En ollut aiemmin joutunut vastaavaan tilanteeseen, joten aloin heti aprikoida ääneen miehelleni, että meidän ehkä kannattaisi mennä jonnekin evakkoon jo maanantain vastaiseksi yöksi. Näin välttäisimme koko sotkun. Mieheni oli kuitenkin reipas ja totesi, että voimme aivan hyvin herätä ennen seitsemää tekemään aamutoimet ja sitten vaikka vielä jatkaa uniamme. Suihkussa voisimme käydä sunnuntai-iltana. Itse en lämmennyt aikaiselle herätykselle, vaan aloin miettiä muita keinoja selvitä vedettömästä päivästä.

En toki ole veden suhteen aivan uusavuton. Tulen oikein hyvin toimeen miehen sukulaisten sähköttömällä kesämökillä, jossa juomavesi haetaan kaivosta ja peseytyminen hoidetaan järvessä tai kaksi kertaa viikossa lämmitettävässä saunassa. Samaisella mökillä olen oppinut, että lämpötilan laskiessa voi patterin vääntämisen sijaan pukea lisää vaatekerroksia – tätä käytäntöähän suositellaan lievemmässä muodossa myös kaupunkiasujille energian säästämiseksi.

Jostain syystä arjen keskelle sattunut vedetön ja lämmötön päivä tuntui kuitenkin ajatuksena paljon vaivalloisemmalta, vaikka tutut sähkölaitteet leivänpaahtimesta lähtien olivatkin edelleen käden ulottuvilla. Lomalla sitä voikin vähän seikkailla ja koetella rajojaan, arkena pieni häiriö voi saada pasmat aivan sekaisin. Paljonko vettä tarvitaan yhden ihmisen aamutoimiin hampaiden ja kasvojen pesuineen? Entä kuinka usein kättenpesulle on tarvetta päivän aikana? Millainen vesimäärä siihen kuuluu? Lopulta otimme lähes kaikki asunnostamme löytyneet saavit ja pullot vedensäilöntäkäyttöön.

Tuntuu hurjalta huomata, miten hutera käsitys minulla on päivittäisestä vedenkäytöstäni. En osaisi arvioida sitä edelleenkään. Vedetöntä päivää varten varaamamme säiliöt osoittautuivat aivan ylimitoitetuiksi, mikä johtui tietenkin siitä, että käytimme vettä liioitellunkin säästeliäästi ja vahtasimme jokaista pisaraa. Yllättävän vähällä pärjää, jos on pakko. Villapaidoille ja vilteille taas tuli käyttöä aivan arvattavasti!

Näin jälkeenpäin voisin runoilla siitä, miten  kunnioittavasti olemme kokemuksemme jälkeen suhtautuneet toimivaan vesijohtoverkostoon ja kuinka siitä lähtien olemme kiinnittäneet erityistä huomiota vedensäästöön. Näin ei kuitenkaan ole – arki palasi takaisin entisiin uomiinsa sillä hetkellä kun hanat alkoivat taas toimia.

En usko myöskään, että monilta paikkakunnilta sähköt katkaisseet joulunajan myrskyt saisivat kansassa aikaan energiansäästötrendiä, vaikka moni olisikin katkon aikana todennut, että kynttilän valossakin on mahdollista elää. Saavutetuista eduista ei usein haluta luopua, ja juokseva vesi sekä toimiva lämmitys kuuluvat näihin mitä suuremmissa määrin. Ja vaikka luopumiseen olisi halua, voi se joskus osoittautua ongelmalliseksi, kuten Annika Kettusen taannoinen kokeilu osoitti.

Jotain vaikutusta vedettömällä päivällä sentään oli minun ja mieheni pullamössökaupunkilaistalouteen: itsetuntomme arjen ongelmanratkaisussa nousi yhden pykälän ylöspäin. Tuskin maltan odottaa ensi kesän villapaidanlämpöisiä mökkivierailuja!

Vuoden vaihtuessa on mukavinta kun kaikki pysähtyy. Arki muuttuu hitaaksi ajaksi. Muulloin arki on rutiineja, aamutoimia, kotihommia, lounastaukoa, sähköpostien setvimistä ja lystikkäitä iltajuoksuja. Aika on 24h/vrk, jonka aikana tulisi tehdä töitä, pitää huoli itsestä ja läheisistä ja jonka aikana kuluu luonnonvaroja erilaisiin toimintoihin. Jokainen voi arvata mitä tarkoitetaan sillä, että aika on rahaa.

