Vuoden vaihtuessa on mukavinta kun kaikki pysähtyy. Arki muuttuu hitaaksi ajaksi. Muulloin arki on rutiineja, aamutoimia, kotihommia, lounastaukoa, sähköpostien setvimistä ja lystikkäitä iltajuoksuja. Aika on 24h/vrk, jonka aikana tulisi tehdä töitä, pitää huoli itsestä ja läheisistä ja jonka aikana kuluu luonnonvaroja erilaisiin toimintoihin. Jokainen voi arvata mitä tarkoitetaan sillä, että aika on rahaa.

Pysähtyneen pyhän aikaan kärräsimme lapset huvituspaikkaan toiselle puolelle kaupunkia. Yhteen  suuntaan talsimisineen ja bussissa istumisineen aikaa matkustamiseen kului yksi tunti. Samalla katselimme kaupunkia ja jännäsimme oikeaa bussipysäkkiä. Paluumatkalla istuminen tuli tarpeeseen ja pimeät maisemat rauhoittivat. Auto onkin hassu kapine, lyhyet reissut taipuvat tehokkaiksi, mutta niiden aikana ei ehdi rentoutua.

Mutta ehkä ”aika” kiteytyy parhaimmillaan puuron keittoon. Jos haluat puuroa iltapalaksi, valmistelut alkavat jo puolta tuntia ennen. Samalla tekee vaikka sopan kesällä poimituista marjoista. Silti iltapalaksi tulee kuitenkin usein valittua leipää ja vaikka jugurttia, joiden esille laittaminen hienostelevankin kattauksen kera vie yhden minuutin.

Aika on myös maantiedettä. Valitsimme aikoinaan asuinpaikkamme sillä kriteerillä, että bussit kulkevat vierestä, kauppa ja koulut ovat lähellä. Pisteenä iin päällä oli lähipitseria. Kuitenkin paljon kivempaa on ottaa iso reppu selkään ja lähtä suorinta reittiä vähän kauempana sijaitsevaan kauppaan lasten kanssa. Suorin reitti tarkoittaa tietenkin lumihangessa tarpomista, siis linnuntietä kulkien tai sinnepäin. Vaikka reissuun meneekin kaksi tuntia on sen aikana saanut ihmetellä kaiken näköistä ja todeta monenlaista, liikunnasta puhumattakaan. Eniten tykkään kuitenkin siitä, että hyvällä kelillä juna-asemalla polkee 20 minuutissa mihin vuorokauden aikaan tahansa.

Jos yhteiskuntamme olisi hitaampi, kuluttaisimme vähemmän luonnonvaroja.  Tätä voi harjoitella jo nyt sillä, että käyttää aikaansa ajan kuluttamiseen. Kiireestäkin pitäisi päästä eroon sillä, että ei pidä kiirettä. Otetaan oma aikamme takaisin ja luovutaan kiireestä vuonna 2012!

Kauppareissulla piti investoida suurempaan kattilaan, muutamiin lasipurkkeihin ja etikkaan. Olisihan meillä ollut ylimääräisiä lasipurkkeja, mutta ne sijaitsivat kerrostalomme kylmäkellarissa ja talven jäljiltä komeromme lukon avain oli hävinnyt jonnekin. Kaupasta hankitut suloiset lasipurkit olivat mekaanisia kumirenkaisia umpiolasipurkkeja. Juuri sellaisia, joita näkee lehdessä syksyn säilöntäjuttujen kuvissa. Isosta kattilasta meillä on ollut uupelo, kun lahjoitin 10 litran kattilan suurempaan nälkään.

Ensimmäisen aidon harmituksen koin, kun ystäväni tuli kylään ja alkoi tutkia tarkemmin saamani kurkkusäilötteen ainesosauetteloa. Kyllä harmitti, kun siihen oli lisätty suolan ja muiden mausteiden mukaan jotain ylimääräistä E-happoa, joka saattaa aiheuttaa yliherkkyyttä. Mutta koska säilöte oli olemassa ja kurkkuja aika vähän, päätin käyttää säilötteen. Kurkkujen ja muiden tarvikeaineiden pilkkominen  oli äärimmäisen mukavaa, samalla kun lasipurkit ja kannet porisivat Uudessa Suuressa Kattilassani. Tein kaikenlaisia kivoja maustekokeiluja; fenkolia, katajanmarjoja, paljon sipulia vaihdellen ja runsaasti tilliä purkkeihin! Purkittaminenkin oli tosi kivaa!

