Näin kysyttiin Maailma tila 2010 – Kulutuskulttuurista kestävään elämäntapaan -kirjan julkaisutilaisuudessa 18.2. eduskunnassa. Rajaton kasvu rajallisella maapallolla ei voi jatkua enää kovin pitkään. Olisiko aika siirtyä degrowth-talouteen?

Ihmisten kulutus on riistäytynyt käsistä. Ihmiskunta käyttää luonnonvaroja ja ekosysteemipalveluita tällä hetkellä 1,3  maapallon verran. Kulutamme siis kolmanneksen enemmän kuin mihin meillä olisi oikeasti varaa. Vuodesta 1960 lähtien kulutuksemme on kuusinkertaistunut. Henkeä kohden laskettuna kulutus on kolminkertaistunut. Vuonna 2009 ihmiset kuluttivat syyskuun 25. päivänä loppuun kaikki luonnon sinä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat. Loppuvuosi elettiin velaksi.

Suomen osalta tilanne on vielä synkempi. Suomessa ylikulutuspäivää vietettiin jo maaliskuun lopussa. Ryöstämme siis joka vuosi tulevilta sukupolvilta kolmen vuoden luonnonvarat, kolme vuotta elämää. Suomalaisilla elintavoilla maailman kestävä väkiluku olisi noin 2,1 miljardia ihmistä.

Maailman tila 2010 haastaa muuttamaan kulutuskulttuuria. Teoksessa nimetään viisi keskeistä muutosvoimaa kulutuskulttuurivallankumoukselle.

1. Kasvatus ja koulutus
2. Liike- ja talouselämä
3. Valtiovalta ja julkisyhteisöt
4. Media
5. Yhteiskunnalliset liikkeet

Kuusi askelta ympäristövastuulliseen toimintaan

Keskustelin aiemmin tällä viikolla Luonto-Liiton ympäristökasvatuspäällikkö Malva Greenin kanssa ympäristökasvatuksesta. Usein ihmiset kuvittelevat harhaisesti, että käyttäytymistä voisi muuttaa lisäämällä tietoa. Lukemattomissa eri tutkimuksissa on kuitenkin osoitettu, että tieto luonnosta ei vielä yksin johda toiminnan muuttumiseen. Malva Green esitteli minulle tärkeimpiä ympäristövastuulliseen johtavia tekijöitä. Näitä on yhteensä kuusi:

1. Ympäristöherkkyys ja luontosuhde
2. Syvällinen tieto ympäristöstä
3. Henkilökohtainen sijoitus/hyöty
4. Tieto ja taito toimia ympäristön puolesta
5. Oletus siitä, että muutkin toimivat
6. Halu toimia

On selvää, että kulutuksen aikakausi on pian ohi.

Reaaliaikaisen sähkönkulutuksen seurannan lisäksi meillä on käytössä asuntokohtainen vedenmittari, josta saamme todelliseen kulutukseen perustuvan laskun kerran neljässä kuukaudessa. Ihmettelen vain, miksi mittarin lukemaa ei ole mahdollista saada reaaliaikaisesti suoraan asuntoon.

Laskujen perusteella kotitaloutemme vedenkulutus vuonna 2009 oli 70,36 kuutiota eli noin 193 litraa vuorokaudessa (96,5 litraa henkeä kohden). Tästä lämpimän veden osuus oli 56,5 litraa vuorokaudessa. Motivan mukaan Suomalaisten tyypillinen vedenkulutus on 90-270 litraa per asukas vuorokaudessa. Keskimäärin jokainen suomalainen käyttää vettä 155 litraa vuorokaudessa.

Verkossa toimivaa reaaliaikaista vedenkulutuksen mittausta odotellessa päätin kokeilla, kuinka pikään lotraan suihkussa. Suihkun valitsin siitä syystä, että se on yleensä kodin suurin veden tuhlari vessanvetämisen ohella. Keskimäärin minuutin suihkussa käynti kuluttaa yhteensä noin 15 litraa vettä, josta noin 60 prosenttia on lämmintä vettä.

Suihkussa alle minuutin

Kävin suihkussa ensin aivan normaalisti. Suihkuun kului aikaa yhteensä 1 minuutti ja 40 sekuntia. Yhteensä vettä kului tuossa ajassa (laskennallisesti) noin 25 litraa. Seuraavalla kerralla seuraavana päivänä kävin suihkussa niin nopeasti kuin pystyin. Sekuntikello pysähtyi aikaan 51 sekuntia. Mahtavaa! Vedenkulutus tippui näin 25 litrasta alle 13 litraan. Kun käyn melkein päivittäin suihkussa, on säästöpotentiaali vedenkulutuksestani tällä tempulla yli 12 prosenttia ja suurin osa tästä vielä lämmintävettä. Motivan mukaan jo perinteisten vesimittareiden myötä vedenkulutus pienenee 15-20 prosenttia henkilöä kohden.