Pysähtyneen pyhän aikaan kärräsimme lapset huvituspaikkaan toiselle puolelle kaupunkia. Yhteen  suuntaan talsimisineen ja bussissa istumisineen aikaa matkustamiseen kului yksi tunti. Samalla katselimme kaupunkia ja jännäsimme oikeaa bussipysäkkiä. Paluumatkalla istuminen tuli tarpeeseen ja pimeät maisemat rauhoittivat. Auto onkin hassu kapine, lyhyet reissut taipuvat tehokkaiksi, mutta niiden aikana ei ehdi rentoutua.

Mutta ehkä ”aika” kiteytyy parhaimmillaan puuron keittoon. Jos haluat puuroa iltapalaksi, valmistelut alkavat jo puolta tuntia ennen. Samalla tekee vaikka sopan kesällä poimituista marjoista. Silti iltapalaksi tulee kuitenkin usein valittua leipää ja vaikka jugurttia, joiden esille laittaminen hienostelevankin kattauksen kera vie yhden minuutin.

Aika on myös maantiedettä. Valitsimme aikoinaan asuinpaikkamme sillä kriteerillä, että bussit kulkevat vierestä, kauppa ja koulut ovat lähellä. Pisteenä iin päällä oli lähipitseria. Kuitenkin paljon kivempaa on ottaa iso reppu selkään ja lähtä suorinta reittiä vähän kauempana sijaitsevaan kauppaan lasten kanssa. Suorin reitti tarkoittaa tietenkin lumihangessa tarpomista, siis linnuntietä kulkien tai sinnepäin. Vaikka reissuun meneekin kaksi tuntia on sen aikana saanut ihmetellä kaiken näköistä ja todeta monenlaista, liikunnasta puhumattakaan. Eniten tykkään kuitenkin siitä, että hyvällä kelillä juna-asemalla polkee 20 minuutissa mihin vuorokauden aikaan tahansa.

Jos yhteiskuntamme olisi hitaampi, kuluttaisimme vähemmän luonnonvaroja.  Tätä voi harjoitella jo nyt sillä, että käyttää aikaansa ajan kuluttamiseen. Kiireestäkin pitäisi päästä eroon sillä, että ei pidä kiirettä. Otetaan oma aikamme takaisin ja luovutaan kiireestä vuonna 2012!

Jos luopuisimme tavararöykkiöistä, hyötyisimme itse mm. siinä että prioriteetit selkiytyvät, aikaa ei kulu etsimiseen, siivous nopeutuu, rahaa säästyy, stressin määrä pienenee ja kaiken kaikkiaan elämän hallinnoiminen ja järjestäminen on helpompaa. Vain hyvin harvat voivat hyvin kaaoksen keskellä. Myöskään ympäristö ei meitä siitä kiitä. Paradoksaalisesti tuntuu kuitenkin siltä, että uuden haluamisesta ja hankkimisesta on tehty länsimaisen kulttuurin ydin.

Järkeistämiselle on monella nyt niin suuri tarve, että sen ympärille on myös syntynyt oma ammattikuntansa, ammattijärjestäjät. Yksi tunnetuimmista suomalaisista ammattijärjestäjistä on Anne te Velde-Luoma, joka on myös kirjoittanut aiheesta kirjan Kaaoksen kesyttäjä. Hänen mielestään ilmiön pohjalla on aina joku pelko; pelko siitä että loppuu (köyhyys), että merkitys katoaa (muistot, todisteet saavutuksista), että sinua ei enää hyväksytä, jos et sitä jotakin omista, säilytä tai tee (status).

Esimerkiksi ”hyvä kansalainen” lukee lehteä ”pysyäkseen ajan tasalla” vaikka siihen hurahtaa iso osa päivästämme, koska pelkäämme, että muuten emme kävisi enää ”hyvästä kansalaisesta”. Uutisten tulva on kuitenkin nykypäivänä epäinhimillinen.

Monet ekologisesti ajattelemaan pyrkivät vähentävätkin tietoisesti kulutuksensa määrää, jolloin tavararöykkiöitä ei välttämättä synny. Toisaalta he ovat myös yksi suurin ongelmaryhmä siinä, että monesti he yrittävät parantaa maailmaa keräämällä kaiken kierrätettävän talteen. Se kuitenkin tukkii myös asunnon ja mielen, jos sitä ei ajoissa toimiteta eteenpäin. Tämä vie paljon aikaa ja energiaa, jota vielä kipeämmin tarvittaisiin vaikka läheisten kanssa olemiseen ja omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen.