Samassa tohinassa tein vielä mustikka-vadelmanektaria, kun marjoja sattui olemaan pakastimen yllättävän ja onneksi pienen sulamisvahingon takia. Pullot löysin tuurilla ja jonkun kaapin ylähyllyllä oli 8 vuotta sitten haalittuja kumisia pullonkorkkeja, ihan käyttämättömiä tietenkin. Illalla ennen nukkumaan menoa sain ihailla komeita purkkeja ja pulloja täynnä itsetehtyjä herkkuja. Täytynee kuitenkin löytää se kellarin avain, koska jääkaapissa säilytys voi aiheuttaa ahtautta.

Sunnuntai aamuna tarkistin, ovatko kurkkupurkit umpioituneet, kääntämällä ne ylösalaisin. Harmikseni totesin, että ne hienot ruokalehtien kuvitus-purkit eivät olleet tiiviitä. Muut purkit olivat onnistuneet. Onneksi sain kotiini lisää purkkeja, jotka varmasti toimivat. Aion siis vielä ehtiä purkittamaan epäonnistuneet uudelleen.

Mutta ei tämä reippailu vielä tähän päättynyt. Olen saanut myös  ompelukoneen lainaksi, jotta voin korjata kaikenlaiset pikkuviat vaatteista ja muista käyttökankaista. Aloitin tänään aamukahvin jälkeen selvittelemään koneen käyttöä ja innoissani valitsin housuja, jotka vaativat polviinsa paikkaa. Ompelukone on ehjä ja sen pitäisi toimia. Mutta en onnistut saamaan lankoja paikoilleen, mikä kiukutti enemmän kuin norsu posliinikaupassa. Onneksi ratkaisu ei ollut kaukana! Olimme saaneet lounaskutsun paikkaan, jossa oli ompelukone ja siellä surruuttelin paikat paikoilleen. Samalla  sain hyvää opastusta oikeisiin ompeleisiin.

En ole koskaan ollut kovin kärsivällinen ja kädentaitoihini luottava. Mutta arvatkaas, kyllä minä osaan ihan itse!  Seuraavaksi etsimään sitten hyvää ja ja vain aitoja säilöntäaineita sisältävää kesäkurpitsan säilöntäohjetta.

Todellisuudessa, mitä hienompi aine, sen enemmän kehittelyyn ja markkinointiin käytetään rahaa. Monimutkainen vempele on aina monimutkainen vempele ja huomio kohdistuukin helposti lisävarusteiden hankintaan ja kokeiluun. Hienommat aineet ja tuoksut lisäävät myös vesistöjen kuormitusta. Ehkä luxusviboja kannattaa hankkia kotiinsa vaikka kukkasista, joiden tuoksu on aito.

Siivous, tuo päivittäinen ystävämme toteutuu helposti kotoa löytyvillä tarvikkeilla ja poistotuotteilla. Miksi fiilistellä tiskiliinahyllyn edessä kaupassa viisi minuuttia, kun vanhat leivin- ja tiskiliinat voi puolittaa imukykyisiksi räteiksi? Jokaisen kaapissa majailee lukemattomia kappaleita paitoja, sukkia ja muita rättikelpoisia materiaaleja. Harsot ja lasten vanhat pinttyneesti likaiset bodyt saavat arvoisensa kohtalon. Niiden hävittäminen on yksinkertaista: ensin pyyhit ja peset, luutuat ja peset ja rätti on käyttökelvoton mihinkään tarkoitukseen (kuten alunperinkin oli), joten voit hyvillä mielin hävittää sen. Leivinliinasta tehty tiskirätti säilyy säännöllisen pesun myötä käyttökuntoisena kuitenkin vuositolkulla, joten kauppaan ei tule mentyä edes tsekkaamaan uusinta mikrokuitupintaa.

