Vuoden vaihtuessa on mukavinta kun kaikki pysähtyy. Arki muuttuu hitaaksi ajaksi. Muulloin arki on rutiineja, aamutoimia, kotihommia, lounastaukoa, sähköpostien setvimistä ja lystikkäitä iltajuoksuja. Aika on 24h/vrk, jonka aikana tulisi tehdä töitä, pitää huoli itsestä ja läheisistä ja jonka aikana kuluu luonnonvaroja erilaisiin toimintoihin. Jokainen voi arvata mitä tarkoitetaan sillä, että aika on rahaa.

Pysähtyneen pyhän aikaan kärräsimme lapset huvituspaikkaan toiselle puolelle kaupunkia. Yhteen  suuntaan talsimisineen ja bussissa istumisineen aikaa matkustamiseen kului yksi tunti. Samalla katselimme kaupunkia ja jännäsimme oikeaa bussipysäkkiä. Paluumatkalla istuminen tuli tarpeeseen ja pimeät maisemat rauhoittivat. Auto onkin hassu kapine, lyhyet reissut taipuvat tehokkaiksi, mutta niiden aikana ei ehdi rentoutua.

Mutta ehkä ”aika” kiteytyy parhaimmillaan puuron keittoon. Jos haluat puuroa iltapalaksi, valmistelut alkavat jo puolta tuntia ennen. Samalla tekee vaikka sopan kesällä poimituista marjoista. Silti iltapalaksi tulee kuitenkin usein valittua leipää ja vaikka jugurttia, joiden esille laittaminen hienostelevankin kattauksen kera vie yhden minuutin.

Aika on myös maantiedettä. Valitsimme aikoinaan asuinpaikkamme sillä kriteerillä, että bussit kulkevat vierestä, kauppa ja koulut ovat lähellä. Pisteenä iin päällä oli lähipitseria. Kuitenkin paljon kivempaa on ottaa iso reppu selkään ja lähtä suorinta reittiä vähän kauempana sijaitsevaan kauppaan lasten kanssa. Suorin reitti tarkoittaa tietenkin lumihangessa tarpomista, siis linnuntietä kulkien tai sinnepäin. Vaikka reissuun meneekin kaksi tuntia on sen aikana saanut ihmetellä kaiken näköistä ja todeta monenlaista, liikunnasta puhumattakaan. Eniten tykkään kuitenkin siitä, että hyvällä kelillä juna-asemalla polkee 20 minuutissa mihin vuorokauden aikaan tahansa.

Jos yhteiskuntamme olisi hitaampi, kuluttaisimme vähemmän luonnonvaroja.  Tätä voi harjoitella jo nyt sillä, että käyttää aikaansa ajan kuluttamiseen. Kiireestäkin pitäisi päästä eroon sillä, että ei pidä kiirettä. Otetaan oma aikamme takaisin ja luovutaan kiireestä vuonna 2012!

Jos luopuisimme tavararöykkiöistä, hyötyisimme itse mm. siinä että prioriteetit selkiytyvät, aikaa ei kulu etsimiseen, siivous nopeutuu, rahaa säästyy, stressin määrä pienenee ja kaiken kaikkiaan elämän hallinnoiminen ja järjestäminen on helpompaa. Vain hyvin harvat voivat hyvin kaaoksen keskellä. Myöskään ympäristö ei meitä siitä kiitä. Paradoksaalisesti tuntuu kuitenkin siltä, että uuden haluamisesta ja hankkimisesta on tehty länsimaisen kulttuurin ydin.

Järkeistämiselle on monella nyt niin suuri tarve, että sen ympärille on myös syntynyt oma ammattikuntansa, ammattijärjestäjät. Yksi tunnetuimmista suomalaisista ammattijärjestäjistä on Anne te Velde-Luoma, joka on myös kirjoittanut aiheesta kirjan Kaaoksen kesyttäjä. Hänen mielestään ilmiön pohjalla on aina joku pelko; pelko siitä että loppuu (köyhyys), että merkitys katoaa (muistot, todisteet saavutuksista), että sinua ei enää hyväksytä, jos et sitä jotakin omista, säilytä tai tee (status).