Hämmenykseni oli suuri kun kuulin, että monet tuttavani saattavat olla suihkussa jopa kymmeniä minuutteja. Paras tapa vähentää vedenkulutusta on tietysti vähentää suihkussa käyntien määrää. Itse joudun kuitenkin liikuntaharrastusteni takia käymään suihkussa melkein päivittäin. Silloin on syytä kiinnittä jo oman ajankäytönkin kannalta vedenkulutuksen ohella huomiota siihen, että ei lotraa veden kanssa minuuttitolkulla. Lisäksi kannattaisi varmaankin hankkia EcoSmart-suihku.

Todellinen ongelma asunnoissa on lämmitysenergian kulutus

Sähkön ja vedenkulutuksen sijaan minulla ei valitettavasti ole aavistustakaan siitä, kuinka paljon E-energialuokkaan kuuluva kerrostaloasuntomme kuluttaa lämmitysenergiaa päivässä, kuukaudessa tai vuodessa. Toki asiaa voi laskea tilastojen valossa.

Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkijan Ari Nissisen kokoamien energiatilastojen, aluevertailujen ja rakennuttajien seurannan mukaan kerrostalossa kuluu lämpöenergiaa yhtä asuinneliötä kohti keskimäärin 241 kilowattituntia (ks. Taloussanomat 20.9.2009: Kerrostalo onkin paha lämpösyöppö).

Näin laskettuna 47,5 neliön kerrostaloasuntomme vuosikulutus lämpöenergian suhteen olisi peräti 11 447,5 kWh. Tämä on moninkertainen verrattuna sähkönkulutukseemme. Onneksi olemme pian muuttamassa uuteen asuntoon, jossa lämpöpattreita on mahdollista säätää huonekohtaisesti pienemmälle. Samalla olisi varmasti aika hankkia vettä säästävä suihku sekä kiinnittää muutenkin erityistä huomiota sähkön-, lämmön- ja vedenkulutukseen. Kunhan vain olisi jonkinlainen mahdollisuus seurata sitä omaa kulutustaan.

Ainakin näin kylminä talvikuukausina lämpimillä uimaradoilla on riittänyt uimareita ruuhkaksi asti. Suomessa uinti onkin neljänneksi suosituin liikuntamuoto kävelylenkkeilyn, pyöräilyn ja hiihdon jälkeen. Suomen Kuntoliikuntaliitto ry:n ja Nuori Suomi ry:n mukaan uintia harrastaa 760 000 suomalaista.

Ympäristön kannalta ei ole tietysti ihan sama mitä liikuntaa harrastaa. Valitettavasti juuri uinti on yksi kaikkein eniten ympäristöä kuormittava kuntoilumuoto. Veden ja tilan lämmittäminen uimahallissa kuluttaa paljon energiaa. Matkat uimahalleihin kuluttavat myös luonnonvaroja. Luonnonvesissä uiminen kuntoilutarkoituksessa voisi olla kesällä hyvä vaihtoehto. Talvella tilanne on kuitenkin vähän haastavampi. Sitä paitsi vaikka avanto olisikin piristävä korvike, kuluttaa siihen usein liittyvä saunominen paljon energiaa.

Kannattaa kuitenkin huomata, että liikuntapaikalle matkustaminen muodostaa usein kaikkein merkittävimmän yksittäisen osan luonnonvarojen kulutuksesta liikuntaharrastuksesta riippumatta. Liikenteen osuus on selvitysten mukaan jopa 42-75 prosenttia liikuntamuodon luonnonvarojen kulutuksesta. Esimerkiksi Suomessa keskimääräinen matka liikuntapaikalle on 15 km, jonka 73 % kulkee henkilöautolla, 17 % linja-autolla ja vain 10 % polkupyörällä. Vastaavasti esimerkiksi liikuntapaikan, rakennuksen tai rakenteiden suhteellinen osuus luonnonvarojen kulutuksesta vaihtelee jäähallin 8 %:sta kevyen liikenteen väylän 64 %:iin.

Liikuntaharrastuksista kevyen liikenteen väylillä ja kuntoradoilla tapahtuvan liikunnan luonnonvarojen kulutus on kaikkein alhaisin. Kuntoilu sisäliikuntatiloissa kuluttaa yli kymmenen kertaa enemmän luonnonvaroja. Tässä valossa myös sulkapallo vaikuttaa huonolta vaihtoehdolta. Kaikkein ekologisin kuntoiluharrastus on siis juoksu ja pyöräily uimisen ollessa kaikkein huonoin vaihtoehto. Seuraavaksi pitää jäädä pohtimaan, millä liikuntamuodolla uimisen voisi parhaiten korvata.

Toisaalta kannattaa muistaa, että kuntoilun osuus yksilön luonnonvarojen kulutuksesta on häviävän pieni verrattuna asumiseen, liikkumiseen ja ruokaan. Kuntoilua harrastettaessa kannattaakin kiinnittää erityistä huomiota siihen, miten liikuntapaikalle matkustaa ja mitä suuhunsa pistää täyttääkseen liikunnasta aiheutuneen energiatarpeen. Saattaa olla niin, että vegaanista ruokavaliota noudattavan uimahalleissa viihtyvän uimarin luonnonvarojen kulutus on monin verroin pienempi kuin lenkkeilyn jälkeen naudanlihapihvejä ja juustoleipiä suuhunsa pistelevän sekasyöjän.