Joulu, tuo länsimaisen kulutushysterian juhlapyhä, on kohta taas kynnyksellämme. Joulu ei kuitenkaan muuta arjen todellisuutta. Joululahjavuoren tai sisustuksen avulla ei saada elämää raiteilleen. Keskittykäähän siis läheisten kanssa olemiseen ja omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. Joulushoppailun sijaan ajan voi vaikka käyttää läheistensä kanssa naureskelemalla mainoksille ja sille, miten mainostajat yrittävät käyttää hyväksi erinäisiä pelkojamme.

***

Anne te Velde-Luoma: Kaaoksen kesyttäjä (2010, kustantaja Avain).

Teksti kirjoitettu Anne te Velde-Luoman haastattelun pohjalta. Varsinainen haastattelu julkaistaan Ympäristökasvatus-lehdessä (numero 4/2011).

Jaan opiskelija-asunnon yhdeksän muun opiskelijan kanssa. Yhteisestä keittiöstämme löytyy ilmeisesti noin ikään kuin periaatesyistä kaksi roska-astiaa. Toinen, viikoittain aina ensimmäisenä ääriään myöten täyttyvä astia kantaa nimeä general waste, kun taas toinen on merkattu erikseen sanoilla mixed waste. Ohjeistuksen mukaan astioista ensimmäinen on varattu  muovi-, pahvi-, paperi- sekä metallijätteille ja jälkimmäinen puolestaan kaikenkarvaisille kaatopaikkaan joutaville – tässä tapauksessa esimerkiksi myös ruoantähteille – joita ensimmäiseen astiaan ei ole suotavaa panna.

Käytännössä olen kuitenkin hieman skeptinen, kuinka mallikkaasti jätteiden lajittelu täällä lopulta toteutuu. Ensinnäkään en voi mennä takuuseen, kuinka huolellisia kanssa-asujani ovat erinäisiä muovikääreitä, tölkkejä ja pahvipakkauksia pois heittäessään – kun kämppiksiä on näinkin monta, yleinen asenne voidaan toisinaan pukea sanoiksi: ”Hällä väliä, tämä ei ole minun ongelmani.” Toisekseen, asuntoloidemme pihoja koristavat suuret harmaat jätelaarit ovat ulkoisesti tismalleen samannäköisiä niin lajiteltua kuin kaatopaikkajätettäkin varten. En siis uskalla mennä takuuseen siitäkään, kuinka tarkkaan opiskelijat lukevat roskalaarien sivustoja saadessaan kukin vuorollaan vastuulleen epämieluisan tehtävän raahata roskajätesäkkejä ulos asuntolasta. (Mainittakoon myös, että kaikista yrityksistäni huolimatta en ole saanut selville, mikä on tuon niin sanotun lajitellun jätteen – mixed waste – lopullinen päätepysäkki.)

Yleishuomiona voinen todeta, ettei kierrätys ole erityisen kova sana täällä Englannissa. Pullonpalautusjärjestelmää ei ole, ja biojätteiden kierrättämistä on turha edes mainita. Kaiken lisäksi pakkausmateriaaleissa ei juurikaan muovia säästellä. Ruokakauppojen hyllyt notkuvat muoviin pakattuja tuotteita aina tuoreista hedelmistä ja vihanneksista mikrolämmitystä odottaviin einesruokiin. Kahviloissa keksit ja muffinssit myydään useimmiten muovikääreisiin yksittäispakattuina, ja paikallisessa opiskelijoiden illanviettoihin erikoistuneessa tapahtumapaikassa oluttuopin saa aina kouraansa kertakäyttöisessä muovimukissa.

Erään edistysaskeleen Leicester on kuitenkin Helsinkiin nähden ottanut. Täällä kaduille roskaamisesta voi rapsahtaa viidenkymmenen punnan (noin 57 euron) sakot, tietenkin siis siinä tapauksessa, että tihutöistään jää kiinni. Idea on sinänsä mainio, mutta hieman ristiriidassa sen arkipäivän havainnon kanssa, että roskapönttöjä saa julkisilta paikoilta toden totta hakemalla hakea.

Kauppareissulla piti investoida suurempaan kattilaan, muutamiin lasipurkkeihin ja etikkaan. Olisihan meillä ollut ylimääräisiä lasipurkkeja, mutta ne sijaitsivat kerrostalomme kylmäkellarissa ja talven jäljiltä komeromme lukon avain oli hävinnyt jonnekin. Kaupasta hankitut suloiset lasipurkit olivat mekaanisia kumirenkaisia umpiolasipurkkeja. Juuri sellaisia, joita näkee lehdessä syksyn säilöntäjuttujen kuvissa. Isosta kattilasta meillä on ollut uupelo, kun lahjoitin 10 litran kattilan suurempaan nälkään.

