Todellisuudessa, mitä hienompi aine, sen enemmän kehittelyyn ja markkinointiin käytetään rahaa. Monimutkainen vempele on aina monimutkainen vempele ja huomio kohdistuukin helposti lisävarusteiden hankintaan ja kokeiluun. Hienommat aineet ja tuoksut lisäävät myös vesistöjen kuormitusta. Ehkä luxusviboja kannattaa hankkia kotiinsa vaikka kukkasista, joiden tuoksu on aito.

Siivous, tuo päivittäinen ystävämme toteutuu helposti kotoa löytyvillä tarvikkeilla ja poistotuotteilla. Miksi fiilistellä tiskiliinahyllyn edessä kaupassa viisi minuuttia, kun vanhat leivin- ja tiskiliinat voi puolittaa imukykyisiksi räteiksi? Jokaisen kaapissa majailee lukemattomia kappaleita paitoja, sukkia ja muita rättikelpoisia materiaaleja. Harsot ja lasten vanhat pinttyneesti likaiset bodyt saavat arvoisensa kohtalon. Niiden hävittäminen on yksinkertaista: ensin pyyhit ja peset, luutuat ja peset ja rätti on käyttökelvoton mihinkään tarkoitukseen (kuten alunperinkin oli), joten voit hyvillä mielin hävittää sen. Leivinliinasta tehty tiskirätti säilyy säännöllisen pesun myötä käyttökuntoisena kuitenkin vuositolkulla, joten kauppaan ei tule mentyä edes tsekkaamaan uusinta mikrokuitupintaa.

Uskon vakaasti että kodissa ei tarvita muuta kaupallista pesuainetta kuin tiskiaine. Kauppojen myrkkymerkillä varustetut aineet ovat liian vahvoja ja voivat jopa vahingoittaa siivottavaa pintaa, jos ei ole tarkkana happamuuksien ja neutralisoinnin kanssa. Tiskiaine on tarpeeksi vahvaa poistamaan kaikki liat. Väkevämpiä aineita tehopuhdistukseen ovat etikka ja ruokasooda. Hinkausvälineeksi voi valita ekotiskiharjan jo kuluneen harjapään tai pienenpiin paikkoihin hammasharjan. Jos kaipaa tukevampaa raapimispintaa  tavallinen vaahtomuovihankain on käyttökelpoinen ja sen voi muuten pestä pyykkikoneessa.

Aina likaa ei tarvitsee räjäyttää kemikaaleilla, jotka eivät tee hyvää terveydelle. Kokeilin hiljattain jo vuosia sitten hankkimaani ekotököttiä, joka hinkaa ja hankaa, kiillottaa ja puhdistaa. Totesin aineen olevan hyvin käyttökelpoista. Mutta niihin pinttyneisiin, vanhoihin kuluneisiin kaakeleihin tai ”kai se oli kuivunutta perunamuusia keittiön lämpöpatterissa” auttoi lopulta vain irvistys. Siivouskielellä tätä tekniikkaa kutsutaan mekaaniseksi hankaukseksi.

Lapsiperheessä ei ole aina paikkaa myrkkymerkityille desinfiointiaineille. Meidän pikkukissa aiheuttaa joskus yllättäviä eritevaaroja eri puolille asuntoa. Kaikista parhaimmaksi desinfointiaineeksi olen todennut etikan. Etikkaa voi nuolla ja vaikka lämiä käsillä niin halutessaan. Muita aineita ei taida olla terveellistä edes hengittää.

Olen myös ratkaissut mielestäni loistavalla tavalla mattojenpesumyrkyn! Jos mäntysuopaa ei ole saatavilla, käytän pesupähkinästä tekemääni nestettä (tätä on harvoin tarjolla) tai pesupähkinäjauhetta. Ensin kastellaan matto kuumalla vedellä, jonka jälkeen ripotellaan pesupähkinäjauhe ja hinkataan vaahdoksi ja puhtaaksi ja huuhdellaan. Välitöntä kosketusta pesuaineeseen ei tarvitse karttaa, mikä helpottaa herkkäihoisen työn organisoimista pienessäkin tilassa.

