui käsittelemään nimenomaan kestävää kehitystä ja talouskasvua. Ja kyllä, se tuntui vähän kornilta, että me reilut kaksi sataa ihmistä lentelimme lukuisilta mantereilta puhumaan tästä aiheesta ja tupruttelimme samassa jättimäiset hiilidioksidipäästöt ilmakehään. Ja tällaisia tapahtumiahan maailmassa riittää. Siitäkin me tietenkin keskustelimme virallisen ohjelman väleillä. Oma omatuntoni alkoi kolkuttaa pahemman kerran jo varatessani lentoja toukokuussa. Matkaan mahtui lisäksi paljon enemmän tai vähemmän huvittavaa oman ja muiden toiminnan pohtimista.

Monet meistä antoivat muun muassa palautetta siitä, miten konferenssin pääsalia oli aivan turhaan jäähdytetty sähköisen ilmastoinnin voimin järjettömän kylmäksi. Varsinkin kun yhdessä esityksessä nimenomaan mainittiin yhtenä esimerkkinä, kuinka vähäinenkin ilmastoinnin (Suomessa tietenkin lähinnä lämmityksen) vähentäminen säästää valtavasti energiaa. Jonkin verran myös rutisimme ruokatarjoilun lihapainotteisuudesta.

Itse kunnostauduin puolinolona oman hotellini vastaanotossa valittamalla henkilökunnan mielestä ilmeisen huvittavasta asiasta. Hotellihuoneessani oli nimittäin pari pikku kylttiä, joista toinen kehotti ripustamaan pyyhkeet tangolle, jos haluaa käyttää niitä useamman kuin yhden päivän ja tiputtamaan lattialle, jos haluaa ne vaihdettavan. Toisen kyltin sai asettaa tyynylleen, jos lakanat kelpasivat yhtä yötä pidempään. Muistaakseni näitä vedensäästökampanjoita onkin ollut jo vuosia hotelleissa ympäri maailman (tai ainakin siellä, missä minä siis olen sattunut käymään). Tässä hotellissa uudelleen käytetyistä pyyhkeistä sai myös ikäänkuin “ansaittua” puiden istutusta YK:n ympäristöohjelman kautta.

Ensimmäisenä aamuna ripustin iloisena pyyhkeeni ja asettelin kyltin tyynylleni. Hämmästyin, kun palatessani kaikki tekstiilit oli vaihdettu uusiin. Asettelin ja ripustelin seuraavana aamuna kaiken yhä huolellisemmin. Silti sama toistui taas. Kolmantena aamuna menin hotellin vastaanottoon kertomaan asiasta ja toiveestani toimia kylttien osoittamalla tavalla. Asiaa pahoiteltiin kovin ja luvattiin korjata asia. Asia korjaantui ehkä kerran loppumatkani aikana. Olin pettynyt ja mietin, että säästyyköhän noilla kampanjoilla sitten oikeastaan mitään. Samalla muistelin huvittuneena edellistä matkaani, jossa jemmasin aina aamuisin käsisaippuapalan siivoojalta, joka sinnikkäästi halusi aina vaihtaa lähes käyttämättömän saippuan joka päivä uuteen – ja sekös minua kismitti.

Palautteellani tuskin oli juuri mitään merkitystä siihen nähden, että lensin edestakaisin yhteensä 22 tuntia päästäkseni tuohon hotelliin rutisemaan pyykinpesuasioista. Jotenkin puolustelen kuitenkin itseäni sillä, että kyse on periaatteesta. Mutta voinko minä lainkaan puhua ekologisista periaatteista, jos kerran suostun lentämäänkin? Päätin muistaakseni joskus viime vuonna, etten enää koskaan lennä muutoin kuin työn takia. Päätös on pitänyt, mutta silti mietityttää jatkuvasti onko minun työni ja opintoni tosiaan niin tärkeitä, että voin puolustaa lentämistä itselleni sillä – ja samalla kirjoitella esimerkiksi tähän blogiin.

Miten ekologinen siis pitää itse olla voidakseen uskottavasti puhua ekologisista valinnoista? Pohdin tätä lähes päivittäin. Mikään vastaus ei kuitenkaan tunnu täysin kattavalta. Olisiko sitten helpompaa vain kertaheitolla luopua vaikka minun tapauksessani juuri lentämisestä lopullisesti, kun kerran niin monesta muustakin asiasta olen valmis luopumaan tavallisessa arjessakin?