Ensimmäisen aidon harmituksen koin, kun ystäväni tuli kylään ja alkoi tutkia tarkemmin saamani kurkkusäilötteen ainesosauetteloa. Kyllä harmitti, kun siihen oli lisätty suolan ja muiden mausteiden mukaan jotain ylimääräistä E-happoa, joka saattaa aiheuttaa yliherkkyyttä. Mutta koska säilöte oli olemassa ja kurkkuja aika vähän, päätin käyttää säilötteen. Kurkkujen ja muiden tarvikeaineiden pilkkominen  oli äärimmäisen mukavaa, samalla kun lasipurkit ja kannet porisivat Uudessa Suuressa Kattilassani. Tein kaikenlaisia kivoja maustekokeiluja; fenkolia, katajanmarjoja, paljon sipulia vaihdellen ja runsaasti tilliä purkkeihin! Purkittaminenkin oli tosi kivaa!

Samassa tohinassa tein vielä mustikka-vadelmanektaria, kun marjoja sattui olemaan pakastimen yllättävän ja onneksi pienen sulamisvahingon takia. Pullot löysin tuurilla ja jonkun kaapin ylähyllyllä oli 8 vuotta sitten haalittuja kumisia pullonkorkkeja, ihan käyttämättömiä tietenkin. Illalla ennen nukkumaan menoa sain ihailla komeita purkkeja ja pulloja täynnä itsetehtyjä herkkuja. Täytynee kuitenkin löytää se kellarin avain, koska jääkaapissa säilytys voi aiheuttaa ahtautta.

Sunnuntai aamuna tarkistin, ovatko kurkkupurkit umpioituneet, kääntämällä ne ylösalaisin. Harmikseni totesin, että ne hienot ruokalehtien kuvitus-purkit eivät olleet tiiviitä. Muut purkit olivat onnistuneet. Onneksi sain kotiini lisää purkkeja, jotka varmasti toimivat. Aion siis vielä ehtiä purkittamaan epäonnistuneet uudelleen.

Mutta ei tämä reippailu vielä tähän päättynyt. Olen saanut myös  ompelukoneen lainaksi, jotta voin korjata kaikenlaiset pikkuviat vaatteista ja muista käyttökankaista. Aloitin tänään aamukahvin jälkeen selvittelemään koneen käyttöä ja innoissani valitsin housuja, jotka vaativat polviinsa paikkaa. Ompelukone on ehjä ja sen pitäisi toimia. Mutta en onnistut saamaan lankoja paikoilleen, mikä kiukutti enemmän kuin norsu posliinikaupassa. Onneksi ratkaisu ei ollut kaukana! Olimme saaneet lounaskutsun paikkaan, jossa oli ompelukone ja siellä surruuttelin paikat paikoilleen. Samalla  sain hyvää opastusta oikeisiin ompeleisiin.

En ole koskaan ollut kovin kärsivällinen ja kädentaitoihini luottava. Mutta arvatkaas, kyllä minä osaan ihan itse!  Seuraavaksi etsimään sitten hyvää ja ja vain aitoja säilöntäaineita sisältävää kesäkurpitsan säilöntäohjetta.

Todellisuudessa, mitä hienompi aine, sen enemmän kehittelyyn ja markkinointiin käytetään rahaa. Monimutkainen vempele on aina monimutkainen vempele ja huomio kohdistuukin helposti lisävarusteiden hankintaan ja kokeiluun. Hienommat aineet ja tuoksut lisäävät myös vesistöjen kuormitusta. Ehkä luxusviboja kannattaa hankkia kotiinsa vaikka kukkasista, joiden tuoksu on aito.

Siivous, tuo päivittäinen ystävämme toteutuu helposti kotoa löytyvillä tarvikkeilla ja poistotuotteilla. Miksi fiilistellä tiskiliinahyllyn edessä kaupassa viisi minuuttia, kun vanhat leivin- ja tiskiliinat voi puolittaa imukykyisiksi räteiksi? Jokaisen kaapissa majailee lukemattomia kappaleita paitoja, sukkia ja muita rättikelpoisia materiaaleja. Harsot ja lasten vanhat pinttyneesti likaiset bodyt saavat arvoisensa kohtalon. Niiden hävittäminen on yksinkertaista: ensin pyyhit ja peset, luutuat ja peset ja rätti on käyttökelvoton mihinkään tarkoitukseen (kuten alunperinkin oli), joten voit hyvillä mielin hävittää sen. Leivinliinasta tehty tiskirätti säilyy säännöllisen pesun myötä käyttökuntoisena kuitenkin vuositolkulla, joten kauppaan ei tule mentyä edes tsekkaamaan uusinta mikrokuitupintaa.

