Turkistarhoilla lillii 1,2 miljoonan ihmisen tuotoksia vastaava määrä ulostetta ja virtsaa. Yhdeksällä tarhalla kymmenestä ei ole vesitiivistä alustaa. Turkistuotanto aiheuttaakin 430 tonnin typpi- ja 45 tonnin fosforipäästöt joka vuosi.

Kukapa ihminen turkkia oikeasti tarvitsee. Toppatakki ajaa saman asian. Ihmiset hankkivat turkiksia niiden symboliarvon takia. Turkistakki tai lasisilmin tuijottava puuhka kertovat taloudellisesta menestyksestä – mutta onneksi yhä enemmän menneen maailman kulutustottumuksista.

Muutin äskettäin ja yritin ennen muuttopäivää käydä kaapit läpi kriittisellä silmällä. Turkiksia ei sentään löytynyt, mutta monia muita turhia kapistuksia kyllä.

Eniten turhakkeita piili meikkipussissa. En meikkaa kovinkaan paljon. Arkeen riittää meikkivoide, puuteri ja ripsari. Illanviettoon mennessäni lisään arsenaaliin huulikiillon ja rajauskynän.

Jostain syystä kauneuskaapista löytyi kuitenkin kymmenkunta huulipunaa, kaksi nestemäistä eye-lineria (joita en osaa käyttää), erilaisia pohjustusvoiteita, ripsentaivutin (en tarvitse), ainakin viisi luomiväriä ja muutama glitterpuuteri.
Olin ällistynyt. Miksi olin hankkinut nämä tuotteet?

Yritin muistella. Olin ehkä palkinnut itseni raskaasta työviikosta ostamalla jotain pientä. Keksin toisenkin selityksen. Olin halunnut olla toisenlainen. Aina huoliteltu, tyylikäs ja tehokas. Nainen, joka arkiaamunakin ehtii sutia luomiinsa väriä.

Eihän se niin mene. Tiesin melkein jo kassalle marssiessani, että aamu-unisuuteni ei tällä ostoksella häviä.

Samasta syystä vaatekaapista löytyi turhia rytkyjä. En ollut muuttunut tyylikkääksi hipsteriksi ostamalla omituisen mallisen puseron.

Keittiötä tonkiessani olin tyytyväinen. Ei sähköisiä munanleikkureita eikä maidonvaahdottimia. Päiväunelmissani ei ilmeisesti seikkaile oman elämänsä huippukokki.

Jäätelökone tosin on seissyt viimeiset kahdeksan vuotta kaapin peränurkassa, mutta siitä en kyennyt luopumaan. Koneeseen liittyy nostalgisia muistoja opiskeluajoilta. Vekotin surisi kommuunin keittiössä, ja me paransimme maailmaa ja odottelimme herkun valmistumista. Jäätelömasiina saa armon seuraavaan muuttoon saakka.

”Mikä onkaan mukavampaa kuin kuuma suihku talvi-iltana, anioniaktiivista natriumlauryylieetterisulfaattia, bentsoehappoja ja natriumstearaattia sekä dietanoliamidia että vaahtoaisi…”, aloittaa Pasi, 35, Tampereelta ja lista sen kuin jatkuu.

Oudot kemian termit eivät kuitenkaan paljasta, onko aine vaarallinen ihmiselle tai luonnolle.

”Siitä ei ole tutkimusta eikä tietämystä vielä tarpeeksi”, Pasi huomauttaa.

Naantalilainen Hanna, 32, on törmännyt kryptisiin ainesosaluetteloihin: ”Vaatii melkoista asiantuntemusta tulkita niitä ‒ mitä ns. tavalliset tuotteet ovat syöneet? Ovatko ne oikeasti niin pahoja, kuin annetaan ymmärtää?”

Hanna on joutunut allergian vuoksi pohtimaan valintojaan. Nyt hän miettii, mistä voisi luopua. ”Eikö shampoo olekaan pakollinen? Silmänympärysvoide ei tunnu vähentävän ryppyjä, mutta uskallanko luopua siitäkään?”

Saippualla ja dödöllä pärjää

50-vuotias Petteri Alajärveltä on shampoottoman elämän konkari. ”Minä käytän saippuaa ja usein en sitäkään, sillä tukka säilyy paremmannäköisenä, kun sitä pesee vain vedellä.”

Palasaippuan lisäksi Petteri tarvitsee deodoranttia pari kertaa viikossa. Useat panelistimme kertovatkin käyttävänsä kosmetiikkaa vain vähän.

”Hankin luomupiiristä ainoastaan kolmea luontaista ainesosaa sisältävää astianpesuainetta, joka kelpasi erinomaisesti myös shampooksi. Erilaisia kemiallisia aineita sisältävien purnukoiden määrä on tällä tyylillä vähentynyt meidän huushollissamme radikaalisti”, vinkkaa Taina, 56, Kaarinasta.