Uskon vakaasti että kodissa ei tarvita muuta kaupallista pesuainetta kuin tiskiaine. Kauppojen myrkkymerkillä varustetut aineet ovat liian vahvoja ja voivat jopa vahingoittaa siivottavaa pintaa, jos ei ole tarkkana happamuuksien ja neutralisoinnin kanssa. Tiskiaine on tarpeeksi vahvaa poistamaan kaikki liat. Väkevämpiä aineita tehopuhdistukseen ovat etikka ja ruokasooda. Hinkausvälineeksi voi valita ekotiskiharjan jo kuluneen harjapään tai pienenpiin paikkoihin hammasharjan. Jos kaipaa tukevampaa raapimispintaa  tavallinen vaahtomuovihankain on käyttökelpoinen ja sen voi muuten pestä pyykkikoneessa.

Aina likaa ei tarvitsee räjäyttää kemikaaleilla, jotka eivät tee hyvää terveydelle. Kokeilin hiljattain jo vuosia sitten hankkimaani ekotököttiä, joka hinkaa ja hankaa, kiillottaa ja puhdistaa. Totesin aineen olevan hyvin käyttökelpoista. Mutta niihin pinttyneisiin, vanhoihin kuluneisiin kaakeleihin tai ”kai se oli kuivunutta perunamuusia keittiön lämpöpatterissa” auttoi lopulta vain irvistys. Siivouskielellä tätä tekniikkaa kutsutaan mekaaniseksi hankaukseksi.

Lapsiperheessä ei ole aina paikkaa myrkkymerkityille desinfiointiaineille. Meidän pikkukissa aiheuttaa joskus yllättäviä eritevaaroja eri puolille asuntoa. Kaikista parhaimmaksi desinfointiaineeksi olen todennut etikan. Etikkaa voi nuolla ja vaikka lämiä käsillä niin halutessaan. Muita aineita ei taida olla terveellistä edes hengittää.

Olen myös ratkaissut mielestäni loistavalla tavalla mattojenpesumyrkyn! Jos mäntysuopaa ei ole saatavilla, käytän pesupähkinästä tekemääni nestettä (tätä on harvoin tarjolla) tai pesupähkinäjauhetta. Ensin kastellaan matto kuumalla vedellä, jonka jälkeen ripotellaan pesupähkinäjauhe ja hinkataan vaahdoksi ja puhtaaksi ja huuhdellaan. Välitöntä kosketusta pesuaineeseen ei tarvitse karttaa, mikä helpottaa herkkäihoisen työn organisoimista pienessäkin tilassa.

Onneksi nyt on kuitenkin kesä, jolloin pitää ottaa rennommin ja hyvällä tekosyyllä vähän lintsatakin siivouksesta. Ulkonakaan ei saa silti sotkea, joten muistetaan kerätä omat ja kaverin roskat! Mukaan reissuille kannattaa myös varata aina tyhjiä muovipusseja, jotta niihin voi kerätä pulloja. Ja arvatkaa miksi? Tietenkin siksi, että voisi ostaa panteilla jäätelöä ja jaksaa paremmin olla auringossa. Hyvää heinäkuuta!

Mitä kannattaa luvata? Totta kai jotain sellaista jonka voi toteuttaa, mutta jossa on vähän haastetta. Kaikkea ei kannata laittaa uusiksi – mutta jotain uutta kuitenkin voi elämäänsä houkutella. En lupaa käyttäytyä paremmin tai huonommin, ehkä voisin olla vähän kivempi tai sitten äkäisempi.  Voisin luvata pitää parempaa huolta pyörästäni ja korjauttaa sen… ehkä hiihtää  säännöllisesti?

Viime vuonna luovuimme astianpesukoneesta. Luovuimme myös mikroaaltouunista. Päätin, että arjessamme on aikaa harrastaa meditatiivista tiskaamista. Mikron häviämisen myötä ravinnosta hävisi kokonaan pikamikroruuat. Hienointa oli kun huomasimme sähkölaskumme 1/4osaa pienemmäksi.

Julkaisin tämän mielestäni upean huomion facebookissa ja sain kommentteja; mukavampaa kun ei tarvi itte tiskata, kulutatte  nyt vettä enemmän jne. Vesi onkin seuraava haasteemme! Talonyhtiömme alkaa laskuttaa vedenkulutusta käytön mukaan. Hintaan vaikuttaa käyttääkö kuumaa vai kylmää vettä. Kuukausittaisella vedenperusmaksulla kukin saa tietyn kuutiokiintiön kuin alkulähteeksi.