Samalla kun olen pohtinut kahden uimahallissa käyntini ekologista taakkaa, olen hankkinut uuden (isomman) asunnon, johon suunnittelemme remonttia ja muuttoa. Tämä jos mikä kuluttaa luonnonvaroja. Siitä kuitenkin pohdintaa seuraavalla kerralla.

Eri liikuntalajien luonnonvarojen kulutusta on selvitetty Suomen luonnonsuojeluliiton liikuntaMIPS:n yhteydessä. Lisätietoja täältä.

Miten yksittäinen ihminen voi parhaiten kiinnittää huomiota omaan sähkönkulutukseensa? Ensimmäinen askel olisi henkilökohtaisen tiedon saaminen. On vaikea säästää energiaa, jos ei tiedä, kuinka paljon sitä kuluttaa. Tietoa omasta sähkönkulutuksesta on tällä hetkellä mahdollisuus saada vain kerran vuodessa, sähköyhtiön tasauslaskussa. Itse tilaan Etelä-Savon energian tuulivoimasähköä. Viimeisin saamani tieto energiayhtiöltä on, että kulutimme kahden hengen kotitaloudessamme yhteensä 680 kWh sähköä vuoden 2008 aikana.

Kyse on vähän samasta asiasta kuin, jos kaupassa asioidessa tiedon hinnasta sekä elintarvikkeiden ravinto- ja energiasisällöstä saisi vasta jälkikäteen. Kuinka moni suostuisi tähän? Keräät siis tuotteet hyllystä ja viet ne kotiin, laskun ja tuoteselosteet saat kotiisi vaikka kerran kolmessa kuukaudessa. Sähkönkulutuksen osalta tämä tarkoittaa sitä, että kun vaihdat energiasäästölampun tai hankit uuuden energiatehokkaan laitteen, et saa palautetietoa kotisi sähkönkulutuksesta reaaliaikaisesti.

Omalta osaltani tilanne on parantunut merkittävästi, kun sain noin kuukausi sitten käyttööni BaseN Oy:n kehittämän reaaliaikaisen sähkönmittauksen. Nyt voin seurata omaa sähkönkulutustani suoraan verkon kautta. Kyse ei ole päästöjen kannalta pikkujutuista. Ulkomailta saatujen kokemusten mukaan reaaliaikaisilla mittaus- ja havainnollistamistoimenpiteillä voitaisiin saavuttaa 5 – 15 prosentin vähennys kotitalouksien vuotuisessa sähkönkulutuksessa.

Seuranta on avannut silmäni aivan uudella tavalla. Reaaliaikaisen mittauksen avulla olen huomannut, että hankkimani energiatehokas jääkaappi kuluttaakin yllättävän paljon sähköä olleessaan jatkuvasti päällä. Suuri syöppö on myös pesukone – siitäkin huolimatta, että koneemme pitäisi olla parasta A-luokkaa ja pesemme vaatteemme 30 asteessa. Sen sijaan valaistuksen osuus (käytössä energiasäästölamput) ja tietokoneiden (käytössä kannettavat) kulutus on häviävän pieni. Isoimmat piikit aiheuttavat pölynimurin ja lieden sekä vedenkeittimen, leivänpaahtimen ja mikroaaltouunin käyttö. Televisiota meille ei ole, ja stereoita käytämme vain satunnaisesti.

Esimerkiksi marraskuun 17 ensimmäisen päivän aikana tuulisähköä on kulunut kotitaloudessamme 41,2 kWh. Viimeisen kuukauden aikana viikottainen sähkönkulutuksemme on vaihdellut 13,7 – 18,2 kWh välillä päiväkulutuksen vaihdellessa 0,7 kWh – 4,94 kWh välillä.

Mikäli sähkön kokonaishinnaksi (siirtomaksu mukaanlukien) lasketaan noin 10 senttiä / kWh, on sähkölaskuni marraskuun osalta tällä hetkellä 4,1 euroa. Itse pyrin säästämään sähköä ympäristösyistä. Valitettavasti sähkön hinta ei vaikuta kulutuskäyttäytymiseen näin alhaisella tasolla millään tavalla. Sähkö saisi olla vähintään kymmenen kertaa kalliimpaa.

Huomattavasti suurempi säästöpotentiaali olisi tietysti yrityksissä. Suomen luonnonsuojeluliiton toimistolla vastaava järjestelmä on jo käytössä. Milloin muut seuraavat perässä?

Tarina on traaginen. Päähenkilön äiti kuolee, hän ampuu sattumalta toisen ihmisen ja tulee lopulta tuomituksi kuolemaan vain siksi, että hän ei välitä. Camus’n Sivullinen on samalla tarina tämän päivän ihmiskunnasta. Moni ei välitä siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Käyttäytymisessämme korostuu olemassaolon tarkoituksettomuus. Mitä ikinä tapahtuukin, ei sillä ole väliä. Pääasia on, että itsellä on mukavaa.

Jotain maailman menosta kertoo esimerkiksi se, että maailman ylikulutuspäivää (Earth Overshoot Day) vietettiin tänä vuonna jälleen huolestuttavan aikaisin. Syyskuun 25. päivänä ihmiskunta oli käyttänyt loppuun kaikki luonnon tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat. Sama tilanne on jatkunut jo vuosikaudet. Global Footprint Networkin laskelmien mukaan suomalaisilla oli vuoden 2008 laskennassa maailman 16. suurin ekologinen jalanjälki.