Mari, 34, Lempäälästä on siirtynyt luonnonkosmetiikkaan sitä mukaan kun vanha tuote loppuu. ”Vaatii vain vähän paneutumista itseltä, että kartoittaa itselleen uudet tuotteet ympäristöystävällisistä sarjoista.”

Helsinkiläinen Aino-Ilona, 26, on toista mieltä. ”Pienellä budjetilla kaiken tarpeellisen vaihtaminen luonnonkosmetiikkaan maksaisi liikaa. Hyvälaatuisia perustuotteita on kuitenkin voinut tilata edullisesti netistä.”

Korallikuolemia ja syöpäepäilyjä

Jokaisen kosmetiikkapurkin kyljessä kuuluu lain mukaan olla ainesosaluettelo. Harva kuitenkaan ymmärtää, mitä aineiden nimet tarkoittavat. Niinpä valmistajien on helppo mainostaa tuotteitaan viittauksilla luontoon ja kasvikunnan raaka-aineisiin, vaikka tuote sisältäisi kaikkea muuta.

Kuluttaja voi esimerkiksi kuvitella sivelevänsä iholleen hoitavaa jojoba-öljyä, kun tuote todellisuudessa sisältää enemmän maaöljystä tislattua parafiiniöljyä. Rottakokeissa on löydetty viitteitä siitä, että maaöljyjohdannaiset aiheuttavat syöpää.

Kaikki kosmetiikan ainesosat eivät hajoa luonnossa, vaan ne päätyvät vesistöihin ja ravintokiertoon. Esimerkiksi aurinkovoiteiden kemiallisia uv-suodattimia epäillään syypäiksi korallien haalistumiseen. Ruotsin luonnonsuojeluliitto tutki 12:ta eri aurinkovoidetta vuonna 2008 ja löysi niistä kaikista haitallisia aineita.

Lievästi myrkyllistä ei kielletä?

Kemikaalien maailmaan tutustuva saa valitettavan usein lukea, että ”epäillään” ja ”ei ole tutkittu tarpeeksi.” Lisäksi voi vain ihmetellä, miksei tutkitusti haitallisia aineita kielletä.

Esimerkiksi kosmetiikassa ja muussakin teollisuudessa käytetyn EDTA:n on todettu hajoavan luonnossa huonosti ja olevan lievästi myrkyllinen vesieliöille. Saksan ympäristöviranomaiset yrittivät rajoittaa aineen käyttöä jo 1990-luvun alussa. Silti sitä ei ole luokiteltu ympäristölle vaaralliseksi.

Lisätietoa:

• Rita Stiens: Totuus kosmetiikasta
• Anja Nystén: Kemikaalikimara
• Kemikaalicocktail.blogspot.com

Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Luonnonsuojelijassa 2/2010

Olen hämmentynyt siitä, että ennen ajattelin vain minua ympäröivää maailmaa – en sitä, mille kemikaaleille oma kehoni altistuu. Valitsin ilman eläinkokeita valmistetun tuotteen, mutta en välittänyt siitä, onko tuotteesta enemmän haittaa vai hyötyä omalle keholleni.

Heti saatuani käsiini Rita Stiensin kirjan Totuus kosmetiikasta (Tammi 2008) kävin läpi kasvo- ja vartalovoiteeni sisällysluettelot. Jokaisen tuotteen INCI-lista kertoo mitä tuote sisältää, mutta se on käytännössä luettelo eriskummallisista vieraskielisistä aineista. Stiensin kirjan avulla selviää, mitä mikäkin aines on, mistä se on peräisin ja millaiset sen vaikutukset ovat paitsi iholle, myös ympäristölle.

Voide, joka mainostaa itseään sloganilla ”puhtautta luonnosta”, sisältää tosiasiassa vain osittain luonnon aineksia ja on ihonhoitoarvoiltaan vain tyydyttävä. Apteekista reseptillä saatu ”hoitava perusvoide” saa jopa huonomman arvosanan, sillä se sisältää pääasiassa maaöljyjohdannaista parafiiniöljyä, joka saa muodostamansa kalvon avulla ihon tuntumaan hyvältä, mutta ei käytännössä hoida sitä lainkaan. Lisäksi voide sisältää kuutta eri säilöntäainetta. Ihon kuivuus ehkä katoaa tälläkin voiteella, mutta hoitaako se ihoa ja mitä tapahtuu niille kaikille säilöntäaineille, jotka imeytyvät ihon kautta elimistöön?

Moni luottaa apteekkien tuotteisiin enemmän kuin luontaistuotekauppojen antiin. Stiensin mukaan luonnonkosmetiikka on iholle paljon parempaa pitkällä aikavälillä, sillä se sisältää elintärkeitä luonnosta saatuja vitamiineja, kun taas synteettisten hajusteiden ja väriaineiden sekä maaöljyjohdannaisten ainesosien käyttö on kielletty. Luonnonkosmetiikkaa käyttämällä ottaa huomioon myös ympäristön, sillä raaka-aineet saadaan pääasiassa valvotusta luomutuotannosta.