Mielestäni sähkön kulutuksessa säästäminen säästää myös vettä ja siten luontoa. Mutta voi miten hammasta purren haluaisinkaan rajoittaa suihkussa käyntejä tai vaikka vaatteidenpesua. Laskimme jopa, että ei ole ”taloudellisesti kannattavaa” varata ja maksaa saunavuorosta, että siellä lääräisi sitten perheen puhtaaksi.

Ja miksi se tuntuu pahalta? Vuonna 2010 opin, että vesi ei juomalla lopu. Puhdas vesi loppuu siksi, että mm. teollisuus saa käyttää ja pilata sitä mielinmäärin. Ajattelenpa vaikka Pohjois-Suomeen avattavia kaivoksia, ne tulevat käyttämään tuhansia kuutioita puhdasta vettä ilman että ketään harmittaa.

On tietysti hienoa, että otamme vastuun perheen vedenkäytöstä. Mutta voisiko vettä kuluttaa vielä vähemmän jotenkin muuten? T-paidan valmistukseen kuluu 2 900 litraa virtuaalivettä. Appelsiinin tuottaminen kuluttaa 50 litraa. Hampurilaiseen kuluu 2400 litraa… tässä vain muutama virtuaalivedenkulutus-esimerkki. Usein kulutustavaroitamme ja ruokaa tuotetaan maissa, joissa samanlaiset ihmiset kuin me, kärsivät veden vähyydestä.

Luulenpa, että merkittävämpää veden säästämistä on siis luopua turhasta kulutuksesta kuten roinasta ja kaukomailta tuotavien ruokien ja lihan nauttimisesta. Aloitimme tämän jo viime vuonna, vanhasta kannattaa siis pitää kiinni myös tänä vuonna!

Hyvää ja kulutuksesta vapaata vuotta 2011!

(Virtuaaliveden kulutuksesta ja globaalista vesikriisistä kertovan esitteen voi ladata täältä (aiheeseen liittyvät dokumentit-osiosta. )

ps. Taloudellisessa mittakaavassa vesimaksut kahmaisevat n.50euroa kuukausittaisesta budjetista, mikä on oikeasti pieni hinta loruttelusta.

En ole koskaan kovin paljon ymmärtänyt kasveja tai kukkia. Tuppaavat useinkin olemaan lyhytikäisiä tai muuten ronkeleita. Olen kasvattanut joinain vuosina isäni antamista taimista kesäkurpitsoja. Kauniista kasvista ja taidokkaista pölytysoperaatioista huolimatta itse kesäkurpitsat ovat jääneet pieniksi huonon lannoituksen vuoksi. Samoin on käynyt tomaateille ja kurkuille, jotka kaipaavat vettä. Kaikki kasvit, joita voi viljellä ruukussa ovat ihan siistejä ja cooleja, mutta niiden tuoma ilo on lähinnä visuaalinen ja ilmaa puhdistava. Kerran sain kasvatettua ruukkuun upean sitruunamelissapöheikön, mutta jostain syystä sekin nuutui. Yrtit eivät kai saaneet tarpeeksi vettä.

Joka kevät kuitenkin iskee sellainen olo, että siemenet kuuluvat multaan ja sen mullan pitää olla siinä ikkunalaudalla. Tänä keväänä päätin, että en laittaisi taimia herättämään turhaa sääliä ja itsetunto-ongelmia. Tulos kun on usein kertakäyttöinen, ei kovin ravitseva. Mutta onneksi se ei ollut este sille mitä seuraavaksi tapahtui.

Kotikaupungissani vuokrataan kansalaisille maata halvalla hinnalla kesäksi palstaviljelyä varten. Miksi en siis kokeilisi sellaista? Lähimmät vapaat palstat ovat vain kilometrin päässä kotoa.

Ensimmäinen silmäys maahan luotiin kokeneemman toverin kanssa, joka kuulosti ammattilaiselta arvioidessaan maan ravinnepitoisuuksia. Toisella kerralla maata lähestyttiin perheen pienimmäisten kanssa ja aikaan saatiin, no, ehkä hieman onneton tapaus eli naurismaa! Pikkuhiljaa aarille nousi pari porkkanapenkkiä, pottuja, sipulia, hernettä, yrttejä… Kaikki kasvoivat jotenkuten sinnepäin. Rikkaruohot olivat menestyneimpiä.

