Raportin kiinnostavinta antia ympäristönäkökulmasta olivat Jaana Eskolan teksti ”Ekologista elämäntapaa ostamassa” ja Tapio Laakson kirjoitus ”Greenpeace yritysvastuuta toimeenpanemassa”. Laakson mukaan ”Kestävästä kehityksestä on tullut kauniimpi ilmaisu sille, että talouskasvun pitää jatkua, vaikka ylikulutus uhkaa maapallon ekosysteemien kestävyyttä. Yritysvastuu puolestaan on ollut yritysten keskeinen lobbausväline sitovia kansainvälisiä pelisääntöjä vastaan. [...] Kuluttajan valta törmää kuitenkin nopeasti yhteiskunnan rakenteisiin. Miten jättää oma auto kotiin, jos joukkoliikennettä ei ole?”

Eskola viittaa omassa artikkelissaan taloustieteilijä ja sosiologi Thorstein Veblenin käsitteeseen kerskakulutus (tai ”huomiota herättävä kulutus” eli conspicious consumption). Tämä tarkoittaa sitä, että kulutuksen tarkoitus ei ole niinkään tarpeiden tyydytys vaan pikemminkin erottautuminen muista, halu korostaa omaa identiteettiä ja yhteiskunnallista asemaa.

Ainakin itse huomaan käyttäytyväni Veblenin teorian mukaan. Vaikka itselleni on tärkeintä onnellisen, kohtuullisen ja ekologisen maailman rakentaminen, koen samalla, että ympäristöystävällinen käyttäytyminen (kuluttaminen) kohentaa myös omaa statustani. Ekosähkö, polkupyörä ja vegaaniruoka on samalla myös identiteettipolitiikkaa.

Vastaavasti epäekologisten tuotteiden, kuten ylisuurten asuntojen, (juntti)autojen tai naudanlihapihvien syöminen, edustaa minulle vanhanaikaista ja itsekästä kuluttajaidentiteettiä. Varsinkin kun Suomi on yksi maailman ympäristötietoisimpia kansakuntia, en voi kuin hämmästellä, miten niin moni innostuu kauppakeskusten alennusmyynneistä tai kehtaa kävellä kadulla Hullujen päivien keltaisen muovikassin kanssa. Jos itse joutuisin vastaavaan tilanteeseen, piilottaisin keltaisen muovikassin nopeasti reppuni uumeniin. Ylipäätään en edes kehtaisi mennä Stockmannille Hullujen päivien aikaan. Sen sijaan Ruohonjuureen ja Ekoloon kävelen ylpeänä.

Eskola väittääkin, että ”niin kauan kuin ekologiset kulutusvalinnat ovat pienimuotoisia lisäostoksia tavallisen kulutuksen ohella, voidaan niiden tekemisen väittää olevan pitkälti ainoastaan keskiluokkaista kulutusterapiaa ja hyvän omatunnon ostamista.”

Tavoittelemme parempaa tulotasoa, jotta meillä olisi varaa kuluttaa ekologisemmin vaikka tärkeä keino vapautua kulutusyhteiskunnan aiheuttamista haitoista on yksinkertaisesti kuluttaa vähemmän. Puhe siitä, että köyhällä ei ole varaa ostaa vaikka luomua tai ekotuotteita on ristiriitaista. Köyhän kuluttamattomuus kun on kaikkein ekologisinta.

Huomaan, että sorrun siis itsekin keskiluokkaiseen kulutusterapiaan ekokauppojen ja -tuotteiden myötä. Toisaalta myös kulutuskarkuruus on itselleni tärkeä identiteettipolitiikan väline. Koen olevani niin rikas, että minulla on varaa olla ilman. Olen  ylpeä siitä, että pärjään elämässä ilman autoa tai isoa sähkölämmitteistä omakotitaloa.

Ihmiset odottavat, että hallinto asettaa lainsäädännön kautta eri toimijoille kestävät pelisäännöt. Se mitä kaupasta saa, on Suomessa automaattisesti hyväksyttävää ja eettisesti kestävää – varsinkin, jos tavara on tuotettu Suomessa. Saatavuus ja hinta vaikuttavat yksilöiden kulutuskäyttäytymiseen.

