Lajiteltavista jätteistä sekajätteen mukana kaatopaikalle päätyy tällä hetkellä eniten biojätettä ja keräyspaperia, molempia 30 painoprosenttia sekajätteestä. Niiden lajittelussa pääkaupunkilaisilla olisi siis erityisen paljon parannettavaa. Luvut merkitsevät sitä, että reilusti yli 60% kaatopaikalle päätyvästä jätteestä olisi lajiteltavissa muualle. Hyvin suuri prosentti siis.

Eräs kiinnostava tieto koski ihmisten mielikuvia jätteidekäsittelystä. Oppaamme valitteli, että uutiset toimimattomasta jätteidenkäsittelystä jäävät helposti elämään ihmisten mieliin, vaikka asiat olisi saatu jo korjattua. Esimerkiksi biojätelaitoksen alkutaipaleella vuonna 2007 kaikkea kerättyä biojätettä ei pystytty hyödyntämään, mikä värittää edelleen monien mielikuvaa biojätelaitoksesta. Totuus on, että biojätelaitos on jo kauan pystynyt hyödyntämään kaiken kerätyn jätteen, eikä siis kotitalouksien panostus biojätteen lajitteluun mene missään nimessä hukkaan.

Saimme tietoa myös muiden keräysjakeiden hyödyntämisestä. Suurin yllätys oli, että kotitalousmetalli joudutaan viemään ulkomaille käsiteltäväksi, koska Suomessa ei ole tahoa, joka työstäisi sitä eteenpäin. Kierrättämisen ainoa haaste ei siis olekaan ihmisten lajittelulaiskuus, vaan myös lajitellun jätteen hyödyntämisessä voi olla haasteetta. Jokaista keräysjaetta kohden täytyy löytyä taho, jolla on idea ja mahdollisuus työstää kerätty materiaali hyötykäyttöön. Onneksi muiden keräysjakeiden materiaalit tuntuivat kiertävän oikein hyvin. Yritykset, jotka työstävät kierrätysmateriaaleja saivat heti silmissäni uudenlaista arvostusta. Ihanaa, että on olemassa yrityksiä, joiden kutsumuksena on hyödyntää esimerkiksi käytettyjä paristoja!

Suurin ongelma, johon kaatopaikalla törmäsi oli luonnollisesti sinne saapuvan jätteen määrä. Iso määrä roskaa kaatopaikalla kertoo kestämättömästä elämäntavasta kaatopaikan ulkopuolella. Vaikka jätekumpua ei maisemoinnin jälkeen meinaa erottaa kaatopaikaksi, ylikulutuksen ja kierrättämättömyyden muita haitallisia vaikutuksia ei pystytä yhtä helposti neutraloimaan. Ennen vierailua mietin, kuinka terveellistä jokaisen ihmisen olisi vierailla kaatopaikalla katsomassa meidän yhdessä tuottamamme jätteen määrää. Terveellistä se olisi varmasti – mutta opin myös, ettei Suomesta taida enää löytyä jäteherätystä aiheuttavia shokkikaatopaikkoja.

Vierailu kaatopaikalle oli Luonto-liiton kulutuskriittisen toimintaryhmän järjestämä retki. Toukokuussa ryhmä järjestää vaatteidenvaihtoillan ja dyykkausaiheisen dokumentti- ja keskusteluillan. Lisätietoja löytyy sivun oikeassa ylälaidassa olevasta linkistä ”toimintaa”. Tervetuloa!

Sain inspiraation kierrätysmateriaaleista tehtyihin kirjekuoriin askarteluyhteisö Swap-botin kautta. Osallistuin swappiin, jossa tehtiin edellisten vuosien seinäkalentereista kirjekuoria. Oli yllätys, että kirjekuoria leikkelee ja liimailee kasaan nopeasti, ja tuloksistakin tuli aika hauskannäköisiä. Kirjekuoriin, kuten muihinkin kierrätyspaperiaskarteluihin on helppo löytää materiaalia – vanhat kalenterit, lehdet ja julisteet sopivat kaikki loistavasti hyödynnettäviksi. Mitä ihanampia kuvia, sen parempi. Jos käyttää vanhojen aikakausilehtien sivuja, kannattaa tehdä kuoret kaksinkertaisesta paperista. Yksinkertaisesta aikakausilehden sivusta tulee nimittäin vähän liian hentoja kuoria tositoimiin.

Näissä kuorissa materiaaleina vanhat Kirkon Ulkomaanavun kalenterit ja Marimekosta saatu lehti.

Tein kuoria varten ensin vähän paksummasta paperista ”kaavan”. Sen kanssa oli helppo mallailla, mistä kohtaa kalenterikuvaa kirjekuori kannattaa leikata. Kaavan sivuissa on pienet reunat, jotka taitetaan kirjekuoren sisään ja liimataan niin, että kuoresta muodostuu tasku. On olemassa myös muita kirjekuoritaitteluita, mutta koin tämän simppeliksi ja toimivaksi. Leikkelin ja liimasin muuten valmiisiin kuoriin vielä hyvin erottuvat osoiteneliöt. Osoiteneliöiden reunoihin sivelin varmuuden vuoksi askartelulakkaa, jotteivät ne rapise pois matkalla vastaanottajan luokse. Niinkin minulle on nimittäin joskus käynyt.