“Velaksi ei voida elää loputtomasti. Lasku on jo erääntymässä – ja korkojen kera. Ylikulutus on syynä useisiin polttavimpiin ympäristöongelmiin kuten ilmastonmuutokseen ja vähenevään luonnon monimuotoisuuteen”, ympäristöneuvos Sauli Rouhinen ympäristöministeriöstä sanoo.

Scott Derricksonin elokuvassa Päivä jona maailma pysähtyi (The Day the Earth Stood Still) ulkopuolinen olio tulee tuhoamaan ihmiskunnan, jotta maapallo ja sen lajien monimuotoisuus säilyisivät. Viime hetkellä tuo olio kuitenkin ymmärtää, että ihmiskunnalla on sittenkin tarpeeksi hyvää tahtoa jäljellä, jotta kaikkea ei kannata tuhota. Herääkö tämä sivullinen meissä koskaan vai kuljemmeko kohti loppua vain siitä syystä, että kukaan ei välitä ja ketään ei kiinnosta. Mitä pitäisi tapahtua, jotta ihmiskunta heräisi todella muuttamaan käyttäytymistään? Vai olemmeko tuomittu ylikulutuksen kuolemaan kuten Camus’n Sivullinen?

Tänä päivänä ihmiset kuitenkin näyttelevät yhä enemmän olevansa huolissaan ilmastonmuutoksesta ja luonnonmonimuotoisuuden häviämisestä. Yhteiskunnallista hyväksyntää on vaikea saada ilman, että on huolissaan ympäristökysymyksistä. Käyttäytymisen muutokseen tämä ei ole kuitenkaan toistaiseksi johtanut, kuten maailman ylikulutuspäivä osoittaa. Camus’n Sivullinen on eri maata. Lopulta hänkään ei ollut absoluuttisen välinpitämätön. Hän oli ehdottoman rehellinen omasta välinpitämättömyydestä traagiseen loppuun asti.

Tukholma, Hammarby Sjöstad. Idea ekokaupunginosan rakentamisesta Tukholmaan on syntynyt jo 1990-luvulla. Tällä hetkellä kaupunginosassa asuu lähes 10 000 ihmistä. Vuoteen 2015 mennessä asukkaita tulee olemaan yli 20 000. Rakennukset tuottavat keskimäärin noin 50 prosenttia tarvitsemastaan energiasta itse. Aurinkopaneeleja ja viherkattoja on paljon. Lisäksi kaupungiosassa on oma jätevesijärjestelmä ja lämpöenergia tuotetaan omassa laitoksessa uusiutuvilla energiamuodoilla, kuten biokaasulla. Yksityisautoilua alueen sisällä ei ole juuri lainkaan, ja joukkoliikenne on järjestetty hyvin toimivalla ratikkalinjalla. Tavoitteena onkin, että 80 prosenttia kaupunginosan asukkaiden matkoista tehdään kävellen, pyörällä tai joukkoliikennettä käyttäen.

Växjö, Ruotsi. Vajaan 100 000 asukkaan Växjö on ollut kansainvälisessä vertailussa yksi todellinen kestävän kehityksen edelläkävijä. Kaupunki on tehnyt jo vuonna 1996 päätöksen irtautua fossiiliriippuvuudesta vuoteen 2050 mennessä. Vuonna 2003 on otettu käyttöön ympäristötilinpäätös kaupungin budjetoinnissa. Vuoteen 2006 mennessä kasvihuonekaasupäästöjen määrä oli tippunut 30 prosenttia vuoden 1993 tasosta ja yli 50 prosenttia kaikesta energiasta tuotettiin uusiutuvilla. Lämmityksessä uusiutuvien energialähteiden osuus on jo yli 90 prosenttia. Lisäksi kaupungissä on kokeiltu puun käyttöä kerrostalorakentamisessa. Suuri osa kaupungin päästöistä tulee liikenteestä. Tähän on tartuttu rajoittamalla autoilua. Kaupungissa on laaja ja viihtyisä kävely- ja pyöräteiden keskusta. Kasvihuonekaasupäästöt Växjössä asukasta kohden ovat noin kolme tonnia vuodessa, kun ne Ruotsissa keskimäärin ovat kuusi tonnia. Vertailun vuoksi: suomalainen tuottaa keskimäärin kasvihuonekaasupäästöjä noin 12 tonnia vuodessa.

Malmö, Västra Hamnen. Vanhan satama-alueen päälle rakennettu uusi kaupunginosa on todellinen keskiluokan hiilineutraali ekounelma. Kyseessä on noin 1000 asunnon ekokaupunginosa, jossa energia tuotetaan kokonaan uusiutuvilla energialähteillä, kuten aurinkoenergialla, tuulivoimalla ja merestä otettavalla lämmöllä. Rakennukset ovat tyylikkäitä ja tietysti matalaenergiataloja. Kaupunginosan taustalla pyörii iso tuulivoimala. Alueella ei ole juuri lainkaan autoliikennettä.