Onneksi nyt on kuitenkin kesä, jolloin pitää ottaa rennommin ja hyvällä tekosyyllä vähän lintsatakin siivouksesta. Ulkonakaan ei saa silti sotkea, joten muistetaan kerätä omat ja kaverin roskat! Mukaan reissuille kannattaa myös varata aina tyhjiä muovipusseja, jotta niihin voi kerätä pulloja. Ja arvatkaa miksi? Tietenkin siksi, että voisi ostaa panteilla jäätelöä ja jaksaa paremmin olla auringossa. Hyvää heinäkuuta!

Kerätty puuvilla karstataan ja kehrätään langaksi. Tässä vaiheessa käytetään kemikaaleja esimerkiksi estämään hapsuuntuminen kehräyksen aikana.

Lanka kudotaan tai neulotaan kankaaksi ja kankaasta ommellaan vaate. Kemikaaleja käytetään värjäyksen lisäksi vaatteen viimeistelyvaiheessa esimerkiksi estämään homehtuminen kuljetuksen aikana.

Suurin osa kankaista kudotaan ja ommellaan nykyisin Kiinassa niin puuvillasta kuin keinokuiduistakin. Keinokuidut ovat öljypohjaisina kiertäneet maailmalla melkoisen matkan öljyntuottajamaista Aasian kautta Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan. Maailman suurin öljyntuottaja ja -viejä on Saudi-Arabia, seuraavana molemmissa kategorioissa oli Venäjä (vuonna 2006). Keinokuidut ovat ympäristöystävällisempiä kuin luonnonkuidut.

T-paita on siis kiertänyt pitkän matkan ennen päätymistään Suomeen. Puuvilla on joko viljelty ja kudottu kankaaksi Kiinassa tai se on tullut Yhdysvalloista tai Länsi-Afrikasta (jotka muodostavat 56 prosenttia puuvillan viennistä) Aasiaan kudottavaksi. Aasian sisällä se on saattanut kiertää useammassa paikassa. Esimerkiksi logot painetaan ja merkit ommellaan usein Hong Kongissa, jossa ei muuta teollisuutta juuri ole. Sieltä vaate matkaa sitten Eurooppaan ja Suomeen.

Suomessa ei juuri enää ole omaa tekstiiliteollisuutta. 30 prosenttia maahamme tuoduista vaatteista tulee Kiinasta, noin puolet EU-maiden kautta lähinnä Aasiasta ja loput (muutama prosentti) suoraan muualta Aasiasta ja Virosta (lähde: Eurostat).

Vaatteen valmistuksen suurimmat ympäristövaikutukset tulevat kuljetusten ilmastovaikutusten lisäksi puuvillan viljelystä sekä värjäyksestä ja muiden kemikaalien käytöstä varsinkin, jos jätevedet lasketaan suoraan luontoon, kuten usein on kehitysmaissa tapana. Jokien väri vaihtelee Bangladeshin tekstiiliteollisuusalueilla sen mukaan, minkä väriset vaatteet ovat värjäysvuorossa minäkin päivänä. Vesi voi olla mustaa tai punaista.

Paikallisviranomaisten mukaan Intian Karurin kaupungin 606 tekstiilitehdasta tuottavat noin 225 miljoonaa litraa jätevettä päivittäin. Siitä noin 60 prosenttia on puhdistamatonta.

Vettä ei ole yksinkertaisesti varaa puhdistaa. Esimerkiksi Koillis-Kiinan teollisuusprovinssi Guangdongin pääkaupungissa Guangzhoussa teollisuuden likavesien puhdistaminen maksaisi 10 prosenttia koko kaupungin budjetista, ja vaikka rahaa olisi, vedenpuhdistuslaitos ei selviäisi edes kotitalouksien likavesistä. Yritykset ovat olleet haluttomia osallistumaan veden puhdistukseen.

Lähteet: Swedwatch: Svenska textilier: ren vinst, smutsig produktion, UNCTAD:in puuvillatietokanta ja Finatex: Tekstiilit ja ympäristö -kalvosarja.

Teksti on julkaistu aiemmin Outi Moilalan blogissa ja Reilun kaupan puolesta ry:n blogissa.

”Mikä onkaan mukavampaa kuin kuuma suihku talvi-iltana, anioniaktiivista natriumlauryylieetterisulfaattia, bentsoehappoja ja natriumstearaattia sekä dietanoliamidia että vaahtoaisi…”, aloittaa Pasi, 35, Tampereelta ja lista sen kuin jatkuu.

