Kun Cancúnissa saatiin viime viikolla aikaan vain laiha ilmastosopu, ja tuoreen tutkimuksen mukaan joka kymmenes laji on Suomessa uhanalainen, olisiko 100 tavarassa pitäytyminen sellainen lupaus, joka ympäristön ystävän kannattaisi uutena vuotena antaa? Tai pitäisikö joulusiivouksessa ottaa esimerkkiä ainakin Saiturista, joka on luvannut laittaa kiertoon 100 tavaraa?

Ympäristön näkökulmasta pääpointit ovat minusta seuraavat: 100 tavaran haaste ja sen sukulaiset ovat osoitus yhteiskunnassa kytevästä kaipuusta kohtuullisuuteen ja yksinkertaisuuteen. Sellaisen kulttuurin luominen tukee varmasti ympäristöviisaita valintoja. Kun pääsee keveän elämän makuun, hamstraaminen ei tunnu enää niin hyvältä.

Toisaalta: kun kotitalouksien ympäristöjälkeä on tarkasteltu, asumisen, liikkumisen ja ruuan on todettu muodostavan jopa kolme neljäsosaa kulutuksen ympäristövaikutuksista. Ruokailutottumukset ja energiankäyttö merkitsevät siis paljon enemmän kuin se, onko kaapissa muutama ylimääräinen riepu tai roina.

Jos tavaran vähentämislinjalla haluaa kuitenkin jatkaa, KotiMIPS-tutkimus nostaa erityisen merkittäväksi tavararyhmäksi sähkö- ja elektroniikkalaitteet. Kun niiden valmistukseen ja käyttöön tarvittavat luonnonvarat lasketaan yhteen, määrä vastaa lähes puolta keskivertokotitalouden tavaroiden luonnonvarojen kulutuksesta. Esimerkiksi vaatteiden ja kenkien osuus luonnonvarojen kulutuksesta on vain muutaman prosentin luokkaa.

Jos palataan 100 tavaran haasteeseen, intuitiivisesti eniten minua epäilyyttää siinä kuitenkin päivittämismanian riski. Tarkoitan siis sitä, että kun tavaroiden määrä on rajattu, mahdollisesti kasvavat halut kanavoidaan vaatimalla tavaroilta yhä enemmän. Vanhat kömpelöt kamat ja karvalakkimallit eivät enää kelpaa: heitetään kotitalouden vintage-elektroniikka ulos ja hankitaan tilalle uusia, enististä integroidumpia ja teknisempiä iVekottimia. Tällainen voi tehdä omasta elämästä keveää, mutta ympäristö ei nyt välttämättä hihku riemusta. Jos halujen määrä ei vähene, tavaramäärän rajoittaminen ei välttämättä laske ympäristökuormitusta.

Ympäristöviisaiden parannusten tekeminen on silti erittäin kannatettavaa – joko uutena vuonna tai muutoin. Jos haluaa tehdä helpon mutta vaikuttavan teon, ekosähköön vaihtaminen on tavallisesti vaivatonta ja edullista. Mutta ehkä se joulusiivouskin kannattaa tehdä. Nimittäin jos roinaa on paljon, tarvitaan lämmitettyjä neliöitä niiden varastointiin. Ja kuten Pikku Myy on todennut: “Omistaminen merkitsee vain huolia ja matkalaukkuja, joita joutuu raahaamaan mukanaan.”

Suoraan vaikuttamisen vaikeus

Ensimmäiseksi on oivallettava, että ongelmiin voi vaikuttaa menemättä niiden juurille. Jos globaalit ongelmat tuntuvat saavuttamattoman kaukaisilta, kannattaa katsoa ympärilleen. Useimmat meistä elävät lukuisten muiden ihmisten ympäröimänä. Heihin voi ulottua ja vaikuttaa.