Uskon vakaasti että kodissa ei tarvita muuta kaupallista pesuainetta kuin tiskiaine. Kauppojen myrkkymerkillä varustetut aineet ovat liian vahvoja ja voivat jopa vahingoittaa siivottavaa pintaa, jos ei ole tarkkana happamuuksien ja neutralisoinnin kanssa. Tiskiaine on tarpeeksi vahvaa poistamaan kaikki liat. Väkevämpiä aineita tehopuhdistukseen ovat etikka ja ruokasooda. Hinkausvälineeksi voi valita ekotiskiharjan jo kuluneen harjapään tai pienenpiin paikkoihin hammasharjan. Jos kaipaa tukevampaa raapimispintaa  tavallinen vaahtomuovihankain on käyttökelpoinen ja sen voi muuten pestä pyykkikoneessa.

Aina likaa ei tarvitsee räjäyttää kemikaaleilla, jotka eivät tee hyvää terveydelle. Kokeilin hiljattain jo vuosia sitten hankkimaani ekotököttiä, joka hinkaa ja hankaa, kiillottaa ja puhdistaa. Totesin aineen olevan hyvin käyttökelpoista. Mutta niihin pinttyneisiin, vanhoihin kuluneisiin kaakeleihin tai ”kai se oli kuivunutta perunamuusia keittiön lämpöpatterissa” auttoi lopulta vain irvistys. Siivouskielellä tätä tekniikkaa kutsutaan mekaaniseksi hankaukseksi.

Lapsiperheessä ei ole aina paikkaa myrkkymerkityille desinfiointiaineille. Meidän pikkukissa aiheuttaa joskus yllättäviä eritevaaroja eri puolille asuntoa. Kaikista parhaimmaksi desinfointiaineeksi olen todennut etikan. Etikkaa voi nuolla ja vaikka lämiä käsillä niin halutessaan. Muita aineita ei taida olla terveellistä edes hengittää.

Olen myös ratkaissut mielestäni loistavalla tavalla mattojenpesumyrkyn! Jos mäntysuopaa ei ole saatavilla, käytän pesupähkinästä tekemääni nestettä (tätä on harvoin tarjolla) tai pesupähkinäjauhetta. Ensin kastellaan matto kuumalla vedellä, jonka jälkeen ripotellaan pesupähkinäjauhe ja hinkataan vaahdoksi ja puhtaaksi ja huuhdellaan. Välitöntä kosketusta pesuaineeseen ei tarvitse karttaa, mikä helpottaa herkkäihoisen työn organisoimista pienessäkin tilassa.

Onneksi nyt on kuitenkin kesä, jolloin pitää ottaa rennommin ja hyvällä tekosyyllä vähän lintsatakin siivouksesta. Ulkonakaan ei saa silti sotkea, joten muistetaan kerätä omat ja kaverin roskat! Mukaan reissuille kannattaa myös varata aina tyhjiä muovipusseja, jotta niihin voi kerätä pulloja. Ja arvatkaa miksi? Tietenkin siksi, että voisi ostaa panteilla jäätelöä ja jaksaa paremmin olla auringossa. Hyvää heinäkuuta!

Mutta miten sujuu elämä ja erityisesti ekoilu omakotitalossa reilun kymmenen kilometrin päässä kaupungista, kun lähin bussipysäkkikin on kolmen katuvalottoman kilometrin päässä?

Tarkennukseksi siis, että asumme pienehkössä kaupungissa, jossa kymmenen (ja jo reilun viidenkin) kilometrin päässä keskustasta on mahdollista löytää ihan maaseutua, ehkä toisin kuin suuremmissa kaupungeissa.

Olemme molemmat hyvin tarkkoja ostoksista, liikkumismuodoista, sähkön kulutuksesta, ylipäänsä elämisen ympäristövaikutuksista. Hieman sitä vastaan sotii unelmamme omasta luonnon ympäröimästä mökistä kaukana naapureista, koska sellaista paikkaa saattaa olla vaikea löytää ihan pyöräilyetäisyyksien päästä. Päätimme kuitenkin kokeilla elämää maalla sen reilun puolen vuoden ajan, mikä meillä oli mahdollista vuokrata ihanaa punaista tupaa paratiisimaisessa ympäristössä. Vuokra oli ok ja määräaikainen sopimus suunnitelmiimme muutenkin mainiosti sopiva.

