Lihaton tammikuu -kampanja herättää monenlaisia tunteita. Kirjailija Joonas Konstigin maailman lihantuotanto kuulostaa nykymeininkiin verrattuna utopialta – joka kuitenkin saavutettaisiin jotenkin kummallisesti itsestään, kunhan kasvissyöjät vain luopuisivat surullisesta harhaopistaan.
Aiheittain:
- Elämäntapa
- Hankinnat
- Koti ja asuminen
- Mainonta
- Matkustus ja liikenne
- Ruoka
- Talous ja yhteiskunta
- Tavaran elinkaari
- Tyyli
- Vapaa-aika
- Kaikki artikkelit

Lihan ilot ja surut
31.12.2011 Minna Suihkonen
Kasvisruokaa köyhälle
13.10.2011 Nelli Heinimo
Suomessa elää paljon ihmisiä, joiden rahat eivät pienten tulojen vuoksi meinaa riittää ruokaan. Kauppalistalla kummittelevat silti kalliit jauhelihat ja kanasuikaleet. Kuka kertoisi heille, miten lihatuotteet voi korvata edullisesti kasviksilla?
Jokapäiväisen leipämme monimutkaisuus
19.9.2011 Maarit Laihonen
Ensimmäinen herätys tuli kesäkuussa ruokatyöpajassa, jossa olin mukana ravitsemustyöryhmässä pohtimassa, kuinka saada ihmiset syömään terveellisemmin tai vähintään kertoa ostettavan tuotteen terveellisyydestä. Tuota ennen minulle ei ollut juolahtanut mieleenkään, että joku ei käsittäisi tuoreiden ja kasvukausien mukaisesti kasvaneiden kasvisten terveellisyyttä. Limsapullon kyljessä vitamiinit ja muut on listattu, mutta eipä ole lantun kyljessä!
Stressaantunut kala ja kalansyöjä
16.8.2011 Nelli Heinimo
Kalat, nuo meressä lilluvat hassunnäköiset möllykät – kyllä kai niitä kannattaa popsia ihan omegarasvojen takia, vaikkei muuten lihaa söisikään? Ruoto juuttui kurkkuun, kun luin lehtiartikkelin viljelykalojen oloista. Lautasellani möllöttelevä kala taitaakin olla paljon stressaantuneempi kuin ruokavalintojaan pohtiva ekokuluttaja!
Tieni kasvissyöjäksi
4.1.2011 Nelli Heinimo
Vielä kaksi vuotta sitten minulla oli valtavia ennakkoluuloja kasvissyönnistä. Päätin kuitenkin ryhtyä tavoittelemaan kasvispitoisempaa ruokavaliota. Näin jälkeen päin vanhoista blogimerkinnöistäni näkyy ruokavaliomuutokseen liittyvä kova kamppailu, mutta myös se, että loppujen lopuksi muutos parempaa kohti tapahtui ikään kuin itsestään.
Hankaluuksia HeVi-osastolla
27.12.2010 Annika Kettunen
Kotimaisten kasvisten kalleus ja ulkomaalaisten hedelmien epäeettisyys aiheuttavat tuskaa kaupan HeVi-osastolla, minkä vuoksi kotiin ei välttämättä lähde terveyden kannalta riittävä määrä kasviksia mukaan.
Tappava jouluruoka
20.12.2010 Leo Stranius
Ruoka on yksi joulun tärkeimmistä perinteistä. Mitä olisikaan juhlapyhät ilman kinkkua, viiniä ja makeisia? Niin. Millaista? Itse olen vegaani ja absolutisti sekä vältän ravitsemuksen kannalta turhaa viihdesyömistä eli makeisia, leivoksia, virvoitusjuomia ja sipsejä. Itselleni joulu on yleensä kohteiliaiden kieltäytymisien, ja niistä syntyvien ruokakeskusteluiden aikaa.
Minä ja aari maata
31.10.2010 Senni Luosujärvi
Kaikki kasvit, joita voi viljellä ruukussa ovat ihan siistejä ja cooleja, mutta niiden tuoma ilo on lähinnä visuaalinen ja ilmaa puhdistava.
Keitä ovat dyykkarit?
31.5.2010 Suvi Pelkonen
Ymmärrykseni mukaan suurin osa dyykkaajista ovat ihmisiä, jotka toimivat periaatteesta eli voisivat talouden puolesta ostaakin ruokansa, mutta pitävät freganismia jonkinasteisena vakaumuksenaan. Eikä ihme.
Valtiontuet hakoteillä?
17.12.2009 Annika Kettunen
Syksyllä Kotimaiset Kasvikset ry ja Finfood joutuivat muuttamaan nimeään, koska Euroopan unionin vaatimuksesta valtion tukemissa tuotteissa ei saa olla esimerkiksi Suomen lippua tai muuta Suomeen viittaavaa. Niin ikään Ruotsissa Livsmedelsverketin valmistelemat Miljösmarta matval -suositukset joutuivat EU:n syyniin. Suosituksissa kehoitettiin valitsemaan sesonkiin sopivia ja paikallisia tuotteita. Ruokatiedon uutisten mukaan EU:n komissio antoi huomautuksen siitä, että kyseiset [...]
Hae sivustosta:
aktivismi dyykkaus eettinen kuluttaminen elektroniikka eläimet energia hinta ilmastonmuutos joulu Jätteet kasvissyönti kauppa kaupunki Kemikaalit kierrätys koirat koti Koti ja asuminen kulutus köyhyys lapset lapsi lemmikkieläimet lentäminen lihansyönti liikenne luomu Mainonta matkailu matkustus muoti nuukuusviikko ostaminen puhtaat vaatteet päästöt roskat Ruoka sademetsä shoppailu tavara uudelleenkäyttö vaatteet viherpesu yritykset älä osta mitään