Esimerkiksi ”hyvä kansalainen” lukee lehteä ”pysyäkseen ajan tasalla” vaikka siihen hurahtaa iso osa päivästämme, koska pelkäämme, että muuten emme kävisi enää ”hyvästä kansalaisesta”. Uutisten tulva on kuitenkin nykypäivänä epäinhimillinen.

Monet ekologisesti ajattelemaan pyrkivät vähentävätkin tietoisesti kulutuksensa määrää, jolloin tavararöykkiöitä ei välttämättä synny. Toisaalta he ovat myös yksi suurin ongelmaryhmä siinä, että monesti he yrittävät parantaa maailmaa keräämällä kaiken kierrätettävän talteen. Se kuitenkin tukkii myös asunnon ja mielen, jos sitä ei ajoissa toimiteta eteenpäin. Tämä vie paljon aikaa ja energiaa, jota vielä kipeämmin tarvittaisiin vaikka läheisten kanssa olemiseen ja omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen.

Joulu, tuo länsimaisen kulutushysterian juhlapyhä, on kohta taas kynnyksellämme. Joulu ei kuitenkaan muuta arjen todellisuutta. Joululahjavuoren tai sisustuksen avulla ei saada elämää raiteilleen. Keskittykäähän siis läheisten kanssa olemiseen ja omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. Joulushoppailun sijaan ajan voi vaikka käyttää läheistensä kanssa naureskelemalla mainoksille ja sille, miten mainostajat yrittävät käyttää hyväksi erinäisiä pelkojamme.

***

Anne te Velde-Luoma: Kaaoksen kesyttäjä (2010, kustantaja Avain).

Teksti kirjoitettu Anne te Velde-Luoman haastattelun pohjalta. Varsinainen haastattelu julkaistaan Ympäristökasvatus-lehdessä (numero 4/2011).

Kotipalvelua voi verrata vaikka lääkärillä käyntiin. Kun ihminen sairastuu, hän haluaa aika usein henkilökohtaista palvelua ja selkeän ohjeistuksen (esim. reseptin) siitä, miten voi parantua. Tuskin kukaan hyväksyisi sellaista terveydenhuoltomallia, jossa ihmisille lähetetään infomateriaalia eri sairauksista ja luotetaan siihen, että tiedon lisääntyessä kukin hoitaa itse omat ongelmansa.

Ekovalistuksesta henkilökohtaiseen palveluun. Miksi ihmeessä valistuksen voimaan luotetaan kuitenkin niin usein ekologisen elämäntavan edistämisessä? Henkilökohtaisen palvelun ja neuvonnan tarve koskee yhtä lailla ympäristöystävällistä elämäntapaa. Käytännössä tämä voi toimia niin, että koulutetut ympäristöneuvojat tekevät kotikäyntejä, joiden perusteella ihmisille tehdään suoria suosituksia ekologisen elämäntavan edistämiseksi.

Yhteiskunnallisten rakenteiden tueksi. Tietysti tärkeintä olisi saada yhteiskunnalliset rakenteet tukemaan ekologisesti kestävää elämää erilaisten verojen, maksujen ja kannustimien sekä lainsäädännön avulla. Kaikesta huolimatta meidän täytyy tehdä myös oma osamme. Tähän kotikäyntejä tekevät ekoneuvojat voisivat olla hyvä lääke.

Ympäristökotikäyntiä voitaisiin tarjota esimerkiksi iän perusteella tai aina muuton ja työpaikan vaihdon yhteydessä. Kotikäynnillä voitaisiin tehdä yleinen hiilijalanjälkitesti sekä asettaa tavoite ja toimenpidesuositukset kestävälle tasolle pääsemiseksi.

