Olen ollut puoli vuotta äitiyslomalla tutkimustöiden jälkeen, ja välillä tuntuu, että aivot sulavat vauvan kanssa höpötellessä ja kotitöitä puuhatessa. Toisaalta huomaan ottaneeni vaivihkaa haltuun suuriakin asiakokonaisuuksia liittyen esimerkiksi vauvan asialliseen pukemiseen, syöttämiseen ja nukuttamiseen. Koska en ehtinyt perehtyä asioihin hyvissä ajoin etukäteen, olen joutunut oppimaan monia asioita kantapään kautta. Kestovaippailu on tästä hyvä esimerkki.

Nyt lähes viiden kuukauden intensiivisen kenttätyön jälkeen koen kuitenkin olevani riittävän oppinut esittääkseni yleisen teorian kestovaippojen sukupolvista. (Lukijaa pyydetään huomioimaan, että teoria perustuu ainoastaan osallistuvan havannoinnin keinoin suoritettuun empiiriseen tapaustutkimukseen ja subjektiiviseen arvioon – ei siis yleistietoa kummempaan historialliseen perehtyneisyyteen.)

Alussa olivat harsot. Kun lapsemme putkahti maailmaan, oma mielikuvani kestovaipoista oli yhtä puuvillaharsoa. Harsot ovat halpoja ja kuivuvat nopeasti, mutta kun ne kastuvat, ne tulevat heti todella epämiellyttävän tuntuisiksi. Lisäksi ne muuttuvat pesukertojen myötä koviksi, karheiksi ja rumiksi. Myös vanhemman näkökulmasta harsojen käyttömukavuus ei ole parhaasta päästä, sillä niiden taittelu on oma operaationsa. Ja hieman epäonnistuneiden taitosten asettelu vauvan päälle ei ole helppoa – ainakaan nakkisormisena ja keskellä yötä.

Harsojen päälle tarvitaan myös kosteutta pitävä kuori, joka tarkoittaa kaikkein perinteisimmässä versiossa villahousuja. Parhaimmillaan villahousut ovat vauvan päällä pehmeät ja hengittävät, mutta esimerkiksi Ruskovillan laadukkaat villahousut tulisi pestä käsin. Kun meidän vauva tuotti sinappisatsia parhaimmillaan kymmenenkin kertaa päivässä, villahousut olivat enemmän narulla kuin vauvan jaloissa.

Kenttätutkimusteni perusteella olenkin tullut siihen tulokseen, että harsot ja villahousut ovat viime vuosisadan kestovaippateknologiaa. Niistä hieman kehittyneempiä versiota kutsun toisen sukupolven kestovaipoiksi. Näissä toisen sukupolven kestovaipoissa on muotoon ommellut ja toisinaan esimerkiksi tarra- tai nepparikiinnityksellä varustellut imut, jotka ovat tyypillisesti puuvillaa tai bambua. Imujen päälle pitää laittaa vielä kosteuskuori, joka tavallisesti kiinnitetään tarroilla.

Toisen sukupolven kestovaippojen käyttö on astetta helpompaa kuin ensimmäisen sukupolven harsojen. Niiden ongelmana on kuitenkin edelleen materiaali. Ellei imujen päällä ole kunnollista kuivaliinaa, vaippa tuntuu kastumisen jälkeen yhtä märältä kuin harso. Kuivaliinoja myydään myös esimerkiksi riisipaperisina. Ne kestävät joitakin pesuja jopa pesukoneessa. Me käytimme niitä useaamman rullan, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna riisipaperiliinojen merkitys vauvan kuivana pitämiselle taisi olla enemmän henkistä laatua. Polyesteriliinoja voi taas suositella.

Kestovaippojen kolmatta sukupolvea edustavat kuitenkin tasku- ja all-in-one-vaipat, joista parhaissa on runsaasti säätövaraa ja pintakuiva osa ihoa vasten ommeltuna. Tällä hetkellä omat kestovaippasuosikkini ovat juuri tällaisia taskuvaippoja, joihin sujautetaan sisään mikrokuituimu. Nämä vaipat kuivuvat melko nopeasti, niiden käyttö sujuu kätevästi, ja vauvan iho pysyy niissä kuivana.

Vaikka markkinoilla yhä liikkuu jos minkälaista vaippatarvetta, en enää itse viitsisi käyttää muita kuin parhaan teknologian kestovaippoja. Hyvät vaipat ovat kirppareillakin helposti vähän kalliimpia, mutta aikaa ja hermoja säästyy huonoompiin verrattuna. Ja kertavaippoihin verrattunahan kaikki kestovaipat tulevat halvaksi.