Kannattaa kuitenkin harkita kahdesti, ennen kuin ryhtyy ympäristösaarnaajaksi. Psykologian valossa puuha ei nimittäin kannata, ainakaan kaikkien vastaan tulevien kohdalla. Jos ihminen kohtaa omien uskomustensa vastaisia väitteitä, hän on kykenemätön käsittelemään niitä aivojen sillä osalla, joka vastaa järkeilystä. Sen sijaan omaa kantaa edustavien väitteiden perustelu järkeillen ei tuota ongelmia.¹ Suora puhe ei siis aina ole vaikutustavoista tehokkain, vaan voi viedä umpikujaan.

Se kiertää sittenkin

Toinen psykologinen havainto on rohkaisevampi: ihmisten auttamishalu näyttäisi olevan kytköksissä mielialaan. Klassisessa puhelinkoppitutkimuksessa tarkkailtiin satunnaisia puhelinkopin käyttäjiä. Osalle oli koppiin jätetty kolikko ”löydettäväksi”, ja osa joutui normaalin tapaan maksamaan puhelunsa itse. Kun koehenkilö poistui kopista, näyttelijä pudotti paperipinon kadulle tämän nenän edessä. Tulos: Vain alle prosentti kolikottomaan puhelinkoppiin menneistä jäi auttamaan paperien poimimisessa. Sen sijaan lähes 90% kolikon löytäneistä auttoi.²

Hyvä siis todella kiertää! Hyvää mieltä ja auttamishalua voi levittää pienilläkin teoilla ja eleillä ympärilleen, josta se parhaimmillaan leviää kauas. Tuore tutkimus valaisee, miten pienistä asioista voikaan olla kyse: pehmeillä tuoleilla ennen neuvottelua istutetut ihmiset olivat kovilla tuoleilla istuneita selvästi halukkaampia suostumaan kompromissiin.³

Kiertotie voikin siis olla suorin tie muutoksiin: järjellämme on rajansa, mutta hyväntahtoisuus tulee harvoin torjutuksi. Kuten kolikko ja puhelinkoppi osoittavat, ystävällisyys ei edellytä edes suoraa vuorovaikutusta. Hyvää mieltä voi istuttaa kuin siemeniä omaan elinympäristöönsä.

Suru kuluttaa

Hyvää mieltä levittävä tekee palveluksen ihmisten ohella myös maapallolle. Surulliset ihmiset käyttävät tyytyväisiä ihmisiä enemmän rahaa kulutukseen (ja syövät epäterveellisemmin), sanovat vuosituhannen alun tutkimukset.4 Hyväntuuliset ihmiset käyttäytyvät kuluttajina oivallisesti, sillä heidän ei tarvitse paikata pahaa oloaan kulutuksella.

Vaikuttaminen ei siis ole mahdotonta eikä edes vaikeaa, kunhan tietää mistä aloittaa. Koska lähelle yltää parhaiten, kannattaa maailman muuttajan alkaa hymystä, kiitoksesta ja kehaisusta. Etenkin surullisen ihmisen nähdessäsi: käy kimppuun!

Lähteet:

1) Järkeilystä ja sen rajoista kertoi Tuija Matikka artikkelissaan ”Me ollaan tärkeämpiä kuin he” (Tiede 3/2010). Alkuperäinen Drew Westenin ja kumppaneiden tutkimusartikkeli löytyy täältä.

2) Puhelinkoppitutkimus:

Isen, A., & Levin, P.  The  effect  of  feeling good on  helping:  Cookies  and  kindness.  Journal of Personality  and  Social Psychology,  1972,  21.

3) Tutkimus fyysisen pinnan vaikutuksista päätöksiin julkaistiin Science-lehden numerossa 25 June 2010.  Uutinen tutkimuksesta.

4) Tutkimuksia surullisuuden ja kulutuksen yhteydestä mm. täällä ja täällä.