Mitä kotikäynnin tarkistuslistaan sitten voisi kuulua? Tässä kevyt ehdotus:

Asuminen:
- Sähkösopimuksen tarkastelu ja mahdollinen vaihto osoitteessa http://www.ekoenergia.fi
- Huonelämpötilan mittaus ja tarkistus alaspäin
- Valaistus ja energiansäästölamppujen käyttö
- Viihde-elektroniikan ja kodinkoneiden sähkönkulutuksen tarkastelu
- Pesukoneen pesulämpötilan tarkastelu
- Jätteen synnyn ehkäisy, esimekiksi ”Ei mainoksia, kiitos” -tarra oveen
- Katkaisimella varustetut jatkojohdot
- Lämpimän veden ja suihkun käyttö
- Neliöiden käytön tarkastelu ja mahdollisuudet pienemmän asunnon hankkimiseen

Liikkuminen
- Päivittäisten reittien tarkastelu ja optimointi kevyttä ja joukkoliikennettä hyödyntäen
- Polkupyörän katsastus ja mahdollinen huolto
- Lomamatkoista keskustelu ja lähilomavaihtoehtojen esittely

Ruoka
- Ruokavalion muuttaminen vähäpäästöisempään suuntaan
- Suunnitelma lihankulutuksen vähentämiseksi
- Jääkaapin ja mahdollisen pakastimen tilanne (sulatus, sähkönkulutuksen mittaus)
- Uunin ja hellan käyttö vrt. mikroaaltouuni ja vedenkeitin

Muu kulutus
- Kirpputorien ja käytettyjen tavaranvaihtopalveluiden (esim. Netcycler) hyödyntäminen
- Tavarasta luopuminen – esimerkiksi vastaaminen 100 tavaran haasteeseen

Peterboroughin tapauksessa ympäristöneuvojiksi on koulutettu työllisyysvaroin pitkäaikaistyöttömiä nuoria. Voisiko sama malli voisi toimia myös Suomessa? Tilataanhan meillä kotiin erilaisia sisustusneuvojiakin. Mikä kunta ottaa haasteen ensimmäisenä vastaan ja lähtee kokeilemaan kotikäyntejä myös Suomessa?

Tiedän, että esimerkiksi sänky, tyyny, peitto, aterimet, kattila ja monet muut asiat ovat aika välttämättömiä, jos ei halua aivan askeettisesti elää. Silti ahdistaa ostaminen, koska tiedän, että minulla on kotona enemmän kuin tarpeeksi kaikkea, mitä elämiseen tarvitsen. Tilanne on täällä kuitenkin toinen, sillä enhän olisi millään voinut tuoda kaikkea mukanani.

Onnekseni satuin löytämään melko avarakatseisen kämppiksen. Allekirjoitettuamme vuokrasopimuksen kiersimme opiskelija-asuntojen takapihoilla kurkkimassa jätelavoille. Moni opiskelija muutti kuun vaihteessa, joten takapihoilla nökötti hylättyjä huonekaluja. Nyt asuntomme on siis kalustettu pääasiassa ilmaiseksi. Piironki, muutama tuoli, pari kirjoituspöytää, kenkäteline ja kolme peiliä olisivat maksaneet omaisuuden kirppiksillä, huonekaluliikkeistä puhumattakaan.

Ostoslistani on edelleen pitkä. En ole kuitenkaan ostanut tyynyä, patjaa ja peittoa lukuun ottamatta mitään kaupasta. Lamppu, teepannu, keittiöpyyhkeet ja astiat ovat löytyneet halvalla second hand shopista ja lauantaikirppiksiltä. Tuntuu vain niin turhalta ostaa asioita, joita tiedän, etten puolen vuoden päästä tarvitse. Pitäisi ehkä vain päästä eroon asennevammasta ja nauttia siitä, että sisustan ekologisesti. Kanssaopiskelijat kun ovat ensi töikseen rynnänneet Ikeaan.

Suhteeni uuteen ja vanhaan tavaraan on valtavirtaan verrattuna ehkä hieman kieroutunut. En osta vaatteita esimerkiksi H&M:stä muun muassa siksi, että voin saada samalla hinnalla käytettyjä mutta todennäköisesti kestävämpiä vaatteita second hand shopista. Jos jokin hyväkuntoinen tuote maksaa kirppiksellä miltei saman verran kuin uusi kaupassa, ostan mieluummin kirppikseltä. Minulle tuotteen kierrätys on tärkeämpää kuin se, että saan sen ihan uutena. Kun ostan kirppikseltä, säästän luonnonvaroja sen lisäksi, että yleensä myös rahaa säästyy.