Lisääntynyt unentarve, jatkuva väsymys ja yltynyt makeanhimo. Näin moni kuvaa kaamosoireitaan. Kun työ- ja koulumatkat täytyy rämpiä pimeydessä loskan läpi, lomamatka etelään voi tuntua oikein hyvältä idealta.

Kaikki eivät kuitenkaan ole sitä mieltä. ”Etelänmatkaa on turha perustella syksyllä. Se voi vieläpä pahentaa harmauden tuntua sen sijaan, että vähitellen sopeutuisi luonnon rytmissä vuodenaikojen vaihteluun, sanoo Hanna, 32, Naantalista.

Hirvensalmella asuva 11-vuotias Masa ei ole vielä koskaan astunut lentokoneeseen tai käynyt ulkomailla. Vaikka luokkatoverit lentelevät lomillaan Kreikkaan ja Thaimaahan, Masa ei halua lentää pelkästään kaamoksen takia.

Myös mikkeliläinen Hanna, 34, jättää lentomatkustelun väliin. Sen sijaan hän katkaisee arjen mielellään lyhyemmillä reissuilla: ”Esimerkiksi Pietari on varsin siedettävän junamatkan päässä.” Hanna piristää itseään myös tapaamalla ystäviä ja käymällä teatterissa ja taidenäyttelyissä.

Samaa suosittelee helsinkiläinen Aino-Ilona, 26. ”Jos on varaa lähteä ulkomaille, on varmasti varaa  käydä kulttuurihässäköissä. Tajunta laajenee ja mieli valaistuu. Lisäksi lämpimät teatterit ovat tunnelmallisia pimeän ja rännän keskellä.”

Talvisin saa loikoilla

Moni panelisti tuumaa, ettei kaamosaikaan tarvitsekaan olla virkeä. Talvisin loikoilusta saa nauttia hyvällä omallatunnolla ja kukin omalla tavallaan. Taina, 56, Kaarinasta polttaa kynttilöitä, lukee kirjoja ja kuuntelee musiikkia. Hänelle kaamos merkitsee hiljentymisen aikaa. “Samalla tavalla kuin luonto ikään kuin kääntyy sisäänpäin, ihmisenkin on hyvä tutkailla syntyjä syviä.”

Myös 35-vuotias eurajokelainen Ilona hiljentäisi talvisin mielellään tahtia, mutta se on työelämässä vaikeaa. ”Onnistuu ehkä joskus eläkkeellä.” Aamuihin hän herää ajastetun kirkasvalolampun voimalla.

Vaikeinta on sisätyötä tekevillä päivätyöläisillä, joilta päivänvalo uhkaa jäädä arkisin kokonaan näkemättä. Petteri, 50, Alajärveltä on oppinut syömään lounastauolla nopeasti, jotta hän ehtii käydä ulkona valoisaan aikaan. Myös hikiliikunta auttaa.

”Säännöllisessä työssä voi yrittää sopia toimiston ulkopuoliset tapaamiset niin, että niihin
pääsee valoisaan aikaan ulkona liikkuen. Etätyön tekemistä voi myös lisätä, jolloin oman aikataulun voi suunnitella vapaammin ja hyödyntää valoisan ajan muuhun kuin työntekoon”, vinkkaa Annika, 37, Vantaalta.

Lähimatkailu korvaa etelänmatkat?

Lomakaudet ja matkailusesongit liittyvät väistämättä ilmastoon. Suomalainen pakenee kaamosta mieluiten kauas Thaimaan tai Egyptin lämpöön. Pelkästään Thaimaahan matkustaa vuosittain 100 000 suomalaista. Suosiolla on varjopuolensa, sillä edestakainen Thaimaan lento turistiluokassa tuottaa noin 3700 kiloa hiilidioksidipäästöjä matkustajaa kohti.

Edulliset matkustajalennot ovat kasvattaneet lentoliikenteen suosiota hurjasti. Kansainvälisten matkustajalentojen määrä on kasvanut kolminkertaiseksi viimeisten 25 vuoden aikana. Vaikka lentämisen ekotehokkuutta onkin pystytty lisäämään esimerkiksi polttoaineen kulutusta pienentämällä, lentoliikenteen jyrkkä kasvu kumoaa saavutukset.