Eikö saa ostaa ruokaa, vaikka jääkaapissa olisi vain valo? Pitäisikö pysytellä kotona silmät kiinni, ettei vain ostaisi mitään? Ei! Kyse on seuraavan ajatuksen herättämisestä: mitä tarvitsen? Tarvitsenko kaiken sen, mitä luulen tarvitsevani?

Huomaan kokevani tyytymättömyyttä ainoastaan silloin, kun altistun aggressiiviselle mainonnalle. Jos en näe kaikkia tarjolla olevia upeita tuotteita, en niitä myöskään tarvitse. Ja kun vieroittaa itseään riittävän pitkään mainoksien unelmamaailmalta, alkaa se vaikuttaa huvittavalta; tätäkö ne kuvittelevat minun tarvitsevan ja haluavan?

Markkinajohteinen nyky-yhteiskunta saa meidät kuvittelemaan, että kuluttaminen on yhtä kuin oleminen. Emme ole yhteisön jäseniä tai kansalaisia, vaan kuluttajia. Merkityksellistä elämää ei voi saavuttaa ilman kulutusyhteiskunnan kuplassa leijumista.

Olen ympäristöystävällinen kuluttaja?

Ekokestävä kuluttaminen on paradoksi. Kuluttaminen ei lähtökohtaisesti voi koskaan olla ympäristöystävällistä tai maapallon kannalta taloudellista. Mitä olisi taloudellinen kulutus? Ainakin sellaista, että käyttäisimme vain sen yhden maapallon verran resursseja niiden neljän, viiden sijasta joita nykykulutuksemme vaatii. Nykymenon ylläpitäminen esimerkiksi Suomessa on pidemmän päälle mahdollista vain, jos kiellämme köyhiltä mailta kuluttamisen kokonaan! Reilua.

Älä osta mitään -päivän tarkoituksena on saada ihmiset ajattelemaan. On ihan hienoa olla ekosti trendikäs tai vastuullinen kuluttaja, mutta kulutuksen muuttamista merkittävämpää olisi sen kokonaisvaltainen vähentäminen. Vähemmän ON enemmän!

Kannattaa siis suhtautua varauksella myös niihin vihreisiin mainoslauseisiin, jotka antavat luvan kuluttaa hyvällä omallatunnolla.

Kotipalvelua voi verrata vaikka lääkärillä käyntiin. Kun ihminen sairastuu, hän haluaa aika usein henkilökohtaista palvelua ja selkeän ohjeistuksen (esim. reseptin) siitä, miten voi parantua. Tuskin kukaan hyväksyisi sellaista terveydenhuoltomallia, jossa ihmisille lähetetään infomateriaalia eri sairauksista ja luotetaan siihen, että tiedon lisääntyessä kukin hoitaa itse omat ongelmansa.

Ekovalistuksesta henkilökohtaiseen palveluun. Miksi ihmeessä valistuksen voimaan luotetaan kuitenkin niin usein ekologisen elämäntavan edistämisessä? Henkilökohtaisen palvelun ja neuvonnan tarve koskee yhtä lailla ympäristöystävällistä elämäntapaa. Käytännössä tämä voi toimia niin, että koulutetut ympäristöneuvojat tekevät kotikäyntejä, joiden perusteella ihmisille tehdään suoria suosituksia ekologisen elämäntavan edistämiseksi.

Yhteiskunnallisten rakenteiden tueksi. Tietysti tärkeintä olisi saada yhteiskunnalliset rakenteet tukemaan ekologisesti kestävää elämää erilaisten verojen, maksujen ja kannustimien sekä lainsäädännön avulla. Kaikesta huolimatta meidän täytyy tehdä myös oma osamme. Tähän kotikäyntejä tekevät ekoneuvojat voisivat olla hyvä lääke.

Ympäristökotikäyntiä voitaisiin tarjota esimerkiksi iän perusteella tai aina muuton ja työpaikan vaihdon yhteydessä. Kotikäynnillä voitaisiin tehdä yleinen hiilijalanjälkitesti sekä asettaa tavoite ja toimenpidesuositukset kestävälle tasolle pääsemiseksi.