Aluksi vaihdoin kemialliset aineet luonnonmukaisiin, mutta luonnonkosmetiikan ja ekopesuaineiden hinta lohkaisee melko suuren osan lompakon sisällöstä, eikä ainakaan shampoo ole vakuuttanut minua tehollaan. Muovijätettä tulee ekopesuaineistakin, jos asuu kaupungissa, jossa pulloja ei ole mahdollista täyttää uudestaan. Pestyäni muutaman kerran pyykit vahingossa ilman minkäänlaista pesuainetta olen heittänyt pyykin sekaan pesupähkinöitä vain tottumuksesta – pyykit kun tuntuvat peseytyvän ihan vaan vedelläkin.

Lattianpesuaine, ikkunanpesuaine, matonpesuaine.. Ei kai sellaisia oikeasti tarvita?

Ollessani vielä rastatukkainen pesin päätäni ties millä aineilla: mäntysuovalla, tavan shampoolla, ekoshampoolla, suihkugeelillä. En huomannut kovinkaan suurta eroa; puhdasta tuli. Nyt suoratukkaisena olen kokeillut myös ruokasoodaa ja etikkaa, joiden yhdistelmä toimii loistavasti, mutta jota ei suositella jatkuvaan käyttöön. Tavoitteenani onkin lopettaa pesuaineiden käyttö kokonaan, sillä olen kuullut hyviä kokemuksia siitä, kuinka pelkällä kuumalla vedellä saa hiuksensa pysymään puhtaina.

Lueskeltuani Paul Andrean kirjaa Ruokasoodan ihmeet (Willow Tree Press 2006) olen päättänyt kokeilla ruokasoodan käyttöä myös muuhun sellaiseen, johon tavallisesti käytetään erilaisia pesuaineita. Kuka tarvitsee Raidia, jos talon sisälle hiippailleet muurahaiset saa karkoitettua ruokasoodan avulla? Ruokasoodaa voi käyttää myös pintojen puhdistamiseen ja esimerkiksi mikroaaltouunin tai vaatekaapin raikastamiseen. En aio siis koskea siivouskaapissamme majailevaan mikronpuhdistusaineeseen enää koskaan.

Uskon, että on olemassa useita niin sanottuja vanhan kansan konsteja, joilla liasta, hajuista sun muusta voi selvitä käyttämättä nykyaikaisia kemikaaleja. Nykyaikaiset kemikaalit eivät oikeastaan edes ole nykyaikaisia, vaan erittäin out of fashion, sillä niiden aiheuttamat vaikutukset ympäristöön ja terveyteen ovat todistetusti haitallisia.

Yhdessä asuvat ihmiset eivät  tarvitse yhtä paljon tavaroita kuin yksinasujat, sillä niitä voidaan käyttää yhteisesti. Tämä toki vaatii sen verran sosiaalisia taitoja, että silitysraudan ja kattilan yhteiskäytöstä pystytään sopimaan, eikä kukaan linnoittaudu omaan huoneeseensa ainokaisen yhteisen tietokoneen kanssa. Kimppahankinnat voivat myös tuoda luksusta elämään, kun käytössä on oman ompelukoneen sijasta yhteiset ompelukone, saumuri ja vaikka skanneri.

Yleisesti ottaen, kaupungissa asuminen on jossain määrin energiatehokkaampaa kuin maaseudulla asuminen lyhyempien välimatkojen vuoksi. Maaseudulla puolestaan on paljon mahdollisuuksia ekologisiin ratkaisuihin: etätyöskentely ja kimppakyydit vähentävät liikenteen aiheuttamaa ympäristökuormaa, ja koska haja-asutusalueella useimmiten asutaan pientaloissa, pystyy sen ekovalintoihin vaikuttamaan joustavammin ja helpommin kuin kerrostaloasukki.

Maaseutu ja kaupunki –jako on ekologisessa mielessä raisu yksinkertaistus, sillä minne tahansa sitä muuttaakin, jää ympäristöön vaikuttavissa ratkaisuissa itselle paljon valinnanvaraa. Yksittäisenä ympäristöpäätöksenä asumisratkaisut ovat oikeasti merkittäviä, ja harkitsemalla asiaa kunnolla voi monessa muussa valinnassa vastaavasti hiukan joustaa ilman, että oma kuormitus kasvaa kohtuuttomaksi.

