Näin mainostoimistojätti kuvailee kotisivuillaan uutta mainos- ja informaatiomediaa Digiscreeniä. Julkisissa kulkuvälineissä mainoksia pyörittävän screenin slogan on myös sekin hyvin paljastava ja rehellinen: “Koukuttaa mennen tullen”.

Kuten mainostoimisto itsekin asiaa kuvailee, kyseessä näyttää olevan kaikkia osapuolia tyydyttävä menestystarina. HSL saa viiden vuoden sopimuksestaan mainostoimiston kanssa haalittua sisään miljoonia euroa joukkoliikenteeseen – rahaa, joka ei tule matkustajien eikä veromaksajien taskuista!

Mainostoimisto JCDecaux taas pääsee laajentamaan ja kehittämään toimintaansa, mikä tietenkin palvelee niin pien- kuin suuryhtiöitä ja yrittäjiä: mainostoiminnan kautta vahvistetaan ihmisten kulutuskuntoa ja luodaan vakaampaa talouspohjaa yhteiskuntaamme. Eikä saa unohtaa HSL:n asiakkaita, julkisen kulkuneuvojen käyttäjiä. Heille digiscreeni “lisää matkustusmukavuutta”, kuten Kauppalehti tiedottaa 24.2.2010. Tämä matkustusmukavuuden lisääntyminen tarkoittanee varmaankin sen viihteellistymistä.

Pintapuolisesti joukkoliikenteelle tulevat mainostulot näyttäisivät olevan vihreää rahaa. Raha, joka tulee joukkoliikenteeseen vähentää henkilöautoilua, mikä taas vähentää fossiilipolttoaineiden käyttöä ja pienentää niistä johtuvia päästöongelmia. Ihanaa! Näyttää aivan siltä, kuin mainostilan myynti tuottaisi rahaa tyhjästä hyvään tarkoitukseen.

Mistä tämä raha oikeastaan tuleekaan? HSL myy mainostilaa, mainostoimisto ostaa tilan, mainostoimisto myy mainosoikeuksia, yhtiöt ja yrittäjät ostavat näitä oikeuksia, ja mistä nämä yhtiöt ja yritykset saavat rahansa? Kuluttajan taskusta. Eikä mielikuvamainonnassa ole kyse mistään vastuullisesta kulutuksesta, vaan kulutuksesta joka kaikin puolin ylittää ihmisen luonnolliset tarpeet. Mitä enemmän kulutat, sitä parempi, niin yhtiöille ja yrittäjille kuin myös mainostoimistoalalle – sekä nähtävästi myös joukkoliikenteelle.

Joukkoliikenteessä matkustava henkilö ei itse voi valita katsooko hän mainoksia vai ei. Kun liikennevälineisiin tuodaan mainosmedia liikkuvalla kuvalla, ihmisten on vielä vaikeampaa olla kiinnittämättä huomiota tähän mainosta ja “informaatiota” pyörittävään laatikkoon. Mainokset ja etenkin nykyteknologialla varustetut mainosmediat tunkeutuvat aggressiivisin keinoin julkiseen tilaan ja ihmisten sielunelämään. Ne ovat voimakkaita mielenhäiritsijöitä. Voitaisiin sanoa, että joukkoliikenteen julkinen mielentila on alistettu kaupallisuudelle ja kulutushysterialle.

Tukholma, Hammarby Sjöstad. Idea ekokaupunginosan rakentamisesta Tukholmaan on syntynyt jo 1990-luvulla. Tällä hetkellä kaupunginosassa asuu lähes 10 000 ihmistä. Vuoteen 2015 mennessä asukkaita tulee olemaan yli 20 000. Rakennukset tuottavat keskimäärin noin 50 prosenttia tarvitsemastaan energiasta itse. Aurinkopaneeleja ja viherkattoja on paljon. Lisäksi kaupungiosassa on oma jätevesijärjestelmä ja lämpöenergia tuotetaan omassa laitoksessa uusiutuvilla energiamuodoilla, kuten biokaasulla. Yksityisautoilua alueen sisällä ei ole juuri lainkaan, ja joukkoliikenne on järjestetty hyvin toimivalla ratikkalinjalla. Tavoitteena onkin, että 80 prosenttia kaupunginosan asukkaiden matkoista tehdään kävellen, pyörällä tai joukkoliikennettä käyttäen.

