Suurin osa meistä asuu taloyhtiössä. Asuintalojen energiankulutus on tulossa syyniin, joten nyt on hyvä aika olla etujoukoissa liikkeellä.

Aiemmin on säädelty uusien talojen rakentamista, mutta EU:n uudistuva energiatehokkuusdirektiivi tulee kiinnittämään huomiota myös talojen remontoimiseen.

Energiansäästömahdollisuuksia on jatkossa mietittävä ainakin isoissa korjauksissa, kuten ikkuna-, ja ulkoseinäremonteissa.

Jos kuulut taloyhtiön hallitukseen, otapa energia-asiat puheeksi. Jos taloonne on tulossa isoja remontteja, vaadi selvittämään energiansäästön mahdollisuudet samassa rytäkässä.

Mikään ei estä myöskään vuokralaista tekemästä aloitteita taloyhtiönsä hallitukselle.

Hyvä tapa aloittaa taloyhtiön energiatalkoot on valita asukkaiden keskuudesta energiavastaava, joka neuvoo muita säästömahdollisuuksissa. Esimerkiksi lämpimän veden säästämisestä voi kerätä ja jakaa vinkkejä.

Ehkä kannattaa myös herättää keskustelua isommista ratkaisuista. Kuinka moni oikeasti käyttää taloyhtiön viileäkellaria? Olisiko samasta tilasta enemmän iloa muussa, vähemmän energiaa kuluttavassa käytössä.

Lähde: Europa-lehden artikkeli

Tukholma, Hammarby Sjöstad. Idea ekokaupunginosan rakentamisesta Tukholmaan on syntynyt jo 1990-luvulla. Tällä hetkellä kaupunginosassa asuu lähes 10 000 ihmistä. Vuoteen 2015 mennessä asukkaita tulee olemaan yli 20 000. Rakennukset tuottavat keskimäärin noin 50 prosenttia tarvitsemastaan energiasta itse. Aurinkopaneeleja ja viherkattoja on paljon. Lisäksi kaupungiosassa on oma jätevesijärjestelmä ja lämpöenergia tuotetaan omassa laitoksessa uusiutuvilla energiamuodoilla, kuten biokaasulla. Yksityisautoilua alueen sisällä ei ole juuri lainkaan, ja joukkoliikenne on järjestetty hyvin toimivalla ratikkalinjalla. Tavoitteena onkin, että 80 prosenttia kaupunginosan asukkaiden matkoista tehdään kävellen, pyörällä tai joukkoliikennettä käyttäen.

Växjö, Ruotsi. Vajaan 100 000 asukkaan Växjö on ollut kansainvälisessä vertailussa yksi todellinen kestävän kehityksen edelläkävijä. Kaupunki on tehnyt jo vuonna 1996 päätöksen irtautua fossiiliriippuvuudesta vuoteen 2050 mennessä. Vuonna 2003 on otettu käyttöön ympäristötilinpäätös kaupungin budjetoinnissa. Vuoteen 2006 mennessä kasvihuonekaasupäästöjen määrä oli tippunut 30 prosenttia vuoden 1993 tasosta ja yli 50 prosenttia kaikesta energiasta tuotettiin uusiutuvilla. Lämmityksessä uusiutuvien energialähteiden osuus on jo yli 90 prosenttia. Lisäksi kaupungissä on kokeiltu puun käyttöä kerrostalorakentamisessa. Suuri osa kaupungin päästöistä tulee liikenteestä. Tähän on tartuttu rajoittamalla autoilua. Kaupungissa on laaja ja viihtyisä kävely- ja pyöräteiden keskusta. Kasvihuonekaasupäästöt Växjössä asukasta kohden ovat noin kolme tonnia vuodessa, kun ne Ruotsissa keskimäärin ovat kuusi tonnia. Vertailun vuoksi: suomalainen tuottaa keskimäärin kasvihuonekaasupäästöjä noin 12 tonnia vuodessa.