Mitä kotikäynnin tarkistuslistaan sitten voisi kuulua? Tässä kevyt ehdotus:

Asuminen:
- Sähkösopimuksen tarkastelu ja mahdollinen vaihto osoitteessa http://www.ekoenergia.fi
- Huonelämpötilan mittaus ja tarkistus alaspäin
- Valaistus ja energiansäästölamppujen käyttö
- Viihde-elektroniikan ja kodinkoneiden sähkönkulutuksen tarkastelu
- Pesukoneen pesulämpötilan tarkastelu
- Jätteen synnyn ehkäisy, esimekiksi ”Ei mainoksia, kiitos” -tarra oveen
- Katkaisimella varustetut jatkojohdot
- Lämpimän veden ja suihkun käyttö
- Neliöiden käytön tarkastelu ja mahdollisuudet pienemmän asunnon hankkimiseen

Liikkuminen
- Päivittäisten reittien tarkastelu ja optimointi kevyttä ja joukkoliikennettä hyödyntäen
- Polkupyörän katsastus ja mahdollinen huolto
- Lomamatkoista keskustelu ja lähilomavaihtoehtojen esittely

Ruoka
- Ruokavalion muuttaminen vähäpäästöisempään suuntaan
- Suunnitelma lihankulutuksen vähentämiseksi
- Jääkaapin ja mahdollisen pakastimen tilanne (sulatus, sähkönkulutuksen mittaus)
- Uunin ja hellan käyttö vrt. mikroaaltouuni ja vedenkeitin

Muu kulutus
- Kirpputorien ja käytettyjen tavaranvaihtopalveluiden (esim. Netcycler) hyödyntäminen
- Tavarasta luopuminen – esimerkiksi vastaaminen 100 tavaran haasteeseen

Peterboroughin tapauksessa ympäristöneuvojiksi on koulutettu työllisyysvaroin pitkäaikaistyöttömiä nuoria. Voisiko sama malli voisi toimia myös Suomessa? Tilataanhan meillä kotiin erilaisia sisustusneuvojiakin. Mikä kunta ottaa haasteen ensimmäisenä vastaan ja lähtee kokeilemaan kotikäyntejä myös Suomessa?

Yksittäinen ihminen kulkee lauma- ja lama-ajattelun mukana. Valtaapitävät esittävät usein taloudellisen taantuman laastariksi kulutuksen kasvattamista. Osta enemmän, niin yhteiskunta voi paremmin! Ja toimii shoppailu parannuskeinoksi myös muihin kriiseihin. WTC:n tornien juuri sorruttua ei Yhdysvaltojen edellinen presidentti George W. Bush suinkaan kehottanut murtuneita kansalaisiaan suremaan, rakastamaan ja tukemaan toisiaan tai edes rukoilemaan, vaan shoppailemaan! Ja amerikkalaiset tottelivat. Mahtoikohan kaikille tulla parempi mieli?

Ranskalainen taloustieteilijä ja filosofi Serge Latouche, joka vieraili juuri Suomessa Kasvu murroksessa –konferenssissa, kutsuu tämän päivän ihmisiä kulutusaddikteiksi. Ja sitähän me olemme, jatkuvasti ahdistuneita kaikista asioista joita emme (vielä) omista. Riippuvuus syntyy useimmille jo lapsuudessa. HS:n mielipidekirjoittaja kertoo pakonomaisen ostotarpeensa juontavan juurensa siitä, että hän lapsesta asti oli tottunut saamaan kaiken mitä halusi. Ihmisten mielissä sekoittuvat halut ja tarpeet, eikä tahtomiselle lopulta tule loppua. Miten voi tietää, mitä tarvitsee, jos ei ole ikinä ehtinyt tarvita mitään?