Växjö, Ruotsi. Vajaan 100 000 asukkaan Växjö on ollut kansainvälisessä vertailussa yksi todellinen kestävän kehityksen edelläkävijä. Kaupunki on tehnyt jo vuonna 1996 päätöksen irtautua fossiiliriippuvuudesta vuoteen 2050 mennessä. Vuonna 2003 on otettu käyttöön ympäristötilinpäätös kaupungin budjetoinnissa. Vuoteen 2006 mennessä kasvihuonekaasupäästöjen määrä oli tippunut 30 prosenttia vuoden 1993 tasosta ja yli 50 prosenttia kaikesta energiasta tuotettiin uusiutuvilla. Lämmityksessä uusiutuvien energialähteiden osuus on jo yli 90 prosenttia. Lisäksi kaupungissä on kokeiltu puun käyttöä kerrostalorakentamisessa. Suuri osa kaupungin päästöistä tulee liikenteestä. Tähän on tartuttu rajoittamalla autoilua. Kaupungissa on laaja ja viihtyisä kävely- ja pyöräteiden keskusta. Kasvihuonekaasupäästöt Växjössä asukasta kohden ovat noin kolme tonnia vuodessa, kun ne Ruotsissa keskimäärin ovat kuusi tonnia. Vertailun vuoksi: suomalainen tuottaa keskimäärin kasvihuonekaasupäästöjä noin 12 tonnia vuodessa.

Malmö, Västra Hamnen. Vanhan satama-alueen päälle rakennettu uusi kaupunginosa on todellinen keskiluokan hiilineutraali ekounelma. Kyseessä on noin 1000 asunnon ekokaupunginosa, jossa energia tuotetaan kokonaan uusiutuvilla energialähteillä, kuten aurinkoenergialla, tuulivoimalla ja merestä otettavalla lämmöllä. Rakennukset ovat tyylikkäitä ja tietysti matalaenergiataloja. Kaupunginosan taustalla pyörii iso tuulivoimala. Alueella ei ole juuri lainkaan autoliikennettä.

Freiburg, Saksa. Ekologisen kaupunkisuunnittelun ja rakentamisen ykkönen on Lounais-Saksassa sijaitseva aurinkoenergian kehto ja reilun 200 000 asukkaan Freiburg. Kaupungin rakennusnormit määräävät, että kaikkien uusien asuntojen tulee olla nollaenergiataloja. Kevyeen ja joukkoliikenteeseen on panostettu ennennäkemättömän paljon, ja esimerkiksi juna-asemalta löytyy pyöräilykeskus, jossa on kaikki mahdollinen mitä pyöräilijä tarvitsee. Pikaratikka kuljettaa tehokkaasti ihmiset ekokaupunginginosista toiseen. Keskustan kaduista suuri osa on varattu pelkästään joukkoliikenteelle ja kävelijöille. Pyöräteitä onkin noin 500 kilometria ja pyöräparkkeja 9 000 kappaletta. Erityisesti noin 5000 asukkaan Vauban ja 12 000 asukkaan Rieselfeld ovat todellisia helmiä, joissa kaikki talot on rakennettu matala-, passiivi- tai plusenergianormien mukaan.

Yhteistä ekokaupunginosille ja -kaupungeille on tiivis kerrostalo- ja pientalorakentaminen, tiukat rakennusnormit ja puun käyttö rakennuksissa, energian tuottaminen uusiutuvilla energialähteillä ja aurinkoenergian aktiivinen hyödyntäminen. Maisemaa hallitsivat viihtyisät viheralueet sekä lukemattomat katuihin maalatut pyöräkaistat ja -parkit. Tehokas valoetuuksilla toteutettu raitiovaunuliikenne ja kevyen liikenteen selkeä suosiminen autoilun kustannuksella olivat myös itsestäänselvyyksiä. Joukkoliikenne kulki usein uusiutuvilla energialähteillä, kuten biokaasulla ja kaupoissa luomutuotteiden saatavuus oli huippuluokkaa. Varsinkin Freiburgissa ja Växjössä muutosten takana oli kaupunkilaisten vahva osallistaminen päästöksentekoon. Myös pieniin asioihin oli kiinnitetty huomiota. Varsin yleisesti kahviloiden ja ravintoloiden vessoissa oli liikkeen tunnistimella toimivat valot.

