Nelisen viikkoa sitten muutin opiskelemaan Englantiin, tarkemmin sanottuna noin kolmensadantuhannen asukkaan kaupunkiin nimeltä Leicester. Ironista kyllä, lähes ainoa kulttuurinen seikka, johon minun on ollut toisinaan vaikea sopeutua on täkäläiset kierrätystottumukset.
Aiheittain:
- Elämäntapa
- Hankinnat
- Koti ja asuminen
- Mainonta
- Matkustus ja liikenne
- Ruoka
- Talous ja yhteiskunta
- Tavaran elinkaari
- Tyyli
- Vapaa-aika
- Kaikki artikkelit

Ekologisia huomioita ja pakkausmateriaaliturhautumista Englannista
20.10.2011 Suvi Nousiainen
Minun roskiani ette hyödynnä!
20.6.2011 Nelli Heinimo
Roskalava – uhka vai mahdollisuus? Dyykkaajalle talojen seinustoille ilmestyvät lavat ovat aarreaittoja, mutta lavalle saattaa olla houkutus viedä sellaistakin jätettä, jonka paikka olisi muualla. Kaikki eivät myöskään innostu siitä ajatuksesta, että omia jätteitä pääsee penkomaan kuka tahansa…
Roskapusseja sveitsiläisittäin
2.3.2011 Vieraileva kirjoittaja
Kulutusjuhla-kolumnisti Mari Koistinen muutti Sveitsiin ja sai huomata, että paikallinen jätehuolto toimii mitä kummallisimmalla tavalla. Roskapussit ja pahviläjät kadunvarressa ovat sveitsiläistä siistiä elämää – lajitteluasiat otetaan vakavasti, mutta jätteen määrä silti vain kasvaa.
Jätevuoret poissa silmistämme
23.1.2011 Maarit Laihonen
En tiedä tarpeeksi erilaisista tavoista käsitellä jätettä sen jälkeen, kun itse olen sen kotonani lajitellut ja pihalle kantanut, että voisin ottaa kantaa erilaisten tapojen hyötyihin ja haittoihin. Yhdestä asiasta olen kuitenkin aivan varma: Kaikki tuo maailman jätevuorissa ja meren jätepyörteissä oleva roska ei millään voi olla välttämätöntä hyvinvoinnin kannalta.
Järjestä jätteesi
13.4.2009 Hanna-Kaisa Hellsten
Yhden roskiksen talous joutuu näkemään julmetusti vaivaa: roskapussia pitää raahata ulos jatkuvasti, ja biohajoavat jätteet aiheuttavat muovipussiin etäisen eau de trash –tuulahduksen. Aktiivisen kierrättäjän näkökulmasta tämä vaikuttaa ääliömäiseltä toiminnalta. Tässä 10 väitettä ja vastaväitettä jätteiden lajitteluun liittyen. 1. Lajittelu on vaikeaa Ei. Kvanttifysiikka on vaikeaa. Todennäköisesti osaat lukea, laskea, ja käyttää tietokonetta. Nämä kaikki asiat [...]
Elektroniikan elinkaari
8.4.2009 Hanna-Kaisa Hellsten
Mainokset houkuttelevat meitä päivittämään kännykkämme uusimpaan malliin ja ostamaan viimeisimmät pelikonsolit, kannettavat tietokoneet ja mp3-soittimet. Mainonnalla pyritään saamaan vain vuoden tai parin ikäiset tuotteet vaikuttamaan vanhanaikaisilta, vaikka ne täyttäisivät tehtävänsä hyvin vielä pitkään. Jokainen meistä voi harkita, tarvitseeko oikeasti uuden kännykän tai mp3-soittimen, jos vanhakin vielä toimii. Suomessa sähkö- ja elektroniikkalaitteiden valmistus kuluttaa enemmän luonnonvaroja [...]
Vaikuta naapurisi ympäristöjälkeen – toimi taloyhtiössä
26.10.2008 Annukka Berg
Lähes puolet suomalaisista asuu kerrostalossa. Taloyhtiöissä tehtävillä ympäristövalinnoilla vaikutetaan merkittävästi paitsi suomalaisten energian ja veden kulutukseen myös jätteiden lajitteluun. Välillisesti asukasaktiivi voi kuitenkin vaikuttaa myös naapurinsa liikkumistottumuksiin, kierrätysintoon ja jopa ruokalautasen sisältöön. Viinimarjoja kerrostalomiljööstä Vantaalainen Anna-Stiina on edistänyt omassa taloyhtiössään omavaraista ruokataloutta. ”Ehdotin, että pihalle istutettaisiin musta- ja punaviinimarjapensaita sekä omena- ja kirsikkapuita asukkaiden hyödynnettäväksi.” [...]
Roskat pois, kivaa ois
26.7.2007 Hanna-Kaisa Hellsten
Kesäinen juomapakkauskampanjamme on kirvoittanut paljon kommentteja. Tuttavapiirin poliisimies liimasi pullopoliisin tarran hihaansa juhannuksen ajaksi (söpöä), ja festareillakin näkyi jonkin verran uudelleen täytettävän pullojärjestelmän puolesta juhlivaa joukkoa. Toisaalta, sähköpostiin on tullut useampia viestejä siitä, miten kamalaa se on kun niistä lasipulloista tulee siruja. Ja minä vastuuton kun en ole tähän asiaan reagoinut vielä millään tavalla ja [...]
Laiskaa ympäristötoimintaa
18.5.2007 Hanna-Kaisa Hellsten
Viikon vinkki: jätä kämppäsi siivoamatta noin kolmeksi viikoksi. Ja jätä viemättä kaikki muu jäte paitsi se, joka alkaa haisemaan (=biojäte). Kun keräät sitten siivousinnon iskiessä kasaan keräyspaperin, pahvipurnukat, metallijätteen, palautuspullot, kierrätyslasit ja muut kertymät, saat aikaiseksi vaikuttavan näköisen läjän. Kyllä, puhun omasta kokemuksesta. Huipputieteellisen oman jätteentuotannon havainnollistamisprojektin ensimmäinen motiivi oli laiskuus ja aikaansaamattomuus (sisäinen kotihengettäreni [...]
Koiranulkoiluttajan arkivalinta
25.3.2007 toimitus
Jokakeväinen keskustelunaihe on koirankakka, joka valtaa lumien sulaessa lehtien yleisönosastot. Miten ekologisesti ajattelevan ihmisen tulisi suhtautua tähän kuumaan keskusteluun – onko koirankakka luonnonlannoitetta, vaiko iljettävää roskaa? Kenties tuntuisi luonnollisimmalta jättää koiran jätökset luontoon maatumaan, eikä kuskata niitä muovipussin sisässä kaatopaikan täytteeksi. Taajama-alueella luontoa on kuitenkin melko niukasti, eivätkä kaupunkien puistot eivät kaipaa koirankakkaa lannoitteekseen. Päinvastoin, [...]
Hae sivustosta:
aktivismi dyykkaus eettinen kuluttaminen elektroniikka eläimet energia hinta ilmastonmuutos joulu Jätteet kasvissyönti kauppa kaupunki Kemikaalit kierrätys koirat koti Koti ja asuminen kulutus köyhyys lapset lapsi lemmikkieläimet lentäminen lihansyönti liikenne luomu Mainonta matkailu matkustus muoti nuukuusviikko ostaminen puhtaat vaatteet päästöt roskat Ruoka sademetsä shoppailu tavara uudelleenkäyttö vaatteet viherpesu yritykset älä osta mitään