Freiburg, Saksa. Ekologisen kaupunkisuunnittelun ja rakentamisen ykkönen on Lounais-Saksassa sijaitseva aurinkoenergian kehto ja reilun 200 000 asukkaan Freiburg. Kaupungin rakennusnormit määräävät, että kaikkien uusien asuntojen tulee olla nollaenergiataloja. Kevyeen ja joukkoliikenteeseen on panostettu ennennäkemättömän paljon, ja esimerkiksi juna-asemalta löytyy pyöräilykeskus, jossa on kaikki mahdollinen mitä pyöräilijä tarvitsee. Pikaratikka kuljettaa tehokkaasti ihmiset ekokaupunginginosista toiseen. Keskustan kaduista suuri osa on varattu pelkästään joukkoliikenteelle ja kävelijöille. Pyöräteitä onkin noin 500 kilometria ja pyöräparkkeja 9 000 kappaletta. Erityisesti noin 5000 asukkaan Vauban ja 12 000 asukkaan Rieselfeld ovat todellisia helmiä, joissa kaikki talot on rakennettu matala-, passiivi- tai plusenergianormien mukaan.

Yhteistä ekokaupunginosille ja -kaupungeille on tiivis kerrostalo- ja pientalorakentaminen, tiukat rakennusnormit ja puun käyttö rakennuksissa, energian tuottaminen uusiutuvilla energialähteillä ja aurinkoenergian aktiivinen hyödyntäminen. Maisemaa hallitsivat viihtyisät viheralueet sekä lukemattomat katuihin maalatut pyöräkaistat ja -parkit. Tehokas valoetuuksilla toteutettu raitiovaunuliikenne ja kevyen liikenteen selkeä suosiminen autoilun kustannuksella olivat myös itsestäänselvyyksiä. Joukkoliikenne kulki usein uusiutuvilla energialähteillä, kuten biokaasulla ja kaupoissa luomutuotteiden saatavuus oli huippuluokkaa. Varsinkin Freiburgissa ja Växjössä muutosten takana oli kaupunkilaisten vahva osallistaminen päästöksentekoon. Myös pieniin asioihin oli kiinnitetty huomiota. Varsin yleisesti kahviloiden ja ravintoloiden vessoissa oli liikkeen tunnistimella toimivat valot.

On inspiroivaa nähdä, kuinka paljon ilmastoystävällisiä ratkaisuja on toteutettu eri puolilla Eurooppaa. Samalla herää kuitenkin huoli siitä, että siirryttäessä hiilineutraaliin yhteiskuntaan ei tämäkään riitä. Pitää pystyä tekemään vielä enemmän ja nopeammin, ja tämä kaikki pitää pystyä tekemään kaikkialla maailmassa.

Ekorakentamista olisi voitu ja voitaisiin toteuttaa myös Suomessa – muuallakin kuin Eko-Viikissä. Miten paljon ekologisemmin esimerkiksi Helsingin uudet asuinalueet Vuosaaressa, Herttoniemen rannassa, Arabianrannassa ja Jätkäsaaressa olisikaan voitu rakentaa, jos niin vain olisi haluttu?

Leo Stranius

Kirjoittaja oli elokuussa junamatkalla Euroopassa tutustumassa ekokaupunkeihin ja –kaupunginosiin sekä muihin ympäristöinnovaatioihin. Kuvia matkasta on nähtävissä osoitteessa: http://www.facebook.com/album.php?aid=145359&id=834852845&l=c40780d72d

Jostain syystä keskustelu lapsipolitiikasta suomalaisessa yhteiskunnassa on pyhä asia. Keskustelu väestönkasvun hidastamisesta on liki mahdotonta ilman leimautumista linkolalaiseksi tai ihmisten vihaajaksi. Vähintään kehoitetaan aloittamaan toimenpiteet ensin omasta itsestä tai huomautetaan, että teollisuusmaiden väestönkasvu on jo kääntymässä laskuun.

Aihetta pohtii esimerkiksi Alan Weisman teoksessaan Maailma ilman meitä. Wienin väestötieteen laitoksen tutkimusjohtajan Sergei Serbovin on laskenut, että jos hedelmöitymiskykyiset naiset saisivat tästä eteenpäin synnyttää vain yhden lapsen (vuonna 2006 keskiarvo oli 2,6 lasta), nykyinen 6,5 miljardin väkiluku alenisi vuoteen 2050 mennessä miljardilla. Nykymenolla väkiluku kasvaa 9 miljardiin. Edelleen vuoteen 2075 väestö olisi vähentynyt jo lähes puoleen eli 3,43 miljardiin ja vuonna 2100 meitä olisi enää 1,6 miljardia. Näin olisimme väestömäärässä 1800-luvun lukemissa. Rasituksemme ekosysteemejä kohtaan olisi todennäköisesti vähentynyt dramaattisesti.

Amerikkalainen arkeologian ja antropologian tutkija Brian Fagan kuvaa kirjassaan Pitkä kesä ihmiskunnan sopeutumista vaihteleviin ilmasto-olosuhteisiin viimeisen  15 000 vuoden aikana. Keskeinen havainto on se, että väestönkasvun, kaupungistumisen ja teollisen vallankumouksen myötä ihminen on tullut yhä haavoittuvammaksi pienellekin ilmaston vaihtelulle samalla kun siihen reagoiminen on tullut yhä kalliimmaksi.