Lisäksi kestovaippailu on selvä ympäristöteko: Jos lapsi käyttää koko 30 kuukauden vaippakauden ajan kertakäyttövaippoja, tuloksena on jopa puolitoista tonnia jätettä. Pelkästään pääkaupunkiseudulla vaippajätettä syntyy 5200 tonnia vuodessa. Kestovaippailua harrastvat voivatkin mielestäni palkita itsensä mukavilla ja aidosti toimivilla vaipoilla.

Ennen minäkin luulin, että asia on päinvastoin, ja tuolloin päivät kestovaippoja käyttävä lapseni sai yöksi kertakäyttövaipan. Kunnes eräänä aamuna löysin lapseni iholta turkoosinvalkeaa mönjää, jota vaippa oli päästänyt läpi. Kemikaalin haju tuntui nenässä koko päivän. Sen jälkeen lapseni on käyttänyt ainoastaan kestovaippoja. En jaksa nousta monta kertaa yössä vaipanvaihtoon, jonka jälkeen pitäisi nukuttaa vaipan vaihdossa virkistynyttä vauvaa uudestaan. Enkä voisi nukkua levollisin mielin, jos samalla miettisin, tuleeko kemikaalia taas vaipasta vauvan iholle.

(Sitä paitsi olin väärässä pelätessäni, ettei kestovaippa toimi yöllä. Kyllä se toimii.)

En voi olla ainoa vanhempi, joka on tuollaiseen ilmiöön törmännyt kertakäyttövaippojen kanssa. Mutta mitä ihmiset sitten ajattelevat asiasta? Muuttaako se heidän kulutustottumuksiaan? Päätellen kertakäyttövaippojen suuresta menekistä, eivät vaippojen kemikaalit ilmeisesti äitejä ja isiä huolestuta.

En voi uskoa, että kyseessä olisi välinpitämättömyys – suurin osa (lähes kaikki) varmasti välittävät lastensa hyvinvoinnista ja terveydestä. Todennäköisempi selitys lienee luja luottamus siihen, että tuotteita valvotaan, testataan ja tutkitaan riittävästi – ja että niistä annetaan luotettavaa tietoa. Eli vaikka lapsen iholta löytyvä kemikaali inhottaisi, sen vaarattomuuteen uskotaan – halutaan uskoa. Eihän nyt vauvatuotteessa VOI olla mitään vaarallista, eihän…?

Mutta entä, jos vastaavaa tapahtuisi aikuisille suunnatun tuotteen kohdalla? Minni Niemelä kirjoittaa kirjassaan Kantoliina ja kestovaippa, että kertakäyttövaipoissa käytetään edelleen yhdisteitä, jotka on aikoja sitten kielletty tamponeissa, koska ne on liitetty myrkytysoireisiin. Tuntuu käsittämättömältä, että tällaista ainetta voidaan käyttää lasten vaipoissa – lasten iho kun on ohuempi ja herkempi kuin aikuisten, ja kemikaalien mahdolliset haittavaikutukset ehtivät todennäköisemmin tulla heissä esiin. Ja vaikka mitään todisteita kemikaalien vaaroista ei olisikaan, niin kuka aikuinen käyttäisi vapaaehtoisesti tuotetta, joka päästäisi limakalvoalueelle pahanhajuista moskaa?

Lapsille hankitaan kyllä vakuutukset jo ennen syntymää ja mietitään parhaita mahdollisia harrastuksia, parhaita mahdollisia asuinalueita, parhaita mahdollisia kouluja. Eikö turhien kemikaalien välttäminen sopisi samaan pakettiin? Jos hyvin käy, saa samalla itselle paremmat yöunet.

70-luvun vauvanvaatteet ovat kuluneita, ruskean-vihreän-sinapinkeltaisia, ja niistä ollaan valmiita maksamaan sievoisia summia vaikkapa huutonetissä. Itse nyt tietenkään en raaski aarteitani myydä, koska on mukava ajatella, että vaatteet siirtyvät sukupolvelta toiselle ja oma lapsi käyttää samaa froteepotkupukua, jossa olen itsekin vauvamotoriikkaa harjoittanut. Ja 70-luvun vauvanvaatteet on lähes kaikki tarkoitettu vauvoille, ei pikku supermiehille ja prinsessoille.

