Kun mieli pääsi lepäämään, alkoi kaikki ympärillä näyttää ja tuntua ihmeellisen upealta. Järven aaltoja saattoi tuijottaa tunninkin valtavan haltioitumisen vallassa. En ole koskaan ollut erityinen kasvifani, mutten malttanut lakata ihastelemasta ihmeellisiä mehikasveja, joita puski esiin kallionraoista. En ole koskaan nähnyt niin ihmeellistä ja kaunista kasvia! Taannuin pikkulapsen kaltaiseksi ja kävin joka vaiheessa kurkkaamassa, mitä ylitsemme purjehtinut ukonilma ja illan myrskytuulet olivat tehneet kasveille – eivät tietenkään mitään, sillä kyllähän rantakasvit vaihtelevat sääolot tietävät. Toisin kuin me ihmiset, jotka kaupunkiasunnoissamme ja katetuissa ostoskeskuksissamme hädin tuskin huomaamme, jos ulkona ropisee tai tuivertaa.

Aurinkoisina päivinä seikkailimme ulkona ja istuimme rannassa, sateella pelailimme ja lueskelimme sisällä. Seuraavan päivän säätä ei voinut tietää kunnolla etukäteen, sillä isännän mökille kesäksi kääntämä sanomalehti tuli aina päivän myöhässä ja ennustukset olivat sen mukaisia. Arvaamattomuus oli hauskaa, enkä lopulta edes halunnut tietää, mitä seuraavan päivän säästä arveltiin. Kontrollista luopuminen oli vapauttavaa: tulkoon, mitä tuli, sen mukaan mennään!

Nyt kotiuduttuani lueskelin Tommy Hellstenin viisauksia kirjasta “Saat sen mistä luovut”. Minua kosketti erityisesti toteamus siitä, miten nykypäivänä kaikki arjen askareet on tehty niin helpoiksi, että siinä sivussa elämästä on kadonnut jotakin. Elämme niin turvassa valmiiksi tehdyssä maailmassamme, ettei elämään luonnollisesti kuuluva dramatiikka enää pääse muurien läpi rikastuttamaan arkeamme. Myrskyt ja myräkät eivät kovin usein hetkauta sähkölämmitteisiä asuntojamme eikä enää tarvitse jännittää, viekö halla perunasadon.

Tällainen pohdinta on ehkä entisajan elämän romantisointia, mutta jotakin merkittävää se sisältää. Hellsten arvelee, että juuri tämän ”luonnollisen dramatiikan” puutteen takia tämän päivän ihminen tarvitsee valtavat viihdekoneistot tuottamaan päiviinsä sisältöä. Ilman televisiota, lehtiä ja internetiä – tai vastaavasti shoppailua, vaatteiden mallailua, sisustamista ja muita ”keinotekoisia” aktiviteetteja – meidät  valtaa kumma ikävystymisen tunne. Tarvitsemme lisää ja enemmän, jotta tuntisimme itsemme iloisiksi ja aktiivisiksi.

Ehkä juuri tämän takia pieni maalaisloma tekee ihmeen hyvää. En haluaisi muuttaa pysyvästi sähköttömiin oloihin, mutta niiden kokeilu auttaa muistamaan, mitä elämä on alkuperäisimmillään.

Kirpputorilla tavaroiden hinnat ovat kauppahintoihin verrattuna niin hämmentävän edullisia, että ensikertalaiseen saattaa iskeä halvan tavaran hysteria. Jos alkuoletuksena on, että kirpputoritavara on nuhruista ja vanhaa, saattaa tottumaton kirpparikävijä pitää jokaista uudenveroiselta näyttävää tuotetta upeana löytönä, jonka ohi ei voi kävellä. ”Katso nyt tätäkin, ihan uudenveroinen! Tämä sopisi tosi hyvin meidän keittiöön!” Ostoksia tulee tehtyä kuin huomaamattaan: 50 sentillä saa suloisen rantakassin, euron maksaneesta pöytäliinasta voi tehdä vaikka hameen…

Kirpparikävijän sääntö numero yksi on pitää jäitä hatussa. Ei kannata ajatella, että oma tehtävä on pelastaa toisilta turhaksi jääneitä tavaroita roskistuomiolta, vaan ostospäätöksiä tulee punnita terveellä järjellä. Eihän ole tarkoituksenmukaista, että toiselle tarpeettomaksi jäänyt tavara on pian sinun kotonasi turhana ja tilaa viemässä. Sitä paitsi monet kirpparimyyjät lahjoittavat myymättä jääneensä tavarat hyväntekeväisyyteen eivätkä suinkaan sullo niitä roskikseen, ja joku saattaa käydä useampanakin kesäpäivänä myymässä omia tavaroitaan.

Toisinaan kirpputorilta löytyy pöytiä, jotka ovat täynnä lähes uudenveroista tavaraa tai käyttämättömältä näyttäviä vaatteita. Kirpparikävijän mieleen saattaa juolahtaa kysymys, mistä moinen hyväkuntoisen tavaran määrä on peräisin. Onko tavaroita myyvä henkilö kenties ostomaanikko, joka hankkii itselleen hyvää omaatuntoa myymällä heräteostoksiaan pois yhden käyttökerran jälkeen? Yrittääkö luottokorttiveloissa painiskeleva muotihullu tienata tässä itselleen shoppailurahaa?