Faganin mukaan eloonjääminen on kiinni suuruusluokasta. Pienet metsästäjä- ja keräilijäkulttuurit (eivät toki kaikki) ovat vuosituhansien kuluessa selviytyneet ilmaston muuttuessa ketteryytensä ja liikkuvuutensa ansiosta. Haavoittuvuus on lisääntynyt kun ryhmät ovat asettautuneet asumaan pysyvästi johonkin tiettyihin paikkoihin, joissa ruokaa on ollut tarjolla yllin kyllin.

Tiheään asutut rannikkoseudut, riippuvuus energiasta ja puhtaasta juomavedestä, lisäävät kaikki väestön haavoittuvuutta ilmaston lämmetessä ja sään ääri-ilmiöiden lisääntyessä. Nykyihmisiellä ei ole edes samanlaista mahdollisuutta muuttaa muualle kuin aiemmin metsästäjä-keräilijöillä. Mitä tapahtuisi jos esimerkiksi Grönlannin jäätikkö sulaisi ja pysäyttäisi Golf-virran? Minne pohjoismaiden ja Pohjois-Euroopan asukkaat oikein muuttaisivat? Meitä on tällä hetkellä yksinkertaisesti liikaa, jotta voisimme selviytyä ketterästi tulevaisuuden muuttuvissa olosuhteissa.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että meidän pitäisi palata 15 000 vuoden takaiseen metsästys- ja keräilykulttuuriin. Alkuun riittäisi se, että meillä olisi uskallusta puhua väestönkasvun ongelmista ja mahdollisista realistisista toimenpiteistä, jolla väkimäärää voidaan tulevina vuosikymmeninä inhimillisellä tavalla vähentää.

Olennaista on havaita, että väestönkasvun rajoittamiseen liittyvä politiikka on mitä suurimmassa määrin ihmisoikeuksien ja erityisesti naisten aseman parantamista. Lääkkeet lisääntymisen rajoittamiseen kun löytyvät tunnetusti naisten koulutuksen ja aseman kohentamisesta sekä lisääntymisterveydestä huolehtimisesta.

Brian Fagan vertaa nykyihmisen kulttuuria tankkeriin, joka ei selviydy myrskyssä yhtä ketterästi kuin pienempi purjealus. Yhtä hyvin voidaan puhua tuhoisaan myrskyyn joutumassa olevasta Ruotsin-laivasta.

Vain murto-osa matkustajista on keskittynyt hoitamaan koneita. Loput ostavat ja myyvät erilaisia turhakkeita keskenään ja viihdyttävät toisiaan. Kannella olevilla ei ole minkäänlaista merikorttia tai sääennustetta, eivätkä he edes pysty olemaan yhtä mieltä siitä, mihin heitä tarvitaan. Pieni osa äänekkäitä skeptikoita väittää edelleen, että mitään myrskyä ei ole edes olemassa tai, että sen vaikutukset ovat suotuisat. Vain harva huolestuu siitä, että pelastusveneitä ja -liivejä riittää ainoastaan joka kymmenennelle eikä oikein kukaan uskalla sanoa ruorimiehelle, että kurssia kannattaisi muuttaa ja äkkiä.

Parhaiten pärjää Costa Rica. Kymmenen kärkeen sijoittuvista maista peräti yhdekän on Latinalaisesta Amerikasta. Suomi on sijalla 59. Kaikkein huonoiten pärjäävät Afrikan maat.  Rikkaat teollisuusmaat ovat Suomen ohella mittarin keskivaiheilla. Hollanti sijoittuu parhaiten sijalle 43 kun esimerkiksi Yhdysvallat jää sijalle 114. Hollannissa elinajan odote on Yhdysvaltoja korkeampi, ihmiset ovat yhtä tyytyväisiä, mutta ekologinen jalanjälki on vain puolet Yhdysvaltojen tasosta. Hollanti siis tuottaa hyvää elämää yli kaksi kertaa tehokkaammin kuin Yhdysvallat.

Paratiisi löytyy kuitenkin Costa Ricasta. Raportin mukaan maan menestymiseen ovat johtaneet mm. armeijan lakkauttaminen ja resurssien suuntaaminen sosiaalipalveluihin, luonnonvarojen suojelu, tasa-arvo ja ihmisten osallistuminen poliittiseen päätöksentekoon. Maan energiantuotannosta 99 prosenttia perustuu uusiutuviin energialähteisiin. Costa Rican tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2021 mennessä.

Ekologinen jalanjälki henkeä kohden Costa Ricassa on kaikesta huolimatta aavistuksen verran korkeampi (2,3 hehtaaria, ha) kuin mikä on globaalisti kestävä taso (2,1 ha). Kaikkein pienimmät ekologiset jalanjäljet löytyvät köyhistä maista, kuten Bangladeshista (0,6 ha), Haitilta (0,5 ha) ja Malawista (0,5 ha). Rikkain maa, jonka ekologinen jalanjälki on globaalisti kestävällä tasolla on Trinidadin ja Tobagon saarivaltio (2,1 ha). Myös kärkikymmenikköön mahtuu pienen ekologisen jalanjäljen omaavia maita kuten Jamaika (1,1 ha) ja Vietnam (1,3 ha).