Välineinä minulla oli pikkuveljeltä lainattu talikko ja isältä saatu harava. Kanankakkaakin sain maahan ja naamani multaan. Kasteluveden kannoin repussa kaikenlaisissa pulloissa. Onneksi loppukesästä satoi säännöllisesti ja maa oli märkää. Hyttyset pysyivät loitolla kun muisti suhauttaa myrkkyä ranteisiin ja hellehatun lieriin. Parhaimpina päivinä vältti ötökät ja paahtavan auringon kun matkaan lähti jo aamukahvin jälkeen.

Opin kääntämään maata, erottamaan porkkananlehdet muista lehdistä, pukeutumaan oikein ja  löysin  mahtavan paikan rauhoittua. Oikeastaan parasta oli juuri se, että sai viettää kolme tuntia putkeen kyykyssä ja ihmetellä omien käsien ja maan suhdetta. Mitä enemmän nyppi ruohoja rivien välistä, sitä hienommalta maa näytti. Silloin tällöin – eli todella harvoin – lapset pääsivät katsomaan kasvun etenemistä.

Teknisestä näkökulmasta luonnon kanssa tehty yhteistyö ei ollut ehkä täydellinen suoritus puoleltani. Vaikka minulla oli jonkun verran kokemusta siemenistä, taimista ja kastelusta, avomaa ja sen olosuhteet olivat vieraat. Ensi vuonna tiedän, että porkkana kannattaa harventaa heti kun voi. Ensi vuonna laitan avomaankurkun ja basilikan taimet kasvamaan hyvissä ajoin. Ensi vuonna tuen herneet vaikka metalliputkilla, etteivät ne vietä maata. Kokemuksena palsta oli kuitenkin täydellinen kesäkaveri. Kesän perunat ja sipulit ovat parasta gourmet-ruokaa! Yrteillä saa vieläkin kesämakua ruokiin ja salaatteihin. Ensi kesänä tiedän mitä teen ja haaveilen siitä jo!

Parasta kesäisin reissatessa on, että aikataulut ja reitit voivat olla joustavia. Hitaampi matkaaminen avartaa mieltä ja voi tuoda taloudellista säästöä matkakassaan. Olen tänä kesänä panostanut aikaan, jota paikasta toiseen matkustaminen vie. Toisin sanoen, en välitä istua junassa tai seurata bussiaikatauluja, niitä voi murehtia sitten kun ei ole lomalla.  Yksi hyvä keino käyttää aikansa vähän rennommin on liftaaminen. Eväät, reipas mieli ja toveri tekevät matkasta miellyttävän.

Liftaaminen tarkoittaa tien poskessa seisomista niin kauan, että joku tarjoaa sinulle kyydin menosuuntaasi. Auton käyttäjä saa lisämatkustajia, muuten usein niin tyhjään autoon. Tänä päivänä liftareita on vähemmän ja useat pelkäävätkin heittäytyä tuntemattomien armoille. Turvallisuus onkin tärkeää ja huonoja kokemuksia ei pidä aliarvioida.

Pääasiassa kuitenkin liftaaminenkin on ihmisen kohtaamista ja oikeastaan toinen toisemme huomioimista. Minä tarvitsen kyydin ja sinä jutteluseuraa! Maailma, jossa autamme toisiamme ja kohtaamme avoimin mielin toisiamme etukäteen tuntematta,  on oikeastaan tavoiteltava. Mutta sellaista maailmaa ei ole olemassa, jos on kauhea kiire ja tarpeeksi matkakassaa ottaa junia ja linja-autoja.

Tuntemattomien ihmisten kyydissä istuminen antaa uutta perspektiiviä maailmaan. Aina ihmiset eivät ole kuitenkaan niin kamalan tuntemattomia tai vieraita. Istuin ihmisen kyydissä, joka oli viettänyt lapsuutensa kaupunginosassa, jossa nyt asun. Pohdin toisen äidin kanssa lasten koulumatkoja ja keskustelin isovanhemmuudesta isoisän kanssa. Poliittiset aiheetkin voivat tulla kysymykseen, kun matka kestää tarpeeksi kauan.