Olisiko lomalennoille sitten ekologisempia vaihtoehtoja? Lähimatkailu ja slow travel kasvattavat nekin suosiotaan. Jo viikon lomalla ehtii junailla Lappiin tai Keski-Eurooppaan. Viikonlopun kaupunkilomaakaan varten ei tarvitse lentää, jos suuntaa naapurimaihin. Joulukuusta lähtien itänaapurin kulttuurikeitaaseen pääsee hyvinkin vikkelästi, kun nopeat Allegro-junat ryhtyvät liikennöimään Helsingin ja Pietarin väliä. Matka keskustasta keskustaan kestää kolme ja puoli tuntia.

Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Luonnonsuojelijassa 5/2010.

Tänä kesänä minulle tarjoutui pari oivallista käytännön esimerkkiä, joita voin tutkailla ihan ajankäytön, hintojen ja muiden ominaisuuksien suhteen. Oletuksena tässä tietenkin on, että lentäminen ja yksityisautoilu ovat matkustamiseni ilkeimmät hiilidioksidipäästöpahikset. Kesäkuun alussa kävin Comrie-nimisessä kylässä Skotlannissa. Kylä sijaitsee parisen tuntia Edinburghista länteen, eikä järkeviä julkisia liikennevälineitä kuulemma juurikaan ole tarjolla. Juhannuksena köröttelin parisen tuntia autolla Uudestakaupungista Kiikoisiin  ja matkaa kertyi noin 130 kilometriä suuntaansa. Tarkalleen ottaen tein menomatkani juhannuspäivänä, joka hankaloittanee vaihtoehtojen löytämistä. Jos en siis olisi halunnut lentää Skotlantiin ja ajaa autolla Kiikoisiin, miten matka olisikaan taittunut?

Päätän aloittaa helpommasta: Uusikaupunki-Kiikoinen. Koska Uudestakaupungista ei ole kulkenut junaa vajaaseen pariinkymmeneen vuoteen, surffailen Matkahuollon sivuille bussiyhteyksien toivossa. Kappas, matkahaku ilmoittaa, että Uudestakaupungista pääsee kätevästi bussilla Kiikoisten Tervahautaan kerran päivässä – maanantaista perjantaihin. Lähtö on 5.30 aamulla ja matka-aika reilut kolme tuntia parilla vaihdolla höystettynä. Mutta viikonloppuisin toivotonta joka tapauksessa. Juhannuspäivänä Porista kuitenkin pääsee pariinkin kertaan Kiikoisiin. Mitäpä, jos siis reissaisin Poriin ja odottelisin siellä kärsivällisesti? Matkahuollon palvelu ei tässä auta, ei pääse bussilla Uudestakaupungista Poriin laisinkaan juhannuspäivänä. Helsingistä sen sijaan olisin päässyt hurauttamaan parillakin eri vaihtoehdolla, joista toinen vielä kätevästi ajaa Kiikoisten ABC:lle, jonka sijainnin kartalla sentään suurinpiirtein tiedän. Aiemmin mainittu Tervahauta taas on minulle täysin outo paikka, mutta reittipalvelu ilmoittaa, että siitä minulla olisi viitisen kilometriä talsimista itse juhlapaikalle. Ei paha, ellei ota huomioon paria ukkosmyrskyä, jotka tuona päivänä läntistä Suomea riepottelivat. Voitaneen todeta, etten kertakaikkiaan pääse juhannuspäivänä ilman yksityisautolla ajamista kulkemaan sitä matkaa, jonka haluaisin.

