Vapaa-aika
Päivittäistavarakaupoilla on suuri rooli suomalaisten syöttämisessä. Välillisesti kaupat vaikuttavat kuitenkin liikenteeseen, jätevuorien syntyyn ja energian kulutukseen. Mutta voiko myös kauppoihin vaikuttaa? Helsinkiläinen Eekku arvioi, että pieniä muutoksia esimerkiksi kaupan valikoimiin on mahdollista saada helpostikin, ainakin sellaisissa kauppaketjuissa, joissa kauppias saa itse päättä. “Sain aikoinaan pyytämällä lähikauppani irtoleipiin paperipussit, joissa ei ole muovista ikkunaa”, Eekku kertoo. [...]
Kesä on hyvää aikaa lukea niitä hyllyyn kasautuneita kirjoja ja raportteja, joille muut vuodenajat eivät ole antaneet mahdollisuutta. Laiturin nokka on myös oivallinen paikka miettiä elämän Suuria Kysymyksiä. Niin kuin nyt vaikka talouskasvua. Moni laituri- tai terassifilosofi saattaa pohtia, että jatkuvan kasvun tavoittelu tallaa alleen monia tärkeämpiä asioita, kuten sosiaalisen hyvinvoinnin tavoitteita ja ympäristöarvoja. Mutta [...]
Katso kaupunkia. Yritä löytää sisätila, jossa voisit istuskella rauhassa yksin tai ystäviesi kanssa ilman, että olet velvoitettu ostamaan mitään. Katujen varsilla on viihtyisiä kahviloita, joissa olisi mukava oleilla, mutta niiden tuolit on varattu vain maksaville asiakkaille. Ostoskeskuksissa on vapaata oleskelutilaa ja penkkejä, mutta ympäristö on kaupallinen. Ostoskeskuksissa hengailu käsitetään lähinnä teinien puuhaksi, enkä itsekään voisi [...]
Jo koiran silittämisellä on tutkittuja terveyshyötyjä, mutta Haukku ja Miuku voivat myös lisätä selvän siivun isäntäväkensä ympäristöjälkeen. Sekä koiria että kissoja on arvioitu asuvan Suomessa noin 600 000. Mistä lemmikkien ekologista tassunjälki muodostuu, ja miten sitä voisi pienentää? Kilpailutapahtumat laulattavat matkamittaria Pöytyäläinen maatalouslomittaja ja kissakasvattaja Nora nostaa liikenteen yhdeksi aktiivisen kissa- ja koiraharrastuksen ongelmista. Kilpailutapahtumia [...]
Oikein hyvää uutta vuotta kaikille Kaventajille! Vaikka joulusta on jo aikaa, haluan jakaa teidän kanssanne pari pientä, kivaa ideaa siitä, miten loppuvuoden juhlinnasta voi selvitä vähän kevyemmin. Niistä pienistä asioistahan se iso kavennus lopulta syntyy. Ensimmäinen idea tuli ystävältäni, joka vietti joulua perhepiirissä, missä oli tällä kertaa vain aikuisia. Tälläkin sivustolla ollaan tuskailtu sitä, että [...]
Urheiluvaateostoksilla menee aina sormi suuhun. Lenkkareiden ja muiden treenivermeiden huono maine palautuu mieleen: moni sporttibrändi on ryvettynyt hikipajasyytöksistä. Jos liikuntaa haluaa harrastaa, pitää kuitenkin olla tossut, joissa jalat säilyvät terveinä. Ja rehellisyyden nimissä – kyllä oikeissa urheiluvaatteissa rehkiminen on huomattavasti mukavampaa kuin vanhassa college-abipuvussa, joka lepattaa tuulessa kuin pallopurje, päästää silti viiman lävitseen, imee itseensä [...]
(kuva: Jörgen Eriksson) Pääsin viikonloppuna vihdoin luonnonjäille, ensimmäistä kertaa tänä talvena. Sain perjantaina jäsenpalveluna tekstiviestin Suomen Retkiluistelijoilta: lauantaina olisi tarjolla leppoisa retki Vanhankaupunginlahdella. Aamuvirkkujen ryhmä oli lähtenyt liikkeelle jo yhdeksältä nauttimaan sinisestä hetkestä ja heräävän kaupungin valoista. Me aamu-uniset kokoonnuimme utuisessa rannassa kaksi tuntia myöhemmin. Sillä aikaa kun retkenvetäjät arvioivat jään kestävyyttä ja suunnittelivat reittiä, [...]
Riippumatta siitä, kuulutko koko talven pyöräileviin sisseihin vai kaivoitko ajokkisi varastosta kesäkautta varten, on pyörän keväthuolto paikallaan! Sama tietysti pätee mihin vuodenaikaan tahansa, jos hommaat käytetyn menopelin. 1. Pese ja puhdista pyörä kunnolla. Ellei pelkkä vesi tahoa, laimea astianpesuaineliuos auttaa pinttyneen lian poistamisessa. 2. Ketjujen puhdistuksessa oiva apuväline on vanha hammasharja. Jos ketjut ovat kauttaaltaan [...]
Olen juuri palannut intensiiviseltä kesälomalta. Neljän viikon lomaan sisältyi muun muassa neljän päivän vaellusreissu, 500 kilometriä retkipyöräilyä, viikon ulkomaanmatka, sukulointia, kaappien ja paperien siivousta, kirjoitustöitä ja ystävän polttarien järjestämistä. Kun aamulla heräsi, oli heti selvänä mielessä, mitä pitäisi tehdä. Ei haahuilua, ajan tajun kadottamista ja viikonpäivien unohtelua. Tunsin jopa hienoista helpotusta palatessani aamulla töihin. Diagnoosi: [...]
Suomen kesä on pian täydessä kukassa. Viherpiipertäjä kysyi lukijoilta, mitä kaikkea hyödyllistä voi kasvattaa pienelläkin maa-alalla. Paljonko padan täytettä irtoaa takapihalta tai vaikkapa parvekelaatikosta? Kun peukalo vihertää, voi omaviljelyllä välttää tuontiruokia ja siten keventää ravinnon ympäristöjälkeä. Tunnearvolla maustettu ”Meillä on isonpuoleinen tontti ja hyvä kellari pohjakerroksissa. Niinpä perunat ja juurekset viljellään itse, ja höyrymehuja keitetään [...]