Liftasin kesäreissuni päätteeksi Turusta Ouluun ystäväni kanssa. Matkasta on mahdollista  suoriutua yhden päivän aikana. Tässä tapauksessa kävi toisin. Jämähdimme Tampereelle neljäksi tunniksi ja näin ollen oli mahdotonta päästä kotiin asti samana päivänä. Voin kyllä myöntää, että jämähtäminen ei ole kivaa. Vietin neljä  epätoivoista tuntia kaupungissa. Sovin uusiksi kotona odottavia aikatauluja. Mietimme olisiko järkevämpää sittenkin ottaa juna. Saimme ohikulkijalta paketillisen wienerpitkoa ja lopulta kyydin Tampereen ohi, Jyväskylään paremmin vievään liittymään.  Yövyimme vain sata kilometriä Oulusta tuttavien luona ja jatkoimme matkaamme aamulla.

Lopulta ei harmittanut ollenkaan. Epävarmuuden sietäminen onkin osa liftaamisessa tarvittavaa asennetta. Pitää olla luova ja pystyä luottamaan, että kaikki järjestyy parhain päin. Hyvä on myös soitella kavereille matkan varrella ja varmistella majapaikkaa, jos vaikuttaa siltä että matkan jatkaminen samana päivänä tuntuu mahdottomalta.

Polttoaineiden hinta ja elintasomme tekee mahdolliseksi yksityisautoilun sekä sen, että edelleen ihmiset ajavat useita satoja kilometrejä yksin omassa autossaan. Julkisen joukkoliikenteen käyttö on myös kallista aikuiselle. Ymmärrän hyvin miksi ihmiset edelleen valitsevat oman autonsa julkisten sijaan.

Liftaamisen lisäksi olen hankkinut kyytejä eri puolille Suomea kimppa.net-sivustolta. Ajaja ilmoittaa ajoreittinsä sivustolla. Kyytiin tuleva osallistuu esimerkiksi bensakuluilla kustannuksiin. Käytäntö on hyvä, on kiva kun tietää kenen kyytiin menee ja matka toteutuu sovitusti ja usein halvemmalla kuin juna tai bussi.

Mutta miten valmistautua liftaamisreissuun? En ole koskaan liftannut yksin, olen aina ollut jonkun kaverini kanssa. Kaverin kanssa on enemmän evästä ja enemmän ongelmanratkaisukykyä. Matkaan kannattaa lähtä aamulla, iltaisin liftaaminen ei ole kivaa!  Kaverin kanssa jämähtäminenkään ei tunnu niin pahalta. Peukaloni myös kipeytyy helposti, joten käytössä on ainakin neljä peukaloa yhdellä reissulla.

Tärkeää on myös selvittää etukäteen mistä kannattaa lähteä liikkeelle ja millaisiin paikkoihin kannattaa pyytää pysähtymään, seuraavan kyydin saamiseksi. Pitkänmatkan linja-autopysäkit ovat parhaita valtatien varressa. Mukana kannattaa olla myös tussi ja iso pahvipala, johon kirjoittaa määränpäänsä. Näin autoilijan on helppo arvioida, onko liftari menossa samaan suuntaan. Pahvia voi myös saada huoltoasemilta ja kioskeilta, se kun usein unohtuu pakatessa ja valmistautuessa päivän seikkailuun!

Nuuka – sana, jonka voidaan ajatella tarkoittavan vähän pihiä, kitsastelua, kaiken tarpeellisen jemmailua ja vain sitä että ollaan kohtuullisia, tyydytään vähempään. Tänä vuonna nuukaillaan teemalla ”Vähemmän kulutusta – enemmän elämää”.

Mietimme mitä kaikkia tapoja on ratkaista vaikkapa ruoanhankkiminen, liikkuminen ja asuminen mahdollisimman kestävällä tavalla täällä Suomessa. Ratkaisut ovat hyvin arkisia.   ”Virallisesti Nuuka” merkki voidaan myöntää kaikille pyöräileville, kotitarveviljelijöille, sähkönsäästäjille ja veden säännöstelijöille sekä lähiluonnossa seikkaileville. Oikeaoppista nuukailua on myös tavaroiden yhteiskäyttö ja vaihtaminen.