Hallinto odottaa markkinoiden ratkaisua ekologiseen kriisiin. Julkisen vallan näkökulmasta ei ole hyvä säädellä liikaa markkinoiden toimintaa. Tämä uhkaisi liiaksi kilpailukykyämme suhteessa kansainvälisiin markkinoihin. Hallinto toimii demokraattisesti valittujen edustajien ehdoilla.

Yritykset eli markkinavoimat puolestaan vetoavat siihen, että asiakkaat ja sijoittajat – eli me ihmiset – ratkaisemme sen, miten toimitaan. Markkinoillahan vain yksinkertaisesti valmistetaan sitä, mitä ihmiset haluavat ostaa. Markkinat toimivat niiden pelisääntöjen mukaan, jotka niille on lainsäädännön kautta asetettu.

Seurauksena on vastuun ulkoistamisen kehä, jossa kukaan ei tee yhtään mitään ja kaikki jatkuu ennallaan. Kun samaan aikaan ympäristöongelmat on ulkoistettu tuleville sukupolvilla eikä kenelläkään ole vastuuta tilanteen muuttamiseksi, ei ole ihme, että ilmastokriisi syvenee, sukupuuttoaalto kiihtyy ja luonnonvarojen kulutus kasvaa.

Mitä ihmettä sitten pitäisi tehdä?

Yksilön näkökulmasta asiaan voi vaikuttaa tietysti kiinnittämällä huomiota omiin kulutusvalintoihin, vaikuttamalla hallintoon vaaleissa ja niiden välissä. Hallinnolla on kaikki keinot julkisten hankintojen, tuki- ja veropolitiikan myötä muuttaa sitä, miten ihmiset ja yritykset toimivat. Yritykset taas voivat toimia edelläkävijöinä uusien markkinoiden luomisessa ja lainsäädäntöön vaikuttamisessa. Edelläkävijät kun määrittelevät usein tulevaisuuden pelisäännöt, joihin perässähiihtäjät joutuvat sopeutumaan.

Voimme toki odotella, että tiedon ja ymmärryksen lisääntyessä vastuun pakoilun kehä alkaa lopulta purkautua. Vaihtoehtoisesti jossain toimijaryhmässä kriittinen massa ryhtyy pakkotoimiin ja pakottaa muutkin muutokseen.

Mielenkiintoista juuri onkin, että jokainen näistä kolmesta toimijaryhmästä voisi halutessaan muuttaa kulutuksen suunnan ja pakottaa muut sopeutumaan. Ihmiset voivat valita, mitä ostavat, hallinto voisi luoda pakottavaa lainsäädäntöä tai yritykset voisivat tuottaa vain ekologisesti kestäviä tuotteita.

Ongelmana on tietysti se, että mikään näistä toimijaryhmistä ei ole yhtenäinen kollektiivi, joka voisi toimia yhtenäisesti. Aina on yksilöitä, hallinnon edustajia ja yrityksiä, jotka haluavat pitää kiinni vanhasta ja jatkaa nykymenoa.

Näin ollen voimme vain yrittää vakuuttaa toisemme ja eri toimijat siitä, että ekologisesti kestävä tuotanto ja kulutus on ylipäätään järkevää ja toivoa, että keskustellessamme asiasta, ympäristökriisi ei lopullisesti riistäydy käsistä.

Onneksi meillä on paljon rohkaisevia esimerkkejä siitä, miten maailmaa voidaan muuttaa. John F. Kennedyn rohkea ”Man on to Moon”-puhe tai Gandhin esimerkillinen toiminta Intian itsenäistymistaistelussa. Henry Ford onkin todennut osuvasti: ”Jos uskot, että pystyt, tai uskot, että et pysty, olet oikeassa.”

Kuten Margared Mead on todennut. Ei kannata koskaan epäillä etteikö pieni joukko ajattelevia, omistautuneita kansalaisia voisi muuttaa maailmaa – itse asiassa, ne pienet joukot ovat ainoita, jotka koskaan ovat tehneet niin.