Olemme ystäviemme mielestä ihan sissejä, kun poljemme päivittäin vähintään 3 kilometriä bussipysäkille ja hyvin usein koko 12 kilometriä kaupunkiin. Rajoituksena polkemiselle ovat 30 asteen pakkanen ja flunssa. Avomieheni polkee matkan vaikka pää kainalossa umpihangessa, mutta minä vaihdan bussiin hieman helpommin. Joka tapauksessa ilman autoa olemme pärjänneet. En tiedä, mitä tapahtuisi autottomuudelle, jos asuisimme täällä pidempään. Menisikö mukavuudenhalu hyötyliikunnan ja ekoilun tuoman ilon edelle?

Yllätyksenä meille on tullut se, että emme oikeastaan saa säästää vettä. Käytimme aluksi sisävessaa vain harvoin, joten kovilla pakkasilla vesivessan poistoputki pääsi jäätymään. Jos olisimme olleet ahkeria vessanvetäjiä (eli jos olisimme huuhdelleet juomakelpoista vettä suoraan kaivoon kymmeniä litroja päivässä), olisimme kenties välttäneet putken jäätymisen.

Toinen ikävä huomio oli, että sähkönkulutus lisääntyi huomattavasti entiseen verrattuna, vaikka pääasiassa lämmitämmekin talon puilla. Kylpyhuoneessa on kuitenkin pidettävä lattialämpöä ja kellarissa kovilla pakkasilla lisäpatteria. Kaikista sähkönsäästötoimista huolimatta kulutus nousi talven aikana suuremmaksi kuin se olisi meillä saman kokoisessa kerrostaloasunnossa.

Olemme tehneet asumiseen liittyviä valintoja parhaimpamme mukaan niissä puitteissa, mitkä meille on annettu. Meillä on täällä rantasauna (kuvassa) ja sähkösauna, mutta käytämme vain puulämmitteistä rantasaunaa. Meillä on vesivessa ja ulkohuussi, ja pahimpien pakkasten mentyä voimme taas valita ulkohuussin. Meillä olisi myös mahdollisuus lämmittää koko talo sähköllä, mutta olemme valinneet tunnelmallisen ja kuntoa kohottavan puulämmityksen. Sen avulla voi myös valita ruuanvalmistuksessa sähköuunin sijaan leivinuunin, koska se lämpiää samalla kun talon lämmittää puilla.

Vuokratalossa valinnanvapaus on siis rajoitettua, koska mitään rakenteellisia muutoksia emme voi tehdä. Omassa talossa ekoilu on vielä helpompaa, ja siitähän meillä on lukuisia esimerkkejä (esim. Sampsa Oinaala ja Lasse Nordlund). Parin kuukauden päästä olemme muuttamassa kaupunkiolosuhteisiin kerrostaloon, mutta unelmaa omasta mökistä ei ole haudattu. Ei siitä huolimatta, että syksyn pimeydessä oli vaikea nähdä katuvalottoman hiekkatien reunoja kotiin pyöräillessään, että tietä ei aina ollut aurattu paksusta lumikerroksesta, että jouluna vesiputket jäätyivät, että huussin tyhjennys on ikävää hommaa ja että sisälläkin tarvitsee kahdet villasukat. Silti tämä on ihanin paikka, missä olen ikinä asunut.

Mitä kannattaa luvata? Totta kai jotain sellaista jonka voi toteuttaa, mutta jossa on vähän haastetta. Kaikkea ei kannata laittaa uusiksi – mutta jotain uutta kuitenkin voi elämäänsä houkutella. En lupaa käyttäytyä paremmin tai huonommin, ehkä voisin olla vähän kivempi tai sitten äkäisempi.  Voisin luvata pitää parempaa huolta pyörästäni ja korjauttaa sen… ehkä hiihtää  säännöllisesti?

Viime vuonna luovuimme astianpesukoneesta. Luovuimme myös mikroaaltouunista. Päätin, että arjessamme on aikaa harrastaa meditatiivista tiskaamista. Mikron häviämisen myötä ravinnosta hävisi kokonaan pikamikroruuat. Hienointa oli kun huomasimme sähkölaskumme 1/4osaa pienemmäksi.

Julkaisin tämän mielestäni upean huomion facebookissa ja sain kommentteja; mukavampaa kun ei tarvi itte tiskata, kulutatte  nyt vettä enemmän jne. Vesi onkin seuraava haasteemme! Talonyhtiömme alkaa laskuttaa vedenkulutusta käytön mukaan. Hintaan vaikuttaa käyttääkö kuumaa vai kylmää vettä. Kuukausittaisella vedenperusmaksulla kukin saa tietyn kuutiokiintiön kuin alkulähteeksi.