Malmö, Västra Hamnen. Vanhan satama-alueen päälle rakennettu uusi kaupunginosa on todellinen keskiluokan hiilineutraali ekounelma. Kyseessä on noin 1000 asunnon ekokaupunginosa, jossa energia tuotetaan kokonaan uusiutuvilla energialähteillä, kuten aurinkoenergialla, tuulivoimalla ja merestä otettavalla lämmöllä. Rakennukset ovat tyylikkäitä ja tietysti matalaenergiataloja. Kaupunginosan taustalla pyörii iso tuulivoimala. Alueella ei ole juuri lainkaan autoliikennettä.

Freiburg, Saksa. Ekologisen kaupunkisuunnittelun ja rakentamisen ykkönen on Lounais-Saksassa sijaitseva aurinkoenergian kehto ja reilun 200 000 asukkaan Freiburg. Kaupungin rakennusnormit määräävät, että kaikkien uusien asuntojen tulee olla nollaenergiataloja. Kevyeen ja joukkoliikenteeseen on panostettu ennennäkemättömän paljon, ja esimerkiksi juna-asemalta löytyy pyöräilykeskus, jossa on kaikki mahdollinen mitä pyöräilijä tarvitsee. Pikaratikka kuljettaa tehokkaasti ihmiset ekokaupunginginosista toiseen. Keskustan kaduista suuri osa on varattu pelkästään joukkoliikenteelle ja kävelijöille. Pyöräteitä onkin noin 500 kilometria ja pyöräparkkeja 9 000 kappaletta. Erityisesti noin 5000 asukkaan Vauban ja 12 000 asukkaan Rieselfeld ovat todellisia helmiä, joissa kaikki talot on rakennettu matala-, passiivi- tai plusenergianormien mukaan.

Yhteistä ekokaupunginosille ja -kaupungeille on tiivis kerrostalo- ja pientalorakentaminen, tiukat rakennusnormit ja puun käyttö rakennuksissa, energian tuottaminen uusiutuvilla energialähteillä ja aurinkoenergian aktiivinen hyödyntäminen. Maisemaa hallitsivat viihtyisät viheralueet sekä lukemattomat katuihin maalatut pyöräkaistat ja -parkit. Tehokas valoetuuksilla toteutettu raitiovaunuliikenne ja kevyen liikenteen selkeä suosiminen autoilun kustannuksella olivat myös itsestäänselvyyksiä. Joukkoliikenne kulki usein uusiutuvilla energialähteillä, kuten biokaasulla ja kaupoissa luomutuotteiden saatavuus oli huippuluokkaa. Varsinkin Freiburgissa ja Växjössä muutosten takana oli kaupunkilaisten vahva osallistaminen päästöksentekoon. Myös pieniin asioihin oli kiinnitetty huomiota. Varsin yleisesti kahviloiden ja ravintoloiden vessoissa oli liikkeen tunnistimella toimivat valot.

On inspiroivaa nähdä, kuinka paljon ilmastoystävällisiä ratkaisuja on toteutettu eri puolilla Eurooppaa. Samalla herää kuitenkin huoli siitä, että siirryttäessä hiilineutraaliin yhteiskuntaan ei tämäkään riitä. Pitää pystyä tekemään vielä enemmän ja nopeammin, ja tämä kaikki pitää pystyä tekemään kaikkialla maailmassa.

Ekorakentamista olisi voitu ja voitaisiin toteuttaa myös Suomessa – muuallakin kuin Eko-Viikissä. Miten paljon ekologisemmin esimerkiksi Helsingin uudet asuinalueet Vuosaaressa, Herttoniemen rannassa, Arabianrannassa ja Jätkäsaaressa olisikaan voitu rakentaa, jos niin vain olisi haluttu?

Leo Stranius

Kirjoittaja oli elokuussa junamatkalla Euroopassa tutustumassa ekokaupunkeihin ja –kaupunginosiin sekä muihin ympäristöinnovaatioihin. Kuvia matkasta on nähtävissä osoitteessa: http://www.facebook.com/album.php?aid=145359&id=834852845&l=c40780d72d

Ensinnäkin asun suomalaisittain suhteellisen tiiviisti. Kahden hengen asunnossamme lämmitettävä pinta-ala on 47,5 m2. Toki vähemmänkin voisi olla, varsinkin kun asuntomme lämpiää talvisin harmikseni Helsingin Energian fossiilisiin polttoaineisiin perustuvalla kaukolämmöllä. Sähköä kulutamme vuosittain noin 680 kWh ja se tulee Etelä-Savon Energian omistamasta norppamerkitystä tuulivoimalasta.