Aiemmin olen elämässäni mm. syönyt lihaa, joutunut lentämään paljon sekä polttanut tupakkaa. Vuosien varrella huonot tavat ovat yksi toisensa jälkeen jääneet elämästäni pois.

Silloin kun huomaan arjessani joitakin ekosyntejä, yritän muuttaa käyttäytymistäni sen mukaan. Kaikesta huolimatta elämässäni on edelleen joitakin asioita, jotka voidaan tavalla tai toisella laskea ekotaakaksi.

Tässä neljä ekosyntistä paljastustani:

1. Jälkikasvu. Meille on tulossa loppukesästä uusi perheenjäsen. Yksilön näkökulmasta lasten hankkiminen on kaikkein suurin mahdollinen ympäristövalinta. Voidaan kysyä, onko lasten tekeminen suorastaan ilmasto- tai ympäristörikos. Suomalaisen keskimääräiset kasvihuonekaasupäästöt ovat noin 12,5 tonnia asukasta kohden. Keskivertosuomalainen kuluttaa luonnonvaroja yhteensä noin 40 000 kiloa vuodessa.

2. Iso asunto. Asuntomme Helsingin Käpylässä on suhteettoman suuri. Tällä hetkellä kahden hengen kotitaloudellamme on käytössä 60 asuinneliötä, joka lämpenee Helsingin energian fossiilisilla polttoaineilla. Vaikka tämä onkin 10 neliötä vähemmän kuin suomalaisilla keskimäärin, ei se yhtään helpota ekologista omaatuntoani.

3. Syöminen ja suihku. Harrastan paljon liikuntaa. Pyöräilen vuodessa 4000-5000 km ja käyn juoksemassa noin viisi kertaa viikossa (vuodessa juoksua yli 2000 km). Tämä tarkoittaa sitä, että syön paljon ja käyn lähes päivittäin suihkussa. Hyvä puoli on kuitenkin siinä, että syön vain kasvisruokaa (olen vegaani) ja suihkutkin hoidan aika nopeasti viileällä vedellä ilman turhia kemikaaleja.

4. Tietotekniikka. Minulla on huippuhyvä kannettava tietokone ja älypuhelin sekä nettiyhteys lähes kaikkialla, jonne menen. Koen, että en voisi hoitaa työtehtäviäni hyvin ilman hyviä työvälineitä, vaikka tiedän tietotekniikkaan liittyvän sähkönkulutuksen ja harvinaisten luonnonvarojen käytön.

Parannettavaa siis riittää.

Erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota mittakaavoihin. Yksityisen kulutuksen ympäristövaikutuksista suurin osa syntyy asumisesta, liikkumisesta ja ruuasta. Eli kysymys on siitä, montako ihmistä meitä on kuluttamassa luonnonvaroja, kuinka paljon asuinneliöitä on lämmitettäväksi, liikummeko autolla ja lentokoneella vai kävellen ja polkupyörällä, syömmekö lihaa vai kasvisperäisiä ruokia.

Jätteiden kierrätys tai vaatteiden hankkiminen kirpputorilta on näpertelyä noihin jokapäiväisiin arjen valintoihin verrattuna.

Keskimäärin suomalaiset ovat kuitenkin toista maata. Suomalaiset söivät lihaa 73,9 kg, sokeria 32,6 kg ja joivat alkoholia 100-prosenttiseksi alkoholiksi muutettuna 10,2 litraa henkeä kohden vuonna 2009. Sianlihaa syötiin keskimäärin vuonna 2009 suomalaista kohden 34,4 kg eli yhteensä noin 184 miljoona kiloa. Jouluisin suomalaiset syövät noin 6 miljoonaa kiloa pelkästään sian persettä eli kinkkua. Yhden lihafirman eli Atrian osuus tästä myynnistä on noin puolet.

Eri selvitysten mukaan suomalaisista noin 3-5 prosenttia pitää itseään kasvissyöjänä. Marraskuussa 2008 tehdyn kyselyn mukaan kriittisimmin lihan syöntiin suhtautuvat 25-34 -vuotiaat, joista 7 prosenttia ei syö lihaa tai lihavalmisteita lainkaan.  Kuluttajista 80 prosenttia pitää virheellisesti lihaa oleellisena osana perheen hyvää ja monipuolista ruokavaliota.

