Itämeri helmikuussa 2010

Kun tällaiseen talveen putkahtaa jo lähes keväisestä Keski-Euroopasta ja vielä vesireittejä, tulee helposti mieleen, että lähes ääriolosuhteissa elävinä voisimme hyvin ottaa vähän rennommin. Mitä siitä jos junat eivät kulje täysin ajallaan, eikö ole ihme että ne ylipäätään kulkevat? Mitä puolen tunnin myöhästymisestä jos pääsee turvallisesti perille? Vaatimus- ja suoritustaso on useimmilla kuitenkin vähintään sama kuin kesäkelillä. Mielestäni nyt on juuri oikea aika downshiftaukseen ja lumikinoksista nauttimiseen.

Itämerellä on jatkuva laivaralli. Suomeen tuodaan niin paljon tavaraa laivalla että voisimme melkein yhtä hyvin asua saarella. Jäissä seisovat laivat ja ahtaajien lakko saavat monet miettimään, mitä aamiaispöydästä puuttuisi jos söisi vain suomalaista ruokaa: kahvi, tee, appelsiinimehu, hedelmät… toisaalta jäljelle jäisi vaikka mitä: puurot, leivät, marjat, hillot ja kotimaiset maitotuotteet. Lähiveganismi keskellä arktista aikaa ei välttämättä ole kovin monipuolista, varsinkin jos haluaa vielä välttää paukkupakkasten kasvihuonetuotteita. Niin kauan kuin merimatka jäiden seassa on läheisessä muistissa ja meri jäässä, on kuitenkin yksi hyvä syy lisää suosia lähiruokaa ja kauden tuotteita.

Syöminen on kesällä kivaa. Tomaatit ja salaatit kasvavat aurinkoenergialla ja niitä voi popsia hyvällä omallatunnolla – johan sitä purkkitomaattimurskaa tulikin syötyä tarpeeksi kauan. Pienelläkin parvekkeella pystyy kasvattamaan vaikka yrttejä, salaatteja, ja retiisiä arkipäivää ilahduttamaan. Luonnonkasvien hyödyntäminen tuo kaupunkilaiselle kummasti iloa: hei, löysin ruokani itse!

Julkisen ja kevyen liikenteen käyttäminen on kesällä helpompaa kuin talvella, kun ei tarvitse polkea räntäsateessa tai seistä loskan keskellä bussipysäkillä. Vuoden ympäri pyöräilijät ovat usein aikamoisia sissejä, mutta kesällä se on mielekästä myös mukavuudenhaluisille. Kaventaminen jatkuu kotona, jossa voi pistää lämmityksen pois päältä eikä valojakaan kesällä pahemmin tarvita. Jos vielä harrastaa liikunta- ja muita aktiviteetteja ulkona sisätilojen sisään, niin johan kertyy kevennystä ekologiseen selkäreppuun.

Nettipalvelussa One did it (ilmestynyt myös suomeksi) voi laskea oman selkäreppunsa painon, ja tekemällä testin pariin kertaan voi karkealla tasolla arvioida eron kesä- ja talvirepun välillä. Mitä jos aina olisi kesä? Silloin minun selkäreppuni kevenisi melkein 10 tonnilla! Eihän se oikeasti niin yksinkertaista olisi, mutta antaa silti hyvän lisäsyyn nauttia kesästä!

Olen tietysti ihmetellyt käytäntöä ääneen monille ja hämmentynyt vastauksista: ”En voisi kuvitella käyttäväni kenenkään vanhoja rullaluistimia” ja ” on epähygieenistä hankkia käytetty sohva”. Just just, ihme että kylässä voi kuitenkin istua toisten sohvilla. Taantumaa en voi ainakaan pitää oikeasti kovin vakavana niin kauan kun täysin hyvää ja jopa uutta tavaraa päätyy kaduntäydeltä roskiin. Ongelma on tietysti myös hinnoittelussa. Uusia huonekaluja ja laitteita saa liian halvalla, joten niitä ostetaan sillä ajatuksella, että sisustuksen voi laittaa uusiksi aina vuodenaikojen vaihtuessa. Vaikka huonekalut ja tavarat eivät muodostakaan kuin kymmenesosan keskivertosuomalaisen ekologisesta selkärepusta, kuvastavat ne hyvin suhtautumistamme kulutukseen.