Kulutusriippuvaiselle asennemuutos on mahdollinen vasta kun rahaa ei enää ole, mutta velkaa sitäkin enemmän. Velkaantuminen onkin toinen nykyajan ihmisen perusominaisuuksista, ja yksi syy sille, miksi taloudellinen rakennemuutos on vaikea toteuttaa. Tarvitsemme jatkuvaa talouskasvua, jotta yhteiskuntamme selviää veloistaan! Kierre ei samalla kaavalla lopu koskaan. Ja ihmiset ahdistuvat ahdistumistaan.

HS:n mielipiteen kirjoittaja lopettaa kuitenkin hienoon ja lohdulliseen huomioon, johon soisi kaikkien koukuttuneiden havahtuvan. Hän onnistuu ”kaiken kurjuuden keskellä iloitsemaan ilmaisista asioista, kuten luonnosta ja askartelusta. Tavara ei tee ketään onnelliseksi kuin lyhyen hetken.”

Monet vanhemman polven ihmiset vaalivat säästeliästä elämäntapaa hartaudella, ja on helppoa ymmärtää miksi. Jos joutuisit kantamaan kaiken käyttämäsi veden hartiavoimin reippaan kävelymatkan päästä lähteeltä, ei sinun tekisi mieli tuhlata roiskutteluun. Jos taas kaikki hankinnat edellyttäisivät kymmenien kilometrien taivalta ilman moottorivoimaa, miettisit tarkkaan, mitä ilmankin pärjäät. Vettä, materiaaleja tai energiaa ei yksinkertaisesti ole kannattanut tuhlata, sillä niiden hupenemisen lisäksi resurssien kerääminen on vaatinut huomattavia ponnisteluja.

Sanotaan, että tilaisuus tekee varkaan. Meistä se on tehnyt tuhlareita. On vaikea suitsia omaa veden tai energian kulutustaan, kun kaikki mitä kuluttaminen vaatii, on hana vääntö tai katkaisijan napsautus. Kaupoissa käydään huvittelemassa, ja ostoksia saa suoraan kotiovelle vastineeksi näppäimistön naputtelusta. Kulutuksesta on riisuttu pois kaikki sen vaatima välitön vaivannäkö, ja jäljelle on jäänyt helppous ja hauskuus.

Kulutuksen suitsiminen nykypäivänä voi siis vaatia yhtä suurta kurinalaisuutta kuin linjojensa säilyttäminen herkkuja pursuavassa maailmassa. Itsekurin avuksi voi kuitenkin kehittää niksejä, jotka helpottavat kulutuskiusauksen vastustamista. Kulutusta voi hankaloittaa palauttamalla alkajaisiksi mieleen seuraavat seikat:

1. Oikeasti kuluttaminen vaatii vaivannäköä. Ei ole kyse siitä, etteikö kuluttaminen nykyään vaatisi ponnisteluja: joku jossain päin maailmaa vain näkee vaivan puolestamme. Riippuu kulutustavoistani, kuinka paljon ja miten kuormitan ihmisiä lähellä ja kaukana. Mikä onkaan ponnistelun arvoista?
2. Kulutus kuluttaa. Kliseekin sanoo, että elämme rajallisessa maailmassa. Vaikka energia ja materia kiertävät, ihmisen luomat kierrot eivät ole täydellisiä. Kulutus aiheuttaa nimensä mukaisesti monien resurssien väliaikaista, paikallista tai peruuttamatonta hupenemista. Kun kulutan, todella kulutan maailmaa. Mikä olisikaan sopiva synonyymi kuluttamiselle? Näivettäminen?
3. Omani on kuin onkin pois muilta. Kulutuksen vaatimat resurssit ovat väistämättä poissa muusta käytöstä. Olisiko ostamani ruusun kasteluvesi ollut parempi käyttää maniokin kasteluun? Kuinka suuren palasen metsää vaadin kaadettavaksi paperinkulutuksellani? Luopumalla jostain ylimääräisestä jätän luonnon ja muiden ihmisten käyttöön enemmän.
4. Kulutus jättää jälkiä – paljon ja monenlaisia. Resurssien hupenemisen ohella kulutuksen edellyttämä tuotanto aiheuttaa lukuisia sivuvaikutuksia ympäristömyrkyistä elinympäristöjen pirstoutumiseen. Yksityiskohtaista tietoa vaikutuksista on runsaasti saatavilla kirjallisuudesta ja Internetistä. Niihin perehtyminen hillitsee tehokkaasti kulutushaluja. Seuraavan kerran ostaessasi tai kuluttaessasi jotakin koeta kuvitella tuotannon mahdollisia sivuvaikutuksia. Miltä ne näyttäisivät ja tuntuisivat lähiympäristössäsi?