Tilanne on kuitenkin muuttumassa nopeasti. Esimerkiksi Helsingin yliopiston UniCafen asiakaskunnasta lakto-ovo-vegetaristeja oli viimeisimmän asiakastutkimuksen perusteella 15 prosenttia ja vegaaneja 4-5 prosenttia. Näin ollen joka viides asiakas syö kasvisruokaa. Kyse ei ole enää mistään marginaali-ilmiöstä.

Liha-ala onkin ryhtynyt puolustamaan kuolevaa toimialaansa. Vai mitä pitäisi ajatella maa- ja metsätalousministeriön tuella toteutetuista Possupedia ja Lisää lihasta -kampanjoista?

On silti yllättävää, että niin moni syö edelleen niin paljon eläinperäisiä tuotteita vaikka niihin liittyy merkittäviä ympäristö- ja ilmasto-ongelmia, eläinten hyvinvointiin liittyviä eettisiä kysymyksiä sekä terveyshaittoja. Miksi ihmeessä meidän pitäisi kunnioittaa sellaisia perinteitä, jotka eivät kestä enää tämän päivän eettistä tarkastelua?

Ajatteli asiaa miten päin tahansa, on itselleni paras joulu sellainen, jossa ympäristötuhoa aiheuttavien keskitysleirien kaltaisilla tehotiloilla kärsineet ja kuolleet eläimet sekä terveyttä nakertavat alkoholijuomat ja makeiset on jätetty ruokapöydästä pois. Oman ruokatottumusten kannalta merkityksellisempää on kuitenkin tietysti se, mitä syö uuden vuoden ja joulun välissä, kuin se, mitä syö joulun ja uuden vuoden välissä.

Kotipalvelua voi verrata vaikka lääkärillä käyntiin. Kun ihminen sairastuu, hän haluaa aika usein henkilökohtaista palvelua ja selkeän ohjeistuksen (esim. reseptin) siitä, miten voi parantua. Tuskin kukaan hyväksyisi sellaista terveydenhuoltomallia, jossa ihmisille lähetetään infomateriaalia eri sairauksista ja luotetaan siihen, että tiedon lisääntyessä kukin hoitaa itse omat ongelmansa.

Ekovalistuksesta henkilökohtaiseen palveluun. Miksi ihmeessä valistuksen voimaan luotetaan kuitenkin niin usein ekologisen elämäntavan edistämisessä? Henkilökohtaisen palvelun ja neuvonnan tarve koskee yhtä lailla ympäristöystävällistä elämäntapaa. Käytännössä tämä voi toimia niin, että koulutetut ympäristöneuvojat tekevät kotikäyntejä, joiden perusteella ihmisille tehdään suoria suosituksia ekologisen elämäntavan edistämiseksi.

Yhteiskunnallisten rakenteiden tueksi. Tietysti tärkeintä olisi saada yhteiskunnalliset rakenteet tukemaan ekologisesti kestävää elämää erilaisten verojen, maksujen ja kannustimien sekä lainsäädännön avulla. Kaikesta huolimatta meidän täytyy tehdä myös oma osamme. Tähän kotikäyntejä tekevät ekoneuvojat voisivat olla hyvä lääke.

Ympäristökotikäyntiä voitaisiin tarjota esimerkiksi iän perusteella tai aina muuton ja työpaikan vaihdon yhteydessä. Kotikäynnillä voitaisiin tehdä yleinen hiilijalanjälkitesti sekä asettaa tavoite ja toimenpidesuositukset kestävälle tasolle pääsemiseksi.