On inspiroivaa nähdä, kuinka paljon ilmastoystävällisiä ratkaisuja on toteutettu eri puolilla Eurooppaa. Samalla herää kuitenkin huoli siitä, että siirryttäessä hiilineutraaliin yhteiskuntaan ei tämäkään riitä. Pitää pystyä tekemään vielä enemmän ja nopeammin, ja tämä kaikki pitää pystyä tekemään kaikkialla maailmassa.

Ekorakentamista olisi voitu ja voitaisiin toteuttaa myös Suomessa – muuallakin kuin Eko-Viikissä. Miten paljon ekologisemmin esimerkiksi Helsingin uudet asuinalueet Vuosaaressa, Herttoniemen rannassa, Arabianrannassa ja Jätkäsaaressa olisikaan voitu rakentaa, jos niin vain olisi haluttu?

Leo Stranius

Kirjoittaja oli elokuussa junamatkalla Euroopassa tutustumassa ekokaupunkeihin ja –kaupunginosiin sekä muihin ympäristöinnovaatioihin. Kuvia matkasta on nähtävissä osoitteessa: http://www.facebook.com/album.php?aid=145359&id=834852845&l=c40780d72d

Kunta taas on tärkeä toimia kaavoituksessa. Se voi sommitella kaupat ja muut palvelut joko lähelle asutuksia ja hyvien joukkoliikenneyhteyksien päähän tai sellaisiin paikkoihin, että oman auton käyttö on melkeinpä pakollista. Ja kun asunnoille, terveyskeskuksille ja työpaikoille on raivattu omat lokeronsa, ne eivät siitä hevin liikahda. Kaavoitus muokkaa ympäristöä pitkäksi aikaa.

Paitsi että kunta vaikuttaa varsinkin asukkaidensa liikkumisvalintoihin, se on myös itse iso ostaja. Kuntien, valtion ja muiden julkisen puolen hankinnoissa liikkuu vuosittain yli 20 miljardia euroa. Kuntien osuus julkisista hankinnoista on noin kolme neljäsosaa. Jos miettii omia ostoksia, haluaa ehkä myös vaikuttaa siihen, minkälaista ruokaa päiväkodissa tarjotaan. Onko katukivet hakattu Kiinassa? Hankitaanko virastotalolle energiatehokkaita toimistolaitteita?

Omilla toimillaan kunta voi tuupata meitä sankarikuluttajiksi – tai lannistaa sohvaperunoiksi. Jos metalli- ja lasipurkkien viemiseksi pitää tehdä monen kilometrin ylimääräinen lenkki, sille ei ehkä löydykään aikaa. Kunnallisen energiyhtiön valinnat taas määrittävät usein sitä, kiertääkö kaukolämpöpattereissamme uusiutuvaa energiaa vai kenties kuuma tuulahdus fossiilien ajoilta.

Järjestöt ovat näissä vaaleissa havahtuneet kuntien kuluttajarooliin: Monenkirjava joukko järjestötoimijoita toivoi tällä viikolla, että kuntien hankintaojeistoissa ryhdyttäisiin ottamaan huomioon myös tuotteiden eettisyys kuten valmistusketjun työolot. Kepan globbariverkosto, Repu ry ja Reilun kaupan edistämisyhdistys taas ovat kampanjoineet paitsi eettisten hankintojen myös esimerkiksi koulujen kansainvälisyyskasvatuksen puolesta. Suomen luonnonsuojeluliiton kunnallisvaaliteeseissa kuntia tsempataan muun muassa ilmastopolitiikan mallioppilaiksi.

Jotta järjestöjen hyvät ideat toteutuisivat ja oma elämä helpottuisi, kannattaa äänestää sunnuntaina. Itse aion antaa ääneni sellaisella, joka haluaa katsoa myös oman kuntani ostoksien perään.