Entäs sitten Helsinki-Comrie? Koska meitä oli matkassa suurempi joukko, täytimme yhden kokonaisen tilausbussin Edinburghista Comrieen, joten sitä väliä ei tarvitse tässä huolehtia. Mistä pitäisi aloittaa? Iso-Britannia sattuu olemaan saari, joten tietyt matkustustavat jäävät väkisinkin pois laskuista. Googlaan siis ”laivalla Isoon-Britanniaan”. Hakusanat olisi voinut valita fiksumminkin, mutta tuloksena saan kuitenkin Wikitravelin sivun, joka kertoo, että Isoon-Britanniaan pääsee kyllä laivalla esimerkiksi Ruotsista. Pariisista ja Brysselistä pääseen myös kanaalin alittavalla junalla Lontooseen, josta taas pääsisi junalla Edinburghiin. Mikäköhän näistä nyt olisi kätevin lentolakkoilijalle? Jospa siis menisin vaikkapa Brysselistä Lontooseen? Edestakaisen lipun hinnaksi näyttää tulevan vajaasta 50 eurosta vajaaseen 200 euroon riippuen valitsemastani ajasta ja lipputyypistä, ja tämä siis yhden lipputyypin sisällä, luulisin, että kyseessä on jonkinlainen ”kolmas luokka” kakkosluokan jälkeen, mutten ole lainkaan varma. Matka-aika parisen tuntia, jonka lisäksi viitisen tuntia junalla Lontoosta Edinburghiin, meno-paluulippujen hinnat sadan punnan kieppeillä. Mutta miten ihmeessä pääsisin ensin Brysseliin? Laiva-juna-bussivenkoiluilla Ruotsin kautta Tanskaan ja siitä turvallisesti mantereella junalla tai bussilla? Mitäpä jos tähän käyttäisi vaikka InterRail-lippua? Vaikuttaa hankalalta selvittää, siirryn siis pelkkään laivavaihtoehtoon.

Laivamatkustus muutoin kuin risteilymielessä ei ole ollut kovin in enää muutamaan vuosikymmeneen, joten tulee hieman hölmö olo googlatessa ”boat sweden-great britain” kun en muutakaan keksi. Yllätyksekseni tuloksena tulee muun muassa ohjesivusto siitä, kuinka Ison-Britannian ja Ruotsin väliä voi matkata ilman lentokonetta. En siis ole ensimmäinen joka tätä miettii! Klikkaan kuitenkin sivustolle, jonka nimi lupailee suoraa lauttayhteyttä. Hmm, ei kohteita haluamassani maassa, palaan edelliselle sivulle. Laivayhteyttä etsiessäni huomaan, että mainitsemaani kanaalin alittavaan junaan voi ostaa kätevästi lipun myös Tukholmasta saakka hinnalla, joka sivuston mukaan vaihtelee kuten lentolippujen hinnat. Puhutaan kuitenkin ainakin parista-kolmestasadasta eurosta.  Matka-aikana parisen päivää. Tämän lisäksi tietenkin Helsingistä Tukholmaan. Samainen sivusto kertoo ihailtavan yksinkertaisesti, että lauttamatka Tukholmasta Lontooseen kestää kolme päivää, josta osa itseasiassa on junamatkustusta. Nopeasti vilkaistuna hinta lähentelee vähintään 300 euroa.

Vaihtoehtoja on varmasti paljon muitakin, mutta kyllästyn surffailemaan kolmatta tuntia matkasivustoilla, koska en oikeasti ole nyt menossa minnekään. Hinnatkin näyttävät aika suolaisilta tolkuttoman halpojen lentotarjousten maailmassa. Lopputuloksena voin kuitenkin todeta, että olen mitä ilmeisimmin tämän helpon lentomatkustusmahdollisuuden uhri ja jos lentää ei halua,  laiskan ja pihin kannattaa matkustaa vain paikkoihin, joihin on helppo löytää muunlaisia yhteyksiä. Joku kokeneempi auto- ja lentokieltäytyjä suoriutuisi hommasta varmasti myös paremmin. Äimistelen yli päivän mittaisia matka-aikoja, vaikka mikäpä kiire sitä tosissaan on – voisihan vaikka töitä tehdä matkankin aikana. Kyse ei lienekään siitä, että muut matkustustavat olisivat todella hankalia, vaan lentämiseen on vain täällä totuttu. Miksi ihmeessä istuskellä päivätolkulla junassa tai laivassa, kun muutaman tunnin lennollakin selviää? Onko tämä nyt sitä hetikaikkimullenyt-ajattelua parhaimmillaan? En ole edes mikään maailmanrauhan tai muun vastaavan kannalta tärkeä henkilö, mutta silti ajattelen automaattisesti, että matkustuksen pitää olla mahdollisimman nopeaa, jottei arvokasta aikaani mene hukkaan. Jos ”en osta mitään”-vuosikin onnistui, onnistuisi kai se ”en lennä tai yksityisautoile mihinkään”-vuosikin? Polkupyöräähän voi Suomessa joissakin kaukojunissa kuljettaa yhdeksän tai kymmenen euron hintaan, tai taittopyörää ilman lisämaksua. Pitkän matkan busseihin pyörän saa mukaan ilmoittamalla siitä etukäteen ja mahdollinen maksu riippuu bussiyrityksestä. Jospa hommaa kokeilisi vaikka ensi kesänä ja jutun toimiessa laajentaisi sitä sitten vuoteen? Tuttaville ainakin saisi aikaan hilpeän mielen, kun kurvaisi polkupyörällä valmistujaisiin ja maalaishäihin säästä piittaamatta. Hankalaksi yksityisauto- ja lentokieltäytymisen tekisi matkustamista vaativa työ: Kuvittelepa pomon ilmettä, kun ilmoitat, että lähdet banaanilaivalla Etelä-Amerikkaan seminaariin, ja viet ratikalla tai fillarin tarikalla tärkeän yritysvieraan lounaalle!