Kotimme valaistus on hoidettu energiasäästölampuilla, meillä on katkaisimella varustetut jatkojohdot ja mahdollisimman energiatehokkaat tietokoneet, jääkaappi ja pesukone. Pyykin pesemme yleensä 30 asteessa. Televisio ei ole koskaan päällä, koska sitä ei ole. Helsingin Sanomia luen vain sähköisesti ja postilaatikossa lukee ”ei mainoksia, kiitos!”.

Toisekseen liikun pääkaupunkiseudulla pääsääntöisesti polkupyörällä. Pidemmät matkat taittuu junalla tai bussilla. En omista ajokorttia enkä autoa. Olen ollut lentämättä nyt noin 1,5 vuotta. Siitä huolimatta olen matkustanut ja lomaillut pitkin maailmaa. Vuosien varrella lentokilometreja on kertynyt kuitenkin aivan käsittämättömän paljon liikaa.

Kolmanneksi olen ruokatottumuksiltani vegaani. En syö mitään eläinperäisiä tuotteita, koska niiden kasvihuonekaasupäästöt ovat kasvisperäisiin ruokiin verrattuna huomattavan suuret. Varsinkin naudanliha ja juusto ovat pahoja. Kauppamatkat kuljen jalan tai pyörällä. Suosin päivittäiselintarvikkeiden hankinnassa kasvisruokakauppa Asokaa tai Ruohonjuurta. Valitsen aina kun mahdollista luomua tai reilun kaupan tuotteita. Ruuan laitossa suosin vedenkeitintä. Uunia en ole käyttänyt vuosiin. Syön monta kertaa viikossa ulkona.

Olen luopunut useimmista turhakkeista parantaakseni elämänlaatuani. En käytä alkoholia tai muita päihteitä. Kahvin sijaan juon teetä, limsojen ja mehujen sijaan hanavettä. Makeisia, suklaata, sipsejä, pullaa tai keksejä en syö lainkaan. Naposteluporkkanoita ja neljän viljan luomupuuroa sitäkin enemmän.

Inhoan shoppailua, niin kauppakeskuksissa kuin kirpputoreillakin. Vaatteet ja muut kulutushyödykkeet, kuten tietotekniikan, ostan usein uutena. Näin voin hoitaa ”välttämättömät” hankinnat mahdollisimman nopeasti ja vaivattomasti sekä saan juuri sitä mitä haluan. Tämä saatta toisinaan johtaa ympäristön kannalta huonoihin valintoihin. Toisaalta en halua tuhlata aikaani ompelemalla omia vaatteita tai kiertämällä kirpputoreja ja roskiksia. Kotitaloutemme nettotuloista lahjoitamme kuitenkin vuosittain noin 7,5 prosenttia hyväntekeväisyyteen.

Tärkein omaisuuteni on kynä, muistikirja ja kalenteri. Enkä tulisi toimeen ilman kannettavaa tietokonetta, muistitikkua, Internet-yhteyttä ja polkupyörää. Kynää tarvitsen kirjoittaakseni muistiin, mitä seuraavaksi aion tehdä ja kalenteri kertoo, mihin pitää milloinkin mennä. Tietotekniikan ansiosta pystyn löytämään tarvittavan tiedon ja tekemään työni tehokkaasti. Polkupyörä kuljettaa pääkaupunkiseudulla kätevästi oikeaan paikkaan.

Hiukan perusteellisemmin ajateltuna tärkeimmät työvälineeni ovat puhe- ja kirjoitustaito. Ilman niitä, samoin kuin hyvää fyysistä ja psyykkistä kuntoa, yhteiskunnallinen vaikuttaminen olisi lähes mahdotonta. Kunnostani pidän huolta juoksemalla yli 2000 kilometria ja pyöräilemällä noin 4000-5000 kilometria vuodessa.