Oudot kemian termit eivät kuitenkaan paljasta, onko aine vaarallinen ihmiselle tai luonnolle.

”Siitä ei ole tutkimusta eikä tietämystä vielä tarpeeksi”, Pasi huomauttaa.

Naantalilainen Hanna, 32, on törmännyt kryptisiin ainesosaluetteloihin: ”Vaatii melkoista asiantuntemusta tulkita niitä ‒ mitä ns. tavalliset tuotteet ovat syöneet? Ovatko ne oikeasti niin pahoja, kuin annetaan ymmärtää?”

Hanna on joutunut allergian vuoksi pohtimaan valintojaan. Nyt hän miettii, mistä voisi luopua. ”Eikö shampoo olekaan pakollinen? Silmänympärysvoide ei tunnu vähentävän ryppyjä, mutta uskallanko luopua siitäkään?”

Saippualla ja dödöllä pärjää

50-vuotias Petteri Alajärveltä on shampoottoman elämän konkari. ”Minä käytän saippuaa ja usein en sitäkään, sillä tukka säilyy paremmannäköisenä, kun sitä pesee vain vedellä.”

Palasaippuan lisäksi Petteri tarvitsee deodoranttia pari kertaa viikossa. Useat panelistimme kertovatkin käyttävänsä kosmetiikkaa vain vähän.

”Hankin luomupiiristä ainoastaan kolmea luontaista ainesosaa sisältävää astianpesuainetta, joka kelpasi erinomaisesti myös shampooksi. Erilaisia kemiallisia aineita sisältävien purnukoiden määrä on tällä tyylillä vähentynyt meidän huushollissamme radikaalisti”, vinkkaa Taina, 56, Kaarinasta.

Mari, 34, Lempäälästä on siirtynyt luonnonkosmetiikkaan sitä mukaan kun vanha tuote loppuu. ”Vaatii vain vähän paneutumista itseltä, että kartoittaa itselleen uudet tuotteet ympäristöystävällisistä sarjoista.”

Helsinkiläinen Aino-Ilona, 26, on toista mieltä. ”Pienellä budjetilla kaiken tarpeellisen vaihtaminen luonnonkosmetiikkaan maksaisi liikaa. Hyvälaatuisia perustuotteita on kuitenkin voinut tilata edullisesti netistä.”

Korallikuolemia ja syöpäepäilyjä

Jokaisen kosmetiikkapurkin kyljessä kuuluu lain mukaan olla ainesosaluettelo. Harva kuitenkaan ymmärtää, mitä aineiden nimet tarkoittavat. Niinpä valmistajien on helppo mainostaa tuotteitaan viittauksilla luontoon ja kasvikunnan raaka-aineisiin, vaikka tuote sisältäisi kaikkea muuta.

Kuluttaja voi esimerkiksi kuvitella sivelevänsä iholleen hoitavaa jojoba-öljyä, kun tuote todellisuudessa sisältää enemmän maaöljystä tislattua parafiiniöljyä. Rottakokeissa on löydetty viitteitä siitä, että maaöljyjohdannaiset aiheuttavat syöpää.

Kaikki kosmetiikan ainesosat eivät hajoa luonnossa, vaan ne päätyvät vesistöihin ja ravintokiertoon. Esimerkiksi aurinkovoiteiden kemiallisia uv-suodattimia epäillään syypäiksi korallien haalistumiseen. Ruotsin luonnonsuojeluliitto tutki 12:ta eri aurinkovoidetta vuonna 2008 ja löysi niistä kaikista haitallisia aineita.

Lievästi myrkyllistä ei kielletä?

Kemikaalien maailmaan tutustuva saa valitettavan usein lukea, että ”epäillään” ja ”ei ole tutkittu tarpeeksi.” Lisäksi voi vain ihmetellä, miksei tutkitusti haitallisia aineita kielletä.

Esimerkiksi kosmetiikassa ja muussakin teollisuudessa käytetyn EDTA:n on todettu hajoavan luonnossa huonosti ja olevan lievästi myrkyllinen vesieliöille. Saksan ympäristöviranomaiset yrittivät rajoittaa aineen käyttöä jo 1990-luvun alussa. Silti sitä ei ole luokiteltu ympäristölle vaaralliseksi.

