Suorin reitti tarkoittaa tietenkin lumihangessa tarpomista, siis linnuntietä kulkien tai sinnepäin. Vaikka reissuun meneekin kaksi tuntia on sen aikana saanut ihmetellä kaiken näköistä ja todeta monenlaista, liikunnasta puhumattakaan. Eniten tykkään kuitenkin siitä, että hyvällä kelillä juna-asemalla polkee 20 minuutissa mihin vuorokauden aikaan tahansa.
Aiheittain:
- Elämäntapa
- Hankinnat
- Koti ja asuminen
- Mainonta
- Matkustus ja liikenne
- Ruoka
- Talous ja yhteiskunta
- Tavaran elinkaari
- Tyyli
- Vapaa-aika
- Kaikki artikkelit

Kulutetaan vaikka aikaa
8.1.2012 Senni Luosujärvi
Tappava jouluruoka
20.12.2010 Leo Stranius
Ruoka on yksi joulun tärkeimmistä perinteistä. Mitä olisikaan juhlapyhät ilman kinkkua, viiniä ja makeisia? Niin. Millaista? Itse olen vegaani ja absolutisti sekä vältän ravitsemuksen kannalta turhaa viihdesyömistä eli makeisia, leivoksia, virvoitusjuomia ja sipsejä. Itselleni joulu on yleensä kohteiliaiden kieltäytymisien, ja niistä syntyvien ruokakeskusteluiden aikaa.
Joulu tulee jo – pois alta!
15.11.2010 Maarit Laihonen
Ulkona sataa vettä ja talvitakkiin ei juuri ole kerennyt sonnustautua, on marraskuun puoliväli. Yhdestä asiasta tietää kuitenkin, että on selkeästi talvi ja jo lähes keskitalvi: Jouluhässäkän salakavalasta hiipimisestä elämään!
Pari pientä jouluvinkkiä
9.1.2009 Satu Lähteenoja
Oikein hyvää uutta vuotta kaikille Kaventajille! Vaikka joulusta on jo aikaa, haluan jakaa teidän kanssanne pari pientä, kivaa ideaa siitä, miten loppuvuoden juhlinnasta voi selvitä vähän kevyemmin. Niistä pienistä asioistahan se iso kavennus lopulta syntyy. Ensimmäinen idea tuli ystävältäni, joka vietti joulua perhepiirissä, missä oli tällä kertaa vain aikuisia. Tälläkin sivustolla ollaan tuskailtu sitä, että [...]
Lahjat jaamme turhimmat
16.12.2008 Minna Suihkonen
Kumppanini liittyi Facebookissa Vihaan joulua -ryhmään. Harmistuin. Itse pidän joulusta. Näin luulin, kunnes ryhdyimme laatimaan lahjalistaa – tietysti viime tingassa. Muistin taas, että lahjat ovat vihoviimeinen riesa! On uuvuttavaa miettiä, mitä lahjoittaa ihmisille, joiden arvoista, mieltymyksistä tai harrastuksista ei tiedä mitään. Silti lahjat pitää vastavuoroisuuden nimissä hankkia. Kun tapasin erään ystäväni, tajusin, että pääsen vielä [...]
Krääsän armahdus ja kolme ässää
17.12.2007 Annukka Berg
Jouluna saadaan usein moraalisia paniikkeja krääsän määrästä, lasten moninaisista lahjatoiveista ja kaupassa hikoiluun kuluvasta ajasta. Hilavitkuttimien ja nurkantäytteiden välttäminen onkin varmasti perusteltua sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta. Ne käyvät hermoille. Sosiaalisesti perusteltua on myös välttää sellaisten söpöstimien ja kapineiden hankkimista, joiden valmistusolosuhteista on lupa epäillä pahinta. Emme ehkä halua pieniä käsiä Bangladeshista jouluapulaisiksemme. Emmekä halua, että meidän [...]
Ei ilmastorauhaa, mutta paljon uuden vuoden lupauksia
15.12.2007 Elina Turunen
YK:n ilmastokokous päättyi tänään Balilla. Venähtäneiden neuvottelujen tuloksena on kompromissi, jossa sovittiin “tiekartasta” maailmanlaajuisen sopimuksen toteuttamiseksi vuoteen 2009 mennessä. Yhdysvallat tuli viime metreillä mukaan esitykseen. Päätöksessä ei sitouduta tiettyihin päästövähennyksiin, vaan viitataan vain Hallitustenvälisen ilmastopaneelin arviointiraporttiin. Uhkana on, että tämän myötä ilmastonmuutoksen torjunnan vaatimasta tasosta saatetaan lopulta joustaa. Sen sijaan Kioton protokollan jo ratifioineet maat [...]
Lahjaton joulu?
5.12.2007 Laura Manninen
Meidän suvussa sovittiin vuosia sitten, että jouluna ei anneta lahjoja. Moni kyselee minulta, toimiiko se ihan oikeasti. Ei se aluksi tahtonutkaan onnistua. Vaikka pelisäännöt olivat selvät, aina joku halusi muistaa pienillä lahjoilla. Ja muita nolotti, ettei itsellä ollut antaa mitään. Muutamana viime jouluna sopimuksesta on pidetty kiinni – ja kaikki ovat olleet tyytyväisiä. Lahjojen sijasta [...]
Joulutodistus
21.11.2007 susanna
Koin viime viikolla nostalgisen hetken. Tiedättehän sen olon, kun koulun ovi pamahtaa kiinni viimeistä kertaa ennen joululomaa. Repussa on paperipussissa pipareita sekä koulutodistus, jota voi hyvällä mielellä esitellä julkisestikin. Juuri tuolta minusta tuntui, kun viikko sitten sain sähköpostiini kahden hengen kotitaloutemme selkäreppulaskelmat. Ekologisella selkärepulla viitataan siis kaikkiin niihin kiinteisiin luonnonvaroihin, joita kuluu tavaroiden ja palvelujen [...]
Hae sivustosta:
aktivismi dyykkaus eettinen kuluttaminen elektroniikka eläimet energia hinta ilmastonmuutos joulu Jätteet kasvissyönti kauppa kaupunki Kemikaalit kierrätys koirat koti Koti ja asuminen kulutus köyhyys lapset lapsi lemmikkieläimet lentäminen lihansyönti liikenne luomu Mainonta matkailu matkustus muoti nuukuusviikko ostaminen puhtaat vaatteet päästöt roskat Ruoka sademetsä shoppailu tavara uudelleenkäyttö vaatteet viherpesu yritykset älä osta mitään