Sopii kuitenkin kysyä. Mitä ihmeen väliä omilla elämäntapavalinnoilla on, kun naapuri sotkee samaan malliin kuin aiemminkin. Toki henkilökohtainen on poliittista ja ainakin oma elämänlaatu paranee. Tarvitaan kuitenkin laisäädäntöä ja taloudellisia ohjauskeinoja tekemään naapurin typeryyksistä, kuten ylisuuresta asunnosta ja autoilusta, lentolomista sekä lihansyönnistä loppu. Vaikuttaminen yhteiskunnallisiin rakenteisiin onkin paljon tärkeämpää kuin omat elämäntapavalinnat. Se, että osallistuu yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja itselle tärkeisiin asioihin, tekee omalta osaltaan elämästä hyvää, merkityksellistä ja elämisen arvoista.

Koen olevani askeettinen hedonisti, joka tarkoittaa sitä, että pidättäytymällä tietyistä ympäristölle tuhoisista kulutushyödykkeistä voin nauttia elämästäni enemmän ja kokea voivani paremmin. Askeettinen hedonisti kokee elävänsä ylellisyydessä, vaikka hän on luopunut monista asioista. Immanuel Kantia mukaillen hän ei ole halujensa orja vaan hänellä on vapaus määrätä oman toimintansa lait. Askeettisen hedonistin viettitoiminnot eivät ole hetkittäisten ärsykkeiden armoilla. Olen niin rikas, että minulla on varaa olla ilman.

Juuri tuolta minusta tuntui, kun viikko sitten sain sähköpostiini kahden hengen kotitaloutemme selkäreppulaskelmat. Ekologisella selkärepulla viitataan siis kaikkiin niihin kiinteisiin luonnonvaroihin, joita kuluu tavaroiden ja palvelujen tuotannossa ja käytössä jossain vaiheessa, jossain päin maailmaa. Olimme osallistuneet puolisoni kanssa Suomen luonnonsuojeluliiton KotiMIPS-hankkeen esitutkimuksiin, ja nyt asumiseemme ja ruokailuumme liittyvät selkäreput oli saatu laskettua.

Tässä kohtaa pieni taustoitus lienee tarpeen. Asustamme puolisoni kanssa kahdestaan 47 neliön asuntoa Helsingin Käpylässä. Emme siis elä maalla omavaraistaloudessa, vaan keräämme ruokamme pääasiassa lähi-Alepan hyllyiltä. Olemme kasvissyöjiä, mutta syömme päivän lämpimän aterian ihan tavallisessa lounasravintolassa. Meillä ei ole sähkösaunaa tai astianpesukonetta, mutta käytämme A-luokan jääkaappi-pakastinta ja pyykinpesukonetta. Kaikissa mahdollisissa valaisimissamme on energiansäästölamput. Pattereissamme juoksee helsinkiläistä fossiililämpöä, mutta sähkö sentään saadaan savolaisesta tuulivoimalasta.

Jos asumisestamme ja elämisestämme haluaa sanoa jotakin yhdellä lauseella, voi todeta, että olemme toteuttaneet ne ympäristöystävälliseksi katsotun elämäntavan helpot ratkaisut. Olemme tehneet pieniä tekoja, jotka eivät vaadi juuri ylimääräistä vaivaa, mutta joiden sanotaan silti keventävän ympäristötaakkaa. Elämämme on ollutkin koko ajan sen verran mukavaa, että olen epäillyt rajallisten askeltemme kantavuutta. Suomalainen ei usko tuloksiin ilman itkua, kärsimystä ja hampaiden kiristelyä!

Olinkin iloisesti yllättynyt, kun MIPS-lukumme näyttivät sekä asumisen että ruokailun osalta yli puolet keskivertosuomalaista pienemmiltä. Vau, ehkä pyykin pesulämpötilojen lasku ja stand by -tilojen sammuttelu ei ollutkaan mennyt hukkaan! Kannatti jättää eläinperäiset tuotteet vähemmälle ja suosia kotimaista luomua. Tuijottelin MIPS-numerojamme ylpeänä kuin aikoinaan kiitettävää arvosanaa joulutodistuksessa.