Mielestäni sähkön kulutuksessa säästäminen säästää myös vettä ja siten luontoa. Mutta voi miten hammasta purren haluaisinkaan rajoittaa suihkussa käyntejä tai vaikka vaatteidenpesua. Laskimme jopa, että ei ole ”taloudellisesti kannattavaa” varata ja maksaa saunavuorosta, että siellä lääräisi sitten perheen puhtaaksi.

Ja miksi se tuntuu pahalta? Vuonna 2010 opin, että vesi ei juomalla lopu. Puhdas vesi loppuu siksi, että mm. teollisuus saa käyttää ja pilata sitä mielinmäärin. Ajattelenpa vaikka Pohjois-Suomeen avattavia kaivoksia, ne tulevat käyttämään tuhansia kuutioita puhdasta vettä ilman että ketään harmittaa.

On tietysti hienoa, että otamme vastuun perheen vedenkäytöstä. Mutta voisiko vettä kuluttaa vielä vähemmän jotenkin muuten? T-paidan valmistukseen kuluu 2 900 litraa virtuaalivettä. Appelsiinin tuottaminen kuluttaa 50 litraa. Hampurilaiseen kuluu 2400 litraa… tässä vain muutama virtuaalivedenkulutus-esimerkki. Usein kulutustavaroitamme ja ruokaa tuotetaan maissa, joissa samanlaiset ihmiset kuin me, kärsivät veden vähyydestä.

Luulenpa, että merkittävämpää veden säästämistä on siis luopua turhasta kulutuksesta kuten roinasta ja kaukomailta tuotavien ruokien ja lihan nauttimisesta. Aloitimme tämän jo viime vuonna, vanhasta kannattaa siis pitää kiinni myös tänä vuonna!

Hyvää ja kulutuksesta vapaata vuotta 2011!

(Virtuaaliveden kulutuksesta ja globaalista vesikriisistä kertovan esitteen voi ladata täältä (aiheeseen liittyvät dokumentit-osiosta. )

ps. Taloudellisessa mittakaavassa vesimaksut kahmaisevat n.50euroa kuukausittaisesta budjetista, mikä on oikeasti pieni hinta loruttelusta.

Kotipalvelua voi verrata vaikka lääkärillä käyntiin. Kun ihminen sairastuu, hän haluaa aika usein henkilökohtaista palvelua ja selkeän ohjeistuksen (esim. reseptin) siitä, miten voi parantua. Tuskin kukaan hyväksyisi sellaista terveydenhuoltomallia, jossa ihmisille lähetetään infomateriaalia eri sairauksista ja luotetaan siihen, että tiedon lisääntyessä kukin hoitaa itse omat ongelmansa.

Ekovalistuksesta henkilökohtaiseen palveluun. Miksi ihmeessä valistuksen voimaan luotetaan kuitenkin niin usein ekologisen elämäntavan edistämisessä? Henkilökohtaisen palvelun ja neuvonnan tarve koskee yhtä lailla ympäristöystävällistä elämäntapaa. Käytännössä tämä voi toimia niin, että koulutetut ympäristöneuvojat tekevät kotikäyntejä, joiden perusteella ihmisille tehdään suoria suosituksia ekologisen elämäntavan edistämiseksi.

Yhteiskunnallisten rakenteiden tueksi. Tietysti tärkeintä olisi saada yhteiskunnalliset rakenteet tukemaan ekologisesti kestävää elämää erilaisten verojen, maksujen ja kannustimien sekä lainsäädännön avulla. Kaikesta huolimatta meidän täytyy tehdä myös oma osamme. Tähän kotikäyntejä tekevät ekoneuvojat voisivat olla hyvä lääke.

Ympäristökotikäyntiä voitaisiin tarjota esimerkiksi iän perusteella tai aina muuton ja työpaikan vaihdon yhteydessä. Kotikäynnillä voitaisiin tehdä yleinen hiilijalanjälkitesti sekä asettaa tavoite ja toimenpidesuositukset kestävälle tasolle pääsemiseksi.