Mitä kotikäynnin tarkistuslistaan sitten voisi kuulua? Tässä kevyt ehdotus:

Asuminen:
- Sähkösopimuksen tarkastelu ja mahdollinen vaihto osoitteessa http://www.ekoenergia.fi
- Huonelämpötilan mittaus ja tarkistus alaspäin
- Valaistus ja energiansäästölamppujen käyttö
- Viihde-elektroniikan ja kodinkoneiden sähkönkulutuksen tarkastelu
- Pesukoneen pesulämpötilan tarkastelu
- Jätteen synnyn ehkäisy, esimekiksi ”Ei mainoksia, kiitos” -tarra oveen
- Katkaisimella varustetut jatkojohdot
- Lämpimän veden ja suihkun käyttö
- Neliöiden käytön tarkastelu ja mahdollisuudet pienemmän asunnon hankkimiseen

Liikkuminen
- Päivittäisten reittien tarkastelu ja optimointi kevyttä ja joukkoliikennettä hyödyntäen
- Polkupyörän katsastus ja mahdollinen huolto
- Lomamatkoista keskustelu ja lähilomavaihtoehtojen esittely

Ruoka
- Ruokavalion muuttaminen vähäpäästöisempään suuntaan
- Suunnitelma lihankulutuksen vähentämiseksi
- Jääkaapin ja mahdollisen pakastimen tilanne (sulatus, sähkönkulutuksen mittaus)
- Uunin ja hellan käyttö vrt. mikroaaltouuni ja vedenkeitin

Muu kulutus
- Kirpputorien ja käytettyjen tavaranvaihtopalveluiden (esim. Netcycler) hyödyntäminen
- Tavarasta luopuminen – esimerkiksi vastaaminen 100 tavaran haasteeseen

Peterboroughin tapauksessa ympäristöneuvojiksi on koulutettu työllisyysvaroin pitkäaikaistyöttömiä nuoria. Voisiko sama malli voisi toimia myös Suomessa? Tilataanhan meillä kotiin erilaisia sisustusneuvojiakin. Mikä kunta ottaa haasteen ensimmäisenä vastaan ja lähtee kokeilemaan kotikäyntejä myös Suomessa?

Nokkosen lehtiä voi käyttää ruokana pinaatin tapaan. Ekologista, terveellistä ja ilmaista ruokaa on tarjolla kaupunkiympäristössäkin vaikka kuinka paljon. Aina ei siis tarvitse lähteä erikseen autolla sienimetsään tai mustikoita poimimaan, kun kotikulmilta voi kerätä ruokaa kävelyretken lomassa. Puhumattakaan omasta kerrostalopihan viljelylaarista ja viljepalypalstoista, joissa voi kasvatella yhtä ja toista.

Ruuan kasvattaminen, hankkiminen ja valmistaminen silloin tällöin on kivaa. Samalla saa tuntumaa, mistä ja miten ruoka todella tulee. Väitän kuitenkin, että joidenkin osalta kyse on pelkästä ekosnobbailusta, joka vie paljon aikaa, kuluttaa helposti luonnonvaroja ja on kallista.

1. Ruuan kasvatukseen ja valmistukseen kuluu paljon aikaa ja vaivaa. Ellei kyseessä ole nautinnollinen tai terapeuttinen harrastus, voi olla mielekkäämpää käyttää ruuan valmistukseen kuluva aika johonkin järkevämpään ja mielekkäämpään tekemiseen, esimerkiksi kutsumustyöhön.

2. Ruuan valmistuksessa kuluu helposti paljon luonnonvaroja. Ruuan valmistaminen kotioloissa – varsinkin uunin ja lieden käyttö – ei ole kovin ympäristöystävällistä. Usein ulkonasyönti on ekotehokkaampaa ja hävikkiä tulee vähemmän. Kuljetusten ympäristövaikutukset ovat vain muutaman prosentin luokkaan elintarvikkeiden elinkaaren aikaisista ympäristövaikutuksista.

3. Ruuan kasvatus ja valmistus on kalliimpaa. Ruuan valmistukseen käytettävät raaka-aineet tulevat toki halvemmaksi kuin esimerkiksi ulkona syönti. Jos mukaan lasketaan kuitenkin valmistukseen käytetty aika, voi ruuan valmistus tulla todella kalliiksi.

Toisaalta ruuan kasvatus ja valmistus ovat taitoja, jotka kannattaa jollakin tasolla ehkä osata, ja onhan se mahtava fiilis kun omasta viljelylaarista tulee satoa. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin edessä ovat taas ajat kun ravintolasta ei saakaan sushi-annoksia tai kaupasta pastaa ja soijarouhetta.