Maanantaina alkavalla valtakunnallisella Nuukuusviikolla on tänä vuonna teemana elektroniikkalaitteiden ympäristövaikutukset. Parhaiten laitteiden ja tavaroiden aiheuttamia ympäristövaikutuksia voi pienentää käyttämällä niitä mahdollisimman pitkään. Ollaan ylpeitä Kierrätyskeskuksesta, Huuto.netistä ja muista uudelleenkäyttöä edistävistä palveluista, niitä ei joka maassa ole yhtä toimivasti. Kepeää Nuukuusviikkoa kaikille!

Ensimmäinen idea tuli ystävältäni, joka vietti joulua perhepiirissä, missä oli tällä kertaa vain aikuisia. Tälläkin sivustolla ollaan tuskailtu sitä, että miten selvittäisiin lahjojen hankinnassa mahdollisimman vähällä, kun kuitenkin jotain on kiva hankkia. Ystäväni perheellä oli tähän hieno ratkaisu: jokainen hankki vain yhden lahjan, joka on sellainen, mistä mahdollisimman monet perheenjäsenistä todennäköisesti pitäisivät. Lahjat olivat nimettömiä, ne sekoitettiin, ja jokainen sai yhden paketin. Tuloksena oli esim. kirja, jonka moni halusi lukea, joten siinä on nyt varauslista, sekä lahjakortteja, joista kaikki olisivat olleet iloisia. Vanha hyvä ”tuo mukanasi yksi lahja” toimii siis muuallakin kuin koulujen ja harrastusten joulujuhlissa!

Toinen, ainakin minulle uusi oivallus, tuli uutena vuotena. Tinan valaminen on edelleen perinne monissa uuden vuoden juhlissa. Kaventajien joulukalenterissakin puhutaan tinan eli tässä tapauksessa lyijyn ongelmallisuudesta ympäristön kannalta. Saksassa emme tänä vuonna valaneetkaan tinaa, vaan steariinia, joka toimii aivan samalla tavalla. Vanhat kynttilänjämät sulatetaan kattilassa, sulaa steariinia otetaan pieni kauhallinen, joka kaadetaan kylmään veteen ja siellä se jähmettyy. Minä sain muuten etanan, mikä ihana symboliikka! Erikoisuutena steariini piti vielä kaataa suuren avaimen reiän läpi, jotta ennustuksesta tulisi parempi. Suosittelen kokeilemaan, niin säilyy hauska perinne mutta vältytään haitalliselta lyijyltä.

Varmasti muillakin on vastaavia hyviä, uusia tai vähemmän uusia, vinkkejä kepeämmän joulun viettoon. Kertokaa niitä vaikka tähän kommentiksi, niin saatetaan samalla saada hyvää aineistoa tämän vuoden joulukalentereihin!

Asumisen tulokset olivat mielenkiintoisia. Asumisen luonnonvarojen kulutukseen vaikutti eniten se, paljonko kotitaloudella oli asuinneliöitä henkilöä kohden. Kysymys ei siis niinkään ole siitä, asutaanko kerrostalossa vai pientalossa, vaan siitä, paljonko on rakennettuja neliöitä valaistavana ja kuutioita lämmitettävänä. Pientalojen asukkaat saivat suuremmat MIPS-luvut lähinnä siksi, että he asuivat väljemmin kuin tutkimukseen osallistuneet kerrostaloasujat.

Meille suomalaisille kerrotaan koko ajan, kuinka ahtaasti asumme verrattuna muihin eurooppalaisiin: Suomessa on asuintilaa keskimäärin 38 neliötä asukasta kohden, Keski-Euroopassa viisi neliötä enemmän. Asuntopoliittisissa ohjelmissa on tavoitteena lisätä suomalaisten asuintilaa. Onko kuitenkaan mietitty, asummeko oikeasti ahtaasti, jos nytkin on jo tilaa 38 neliötä yhdelle, 76 neliötä kahdelle, 114 neliötä kolmelle? Itse en tunne montaa ihmistä, joka asuisi näin väljästi.

Keskiarvot eivät tietenkään näytä eroja eläköityvien maaseudun asukkaiden ja helsinkiläisten lapsiperheiden välillä, mutta silti epäilen, että hyvinvointi enää paranisi kasvavan neliömäärän myötä. Tutkimuksen tuloksia katsoessani en voi kuin todeta, että tavoitteet neliömäärien kasvattamisesta ovat vastoin kaikkia kestävän yhteiskunnan ja ilmastopolitiikan tavoitteita. Kannustankin kaikkia vastavalittuja kunnallisvaltuutettuja katsomaan, olisiko asunto-ohjelmissa parantamisen varaa: sanokaa rohkeasti ei turhille asuinneliöille!