Esimerkiksi lihan kohdalla tuhlaus tuntuu aivan järjettömältä epäeettisyydeltä. Ensin viljelytilaa tuhlataan rehun kasvattamiseen, rehua kuljetetaan, eläimet kärsivät tehotuotantoeläiminä, teurastetaan ja lopulta liha päätyy tiskiltä roskatynnyriin? Kaikkiko aivan turhaan?

Mietimme Ninan kanssa kasvissyönnin ja freeganismin yhdistämistä. Jos löytää hyvää poisheitettyä lihaa, eikö olisi oikein syödä se, jos vain kykenee? Toisaalta totaalikasvissyöjänä voi ehkä tuoda paremmin esille joka tilanteessa, miksi ei suostu syömään lihaa. Siihen voi tietenkin halutessaan asettaa lisäehdon: “ellei se ole dyykattua.” Dyykatun lihan kasvissyöjä voi tietenkin myös lahjottaa ystävilleen, jotka sitä suostuvat syömään. Freeganismi, veganismi ja vegetarismi jakavat kuitenkin paljon yhteisiä arvoja.

Entä onko dyykkaajissa niitä, joilla varat eivät riitä ruokaan? Pohdimme Ninan kanssa, että yksi ratkaisu ylijäämäongelmaan voisi olla Veikko Hurstin säätiön tapaiset järjestöt, jotka vastaanottaisivat lahjoituksina kaupoilta pian pilaantuvaa tavaraa ja jakaisivat eteen päin. Muistelin, että vanhempieni lähikirkossa on jokapäiväinen leipäjakelu, jonka paikallinen K-Kauppa mahdollistaa.

Voisivatkohan yhä useammat kirkot hyödyntää tiloissaan joka tapauksessa istuvaa vahtimestaria myös jakelun vartijana tai organisoijana? Tai voisivatko diakoniatyöt järjestää yhteistyötä paikallisten elintarvikeketjujen kanssa? Voimmeko me yksittäiset ihmiset jotenkin osallistua tällaisten ruoanjakelumahdollisuuksien lisäämiseen?

Pohdin aikanaan jonkin verran dyykkauksen eettisyyttä. Kauppahan menettää minusta asiakkaan, jos täytän ruokatarpeeni roskistavaralla. Jos kaikki ylijäämä dyykattaisiin, asiakashukka olisi jo huomattavampi. En kuitenkaan koe mitään velvollisuutta suurten elintarvikeketjujen taloudellisista voitoista. Kauppa tekee eettisen virheen tilatessaan liikaa tuotteita ja heittäessään niitä pois.

Syyt ovat kuitenkin toki monintakeiset. Kysynnän ja tarjonnan laki määrittelee ruokakauppojenkin hyllyjä – liikaa tuotteita on, koska kuluttajat eli me vaadimme laajaa tarjontaa. Kuluttaja saattaa vaihtaa kauppaa kun ei löydä lempileivonnaistaan kahdeksan aikaan illalla lähikaupasta. Ketä siis syyttää? Vastaus ei olekaan niin helppo. Joudun itsekin pohtimaan omia vaatimuksiani, tottumuksiani ja tapaani marssia kauppaan olettaen, että siellä on kaikki mitä mieleni sattuu tekemään.

Vähin mitä voidaan tehdä on ylijäämän hyötykäyttö, ja sitähän dyykkaus jos mikä on. Se on myös tapa tehdä ongelma näkyväksi ja protestoida asiantilaa. Jos dyykkaus kuitenkin tehdään kaupan taholta mahdottomaksi, on keksittävä joitakin muita keinoja. Tietenkin olisi yritettävä vaikuttaa politiikkaan. Nykyään kaupat käyttävät usein puristinroskiksia tai lukittuja pönttöjä. Roskathan ovat kaupan “omaisuutta”. Paloturvallisuuttakin käytetään (teko)syynä. Väitetty on myös, että kauppiaat potisivat huonoa omatuntoa myrkytysvaarasta.

Tuntuu aivan käsittämättömän absurdilta, että pähkäilemme, onko roskiksista tonkiminen varkautta vai ei. Yksityisomaisuuden eetos kohdistuu näköjään jo roskiinkin? Mutta enhän yksityisenä ihmisenä pistä pahaksi, jos joku haluaa osan siitä, mitä minä heitän pois. Ehkä kauppojen nihkeän suhtautumisen takana on kuitenkin se, ettei epäkohtaa haluta tuoda julkisuuteen, ja tahdotaan pakottaa ihmiset hankkimaan ruokansa kaupasta. Silloin ei menetetä asiakkaita.

Keskusteluista jäi mieleeni palava halu kokeilla dyykkaamista oikeasti! Ehkä siitä olisi jossakin määrin myös omaksi elämäntavaksi.

Tiedostin dyykkauksen mahdollisuuden ensi kertaa omalla kohdallani, kun muutin pois kotoa. Kerran kävelin yhdeksän jälkeen erään lähikaupan roskisten ohi, kurkkasin sisään, ja löysin kaikenlaista herkullista samana päivänä vanhaksi mennyttä tavaraa. Ei tullut masu kipeäksi vaan täydeksi. Dyykkaus elämäntapana jäi kuitenkin vain ajatuksen tasolle.

Ensimmäiseksi päässä pyörivät tietenkin kysymykset siitä, miksi ylipäänsä dyykata ja onko se turvallista, eettistä ja niin edelleen. Oleellinen kysymys on myös, miten päästä alkuun. Dyykkaamisen aloittaminen yksin tuntuu haastavalta. Mistä löytää joku paikka ja sopiva aika ja uskaltaako sellaista aloittaa ihan itsenäisesti?