Mihin matkailualan yritykset sitten julistuksellaan sitoutuvat? Tärkeimpiä kohtia ovat sitoutuminen noudattamaan paikallisia, kansallisia ja kansainvälisiä lakeja ja sääntöjä sekä vastustamaan aktiivisesti matkailun laittomia, loukkaavia ja hyväksikäyttäviä muotoja. Siis hetkinen. Osoitetaanko nykyään edelläkävijyyttä ja kunnianhimoa sillä, että sitoudutaan noudattamaan lakeja?

Tehtävää vähän kunnianhimoisemmillekin toimille kuitenkin riittäisi. Matka 2009 -messujen alla julkistetun kyselyn mukaan suomalaiset eivät ole valmiita  vastuulliseen matkailuun. Kaikkein tärkeimmät kriteerit matkustettaessa ovat matkakohteen kiinnostuvuus, matkan hinta, olosuhteet sekä hotellin sijainti ja taso. Vasta aivan viimeisenä pohditaan paikallisten elinkeinojen suosimista, hotellin ympäristöluokitusta ja matkan aiheuttamia päästöjä.

Kiinnostavaa on kuitenkin se, että viime vuonna matkustaneista suomalaisista 12 prosenttia olisi valmis maksamaan vapaaehtosen maksun matkan aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä. Lisäksi 15 prosenttia olisi valmis maksamaan enemmän ympäristöystävällisistä vaihtoehdoista ja 27 prosenttia olisi valmis valitsemaan vähäpäästöisen matkustusmuodon.

Yllä olevista luvuista taitaa kuitenkin olla vielä pitkä matka siihen, että esimerkiksi vapaaehtoinen maksu todella maksettaisiin. Kyselyn mukaan vain kolme prosenttia ulkomailla matkustaneista on maksanut vapaaehtoisen maksun hiilidioksidipäästöjen kompensoimiseksi viimeisimmän matkansa osalta. Matkailualan yrityksillä voisi olla tähän kannustamisessa merkittävä rooli. Sitä odotellessa homman voi hoitaa kätevästi vaikka osoitteessa: http://www.lentomaksu.fi

Ovatko työ- vai lomamatkat sitten oikeutetumpia? Usein ajatellaan, että työmatkat ovat oikeutetumpia, koska ne ovat työnantajan määräämiä (pakollisia) eikä yksilö voi niihin vaikuttaa. Ainahan voi kuitenkin valita työpaikkansa. Lomamatkailu taas tuo ihmisille hyvinvointia ja onnellisuutta. Viikon aurinkoloma piristää ja samalla saa D-vitamiiniakin. Puhumattakaan turismin sosioekonomisista vaikutuksista paikalliseen elinkeinoon. Mitä mieltä sinä olet?