Mitä mieltä sinä olet? Kuuluuko ruuan kasvatus ja valmistus kansalaisten perustaitoihin 2010-luvulla vai onko kyse pelkästä ekosnobbailusta?

Juhannuksena minulla oli muiden aktiviteettien lomassa mahdollisuus lukea myös hiukan onnellisuuskirjallisuutta. Esimerkiksi Kalifornian yliopiston professori Sonja Lyubomirskyn mukaan ihmisten onnellisuus länsimaissa perustuu seuraaviin tekijöihin:

- 50 prosenttia riippuu geeniperimästä
- 40 prosenttia riippuu omasta asenteesta ja käyttäytymisestä
- 10 prosenttia riippuu henkilökohtaisista seikoista (terveys, vauraus, ammatti jne.)

Jos kaikki on entuudestaan hyvin, ei raha tee enää onnelliseksi. Itse asiassa materialismiin liittyy enemmän masennusta, huolta, fyysisiä ongelmia sekä alkoholin ja tupakan liikakäyttöä. Rahan perään hamuavat ihmiset ovat yleensä myös vähemmän empaattisia.

Henry Thoreaun kirjoittaa Walden – Elämää metsässä -kirjassa jo vuonna 1852 aiheesta osuvasti:

”Mielessäni on luokka, joka näyttää varakkaalta mutta joka on itse asiassa kauhistuttavavimmin köyhtynyt. Se on haalinut itselleen roinaa mutta ei osaa käyttää sitä tai hankkiutua siitä eroon. Tuota luokkaa pitävät vankina kultaiset ja hopeiset kahleet.”

Miten sitten itse voi parhaiten vaikuttaa omaan onnellisuuteensa? Ei ainakaan ansaitsemalla lisää rahaa ja kuluttamalla enemmän.

Ohessa kymmenen vinkkiä onnellisuuteen:

1. Aseta itsellesi henkilökohtaisia ja mahdollisimman konkreettisia tavoitteita.
2. Hanki paljon ystäviä ja vietä aikaa heidän kanssa.
3. Osoita kiitollisuutta päivittäin ja tee hyviä tekoja, anna anteeksi sinua kohtaan rikkoneille.
4. Harrasta liikuntaa ja vietä aikaa ulkona luonnossa.
5. Tee asioita uudella tavalla – kulje päivittäinen matkasi välillä eri reittiä.
6. Meditoi, hiljenny tai mietiskele. Ole tietoisesti läsnä.
7. Tee tärkeät päätökset silloin kun olet hyvällä tuulella.
8. Vaihda sanan ”mutta” tilalle sana ”ja” sekä lopeta vatvominen.
9. Hankkiudu hyvään ihmissuhteeseen ja avioliittoon.
10. Hanki tavaroiden sijaan kokemuksia.

Voit siis vaikuttaa itse paljon siihen, onko lasi puoliksi tyhjä vai täysi. Onnelliset ihmiset suoriutuvat paremmin opinnoista ja töistä kuin pessimistit. He kehittyvät paremmiksi käsittelemään negatiivisia ajatuksia ja epäonnistumisia. Myönteisesti ajattelevien ihmisten seurassa myös muut viihtyvät paremmin.

Positiivinen ajattelu edistää terveellisiä elämäntapoja ja nopeuttaa mahdollista toipumisprosessia. Optimistiset ihmiset kärsivät vähemmän sairauksista, elävät 7-10 vuotta pidempään sekä ovat ratkaisukeskeisiä, joustavia ja sitkeitä.

Professori Lyubomirsky tiivistää erittäin onnellisten ihmisten piirteet seuraavasti: He käyttävät paljon aikaa perheen ja ystävien kanssa, he osaavat ilmaista kiitollisuutta kaikesta, mitä heillä on. Onnelliset ihmiset ovat usein auttamassa työtovereita ja ohikulkijoita sekä ovat optimisteja tulevaisuuden suhteen. He osaavat iloita elämän nautinnoista ja elää nykyhetkessä. Liikunta on heille viikottainen tai päivittäinen tapa. Lisäksi he ovat syvästi sitoutuneita elinikäisiin päämääriin ja heillä on selviytymiskykyä elämässä eteen tulevien haasteiden edessä. Tyytyväiset ihmiset osaavat iloita toisten menestyksestä ja jakaa huolet toisten epäonnistumisista. He ovat sosiaalisia ja viettävät vain vähän aikaa yksin.