Jotkut kritisoivat kirpputoreja sillä perusteella, että ne tarjoavat liian helpon tavan päästä eroon turhista ostoksista. Jokuhan saattaa kauppakeskuksen sovituskopissa ajatella, että otanpa tätä hametta kaksi eri väriä ja myyn sitten kirpparilla pois sen, jolle tulee vähemmän käyttöä. Shoppailukierteessä pyöriville materialisteille olisi ehkä terveellisempää kohdata oman kaappitilan rajallisuus ja samalla törmätä siihen tosiasiaan, että omat ostostavat ovat epäterveitä.

Toisaalta kirpputorit puhuvat selvästi laadukkaiden ja pitkäikäisten tuotteiden puolesta. Halpatyöllä valmistetut kertakäyttövaatteet eivät kestä kierrossa, eikä sellaisten hankkiminen ja eteenpäin myyminen ole taloudellisestikaan kannattavaa. Vuosikymmenten takaiset leningit taas säilyvät hyvännäköisinä käyttäjältä toiselle. Tällaisen vaatteen kohtaaminen herättää miettimään, miksi teknologian kehittyessä vaatteiden ja muun tavaran laatu on huonontunut.

Kun omista tavaroista opettelee luopumaan ja asennoituu siihen, että toisen käyttämästä tavarasta voi hyvinkin tulla itselle rakas ja tärkeä, oppii kuin varkain solidaarisuutta ja jakamisen iloa. Tätä riemua näkee kirpputoreilla paljon. Kirpparireissulla voi siis saada hyvän mielen, vaikkei ostaisikaan mitään!

Kirpparivinkkejä ja kirpputoreja listattuna ympäri Suomen: Kirpparikesä.com

Ohjelma herätti minut miettimään ennen kaikkea sitä, miksi meidän länsimaisten ihmisten on jatkuvasti pädettävä hienoilla vaatteilla ja omaisuudella jopa ystävien kesken. Mistä syntyy se mieletön kilpailuasetelma? Yhteistyöllä pötkittäisiin paljon pidemmälle kuin vertailemalla salaa, kuka on varakkain, tyylikkäin tai onnistunein urallaan.

Vajaan tunnin mittainen dokkari on vielä kuukauden ajan katsottavissa Yle Areenassa. Kurkatkaa se ja kertokaa, millaisia mietteitä teillä muilla heräsi!

Vaatteista ja niihin liittyvästä kulutusongelmatiikasta kiinnostuneen kannattaa katsastaa myös Verta, hikeä ja t-paitoja-sarja, jota Yle niin ikään näyttää keskiviikkoiltaisin. Neliosaisessa ohjelmasarjassa kuusi brittinuorta viedään Intiaan sinne, missä länsimaisten käyttämät vaatteet tehdään. He pääsevät itse kokemaan, mitä on työskennellä hikipajassa minimipalkalla. Neljän jakson jälkeen näytetään samalla idealla sarja ruokatarvikkeiden alkulähteiltä.

Älä osta mitään -teema herättää ihmisissä yllättävän hupaisia reaktioita. Tuntuu, että päivä ei ole koskaan “oikeaan aikaan”: jonkun mielestä päivän pitäisi olla sunnuntai, toisen mielestä keskellä viikkoa. Mutta ei ainakaan perjantai, jolloin on tosi kiva käydä shoppailemassa ja kaupungilla kavereiden kanssa!

Älä ostan kanssa sattuu totta kai päällekäin muita tapahtumia. Tänä vuonna samana päivänä vietetään turkitonta päivää, mikä ei toki ole ollenkaan ristiriidassa ympäristöä kunnioittavan teeman kanssa. Mutta auta armias, kun samalle päivälle osuu erään suositun elektroniikkamerkin alennusmyynnit! Eikä ÄOM:ää voitaisi siirtää johonkin hieman sopivampaan ajankohtaan?

Monen mielestä on loistavaa, että ostoskriittinen päivä järjestetään, mutta siihen osallistumisesta haluttaisiin tehdä niin helppoa, ettei se tuntuisi kenelläkään missään. On kiva osallistua, jos ei tarvitse muuttaa tavallista päiväjärjestystään mitenkään erikoispäivän vuoksi.

Todellinen ostamattomuus kysyy nimittäin yllättävän paljon luovuutta. Mitä syöt, millä liikut jos et osta matkalippua? Päivän tarkoituksena ei ole viedä ostamattomuutta näin äärimmäisyyksiin, mutta monet ovat keksineet ratkaisuja näinkin kinkkisiin pulmiin. Yleensä he ovat niitä, joilla on muutenkin rahasta tiukkaa. He ovatkin kulutuskriittisyyden ammattilaisia.

Jos joku pystyy siihen, niin kyllä minäkin pystyn! Hauskaa ja antoisaa Älä osta mitään -päivää kaikille!