PS. Suomalainen elinkeinoelämä ja Bob Helsinki ovat käynnistäneet Älä ruoki lamaa -kampanjan yksityisen kulutuksen lisäämiseksi. Kampanjan ensimmäinen muutosvoimainen teesi kuuluu ”Osta kuin ennenkin”. Niinpä. Mitä väliä kiihtyvästä sukupuuttoaallosta ja ilmastokriisistä? Mitä väliä tulevista sukupolvista tai maapallosta? Suosittelen liittymistä Ruoki lamaa! -ryhmään Facebookissa. Ryhmän slogan kuuluu ”Mieti mitä ostat”. Itse kehottaisin silti pidättäytymään ostamisesta kokonaan sekä vähentämään myös työ- ja lomamatkoja.

– Onko sulla matkoja tiedossa? hän kysyi. Itse hän kertoi olevansa menossa New Yorkiin.

Tajusin, että lomamatkojen selostaminen kuuluu tuttavapiirissäni peruskuulumisten vaihtoon. Jos matkalle ei olla lähdössä, siltä ollaan juuri tulossa. Eikä kyseessä ole mikään lähialuematkailu tai slow travel. Kiireiset työssäkäyvät suhauttavat Kuubaan tai kaupunkilomalle Cadiziin tietenkin lentokoneella.

En tiennyt mitä vastaisin. Ilmastosyistä olen päättänyt tehdä enää yhden lentämistä vaativan lomamatkan elämässäni. Yksi Kuuban matka tuottaa lähes seitsemän kertaa niin paljon ilmastopäästöjä kuin keskivertointialainen saa aikaan vuodessa.

Biletunnelmissa tuntui kuitenkin puisevalta alkaa selittää, että “kun on tää ilmastomuutos ja lentäminen on hirveän vahingollista”.

Aloin pohtia, miksi matkustelu on meille korkeakoulutetuille kolmekymppisille niin tärkeää. Matkustelevat tuttavani tietävät kyllä, mistä ilmastonmuutoksessa on kyse. He kierrättävät huolellisesti jätteensä, vähentävät lihansyöntiä ja saattavat jopa luopua autostaan. Miksi kaukomatkailusta ei olla valmiita luopumaan?

Olemmeko vain itsekkäitä ja nautinnonhaluisia? Aavistelemmeko, että pian lomalentelystä tulee liian kallista, kenties jopa kiellettyä, ja käsillä ovat viimeiset hetket päästä kauas pois?

Maailmalta löytyy kieltämättä kiinnostavia kolkkia. Rakastan itsekin matkustelua, enkä ole ollenkaan varma, pystynkö pysymään päätöksessäni.

Yksi syy ihmisten matkusteluintoon voi olla työn ja vapaa-ajan rajan hämärtyminen. Loma ei tunnu kunnon lomalta, jos työasiat eivät jää vähintään tuhannen kilometrin päähän.

Kysyin asiasta myöhemmin eräältä ystävältäni. Hänellä oli teoria: kyse on sosiaalisesta statuksesta. Kouluttautuneelle keskiluokalle on tärkeää osoittaa, että muut maat ja kulttuurit kiinnostavat. Ajatellaan, että matkustelu avartaa.

– Miten ne siellä New Yorkissa avartuvat? Menisivät edes Teksasiin, ystäväni tokaisi.

Ehkä asenteet kaukomatkailua kohtaan muuttuvat pikku hiljaa. Huomasin, että Helsingin Sanomien Gambia-matkailujuttu kirvoitti verkkoon paheksuvia kommentteja ilmaston pilaamisesta.

Uudet käsitteet saattavat myös auttaa. Ajatushautomo Demoksen Aleksi Neuvonen totesi lehdessä, että kuluttajia kannattaisi innostaa vähentämään hiilipäästöjään samaan tapaan kuin Pohjois-Karjala-projektilla kannustettiin ihmisiä syömään terveellisemmin.

Nyt tiedän, mitä vastaan jatkossa matkasuunnitelmiani uteleville kavereille. Sanon, että olen hiilidieetillä.

Oikeasti – haluaisin ihan hemmetisti. Ja sen lisäksi Prahaan pelaamaan salibandya, Islantiin ihmettelemään kuumia lähteitä sekä Japaniin katsomaan animaatioita.

Lentäminen on nykyään aivan liian halpaa ja houkuttelevaa. Rajoittava tekijä onkin työssäkäyvänä enemmän aika kuin raha. Opiskelijana tuli reissattua junalla ympäri Eurooppaa. Jos piti käydä Espanjassa, ostin reililipun. Matka Sevillaan ja takaisin maksoi jo silloin lähes kymmenen kertaa enemmän kuin halvimmat lennot. Mutta aika antoi mahdollisuuden pitää kiinni periaatteista.

