Ruoka
31.12.2011 Minna Suihkonen
Lihaton tammikuu -kampanja herättää monenlaisia tunteita. Kirjailija Joonas Konstigin maailman lihantuotanto kuulostaa nykymeininkiin verrattuna utopialta – joka kuitenkin saavutettaisiin jotenkin kummallisesti itsestään, kunhan kasvissyöjät vain luopuisivat surullisesta harhaopistaan.
Tuoreista, mieluiten lähellä tuotetuista luomuraaka-aineista itse tehty ruoka on tämän hetken trendejä. Pikaruokakulttuuriin verrattuna laatuun panostava kotikokkaaminen vaikuttaa kestävämmältä vaihtoehdolta myös ympäristön kannalta. Tutkija David Evans kuitenkin varoittaa, ettei innostus tuoreisiin raaka-aineisiin välttämättä johda ympäristön kannalta parempaan lopputulokseen.
20.10.2011 Minna Suihkonen
Näyttää vähän siltä, että Suomi jakautuu ruuankin suhteen kahtia. Perussuomalainen ostaa sieltä, mistä halvalla saa ja hipsterisuomalainen sieltä, mistä kalleimmalla saa.
Suomessa elää paljon ihmisiä, joiden rahat eivät pienten tulojen vuoksi meinaa riittää ruokaan. Kauppalistalla kummittelevat silti kalliit jauhelihat ja kanasuikaleet. Kuka kertoisi heille, miten lihatuotteet voi korvata edullisesti kasviksilla?
19.9.2011 Maarit Laihonen
Ensimmäinen herätys tuli kesäkuussa ruokatyöpajassa, jossa olin mukana ravitsemustyöryhmässä pohtimassa, kuinka saada ihmiset syömään terveellisemmin tai vähintään kertoa ostettavan tuotteen terveellisyydestä. Tuota ennen minulle ei ollut juolahtanut mieleenkään, että joku ei käsittäisi tuoreiden ja kasvukausien mukaisesti kasvaneiden kasvisten terveellisyyttä. Limsapullon kyljessä vitamiinit ja muut on listattu, mutta eipä ole lantun kyljessä!
4.9.2011 Senni Luosujärvi
En ole koskaan ollut kovin kärsivällinen ja kädentaitoihini luottava. Mutta arvatkaas, kyllä minä osaan ihan itse!
Kalat, nuo meressä lilluvat hassunnäköiset möllykät – kyllä kai niitä kannattaa popsia ihan omegarasvojen takia, vaikkei muuten lihaa söisikään? Ruoto juuttui kurkkuun, kun luin lehtiartikkelin viljelykalojen oloista. Lautasellani möllöttelevä kala taitaakin olla paljon stressaantuneempi kuin ruokavalintojaan pohtiva ekokuluttaja!
16.6.2011 Päivi Suihkonen
Kotimainen, kestävästi kalastettu kala olisi ekologista ruokaa, mutta useimmiten kaupoista tarttuu mukaan Norjan kassilohta ja tonnikalaa purkissa. Kesäisin kotimainen kala maistuukin sitten toisella tavalla, kun suomalaiset upottavat katiskansa kesämökin rantaan.
Vielä kaksi vuotta sitten minulla oli valtavia ennakkoluuloja kasvissyönnistä. Päätin kuitenkin ryhtyä tavoittelemaan kasvispitoisempaa ruokavaliota. Näin jälkeen päin vanhoista blogimerkinnöistäni näkyy ruokavaliomuutokseen liittyvä kova kamppailu, mutta myös se, että loppujen lopuksi muutos parempaa kohti tapahtui ikään kuin itsestään.
27.12.2010 Annika Kettunen
Kotimaisten kasvisten kalleus ja ulkomaalaisten hedelmien epäeettisyys aiheuttavat tuskaa kaupan HeVi-osastolla, minkä vuoksi kotiin ei välttämättä lähde terveyden kannalta riittävä määrä kasviksia mukaan.