Rautakaupassa pyysin ympäristömerkittyä maalia.
- Tämä toinen olisi halvempaa, myyjä neuvoi.
- Mutta onko sillä joutsenmerkkiä tai EU-kukkaa, tivasin.
- Kyllä tämä kuuluu luokkaan M1.

Ostin kuitenkin sen ympäristömerkityn ja luin jälkikäteen, että M1-merkintä kertoo maalin vähäpäästöisyydestä sisäilmaan. Ihan kiva, mutta se ei vielä osoita maalin koko elinkaaren ympäristövaikutuksia.

Olin pettynyt myyjän toimintaan, sillä kyseinen kauppaketju on yrittänyt profiloitua ympäristövastuullisena. Sen nettisivuilla väitetään muun muassa: ”Tarjoamme asiakkaillemme ympäristöä vähemmän kuormittavia tuote- ja palveluvaihtoehtoja. Opastamme tuotteiden ja pakkausten ympäristöominaisuuksien vertailussa ja niiden oikeassa käytössä sekä käytön jälkeisessä hävittämisessä.”

Myös huonekaluliikkeissä tuli kierrettyä, vaikka melkein kaikki kalusteet löysinkin onneksi käytettynä. Ärsytin myyjiä kyselemällä puun alkuperästä ja lajista. Sain muun muassa tällaisia kiusaantuneita vastauksia:

- Koivua tulee paljon Venäjältä, mutta en tiedä mistä tämä on. (Koivua hakataan Venäjällä myös laittomasti.)
- Se on kovapuuta. (Satun tietämään, että kovapuu ei ole mikään puulaji, vaan hämäävä nimitys monille trooppisille puulajeille.)
- Se on ulkomailta. (Aika valaisevaa!)

Vähän vastaavaa tapahtui kerran lihatiskillä, kun ystäväni tiedusteli luomulihaa.
- Tänään meillä ei ole just sillä nimellä, lihamestari arveli.

Mainoksissa on helppo käyttää ympäristöväittämiä: copywriter lohkaisee muutaman lauseen ja se on siinä. Oikea ympäristövastuullisuus vaatii paljon enemmän työtä, osaamista ja viimeisenä lenkkinä henkilökunnan kouluttamista. Mutta mielestäni kyseleminen kannattaa aina – vaikka ei olisi edes aikeissa ostaa.

Ja joskus sitä ostaa kaikesta huolimatta. Uuden kotini edellinen asukas oli valinnut lattiaan merbau-parketin, joka tulee aina trooppisista luonnonmetsistä. Asunnonmyyjälle se on valtti, joka kertoo tietynlaisesta statuksesta. Minun mielestäni lattia on lähinnä irvokas ja hävettävä – vähän kuin tiikerintalja tai gorillan kädestä valmistettu tuhkakuppi Made in Sademetsä –pelissä. Mutta eipä sitä lattiaa ole järkevää repiä poiskaan, kun se kerran siinä nyt on.

Peli antaa tietoa kodin tavallisista hankinnoista, kuten parkettien tai verhojen valinnasta.

- Vaikka kuluttajat ovat jo pitkään tienneet sademetsien arvon koko maapallon ekosysteemille, arjen valintojen vaikutukset sademetsien tilaan voivat kuitenkin olla vieraita. Made In Sademetsä -peli antaa vaivattomasti vaihtoehtoja suomalaisen arkea lähellä oleviin kuluttajavalintoihin, kertoo Eini Pesälä Luonto-Liitosta.

Kattavan lisätiedon ja linkkisivustojen ansiosta peli soveltuu mainiosti myös kouluille käytettäväksi esimerkiksi biologian, maantiedon tai kotitalouden tunnilla.

Pelin animaatiosta ja teknisestä toteutuksesta vastaa osuuskunta Animaatiokopla. Peli on tuotettu osana Luonto-Liiton trooppisen kuluttamisen kampanjaa, ja sen tekemiseen on saatu tukea ulkoasiainministeriöltä.

Peli on pelattavissa osoitteessa: www.kaventajat.fi/madeinsademetsa.