Lentolakkoni piti monta vuotta. Viime aikoina olen kuitenkin yhä useammin painiskellut kiusausten ja itsekurin välillä. Jos salibandyjoukkue lähtee Prahaan turnaukseen, jäänkö todella pois kisakoneesta, koska en halua lentää? Jos lomaseura ei ole innostunut kotimaan matkailusta, lomailenko yksin?

Oma osuus yhden lentomatkan päästöistä tuntuu merkityksettömältä, vaikka samalla tiedän, ettei niin pitäisi ajatella. Junamatkailijana oli murheellista katsoa Lapissa eteläsuomalaisia, jotka lensivät parvittain pohjoiseen lumen perässä – ja samalla sulattivat lumia entisestään. Montakohan konetta enemmän lentää Lappiin nyt kuin kaksikymmentä vuotta sitten?

Kysyntä kasvaa, samalla kun jokainen voi ajatella, että lentäisi se kone ilman minuakin. Lentojen kasvihuonekaasupäästöt ovat kasvaneet nopeammin kuin minkään muun alan päästöt: ne ovat lähes kaksinkertaistuneet vuodesta 1990. Se uhkaa syödä ne saavutukset, joita päästökauppa on muilla aloilla tuonut.

Lennot tulevat EU:ssa mukaan päästökauppaan vuonna 2011. Lentolippuun tulee lisää hintaa arviolta parista eurosta muutamaan kymppiin. Se tuskin riittää suitsimaan meitä kurittomia kuluttajia. Viisas EU, leikkaa päästökiintiöitä jatkossa rajusti, koska useimmilla meistä ei ole riittävästi itsekuria vastustaa halpojen lentojen kiusausta.

Lentäminen on parhaimmillaan hieno kokemus, jota todellakin varjostaa siitä koituvat suuret päästöt. Kaikista ihmisen aiheuttamista ilmakehää lämmittävistä päästöistä lentoliikenteen osuus on 3,5-4 %, koska korkealla ilmakehässä päästöjen vaikutus on suurempi.

Jos kaikki muut kasvihuonekaasupäästöt leikattaisiin pois, niin ei lentäminen silloin mikään merkittävä päästölähde olisi. Mutta kun päästöt muodostuvat tuhansien eri lähteiden yhteisvaikutuksesta, niin yhden lähteen pienuudella ei voi perustella sen vähäistä merkitystä.

Ja ongelmaa mutkistaakseni niin itse en pidä henkilökohtaista päästökauppaa ratkaisuna kolmesta syystä. Ensinnäkään maapallon pitäminen elinkelpoisena ei voi perustua vapaaehtoisiin toimiin. Piste. Saastuttajan on maksettava tai mieluummin oltava saastuttamatta.

Päästövähennysprojektien ongelmana on nykyhetkessä tapahtuvien päästöjen vähentäminen tulevaisuudessa tapahtuvalla hiilidioksidin sitomisella. Tämänpäiväisen lennon päästöt kompensoidaan istuttamalla puita, jotka kasvunsa aikana sitovat vastaavan määrän hiilidioksidia kymmenien vuosien aikana.

Kun päästöjä ryhdytään nollaamaan kasvattamalla suuri määrä metsää, niin mitä käy jos metsä palaa tai kaatuu myrskyssä? Ja väistämättä jossain vaiheessa puuhun sitoutunut hiilidioksidi palaa kiertoon ilmakehään, kun puu joskus maatuu. Maaperän sisällä miljoonien vuosien aikana muodostunut fossiilinen hiili ei näillä keinoin vähene ilmakehästä.

Kestävämpi tapa on korvata fossiilisia polttoaineita uusiutuvilla kuten tuuli- ja aurinkoenergialla. Tässäkin on ongelmansa: miten varmistetaan että kyseinen projekti todella korvaa entistä kapasiteettia eikä vain kasvata sitä lisää. Tässäkin päästövähennykset tapahtuvat pitkällä aikavälillä, kun taas päästöt tapahtuvat hetkessä. Jos päästöjen kasvua ei taiteta, niin miten päästövähennysprojekteilla voidaan eroa ikinä kuroa umpeen?