Asuminen ja ruokailu muodostavat karkeasti ottaen puolet suomalaisten kotitalouksien ympäristökuormituksesta. Keskivertosuomalainen taas kuluttaa tällä hetkellä noin neljän maapallon verran luonnonvaroja. Meidän helpoilla nakeillamme kotitalouksien kokonaiskuormituksesta näyttäisi saavan ainakin neljänneksen pois. Jos myös valtio ja yritykset tsemppaisivat vähän ja pinnistäisivät kokoon samanlaiset säästöt, oltaisiin jo yhdessä maapallossa. Kiltti Joulupukki, jos nyt satut lukemaan tätä siellä Korvatunturilla, niin panisitko Suomelle pakettiin hiukan yhden pallon politiikkaa?

Mutta sitten tuli ilmastonmuutos. Mietin öljykriisiä tänään, koska kansanedustaja Christina Gestrinin esitys hehkulamppujen myymisen kieltämisestä otettiin keskiviikkona käsittelyyn eduskunnassa. Gestrinin mukaan energiansäästölamppuihin siirtyminen kotitalouksissa vähentäisi 200 000 tonnia hiilidioksidipäästöjä ja säästäisi 80-100 miljoonaa euroa vuodessa. Australiassa on jo tehty päätös, että hehkulampuista luovutaan kolmen vuoden siirtymäajalla.

Ensimmäinen ajatus oli että wau, voiko tuollainen esitys todella saada kannatusta tässä vapaan markkinatalouden maailmassa. Nyt ne alkavat vihdoin ottaa ilmastonmuutoksen vakavissaan! Seuraava ajatus oli että wau ja hui, mitä kaikkea muuta tämän jälkeen voidaan kieltää energiansäästöperusteilla. Katumaasturit, miniristeilyt, lomalennot? Tai mitä voidaan tehdä pakolliseksi: luomuviljely ja reilun kaupan tuotanto?

Pohdin myös sitä, että olisikohan hehkulamppukielto ensimmäinen kuluttajia koskeva kielto sitten öljykriisin, joka johtuisi nimenomaan energiansäästöstä. Onhan ympäristölle vaarallisia aineita ja tuotteita kielletty jo pitkään lähtien DDT:stä, PCB:stä ja freoneista. Öljykriisin aikana oli Suomessa rangaistuksen uhalla kielletty muun muassa autotallien ja yksityisten uima-altaiden lämmittäminen, moottoriteiden valaiseminen, näyteikkunoiden valaiseminen liikkeen ollessa suljettuna sekä asuntojen lämmittäminen yli 20 asteen. Yhtään rangaistusta ei tosin annettu.

Hehkulamppuasiasta keskustellaan nyt esimerkiksi Hesarin foorumilla, puolesta ja vastaan. Lamppujen paremmuudesta ollaan eri mieltä. Mutta tietysti myös kieltäminen itsessään kiivastuttaa. Se synnyttää muistoja lapsuuden ”vahvajohtajaisesta Kekkoslovakiasta, jossa asiat olivat selkeästi oikein tai väärin”. Myös kieltämisen tehoa epäillään (koska hehkulamppujen hallussapitoa ja maahantuontia ei esityksessä ole mukana, niitä ryhdytään trokaamaan naapurimaista).

Ei tässä tosiaan taida olla kyse vain hehkulampuista. Tässä on toivottavasti kyse siitä, kuinka tehokkaita keinoja ollaan valmiita hyväksymään ilmastonmuutoksen pakon edessä. Siitä, että kuluttajan pyhää valinnanvapautta ollaan rajoittamassa, vaikka tuote ei ole samalla tavalla vaarallinen ympäristölle kuin ympäristömyrkyt. En tiedä, onko hehkulamppujen pannaan julistaminen juuri se kiireellisin asia, mutta periaatteellisesti Gestrinin aloite on tärkeä.