Tältä pohjalta lienee selvä, että yhteiskunnan kaikkein tärkein mitta tulisi olla ihmisten hyvinvointi ja tyytyväisyys taloudellisen toimelijaisuuden (bkt), vaurauden ja kulutuksen sijaan.

Paljon tärkeämpää olisi kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, (1) mitä kassin sisällä on, (2) miten omat kauppamatkansa kulkee ja (3) miten voi minimoida ruuan hävikin. Ohessa korjauksia kolmeen harhaluuloon.

1. Ruokakassin materiaalin sijaan kannattaa kiinnittää huomiota kassin sisältöön. Vaikka kangaskassi onkin ympäristön kannalta parempi vaihtoehto kuin muovi- tai paperikassi, kannattaa ensisijaisesti kiinnittää huomiota siihen, että suosii mahdollisimman paljon kasvispohjaisia elintarvikkeita eläinperäisten sijaan ja ravitsemuksen kannalta ekotehokkaita tuotteita kuten perunaa ja juureksia, omenaa, marjoja, viljapohjaisia tuotteita, palkokasveja ja soijaa.

2. Alkuperämaan sijaan kannattaa kiinnittää huomiota omiin kauppamatkoihin. Kuljetusten osuus ruuan elinkaaren aikaisista ympäristövaikutuksista on vain muutaman prosentin luokkaa. Sillä, tuodaanko ruoka kumipyörillä Espanjasta tai rahtilaivoilla Brasiliasta ei ole juurikaan merkitystä ruuan ympäristövaikutukseen. Sen sijaan sillä, miten omat kauppamatkansa kulkee, on ratkaiseva merkitys yksittäisen elintarvikkeen ekotaakkaan. Kannattaa siis suosia lähikauppaa, johon pääsee jalan tai polkupypörällä.

3. Pakkausten sijaan kannattaa kiinnittää huomiota ruuan hävikin ehkäisemiseen. Kotitalouksien ruuasta noin 10 prosenttia päätyy roskikseen. Pakkausten osuus ruuan elinkaaren aikaisista ympäristövaikutuksista on kuljetusten tapaan häviävän pieni. Jos hyvällä pakkauksella voidaan parantaa ruuan säilyvyyttä ja pienentämään sen hävikkiä, kannattaa tehdä kunnollinen pakkaus.

Lisäksi on ollut ilahduttavaa, että ajatus viikottaisesta kasvisruokapäivästä eri kaupungeissa on viime aikoina edennyt. Toisaalta, miksi ympäristöä vähemmän kuormittavaa, terveellisempää ja eläinten hyvinvointia edistävää kasvisruokaa pidetään tässä yhteiskunnassa edelleen erikoisuutena, jota pitää erikseen pyytää.

Voisiko kaikissa päiväkodeissa ja kouluissa olla aina tarjolla (ilman eri pyyntöä) terveellinen kasvisruokavaihtoehto? Kasvisruuan ja sekaruuan tarjoaminen päivittäin saattaisi lisätä kuitenkin kustannuksia ja hävikkiä. Parasta tietysti olisikin, jos päiväkodeissa ja kouluissa olisi lähtökohtaisesti tarjolla vain kasvisruokaa. Liharuokaa olisi mahdollista saada vain perustellusta syystä erikseen pyytämällä.

Vaikka lomamatkojen osuus ei suomalaisten luonnonvarojen kulutuksesta olekaan ihan yhtä suuri kuin esimerkiksi asumisen, arkiliikkumisen ja ruuan, on kyse ympäristön kannalta kuitenkin merkittävästä asiasta.

Lomailun suurin ympäristövaikutus syntyy usein matkoista itse kohteeseen, varsinkin jos paikan päälle kuljettaa itsensä lentokoneella, laivalla tai yksityisautolla sekä varsinaisesta majoituksesta ja käytetyistä palveluista.