Kaikkein suurin ekologinen jalanjälki on luxenburgilaisilla (10,2 ha), yhdistyneilla arabiemiraateilla (9,5 ha) ja amerikkalaisilla (9,4 ha). Rikkaista teollisuusmaista parhaiten pärjäävät Etelä-Korea (3,7 ha) ja Hollanti (4,4 ha).

Toki indeksiä voi myös kritisoida. Mikäli esimerkiksi Meksiko on todellakin 23. tyytyväisin yhteiskunta ja Yhdysvallat vasta sijalla 114, sopii vain ihmetellä, miksi ihmisten muuttovirta suuntautuu kuitenkin nimen omaan MeksikostaYhdysvaltoihin eikä toisinpäin. Muuttoliikkeessä kyse on kuitenkin usein yksilöiden mahdollisuuksista ja sitä kautta maiden sisäisestä eriarvoisuudesta. HPI mittaa tyytyväisyyttä valtioiden tasolla. Ehkä keskimäärin Meksiko on todellakin parempi paikka elää kuin Yhdysvallat.

Itse lähden elokuussa junalla Lissaboniin. Matkalla on tarkoitus tutustua ympäristöystävällisiin kaupunkeihin Euroopassa. Kuten hyvin tiedetään, asuinpaikalla on ratkaiseva merkitys omiin  kulutustottumuksiin. Seuraavaksi pitää alkaa valmistelemaan matkaa tai muuttoa kuitenkin ehkä Costa Ricaan, Jamaikalle, Vietnamiin, Malawiin tai ainakin Hollantiin.

Koko raportti on luettavissa täällä. Verrattuna vuonna 2006 julkaistuun ensimmäiseen HP-indeksiin, on maiden tyytyväisyys selvästi parantunut. Vierekkäin vuoden 2006 ja 2009 taulukot löytyvät täältä.

Ensinnäkin asun suomalaisittain suhteellisen tiiviisti. Kahden hengen asunnossamme lämmitettävä pinta-ala on 47,5 m2. Toki vähemmänkin voisi olla, varsinkin kun asuntomme lämpiää talvisin harmikseni Helsingin Energian fossiilisiin polttoaineisiin perustuvalla kaukolämmöllä. Sähköä kulutamme vuosittain noin 680 kWh ja se tulee Etelä-Savon Energian omistamasta norppamerkitystä tuulivoimalasta.

Kotimme valaistus on hoidettu energiasäästölampuilla, meillä on katkaisimella varustetut jatkojohdot ja mahdollisimman energiatehokkaat tietokoneet, jääkaappi ja pesukone. Pyykin pesemme yleensä 30 asteessa. Televisio ei ole koskaan päällä, koska sitä ei ole. Helsingin Sanomia luen vain sähköisesti ja postilaatikossa lukee ”ei mainoksia, kiitos!”.

Toisekseen liikun pääkaupunkiseudulla pääsääntöisesti polkupyörällä. Pidemmät matkat taittuu junalla tai bussilla. En omista ajokorttia enkä autoa. Olen ollut lentämättä nyt noin 1,5 vuotta. Siitä huolimatta olen matkustanut ja lomaillut pitkin maailmaa. Vuosien varrella lentokilometreja on kertynyt kuitenkin aivan käsittämättömän paljon liikaa.

Kolmanneksi olen ruokatottumuksiltani vegaani. En syö mitään eläinperäisiä tuotteita, koska niiden kasvihuonekaasupäästöt ovat kasvisperäisiin ruokiin verrattuna huomattavan suuret. Varsinkin naudanliha ja juusto ovat pahoja. Kauppamatkat kuljen jalan tai pyörällä. Suosin päivittäiselintarvikkeiden hankinnassa kasvisruokakauppa Asokaa tai Ruohonjuurta. Valitsen aina kun mahdollista luomua tai reilun kaupan tuotteita. Ruuan laitossa suosin vedenkeitintä. Uunia en ole käyttänyt vuosiin. Syön monta kertaa viikossa ulkona.

Olen luopunut useimmista turhakkeista parantaakseni elämänlaatuani. En käytä alkoholia tai muita päihteitä. Kahvin sijaan juon teetä, limsojen ja mehujen sijaan hanavettä. Makeisia, suklaata, sipsejä, pullaa tai keksejä en syö lainkaan. Naposteluporkkanoita ja neljän viljan luomupuuroa sitäkin enemmän.

Inhoan shoppailua, niin kauppakeskuksissa kuin kirpputoreillakin. Vaatteet ja muut kulutushyödykkeet, kuten tietotekniikan, ostan usein uutena. Näin voin hoitaa ”välttämättömät” hankinnat mahdollisimman nopeasti ja vaivattomasti sekä saan juuri sitä mitä haluan. Tämä saatta toisinaan johtaa ympäristön kannalta huonoihin valintoihin. Toisaalta en halua tuhlata aikaani ompelemalla omia vaatteita tai kiertämällä kirpputoreja ja roskiksia. Kotitaloutemme nettotuloista lahjoitamme kuitenkin vuosittain noin 7,5 prosenttia hyväntekeväisyyteen.