Jo tämän tapaisten ajatusten voimalla voi omaa kulutustaan hillitä, mutta mikään ei estä kehittelemästä myös konkreettisia esteitä kuluttamiselle. Ehkäpä henkilökohtainen hinnannosto toimisi: laittaisinko jokaisesta suklaapatukasta vastaavan määrän rahaa hyvään tarkoitukseen?

Tiedän, että esimerkiksi sänky, tyyny, peitto, aterimet, kattila ja monet muut asiat ovat aika välttämättömiä, jos ei halua aivan askeettisesti elää. Silti ahdistaa ostaminen, koska tiedän, että minulla on kotona enemmän kuin tarpeeksi kaikkea, mitä elämiseen tarvitsen. Tilanne on täällä kuitenkin toinen, sillä enhän olisi millään voinut tuoda kaikkea mukanani.

Onnekseni satuin löytämään melko avarakatseisen kämppiksen. Allekirjoitettuamme vuokrasopimuksen kiersimme opiskelija-asuntojen takapihoilla kurkkimassa jätelavoille. Moni opiskelija muutti kuun vaihteessa, joten takapihoilla nökötti hylättyjä huonekaluja. Nyt asuntomme on siis kalustettu pääasiassa ilmaiseksi. Piironki, muutama tuoli, pari kirjoituspöytää, kenkäteline ja kolme peiliä olisivat maksaneet omaisuuden kirppiksillä, huonekaluliikkeistä puhumattakaan.

Ostoslistani on edelleen pitkä. En ole kuitenkaan ostanut tyynyä, patjaa ja peittoa lukuun ottamatta mitään kaupasta. Lamppu, teepannu, keittiöpyyhkeet ja astiat ovat löytyneet halvalla second hand shopista ja lauantaikirppiksiltä. Tuntuu vain niin turhalta ostaa asioita, joita tiedän, etten puolen vuoden päästä tarvitse. Pitäisi ehkä vain päästä eroon asennevammasta ja nauttia siitä, että sisustan ekologisesti. Kanssaopiskelijat kun ovat ensi töikseen rynnänneet Ikeaan.

Suhteeni uuteen ja vanhaan tavaraan on valtavirtaan verrattuna ehkä hieman kieroutunut. En osta vaatteita esimerkiksi H&M:stä muun muassa siksi, että voin saada samalla hinnalla käytettyjä mutta todennäköisesti kestävämpiä vaatteita second hand shopista. Jos jokin hyväkuntoinen tuote maksaa kirppiksellä miltei saman verran kuin uusi kaupassa, ostan mieluummin kirppikseltä. Minulle tuotteen kierrätys on tärkeämpää kuin se, että saan sen ihan uutena. Kun ostan kirppikseltä, säästän luonnonvaroja sen lisäksi, että yleensä myös rahaa säästyy.

Aluksi vaihdoin kemialliset aineet luonnonmukaisiin, mutta luonnonkosmetiikan ja ekopesuaineiden hinta lohkaisee melko suuren osan lompakon sisällöstä, eikä ainakaan shampoo ole vakuuttanut minua tehollaan. Muovijätettä tulee ekopesuaineistakin, jos asuu kaupungissa, jossa pulloja ei ole mahdollista täyttää uudestaan. Pestyäni muutaman kerran pyykit vahingossa ilman minkäänlaista pesuainetta olen heittänyt pyykin sekaan pesupähkinöitä vain tottumuksesta – pyykit kun tuntuvat peseytyvän ihan vaan vedelläkin.