Ja miksi muuten rikkaat länsimaat ovat niin innoissaan rakentamassa tuulivoimaa kehitysmaihin eivätkä korvaamassa omia hiilivoimaloitaan niillä? Ainakin Suomessa kehitys on ollut todella hidasta.

Ongelmallista – kuluttajan elämä on. Nyt on haukuttu kaikki vaihtoehdot, joten mitä jää jäljelle? Siinä onkin mietittävää meille länsimaalaisille, jotka muodostamme 20% maailman väestöstä ja kulutamme 80% luonnonvaroista. Jossain vaiheessa meidän on kohdattava totuus, että kasvavaan kulutukseen perustuva elintapamme ei voi jatkua nykyisellään.
Tätä ympäristöjärjestöt ovat tuoneet esille viimeiset kolmekymmentä vuotta. Eikä sitä voida muuttaa kestäväksi yksin ostamalla päästöoikeuksia ja parempaa omaatuntoa köyhistä maista. Päästövähennyksiä kauppaavat Climatecare.org ja myclimate -tyyppiset ratkaisut lieventävät oireita mutta eivät poista niiden syytä.

Elämäntavan muuttamisen ei lopulta pitäisi olla meille niin vaikeaa, koska kysymys ei ole perustarpeista vaan ylellisyydestä. Lentomatkan voi korvata lähilomalla Suomessa ja pyörällä tehdyn matkan yhteenlasketut ympäristö- ja terveysvaikutukset ovat suorastaan huikeat. Sen jälkeen voidaan ryhtyä vähentämään työmatkoja ja korvaamaan niitä muilla keinoilla. Ja olisiko vihdoin aika lopettaa lentokerosiinin verovapaus ja siirtää lentoliikenteen todelliset kustannukset yhteiskunnalta ja ympäristöltä lentomatkustajien maksettaviksi ?

AIheesta:
Voiko päästöjen kompensoinnilla pelastaa ilmaston? Evert Hassink, ilmasto.org
Maan ystävien lentomaksu-kampanja

Kuitenkin moni valitsee lentämisen halpojen lippujen vuoksi. Lentoliput ovat kuitenkin halpoja, sillä kustannuksiin ei ole sisällytetty ympäristövaikutuksia. Päinvastoin. Lentoliikenne on pääsääntöisesti vapautettu polttoaineverosta ja usein arvonlisäverosta, eikä sitä koske edes ilmastonmuutosta kiihdyttäviä päästöjä rajoittava Kioton sopimus.

Lentäminen on liikennemuotona monin verroin haitallisempaa ilmastolle kuin maaliikenne, sillä lentäminen vie paljon fossiilista kerosiinia ja aiheuttaa sen vuoksi suuret hiilidioksidipäästöt henkilökilometriä kohti. Vertailun vuoksi: Jos saman yhtä kilowattituntia vastaavan polttoainemäärän käyttää eri kulkumuotoihin, pääsee lentokoneella pörräämään 0,7 km, henkilöautolla 0,8-1,7 km, bussilla 5-10 km ja junalla 10-20 km (lähde: Ilmasto.org). Tehokkaana ja nopeana pidetty lentoliikenne onkin siis tehotonta hiilidioksidin tupruttelua.

(Ainoa liikennemuoto, joka voi edes haastaa lentoliikennettä tehottomuudellaan ja päästöillään, ovat vesiliikenteen turbopika-alukset ja autolautat. Jos ei halua uimaan, kannattaa valita autolautta pika-aluksen sijaan (ja jättää meribuffetin kaukaa raahatut katkaravut syömättä.)

Mikäli lentämistä ei voi välttää tai se on hankalaa, voi hiilidioksidipäästöjään neutraloida tukemalla erilaisia metsitys- ja energiansäästöhankkeita. Mukavia juna- ja bussimatkakokemuksia ei kuitenkaan pystytä millään korvaamaan.
• Tarkkoja laskelmia kaipaavat löytävät hakemansa VTT:n Lipasto –tietokannasta
• Hitaan ja kokemuksekkaan matkustamisen saitti www.slowtravel.nu. Jaa kokemuksesi!