Lisätietoa:

• Rita Stiens: Totuus kosmetiikasta
• Anja Nystén: Kemikaalikimara
• Kemikaalicocktail.blogspot.com

Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Luonnonsuojelijassa 2/2010

Aluksi vaihdoin kemialliset aineet luonnonmukaisiin, mutta luonnonkosmetiikan ja ekopesuaineiden hinta lohkaisee melko suuren osan lompakon sisällöstä, eikä ainakaan shampoo ole vakuuttanut minua tehollaan. Muovijätettä tulee ekopesuaineistakin, jos asuu kaupungissa, jossa pulloja ei ole mahdollista täyttää uudestaan. Pestyäni muutaman kerran pyykit vahingossa ilman minkäänlaista pesuainetta olen heittänyt pyykin sekaan pesupähkinöitä vain tottumuksesta – pyykit kun tuntuvat peseytyvän ihan vaan vedelläkin.

Lattianpesuaine, ikkunanpesuaine, matonpesuaine.. Ei kai sellaisia oikeasti tarvita?

Ollessani vielä rastatukkainen pesin päätäni ties millä aineilla: mäntysuovalla, tavan shampoolla, ekoshampoolla, suihkugeelillä. En huomannut kovinkaan suurta eroa; puhdasta tuli. Nyt suoratukkaisena olen kokeillut myös ruokasoodaa ja etikkaa, joiden yhdistelmä toimii loistavasti, mutta jota ei suositella jatkuvaan käyttöön. Tavoitteenani onkin lopettaa pesuaineiden käyttö kokonaan, sillä olen kuullut hyviä kokemuksia siitä, kuinka pelkällä kuumalla vedellä saa hiuksensa pysymään puhtaina.

Lueskeltuani Paul Andrean kirjaa Ruokasoodan ihmeet (Willow Tree Press 2006) olen päättänyt kokeilla ruokasoodan käyttöä myös muuhun sellaiseen, johon tavallisesti käytetään erilaisia pesuaineita. Kuka tarvitsee Raidia, jos talon sisälle hiippailleet muurahaiset saa karkoitettua ruokasoodan avulla? Ruokasoodaa voi käyttää myös pintojen puhdistamiseen ja esimerkiksi mikroaaltouunin tai vaatekaapin raikastamiseen. En aio siis koskea siivouskaapissamme majailevaan mikronpuhdistusaineeseen enää koskaan.

Uskon, että on olemassa useita niin sanottuja vanhan kansan konsteja, joilla liasta, hajuista sun muusta voi selvitä käyttämättä nykyaikaisia kemikaaleja. Nykyaikaiset kemikaalit eivät oikeastaan edes ole nykyaikaisia, vaan erittäin out of fashion, sillä niiden aiheuttamat vaikutukset ympäristöön ja terveyteen ovat todistetusti haitallisia.

Ennen minäkin luulin, että asia on päinvastoin, ja tuolloin päivät kestovaippoja käyttävä lapseni sai yöksi kertakäyttövaipan. Kunnes eräänä aamuna löysin lapseni iholta turkoosinvalkeaa mönjää, jota vaippa oli päästänyt läpi. Kemikaalin haju tuntui nenässä koko päivän. Sen jälkeen lapseni on käyttänyt ainoastaan kestovaippoja. En jaksa nousta monta kertaa yössä vaipanvaihtoon, jonka jälkeen pitäisi nukuttaa vaipan vaihdossa virkistynyttä vauvaa uudestaan. Enkä voisi nukkua levollisin mielin, jos samalla miettisin, tuleeko kemikaalia taas vaipasta vauvan iholle.

(Sitä paitsi olin väärässä pelätessäni, ettei kestovaippa toimi yöllä. Kyllä se toimii.)

En voi olla ainoa vanhempi, joka on tuollaiseen ilmiöön törmännyt kertakäyttövaippojen kanssa. Mutta mitä ihmiset sitten ajattelevat asiasta? Muuttaako se heidän kulutustottumuksiaan? Päätellen kertakäyttövaippojen suuresta menekistä, eivät vaippojen kemikaalit ilmeisesti äitejä ja isiä huolestuta.

