Muutama viikko sitten kohtasin sen taas kerran. Olin valmistellut kokouksen tarjoilun, sillä iltapäivällä verensokerin laskiessa on kuulkaa inhottavaa yrittää keskustella rakentavasti, oli aiheena sitten intohimoja nostattava energiakampanjointi tai vaikka ystävien kanssa suunniteltu yhteinen retki. Ja sehän sitten saapui ensimmäisenä pöytään ja kysyi ivallisesti, mistä oikein olen löytänyt pöytään niin sopivaa â?lähiruokaaâ?: espanjalaisia mandariineja. Luomunauriit olisivat kuulemma olleet parempi vaihtoehto â niin, luomunauriit kahvin kanssa tarjottuna.
Kommentti tuli suoraan ekopoliisilta, jollaisia tuttavapiiriini mahtuu muutamia. Raivostuttavia tapauksia. Tarjottu ruoka on aina jotenkin väärää, ja energiaa säästävän kahvitermarin puuttuminen on merkki välinpitämättömyydestäsi koko ihmis- ja eliökuntaa kohtaan. Ja auta armias, jos olet sattunut hankkimaan jotain tiskirätin tapaisia turhuuksia! Nehän pitäisi tehdä puhki kuluneista t-paidoista! (Siis riippumatta siitä, ettei reikäinen treenipaita ole ominaisuuksiltaan ollenkaan verrattavissa kompostoituviin valmisrätteihin. Eihän ekologisuuden tarvitse olla mukavaa, vai?)
Yritin olla suuttumatta taannoisesta kahvipöytäkommentista, mutta pokassa oli kyllä pitelemistä kun ripitys jatkui. Kyllä, meillä työpaikalla juodaan reilun kaupan kahvia, kiitos vain kysymästä. Ja sokerin luomuudesta minulla ei ole pienintäkään aavistusta kun en sitä itse ole ostanut, ihan niin laaja ei ole ympäristöpoliittisen sihteerinkään työnkuva. Joo, maidosta voi valita että ottaako soijamaitoa vai tavallista, onhan se soija toki tuotu kaukaa ja silleen, ja luomumaitoa meillä ei ole koska toimistolla työskentelee useampi laktoosi-intolerantikko, meillä on tuota tavallista hylaa.
Kipakkana akkana vedin keskustelusta sen johtopäätöksen, että seuraavan kerran harkitsen, viitsinkö nähdä edes vaivaa ihmisten olon tekemisen mukavaksi kokouksen ajaksi. Ei nimittäin olisi ollut silloinkaan mikään pakko. Pitkät kokoukset väsyttävät ihmiset helposti, ja nälkäkiukkuiset päätökset ovat tunnetusti hankalia eikä ympäristöasiat edisty. Mutta jos ei kerran kelpaa, niin ei sitten, hemmetti.
Ekopoliiseilla on kaksi ongelmaa. Toinen on hyvien käytöstapojen unohtaminen ja toisten virheiden nyppiminen. Kettuilemalla tai syyllistämällä ei yleensä saa kannustettua edes lähipiiriään (tai varsinkaan sitä, kokeilkaa vaikka) tekemään hyviä valintoja. Tuttavapiirin pikaisesta harvenemisesta voi toki itsekin vetää jotain johtopäätöksiä.
Toinen isompi ongelma liittyy mittakaavaan. Ekopoliisit keskittyvät pikkuasioihin unohtaen suuremmat kokonaisuudet. On totta, että tiskirätin tekeminen vanhasta paidasta on ekologista, mutta ovatko rätit nyt tosiaan se ympäristöongelma, joka ajaa maailman kohti varmaa tuhoa? Entä mitä väliä sillä on, jos kahvit ovat aikataulusyistä odotelleet keittimessä kymmenen minuuttia ennen niiden nauttimista â etkö huomaa, että vieressä on ikkuna joka falskaa vähintään kymmenen kahvinkeittimen energiankulutuksen edestä?
Väitänkin, että ekopoliisin katse on syvällä omassa navassa. Siihen tuijottaessa on helppoa unohtaa, että pikkuasioista nillittämiseen käytettävän energian voisi käyttää tehokkaamminkin. Isommissa asioissa, kuten ilmastopolitiikassa noin termoskannutasoa laajemmin ajatellen on vain se ongelma, että niitä käsitellessä on ylemmyyden ja kaikkitietävyyden tunne joskus kovinkin kaukana.
Joo, ekopoliisilta et ole turvassa – etkä varsinkaan, jos sinussa itsessäsi asuu pieni sellainen;) Vaikka elämisen ja opettamisen harmonia on aina pop, ekoperfektionismi on myös suuri taakka. Liialliseksi se muuttuu mielestäni silloin, kun vastuulliset yksilöt ja järjestöt sitovat sillä omia poliittisen vaikuttamisen siipiään. Jos ylityöllistetyt järjestötyöntekijät pakotetaan matkustamaan junalla kansainvälisiin kokouksiin, aikaansa lentämällä säästäneet teollisuuden edustajat voivat hyötyä. Kestämättömät rakenteet vaikuttavat meihin kaikkiin. Voi olla hyvä miettiä, onko sädekehä oman pään päällä paras tapa niiden muuttamiseen. annukka
Pieniin asioihin on helpompi puuttua kuin isoihin. Mandariinit ja tiskirätit ovat ihanan arkisia, oman käsityskyvyn kokoisia asioita, vaikka niiden merkitys todellisuudessa olisi vähäisempi kuin niiden, jotka jäävät kommentoimatta.
Laura