Lomailussa kyse on matkustamisen sijaan työn ja normaalin arjen vastapainosta ja vaihtelusta. Ihminen tarvitsee lomaa irroittautuakseen päivittäisista rutiineista ja tehtävistä, palautuakseen ja saadakseen uusia elämyksiä tai virikkeitä. Lomailu ei edellytä matkustelua kaukomaille tai välttämättä edes menemistä kovin pitkälle kodin ulkopuolelle.

Tässä vinkit kotona lomailuun:

- Sulje internet-yhteys ja irroita puhelimen akku.
- Keskustele syvällisiä kumppanisi tai ystäväsi kanssa.
- Käy läpi vuodelle asetettuja tavoitteita ja pohdi tärkeimpiä päämääriäsi elämälle.
- Lue kirjoja ja lehtiä.
- Kuuntelee inspiroivaa musiikkia.
- Valmista hyvää ja terveellistä ruokaa.
- Liiku paljon: käy kävelemässä, juoksemasa tai pyöräilemässä sekä tee lihaskuntoharjoitteita ja venyttele.
- Unohda vaatekaapin tai kirjahyllyn järjestely sekä pölypallot sängyn alla.

Lomailu siis onnistuu myös kotona ilman matkustamista. Itse asiassa kotona oleminen oli itselleni juuri sitä tervetullutta vastapainoa ja vaihtelua arjen keskelle, jota muuten tulee harrastettua liian vähän. Kaiken lisäksi kotona lomailu on halpaa, ekologista ja terveellistä!

Näin kysyttiin Maailma tila 2010 – Kulutuskulttuurista kestävään elämäntapaan -kirjan julkaisutilaisuudessa 18.2. eduskunnassa. Rajaton kasvu rajallisella maapallolla ei voi jatkua enää kovin pitkään. Olisiko aika siirtyä degrowth-talouteen?

Ihmisten kulutus on riistäytynyt käsistä. Ihmiskunta käyttää luonnonvaroja ja ekosysteemipalveluita tällä hetkellä 1,3  maapallon verran. Kulutamme siis kolmanneksen enemmän kuin mihin meillä olisi oikeasti varaa. Vuodesta 1960 lähtien kulutuksemme on kuusinkertaistunut. Henkeä kohden laskettuna kulutus on kolminkertaistunut. Vuonna 2009 ihmiset kuluttivat syyskuun 25. päivänä loppuun kaikki luonnon sinä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat. Loppuvuosi elettiin velaksi.

Suomen osalta tilanne on vielä synkempi. Suomessa ylikulutuspäivää vietettiin jo maaliskuun lopussa. Ryöstämme siis joka vuosi tulevilta sukupolvilta kolmen vuoden luonnonvarat, kolme vuotta elämää. Suomalaisilla elintavoilla maailman kestävä väkiluku olisi noin 2,1 miljardia ihmistä.

Maailman tila 2010 haastaa muuttamaan kulutuskulttuuria. Teoksessa nimetään viisi keskeistä muutosvoimaa kulutuskulttuurivallankumoukselle.

1. Kasvatus ja koulutus
2. Liike- ja talouselämä
3. Valtiovalta ja julkisyhteisöt
4. Media
5. Yhteiskunnalliset liikkeet

Kuusi askelta ympäristövastuulliseen toimintaan

Keskustelin aiemmin tällä viikolla Luonto-Liiton ympäristökasvatuspäällikkö Malva Greenin kanssa ympäristökasvatuksesta. Usein ihmiset kuvittelevat harhaisesti, että käyttäytymistä voisi muuttaa lisäämällä tietoa. Lukemattomissa eri tutkimuksissa on kuitenkin osoitettu, että tieto luonnosta ei vielä yksin johda toiminnan muuttumiseen. Malva Green esitteli minulle tärkeimpiä ympäristövastuulliseen johtavia tekijöitä. Näitä on yhteensä kuusi:

1. Ympäristöherkkyys ja luontosuhde
2. Syvällinen tieto ympäristöstä
3. Henkilökohtainen sijoitus/hyöty
4. Tieto ja taito toimia ympäristön puolesta
5. Oletus siitä, että muutkin toimivat
6. Halu toimia

On selvää, että kulutuksen aikakausi on pian ohi.