En voi uskoa, että kyseessä olisi välinpitämättömyys – suurin osa (lähes kaikki) varmasti välittävät lastensa hyvinvoinnista ja terveydestä. Todennäköisempi selitys lienee luja luottamus siihen, että tuotteita valvotaan, testataan ja tutkitaan riittävästi – ja että niistä annetaan luotettavaa tietoa. Eli vaikka lapsen iholta löytyvä kemikaali inhottaisi, sen vaarattomuuteen uskotaan – halutaan uskoa. Eihän nyt vauvatuotteessa VOI olla mitään vaarallista, eihän…?

Mutta entä, jos vastaavaa tapahtuisi aikuisille suunnatun tuotteen kohdalla? Minni Niemelä kirjoittaa kirjassaan Kantoliina ja kestovaippa, että kertakäyttövaipoissa käytetään edelleen yhdisteitä, jotka on aikoja sitten kielletty tamponeissa, koska ne on liitetty myrkytysoireisiin. Tuntuu käsittämättömältä, että tällaista ainetta voidaan käyttää lasten vaipoissa – lasten iho kun on ohuempi ja herkempi kuin aikuisten, ja kemikaalien mahdolliset haittavaikutukset ehtivät todennäköisemmin tulla heissä esiin. Ja vaikka mitään todisteita kemikaalien vaaroista ei olisikaan, niin kuka aikuinen käyttäisi vapaaehtoisesti tuotetta, joka päästäisi limakalvoalueelle pahanhajuista moskaa?

Lapsille hankitaan kyllä vakuutukset jo ennen syntymää ja mietitään parhaita mahdollisia harrastuksia, parhaita mahdollisia asuinalueita, parhaita mahdollisia kouluja. Eikö turhien kemikaalien välttäminen sopisi samaan pakettiin? Jos hyvin käy, saa samalla itselle paremmat yöunet.

Olen hämmentynyt siitä, että ennen ajattelin vain minua ympäröivää maailmaa – en sitä, mille kemikaaleille oma kehoni altistuu. Valitsin ilman eläinkokeita valmistetun tuotteen, mutta en välittänyt siitä, onko tuotteesta enemmän haittaa vai hyötyä omalle keholleni.

Heti saatuani käsiini Rita Stiensin kirjan Totuus kosmetiikasta (Tammi 2008) kävin läpi kasvo- ja vartalovoiteeni sisällysluettelot. Jokaisen tuotteen INCI-lista kertoo mitä tuote sisältää, mutta se on käytännössä luettelo eriskummallisista vieraskielisistä aineista. Stiensin kirjan avulla selviää, mitä mikäkin aines on, mistä se on peräisin ja millaiset sen vaikutukset ovat paitsi iholle, myös ympäristölle.

Voide, joka mainostaa itseään sloganilla ”puhtautta luonnosta”, sisältää tosiasiassa vain osittain luonnon aineksia ja on ihonhoitoarvoiltaan vain tyydyttävä. Apteekista reseptillä saatu ”hoitava perusvoide” saa jopa huonomman arvosanan, sillä se sisältää pääasiassa maaöljyjohdannaista parafiiniöljyä, joka saa muodostamansa kalvon avulla ihon tuntumaan hyvältä, mutta ei käytännössä hoida sitä lainkaan. Lisäksi voide sisältää kuutta eri säilöntäainetta. Ihon kuivuus ehkä katoaa tälläkin voiteella, mutta hoitaako se ihoa ja mitä tapahtuu niille kaikille säilöntäaineille, jotka imeytyvät ihon kautta elimistöön?

Moni luottaa apteekkien tuotteisiin enemmän kuin luontaistuotekauppojen antiin. Stiensin mukaan luonnonkosmetiikka on iholle paljon parempaa pitkällä aikavälillä, sillä se sisältää elintärkeitä luonnosta saatuja vitamiineja, kun taas synteettisten hajusteiden ja väriaineiden sekä maaöljyjohdannaisten ainesosien käyttö on kielletty. Luonnonkosmetiikkaa käyttämällä ottaa huomioon myös ympäristön, sillä raaka-aineet saadaan pääasiassa valvotusta luomutuotannosta.

Tiesitkö, että deodoranttien sisältämä alumiini estää hien pääsyn ihon pintaan tukkimalla ihohuokoset? Stiensin mukaan seurauksena voi olla tulehdusreaktio ja hikirauhasten vahingoittuminen.