Tänä vuonna nuukuus on jakamista, yhteisöllisyyttä ja uuden oppimista. Kerrostalot, joissa on yhteissauna ja pyykkitupa ovat nuukia. Asuntoihin jää enemmän tilaa elämälle. Jokainen taimi ja verso ikkunalaudalla, parvekkeella ja pihalla edustaa välillä kadoksissa olevaa omavaraisuutta. Yhdessä tekemällä saa myös enemmän. Ystävien kutsuminen syömään on kovin nuukaa, koska silloin ruokaa valmistuu useammalle kerralla.

Mielenkiintoisin teema minusta on ollut työnteon järjestäminen mahdollisimman nuukasti ja luonnonvaroja säästäen. Resepti on kuitenkin helppo: tee töitä vähemmän. Kuulostaa ehkä karulta, mutta silloin on aikaa tehdä asioita, joilla myös säästää rahaa ja luontoa. Ruuhkavuosia elävät voivat toteuttaa tätä toista reseptiä: tee töitä, jolla edistät luonnonvarojen säästäväistä käyttöä tai edistät  jotain muuta hyvää ja mielekästä, itsellesi tärkeää.

Mietin mitä olisi lapsiperheelle sopivaa HC-nuukailua. Kesän parhaimpaan aikaan menemme lasten kanssa mökille, jossa ei ole sähköä eikä juoksevaa vettä. Kuulostaako kurjalta? Minusta ei. Kun kaikki ylimääräinen high tech jää kaupunkiin ja jäljelle jää vain välttämättömimmät huvitukset eli läheiset, ruoka ja raitis ilma, voi kai sen jo uskoa riittävän.
Tänä vuonna ei siis luovuta mistään, mikä olisi elintärkeää.  Sen sijaan kannustamme oppimaan uusia taitoja, miettimään yhteisöllisiä ratkaisuja ja miettimään mikä toisi arkeen elämyksiä jo nyt.

Nuukuusviikolla järjestetään erilaisia nuukaa elämäntapaa edistäviä ja kestävää taloutta pohtivia tapahtumia. tapahtumatiedot: www.nuukuusviikko.fi

Kirjoittaja työskentelee huhtikuun loppuun Nuukuusviikon koordinaattorina

Kuluttaminen, sellaisena kuin me länsimaissa sen ymmärrämme on aika pieni teko maailman pelastamiseksi. Voisinko tehdä vielä jotain muuta? Olla omavaraisempi, kieltäytyä toiselta puolelta maailmaa rahdatuista tuotteista? Yksi vaihtoehto on organisoitua itse ja etsiä mahdollisuuksia solidaariseen vaihtoon. Tällaisiin kuluttamisvaihtoehtoihin emme tarvitse ylikansallisia keskusliikkeitä ja voimme itse valita, millaista kehitystä tuemme tuottajamaassa.

Suomessa on lanseerattu uusi kahvimerkki Café Caracol. Kahviin käytettävät pavut ostetaan meksikolaiseen zapatistikapinaliikkeeseen kuuluvien pienviljelijöiden osuuskunnilta. Chiapasin alkuperäiskansoja tukeva antikapitalististinen ja uusliberalismia vastustava liike on rakentanut alueilleen itsehallinnollista, ruohonjuuritason osallistavaan demokratiaan perustuvaa järjestelmää. Zapatistit ovat tehneet myös lukuisia kansallisia ja kansainvälisiä poliittisia aloitteita vahvistaakseen alkuperäiskansojen asemaa sekä vaatineet demokratiaa, vapautta ja oikeudenmukaisuutta kaikille.

Maailman mittakaavassa kahvin juominen ei ole välttämättömyys, mutta koska talousjärjestelmä perustuu kaiken maailman viennille, en pidä pahana solidaariseen vaihtoon perustuvaa kuluttamista. Suomeen tuotu zapatistikahvi on luonnonmukaisesti viljeltyä ja vaikka sillä ei ole luomu- eikä reilun kaupan merkkiä, on siitä maksettu enemmän kuin Reilun kaupan luomukahvin minimihinta edellyttää. Kaiken tämän tekee mahdolliseksi se, että suomalaiset ja useat eurooppalaiset haluavat tukea zapatistiliikkeen ja Meksikon valtion välisen konfliktin rauhanomaista ratkaisua. Oikeanlaisen kahvin juominen aamuisin on siis virkistävää rauhantyötä!

Lisätietoja aamukahvivalinnastani: www.cafecaracol.org