Tärkein omaisuuteni on kynä, muistikirja ja kalenteri. Enkä tulisi toimeen ilman kannettavaa tietokonetta, muistitikkua, Internet-yhteyttä ja polkupyörää. Kynää tarvitsen kirjoittaakseni muistiin, mitä seuraavaksi aion tehdä ja kalenteri kertoo, mihin pitää milloinkin mennä. Tietotekniikan ansiosta pystyn löytämään tarvittavan tiedon ja tekemään työni tehokkaasti. Polkupyörä kuljettaa pääkaupunkiseudulla kätevästi oikeaan paikkaan.

Hiukan perusteellisemmin ajateltuna tärkeimmät työvälineeni ovat puhe- ja kirjoitustaito. Ilman niitä, samoin kuin hyvää fyysistä ja psyykkistä kuntoa, yhteiskunnallinen vaikuttaminen olisi lähes mahdotonta. Kunnostani pidän huolta juoksemalla yli 2000 kilometria ja pyöräilemällä noin 4000-5000 kilometria vuodessa.

Sopii kuitenkin kysyä. Mitä ihmeen väliä omilla elämäntapavalinnoilla on, kun naapuri sotkee samaan malliin kuin aiemminkin. Toki henkilökohtainen on poliittista ja ainakin oma elämänlaatu paranee. Tarvitaan kuitenkin laisäädäntöä ja taloudellisia ohjauskeinoja tekemään naapurin typeryyksistä, kuten ylisuuresta asunnosta ja autoilusta, lentolomista sekä lihansyönnistä loppu. Vaikuttaminen yhteiskunnallisiin rakenteisiin onkin paljon tärkeämpää kuin omat elämäntapavalinnat. Se, että osallistuu yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja itselle tärkeisiin asioihin, tekee omalta osaltaan elämästä hyvää, merkityksellistä ja elämisen arvoista.

Koen olevani askeettinen hedonisti, joka tarkoittaa sitä, että pidättäytymällä tietyistä ympäristölle tuhoisista kulutushyödykkeistä voin nauttia elämästäni enemmän ja kokea voivani paremmin. Askeettinen hedonisti kokee elävänsä ylellisyydessä, vaikka hän on luopunut monista asioista. Immanuel Kantia mukaillen hän ei ole halujensa orja vaan hänellä on vapaus määrätä oman toimintansa lait. Askeettisen hedonistin viettitoiminnot eivät ole hetkittäisten ärsykkeiden armoilla. Olen niin rikas, että minulla on varaa olla ilman.

Kestävien ruokavalintojen tekeminen onnistuu helpoiten vähentämällä lihan syöntiä sekä viihdesyömistä. Alkoholin, virvoitusjuomien, makeisten, leivonnaisten ja muiden ravintoarvoltaan köyhien turhakkeiden sijaan kannattaa valita hedelmiä ja vihanneksia sekä viljaa ja palkokasveja.

Itse olen huomannut tämän jo vuosia sitten. Omasta ostoskoristani puuttuvat lihan ja eläinperäisten tuotteiden lisäksi myös alkoholi, kahvi, sokerijuomat, makeiset, suolaiset tai muut vastaavat turhakkeet. En suostu moisia myrkkyjä työntämään kehooni edes silloin, kun niitä varta vasten tyrkytetään. Valitettavasti erilaisissa kokouksissa, tilaisuuksissa ja juhlissa turhakkeita tarjotaan edelleen kovin paljon.

Yksilöiden tietoisilla valinnoilla ei pitkälle pötkitä. Selvitysten mukaan esimerkiksi alkoholin kulutukseen vaikuttavat eniten saatavuus ja hinta. Turhakkeiden saatavuutta tulisikin rajoittaa ankarasti. Samalla pitäisi asettaa esimerkiksi lihalle, juustolle, kahville ja makeisille haittavero tupakan ja alkoholin tapaan. Lisäksi tarvitaan tietysti muutoksia maataloustukiin, ALV-verokannan porrastamista, merkintöjä pakkauksiin ja sääntöjä julksiin hankintoihin.

Siirtyminen kestäviin ruokavalintoihin parantaa paitsi ympäristön tilaa, myös eläinten ja ihmisten hyvinvointia sekä säästää selvää rahaa. Pidättäytymällä tietyistä ympäristölle tuhoisista kulutushyödykkeistä voimme nauttia elämästämme enemmän ja kokea voivamme paremmin. Olkaamme siis askeettisia hedonisteja.

Askeettinen hedonisti kokee elävänsä ylellisyydessä, vaikka hän on luopunut paljosta. Immanuel Kantia mukaillen hän ei ole halujensa orja vaan hänellä on vapaus määrätä oman toimintansa lait. Askeettisen hedonistin viettitoiminnot eivät ole hetkittäisten ärsykkeiden armoilla. Kuka sinua käskee kuluttamaan turhakkeita? Ota oma elämäsi haltuun.