Myös vanhat eläinkalenterit ja lehtien ruokakuvat pääsivät käyttöön.

Ympäristönsuojelun kokonaismittakaavassa omatekoiset kierrätyskuoret ovat tietenkin pieneksi jäävä rikka rokassa. Pelkästään kierrätyskuorien avulla ei viherretä omaa taloutta tai yritystä. Ne kuitenkin ilmentävät hyvin arvostettavia periaatteita, kuten jätteen määrän vähentäminen, materiaalien uusiokäyttö ja metsien hakkuun minimointi. Ensiksi kannattaa silti satsata ekotekoihin, joilla on suurempi vaikutus luontoon. On kuitenkin hauskaa ja vakuuttavaa saada postia esimerkiksi tavaranvaihtopalvelu Netcyclerilta, jonka käyttämien kirjekuorien sisäpinnasta paljastuu, että kuoret ovat toimineet edellisessä elämässään karttoina.

Tosissaan olevan ekointoilijan ei ole välttämättä tartuttava liimapuikkoon vihertääkseen postilaatikkoaan. Kaupat tarjoavat ruskeita kierrätyspaperisia kirjekuoria vähemmällä vaivalla. Omatekoiset kuoret voivat sen sijaan olla tuunausmieliselle ekoilijalle hauska sunnuntaiaskartelu vaikka lasten kanssa tehtäväksi. Luulen, että tämän maailman suuret ekokirjekuorivallankumoukset tapahtuvat ruskeita kierrätyskuoria käyttäen. Ne eivät kuitenkaan tee askarteluintoista ekonäpertelijää yhtä onnelliseksi kuin somat kuvalliset kirjekuoret, joihin oma paperinkeräysastia tarjoaa raaka-aineet. Ja olisihan se hienoa näin kaupunkilaisenakin olla omavarainen jonkin asian suhteen – edes kirjekuorien.

Omistan monia kauniita lapaspareja, joita neulomisintoinen ystäväni on minulle tehnyt. Olin jo viime syksynä miettinyt, että voisin ommella joihinkin niistä fleece-vuorin lämmittämään pakkasilla. Muistin projektini, kun reikäisten halpistumppujen sisältä löytyi juuri sopivan kokoinen fleece-vuori, joka oli helppo irrottaa ja kiinnittää käyttölapasteni sisäpuolelle lämmikkeeksi.

Tumppukasa ratkaisi myös äitini neulomien pörrölapasten ongelman. Lapaset oli kudottu niin löysästi, että silmukoiden raoista tuuli sisään. Kauhtuneiden tumppujen pinosta löytyi pari ohuita vanhoja lapasia, jotka sopivat mainiosti karvatumppuihin vuoriksi. Vaikka kuvassa ei siltä näytä, pörrölapasen varsi riitti hyvin peittämään vuorilapasen varren. Laiskan tuunajan ei tarvitse välttämättä edes ommella lapasia varsista yhteen, mutta se lisää käyttömukavuutta.

Myös kuvan mainospipo tulee pääsemään kauhtuneiden kasasta uuteen palvelutehtävään. Ohut mainospipo sopii hyvin vuoriksi esimerkiksi itse tehtyyn trikoopipoon. Trikoopipon kaavan saa tehtyä ottamalla malliksi itselle sopivan pipon ja piirtämällä sen mukaan paperille ”pipon puolikkaan”. Kankaita leikatessa pipon alareunaan kannattaa jättää muutama sentti kääntövaraksi. Sitten ”pipon puolikkaat” ommellaan yhteen, ja alareuna käännetään pipon sisäpuolelle ja ommellaan käsin mainospipon alareunaan. Pipoprojektiin on helppo löytää kierrätystrikoo esimerkiksi omien liian pienien paitojen joukosta.

Kauhtuneiden kasaan jäi vielä vähän poisheitettävää, mutta kierrätysompelijan sydän iloitsi, kun muutama vanha rytky löysi itselleen uuden tehtävän, vieläpä arkisten käyttövaatteitten muodossa! Tänä syksynä kelpaa odotella bussia pakkasellakin, kun sormia lämittävät kierrätysvuorilliset lapaset.

P.s. Kauhtuneiden kasaan jääneet parittomat käsineet olisivat voineet saada uuden elämän Nuorten Luonnon 1/2011 Tuunausnurkan ohjeen avulla, jossa eriparilapasia tuunattiin yhdenmukaisen näköisiksi. Anu Harkki taas askarteli jossakin Ratulan jaksossa parittomista villasukista käsinukke-eläimiä lapsille. Toki vanhoja neuleita voi myös purkaa ja käyttää uudelleen lankana, jos ne eivät ole huopuneet pahasti. Tuunaustapoja on paljon, mutta onneksi yhden tuunaajan ei sentään tarvitse revetä ihan kaikkiin projekteihin.