Huulirasvat ja hammastahnat sisältävät samoja kemikaaleja kuin muutkin tavanomaiset kosmetiikkatuotteet. Niiden käytössä lisähaittana on se, että huulista ja suusta kemikaalit päätyvät suoraan elimistöön. Hampaidenhoito on loppupeleissä kiinni enemmänkin suuhygieniasta kuin erilaisten vaahtoavien ja valkaisevien ainesosien määrästä.

Stiens hyökkää erityisesti tavanomaisen kemikaaliteollisuuden harhaanjohtavaa mainontaa vastaan. Mainokset lupaavat, että nuorennut vuosia, ripsesi pitenevät 100 prosenttia, selluliitti häviää viikossa ja vyötärönympärys pienenee useilla senteillä. Mikään ihmevoide ei näihin lopputuloksiin pysty, vaan lisäksi tarvitaan terveelliset elämäntavat. Siitä ei mainoksissa sanota mitään. Ihmiset haluavat ostaa mielikuvia. Itsetunto kohenee, kun kuvittelee käyttämänsä voiteen todella nuorentavan. Luonnonkosmetiikka puolestaan ei mainosta itseään tällä tavalla.

Synteettisten aineiden turvallisuudesta ollaan montaa mieltä. Aineet, jotka saattavat kertyä elimistöön ja jopa tuhota soluja ovat kuitenkin arkipäivää lähes jokaisen meistä elämässä: niitä on shampoossa, tiskiaineessa, pyykinpesuaineessa, kosteusvoiteessa. Kirjan luettuaan ei tee mieli kuormittaa kehoaan ja ympäristöä turhilla myrkyillä.

On uskomatonta, kuinka kemikalisoitunut maailma meillä on, ja kuinka itsestäänselvyytenä kaikki kemikaaleilla mässäily otetaan. Oletko koskaan kokeillut pestä pyykkiä ilman huuhteluainetta, tai kokeillut juoda enemmän vettä ja syödä pehmeitä rasvoja sen sijaan, että jatkuvasti rasvaisit huuliasi? Voin kertoa, että toimii.

Maailmassa on tällä hetkellä käytössä noin 100 000 kemikaalia. Suomeen tuodaan noin 30 000 vaarallista kemikaalia, jotka sisältävät noin 5 000 vaarallista ainetta. Myös jokainen meistä käyttää päivittäin jotakin kemianteollisuuden tuotteita, joko tietoisesti tai tiedostamatta.. Montaako eri kemikaalia ja hajustetta sinä käytät tietoisesti päivittäin? Montaako lannoitetta ja torjunta-ainetta on tarvittu päivällisesi valmistamiseen? Entä mitä palonestoaineita mahtaakaan sisältää tietokone, jolla selaat näitä sivuja? Tai nojatuolisi tekstiilipäällyste?

Kemikaaleista vaarallisimmat, joita on ainakin satoja ellei tuhansia, eivät hajoa ympäristössä, ja ne kertyvät herkästi elimistöön. Pysyvät haitalliset aineet kulkeutuvat pitkiä matkoja, ja esimerkiksi jääkarhuista on löydetty myrkyllisiä aineita.

Kemikaalien jäljittäminen omasta kodistakin on hankalaa, sillä useimmat kemikaalit eivät näy, haise tai maistu – eikä niitä ilmoiteta esimerkiksi huonekalujen tuoteluetteloissa. Omaan myrkkykuormitukseen voi onneksi kuitenkin hiukan vaikuttaa. Siivoamalla säännöllisesti huoneistoon kertyvää pölyä voi estää haitallisten aineiden kulkeutumisen elimistöön (ja samalla lisätä asumisviihtyvyyttä). Suosimalla luomua, välttämällä pinnoitettuja (esim. Teflon) ruuanlaittoastioita ja antibakteerista triklosaania sisältäviä tuotteita sekä valitsemalla hajustamattomia, hajoavia ja fosfaatittomia pesuaineita voi keventää omaa kemikaalikuormaansa.

Lisäksi kannattaa pohtia, mitkä muut kemiantuotteet ovat sellaisia, mitä ilman voisi tulla toimeen. Onko esimerkiksi hajuvesi välttämätöntä, tai tuoksuva pyykin huuhteluaine? Kotoisatkin kemikaalit pilaavat vesistöjä.  Vaikka osa niistä ei olekaan vaarallisia meille, niillä on usein merkitystä muiden eliöiden kannalta, myös kaukana kotoa.