Suurimman osan vauvanvaatteista hankin kirpputorilta. Sieltä voi poimia pikkurahalla mukaansa juuri omaa silmää ja arvomaailmaa miellyttävät vaatekappaleet. Vauvojenkin muoti uudistuu vuosittain, ja kirpputorilla on tarjolla useampaa vuosikertaa. Valikoima on siis laajempi kuin kaupoissa, ja tällöin on helpompi valita sukupuolineutraaleja vaatteita. Nimittäin vaatekaupoissa on pääasiassa kahdenlaisia vaatteita, eli vauvan voi pukea joko tytöksi tai pojaksi. Ja kauppojen käsitys siitä, millaisia tytöt tai pojat ovat, on kovin stereotyyppinen.

Yleinen käytäntö pukea tytöt vaaleanpunaisiin, hempeisiin ja hörhelöisiin vaatteisiin ja pojat sinisiin, tummiin ja reippaan tyylisiin jaksaa kummastuttaa minua jatkuvasti. Miksi parin kuukauden ikäisestä täytyy jo matkan päähän aavistaa sukupuoli? Monen mielestä tästä aiheesta vatkaaminen on turhaa, koska eihän vauva itse tajua, miten latautuneita värejä hänen päälleen on puettu. Mutta väitän, että sukupuolirooliin pukeminen edesauttaa sukupuoliroolin mukaista kohtelua. Onhan näitä tutkimuksia tehtykin, huomattu, kuinka eri tavoin ihmiset puhuttelevat ja kohtelevat “tytöksi” tai “pojaksi” puettua vauvaa. Ja mitä enemmän lasta kohdellaan sukupuolensa edustajana, sitä vähemmän hänet huomioidaan yksilönä.

On myös esitetty, että sukupuolitettu värimaailma vaatteissa lisää kuluttamista. Väitteessä voi hyvinkin olla perää, sillä sen sijaan, että samat vaatteet kiertäisivät serkulta toiselle, täytyykin vaatekertoja olla nyt kahdenlaisia. Esikoisen vanhat vaatteet eivät välttämättä käykään nuoremmalle sisarukselle. Vaatteiden ainoa tarkoitus ei enää olekaan piltin pitäminen lämpimänä, vaan myös vauvanvaatteiden on viestittävä jotain.

Vauvan sukupuolen lisäksi vaatteet voivat kertoa myös vanhempien arvomaailmasta. Joku ostaa merkkivaatteita jo vastasyntyneelle tai pukee vauvan sävy sävyyn vanhempien kanssa, toinen pitäytyy tiukasti lasten kuoseissa ja suosii Nalle Puhia, kun taas kolmas boikotoi Disneytä, mutta julistaa Muumeja. Goottirokkarivanhemmat voivat ostaa pääkallokuvioisen potkupuvun. Sama vaatekerta ei ehkä käykään tuttavapiirin seuraavalle vauvalle, jonka vanhemmat haluavat tuoda esiin erilaista aatemaailmaa. Kierrätyksen sijaan ostetaan uusia ja ollaan valmiit maksamaan melko paljonkin juuri oikeanlaisesta potkupuvusta, vaikka tiedossa onkin vauvan huima kasvuvauhti, jonka vuoksi vaatteen käyttöikä on yhdellä lapsella todella lyhyt.

Silti myönnän ymmärtäväni tätä trendiä. Samalla tavallahan itsekin tuon omaa näkemystäni esiin valikoidessani retro-henkisiä vaatteita, vältellessäni sukupuolittuneita värejä ja kuoseja, ja jopa suosimalla kirpputoreja vaateostoksissa. Jokainen valinta pohjaa aina johonkin arvomaailmaan, ellei valintaa tee sokkona. Eikä se paha asia olekaan, mutta se on paikallaan tiedostaa ja miettiä omien valintojen merkitystä. Lasten vaatteiden kohdalla dilemma voi olla juuri se, kierrättäisikö niitä väärän värisiä vai ostaisiko kaupasta uutena ideologisesti oikeammanlaisen. Mikä ideologia painaa eniten, mistä kohtaa aloittaisi maailmanparannuksen? Vanhempi antaa lapselle mallia sekä kulutuskäyttäytymisessä että myös muissa elämänarvoissa, joten ei ole suinkaan yhdentekevää miettiä, mitä tänään pukisi ylle – myös lapsensa ylle.

Yksi asia joka tapauksessa on varma: niitä 70-luvun potkupukuja en raaski ikinä vapauttaa kierrätykseen. Niihin liittyy niin paljon muistoja ja elämänfilosofiaa.