Tiesitkö, että deodoranttien sisältämä alumiini estää hien pääsyn ihon pintaan tukkimalla ihohuokoset? Stiensin mukaan seurauksena voi olla tulehdusreaktio ja hikirauhasten vahingoittuminen.

Huulirasvat ja hammastahnat sisältävät samoja kemikaaleja kuin muutkin tavanomaiset kosmetiikkatuotteet. Niiden käytössä lisähaittana on se, että huulista ja suusta kemikaalit päätyvät suoraan elimistöön. Hampaidenhoito on loppupeleissä kiinni enemmänkin suuhygieniasta kuin erilaisten vaahtoavien ja valkaisevien ainesosien määrästä.

Stiens hyökkää erityisesti tavanomaisen kemikaaliteollisuuden harhaanjohtavaa mainontaa vastaan. Mainokset lupaavat, että nuorennut vuosia, ripsesi pitenevät 100 prosenttia, selluliitti häviää viikossa ja vyötärönympärys pienenee useilla senteillä. Mikään ihmevoide ei näihin lopputuloksiin pysty, vaan lisäksi tarvitaan terveelliset elämäntavat. Siitä ei mainoksissa sanota mitään. Ihmiset haluavat ostaa mielikuvia. Itsetunto kohenee, kun kuvittelee käyttämänsä voiteen todella nuorentavan. Luonnonkosmetiikka puolestaan ei mainosta itseään tällä tavalla.

Synteettisten aineiden turvallisuudesta ollaan montaa mieltä. Aineet, jotka saattavat kertyä elimistöön ja jopa tuhota soluja ovat kuitenkin arkipäivää lähes jokaisen meistä elämässä: niitä on shampoossa, tiskiaineessa, pyykinpesuaineessa, kosteusvoiteessa. Kirjan luettuaan ei tee mieli kuormittaa kehoaan ja ympäristöä turhilla myrkyillä.

On uskomatonta, kuinka kemikalisoitunut maailma meillä on, ja kuinka itsestäänselvyytenä kaikki kemikaaleilla mässäily otetaan. Oletko koskaan kokeillut pestä pyykkiä ilman huuhteluainetta, tai kokeillut juoda enemmän vettä ja syödä pehmeitä rasvoja sen sijaan, että jatkuvasti rasvaisit huuliasi? Voin kertoa, että toimii.

Maailmassa on tällä hetkellä käytössä noin 100 000 kemikaalia. Suomeen tuodaan noin 30 000 vaarallista kemikaalia, jotka sisältävät noin 5 000 vaarallista ainetta. Myös jokainen meistä käyttää päivittäin jotakin kemianteollisuuden tuotteita, joko tietoisesti tai tiedostamatta.. Montaako eri kemikaalia ja hajustetta sinä käytät tietoisesti päivittäin? Montaako lannoitetta ja torjunta-ainetta on tarvittu päivällisesi valmistamiseen? Entä mitä palonestoaineita mahtaakaan sisältää tietokone, jolla selaat näitä sivuja? Tai nojatuolisi tekstiilipäällyste?

Kemikaaleista vaarallisimmat, joita on ainakin satoja ellei tuhansia, eivät hajoa ympäristössä, ja ne kertyvät herkästi elimistöön. Pysyvät haitalliset aineet kulkeutuvat pitkiä matkoja, ja esimerkiksi jääkarhuista on löydetty myrkyllisiä aineita.

Kemikaalien jäljittäminen omasta kodistakin on hankalaa, sillä useimmat kemikaalit eivät näy, haise tai maistu – eikä niitä ilmoiteta esimerkiksi huonekalujen tuoteluetteloissa. Omaan myrkkykuormitukseen voi onneksi kuitenkin hiukan vaikuttaa. Siivoamalla säännöllisesti huoneistoon kertyvää pölyä voi estää haitallisten aineiden kulkeutumisen elimistöön (ja samalla lisätä asumisviihtyvyyttä). Suosimalla luomua, välttämällä pinnoitettuja (esim. Teflon) ruuanlaittoastioita ja antibakteerista triklosaania sisältäviä tuotteita sekä valitsemalla hajustamattomia, hajoavia ja fosfaatittomia pesuaineita voi keventää omaa kemikaalikuormaansa.

Lisäksi kannattaa pohtia, mitkä muut kemiantuotteet ovat sellaisia, mitä ilman voisi tulla toimeen. Onko esimerkiksi hajuvesi välttämätöntä, tai tuoksuva pyykin huuhteluaine? Kotoisatkin kemikaalit pilaavat vesistöjä.  Vaikka osa niistä ei olekaan vaarallisia meille, niillä on usein merkitystä muiden eliöiden kannalta, myös kaukana kotoa.