Lattianpesuaine, ikkunanpesuaine, matonpesuaine.. Ei kai sellaisia oikeasti tarvita?

Ollessani vielä rastatukkainen pesin päätäni ties millä aineilla: mäntysuovalla, tavan shampoolla, ekoshampoolla, suihkugeelillä. En huomannut kovinkaan suurta eroa; puhdasta tuli. Nyt suoratukkaisena olen kokeillut myös ruokasoodaa ja etikkaa, joiden yhdistelmä toimii loistavasti, mutta jota ei suositella jatkuvaan käyttöön. Tavoitteenani onkin lopettaa pesuaineiden käyttö kokonaan, sillä olen kuullut hyviä kokemuksia siitä, kuinka pelkällä kuumalla vedellä saa hiuksensa pysymään puhtaina.

Lueskeltuani Paul Andrean kirjaa Ruokasoodan ihmeet (Willow Tree Press 2006) olen päättänyt kokeilla ruokasoodan käyttöä myös muuhun sellaiseen, johon tavallisesti käytetään erilaisia pesuaineita. Kuka tarvitsee Raidia, jos talon sisälle hiippailleet muurahaiset saa karkoitettua ruokasoodan avulla? Ruokasoodaa voi käyttää myös pintojen puhdistamiseen ja esimerkiksi mikroaaltouunin tai vaatekaapin raikastamiseen. En aio siis koskea siivouskaapissamme majailevaan mikronpuhdistusaineeseen enää koskaan.

Uskon, että on olemassa useita niin sanottuja vanhan kansan konsteja, joilla liasta, hajuista sun muusta voi selvitä käyttämättä nykyaikaisia kemikaaleja. Nykyaikaiset kemikaalit eivät oikeastaan edes ole nykyaikaisia, vaan erittäin out of fashion, sillä niiden aiheuttamat vaikutukset ympäristöön ja terveyteen ovat todistetusti haitallisia.

En ole syönyt lihaa enää vuosikausiin, ja alkuhankaluuksien jälkeen sen sai menemään jästipäidenkin tietoisuuteen. Nyt kun lapsi on kuvioissa, on minulta muutaman kerran kysytty, annanko kuitenkin lapselle liharuokaa. Kysymys on jotenkin niin hämmentävä, etten aluksi edes tajunnut, miten sairas se on. Minun kasvissyöntiini kun ovat syynä paitsi kulinaristiset ja terveydellisetkin, myös erittäin vahvasti eettiset syyt, mikä kysyjilläkin yleensä on ollut tiedossa.

Käydäänkö muidenkin elämänarvojen suhteen samanlainen keskustelu? En usko, että ateistiperhe joutuu vastaamaan kysymykseen, kasvatetaanko lapsi kuitenkin uskovaiseksi. Tai että porvari-isän oletetaan pistävän lapsensa pioneereihin tai vastaavasti vasemmistolaismamman odottavan kieli pitkällä, koska lapsi kasvaa riittävän isoksi voidakseen liittyä kokoomusnuoriin. Miksiköhän sitten kasvissyöjävanhemman oletetaan syöttävän lapselleen sellaista ruokaa, mitä ei itsekään suostuisi syömään? Onhan kyse kuitenkin myös siitä, millaista ravintoa pitää paitsi moraalisesti oikeana, myös hyvinvoinnin kannalta oikeana.