Nurkkien täyttymisvaara

”Vauvojen ja pienten lasten hoidosta on nykypäivänä tehty ikään kuin välineurheilua. Vanhemmille viestitään, etteivät he välitä lapsestaan, mikäli he eivät hanki erilaisia uusia hoitotarvikkeita”, pohtii Kirkkonummella asuva tutkija Johanna. ”Isovanhemmat palavat halusta ostaa lapsenlapselleen kaikkea mahdollista, mutta sanokaa heille, että ette halua uutta”, Johanna neuvoo. ”Hankkikaa välttämättömät tavarat vasta sitten, kun ne todella tulevat välttämättömiksi, muuten tavaraa kertyy joka nurkkaan.”

Pyöräkärry ja perintöpotta

Kuopiolaisen biologin Tarjan perhe on hankkinut pienten lasten käytettyjä vaatteita ja tarvikkeita muilta lapsiperheiltä. ”Perintönä tuli myös pikkuveljeni 30 vuotta vanha potta”, Tarja kirjoittaa. ”Mielestäni pieni vauva saa kaiken tarvittavan ravinnon suoraan oman äidin rinnoista, ja hieman isompi pystyy syömään jo samoja eväitä kuin aikuisetkin.” Tarja arvioi, ettei oman auton käyttö ole lisääntynyt heidän pian parivuotiaan lapsen syntymän johdosta. ”Pyöräkärryssä uni näyttää maittavan itse asiassa paremmin kuin autossa.”

Jätelasku kiittää kestovaippailijaa

”Meillä on kahdeksan kuukauden ikäinen vauva, ja olemme käyttäneet alusta asti kestovaippoja”, kertoo Mikkelissä asuva opettaja Karoliina. ”Siinä säästää luontoa ja rahaa. Kestovaipat tulevat halvemmiksi eikä omakotitalossa asuvan tarvitse tyhjennyttää roskistakaan niin usein.” Kestovaipoista vinkataan myös SFS-Ympäristömerkinnän lapsiperheille laatimassa oppaassa, jossa kerrotaan lapsiperheen arkeen sopivista Joutsenmerkillä ja EU-Kukalla varustetuista tuotteista. Mukana on omassa ryhmässään ympäristöystävällisiksi luokiteltuja tuotteita pesuaineista pehmopapereihin ja lastenvaatteisiin.

Vaippavuori ja vaihtoehdot

Vauva-ajan kulutuskeskusteluissa yksi teema on ylitse muiden: vaipat. Vaikka teema voi äkisti tuntua lillukanvarsiin takertumiselta, kertakäyttövaippailu jättää selvän jäljen – tai paremminkin vuoren – ympäristöön. Esimerkiksi pelkästään pääkaupunkiseudulla vaippajätettä syntyy 5200 tonnia vuodessa. Jos lapsi käyttää koko 30 kuukauden vaippakauden ajan kertakäyttövaippoja, tuloksena on jopa puolitoista tonnia jätettä. Vaippajätteen ikävänä puolena on myös se, että se tuottaa äkäisenä kasvihuonekaasuna pidettyä metaania. Vaippamuovin maatumiseen tarvitaan satoja vuosia.

Kertakäyttövaippojen valtakauden jälkeen ollaankin yhä voimallisemmin palaamassa takaisin kestovaippojen pariin. Paluu on tervetullut, sillä kertavaippa voi kuluttaa kolme kertaa enemmän luonnonvaroja kestovaippaan verrattuna. Täyden ympäristöhyödyn saaminen kestovaipoista edellyttää kuitenkin, että ne pestään pääosin 60 asteessa. Pesuaineen tulee olla ympäristöystävällistä ja kohtuudella annosteltua, ja vaipat kannattaa kuivata narulla.

Jätelaitosyhdistyksen oppaasta selviää, että kestovaipoilla voi säästää rahaa jopa 1800 euroa. Kestovaipat voivat olla myös kertakäyttöisiä vähemmän allergisoivia, ja ne auttavat lasta kuivaksi opettelussa. Kestovaippoihin perehtyneistä verkkolähteistä huomaa, että vaippailun ympärille on kehittynyt oma kulttuurinsa. Sivuilta löytyy tietoa niin kestovaippailun arjesta, myytävinä olevista vaippamalleista kuin vaippojen ompelusta omin käsin.

Lisätietoja:

http://www.jly.fi/vaippaopas2005.pdf

http://www.kestovaippainfo.fi

http://www.kestovaippayhdistys.fi

Annukka Berg

Artikkeli on julkaistu aiemmin Luonnonsuojelijassa (4/2008)