Mitä kotikäynnin tarkistuslistaan sitten voisi kuulua? Tässä kevyt ehdotus:

Asuminen:
- Sähkösopimuksen tarkastelu ja mahdollinen vaihto osoitteessa http://www.ekoenergia.fi
- Huonelämpötilan mittaus ja tarkistus alaspäin
- Valaistus ja energiansäästölamppujen käyttö
- Viihde-elektroniikan ja kodinkoneiden sähkönkulutuksen tarkastelu
- Pesukoneen pesulämpötilan tarkastelu
- Jätteen synnyn ehkäisy, esimekiksi ”Ei mainoksia, kiitos” -tarra oveen
- Katkaisimella varustetut jatkojohdot
- Lämpimän veden ja suihkun käyttö
- Neliöiden käytön tarkastelu ja mahdollisuudet pienemmän asunnon hankkimiseen

Liikkuminen
- Päivittäisten reittien tarkastelu ja optimointi kevyttä ja joukkoliikennettä hyödyntäen
- Polkupyörän katsastus ja mahdollinen huolto
- Lomamatkoista keskustelu ja lähilomavaihtoehtojen esittely

Ruoka
- Ruokavalion muuttaminen vähäpäästöisempään suuntaan
- Suunnitelma lihankulutuksen vähentämiseksi
- Jääkaapin ja mahdollisen pakastimen tilanne (sulatus, sähkönkulutuksen mittaus)
- Uunin ja hellan käyttö vrt. mikroaaltouuni ja vedenkeitin

Muu kulutus
- Kirpputorien ja käytettyjen tavaranvaihtopalveluiden (esim. Netcycler) hyödyntäminen
- Tavarasta luopuminen – esimerkiksi vastaaminen 100 tavaran haasteeseen

Peterboroughin tapauksessa ympäristöneuvojiksi on koulutettu työllisyysvaroin pitkäaikaistyöttömiä nuoria. Voisiko sama malli voisi toimia myös Suomessa? Tilataanhan meillä kotiin erilaisia sisustusneuvojiakin. Mikä kunta ottaa haasteen ensimmäisenä vastaan ja lähtee kokeilemaan kotikäyntejä myös Suomessa?

Pientalorakentamisenkin kehityksessä on kuiten yksi huolestuttava piirre, joka pisti silmään viime kesänä Kuopion asuntomessuilla: sikäli kun kaikkiin taloihin ei todennäköisesti ollut muuttamassa mitään suurperheitä, asunnot olivat aika massiivisen kokoisia. Esimerkiksi yksi messujen energiatehokkuuden kruununjalokivistä, Passiivikivitalo Pekkarinen, sisälsi myös meidän olohuoneen kokoisen walk-in-vaatehuoneen sekä valtavan alakertatilan perheen moottoriurheilu-harrastukselle.Vaikka messualue suorastaan pursui lämpöpumppuja ja aurinkoenergiaratkaisuja, jäi kokonaisuudesta ympäristön näkökulmasta ristiriitainen olo.

Tästä näkökulmasta on selvää, että energian kulutusta neliötä kohden mittaavat energialuokat ovat torso mittari asumisen ilmasto- saati ympäristövaikutuksia ajatellen. Jos asumisen energiankulutusta halutaan mitata, paljon aidomman kuvan antaisi asukasta kohden jyvitetty energiankulutus. Tämä voisi toki vaihdella yhden asunnon kohdalla huomattavastikin, jos saman katon alla punkkaisi yhteen aikaa neljä ja myöhemmin kaksi henkeä. ”Asumisjalanjälki”-tyyppisen ajattelun edistäminen  ehkäisi kuitenkin mahdollista viherpesua, joka asuntojen energialuokkiin saattaa liittyä.

Tällaista ajattelua kannattaisi myös arkkitehtuurin professori Markku Hedman, joka on ollut mukana Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtuurin laitoksen ja Osuuskunta Suomen Asuntomessujen yhteisessä Minimikoti-projektissa. Projektissa luotiin villejä visioita muun muassa keskelle ostoskeskusta tai parkkipaikkaa sijoitettavista minikodeista. Hedman esitteli hankkeen saldoa pari viikkoa sitten pidetyssä Megapolis-tapahtumassa.

Vaikka asuntoja rakennettaessa ja peruskorjattaessa paalutetaankin merkittävä osa asumisen enrgiankulutuksesta, myös kulutustottumuksen vaikuttavat. Tällä viikolla vietetään taas valtakunnallista Energiansäästöviikkoa. Valojen sammuttelijoille ja patterien ruuvaajille voi tulla iloisena yllätyksenä tieto siitä, että tuoreen brittitutkimuksen mukaan tällaisen epätasaisen kulutuksen poistaminen on luultua tehokkaampaa ilmaston kannalta. Syynä on se, että vaihtelevan kulutuksen perusteella päälle menevät laitokset ovat usein keskimääräistä saatuttavampia. Eli jos neliöitä on kertynyt, eikä asunnon energialuokkakaan ole kirkkaimmasta päästä, valojen räpsyttelyllä voi ottaa ainakin ensimmäiset löysät pois.