Ärsyynnyin siitä ajatuksesta, että kasvissyöjän oletettaisiin itsekin pitävän liharuokaa normina ja ensisijaisena vaihtoehtona, ja kasvissyöntiä jonakin poikkeuksena, jonka hörhö voi halutessaan valita. Ei kasvissyönti ole sen enempää lapsen ohjailemista kuin lihaa sisältävä “ruoka” – ja oikeastaan vähemmän, koska tällöin lapsi näkee muitakin vaihtoehtoja kuin sen yleisen, ja voi aidommin tehdä itse omat valintansa sitten isompana. Ja minkälaisen ihmisen mallin tarjoaa lapselleen sellainen äiti tai isä, joka ei edes itse seiso ajatustensa takana?

No, toivottavasti ainakin joidenkin asiaa tiedustelleiden kohdalla kyse on ollut vain harmittomasta jutustelusta ilman sen kummempaa miettimistä. Koska toinen vaihtoehto on huolestuttavampi, se jossa elämänarvoilla ei nähdä olevan väliä, mikäli ne poikkeavat valtavirrasta. Ja mitä enemmän maailmassa sellaista ajattelutapaa esiintyy, sitä tärkeämpää on, että vanhemmat näyttävät omalla esimerkillään lapsille, että normeista voi poiketa ja omilla aivoilla on hyvä ajatella.

Lihavaa syyllisestään milloin mistäkin: yhteiskunnan terveysmenojen kasvattamisesta, esteettisestä häirinnästä, piittaamattomuudesta. Lihavuus on piirre, jota ei voi piilottaa. Läski näkyy päällepäin, mutta esimerkiksi elämäntapavalinnat eivät.

Nyt läski on siis myös syypäänä globaaliin ympäristökriisiin, ja lihavan saa huoletta leimata myös ympäristön viholliseksi. Ihra ei kuitenkaan kerry kaikille samalla tavalla, ja itsensä voi saada pullukaksi ympäristön kannalta hyvinkin monenlaisilla ruoka- ja liikuntatottumuksilla. Lähiruokaa suosivat, bussilla kulkevat kasvissyöjät eivät suinkaan aina ole hinteliä vinkuheiniä. Monen hoikan vartalon taustalla voi olla tiukka eläinproteiiniin perustuva ruokavalio ja päivittäinen autoilu kuntosalille raudan pariin. Näistä jälkimmäisen ekologinen jälki on huomattavasti suurempi.

Pahimmillaan ympäristön palaute omasta ruumiinkuvasta voi kietoa ihmisen itseinhon syövereihin. Lannistuneen ihmisen muutosvoima oman tai paremman ympäristön suhteen ei ole huipussaan. Energia voi huveta kalorinlaskentaan tärkeämpien asioiden sijaan.

Jokaisen suupalan vahtiminen on oikeasti aika stressaavaa. Tässä vaiheessa apuun tulevat myös erilaiset kaupalliset tahot, jotka tarjoavat (osin eläinkokeilla testattuja) laihdutus- ja ravintovalmisteita. Tarjolla on myös jos jonkinlaista eläinprotskua pursuavaa pussisoppaa ja pirtelöä, jonka pitäisi taikoa kadotettu vyötärö takaisin. Ja niin, laihduttajan ruokavalioonhan kuuluvat myös hedelmät, alkuperästä ja sesongista riippumatta.

Lihavat kuluttavat enemmän ruokaa kuin laihat. Ehkä näin. Ympäristön kannalta on kuitenkin tärkeämpää, millaisia valintoja teet kuin se, miltä näytät. Jos harrastat antaumuksella vegaanista herkkukokkailua ja leivontaa, teet ruokavalinnoillasi todennäköisesti palveluksen ilmastolle. Siis siitäkin huolimatta, että kaurakerma päätyy vyötärölle – jos se nyt oikeasti on ongelma edes omasta mielestäsi. Niin lihava kuin laihakin voi ostaa pelkästään uusiutuvaa sähköä, säästää lämmityksessä, suosia julkista liikennettä ja harrastaa pyöräilyä. Tällaisilla valinnoilla onkin sitten aidosti väliä.