Nokkosen lehtiä voi käyttää ruokana pinaatin tapaan. Ekologista, terveellistä ja ilmaista ruokaa on tarjolla kaupunkiympäristössäkin vaikka kuinka paljon. Aina ei siis tarvitse lähteä erikseen autolla sienimetsään tai mustikoita poimimaan, kun kotikulmilta voi kerätä ruokaa kävelyretken lomassa. Puhumattakaan omasta kerrostalopihan viljelylaarista ja viljepalypalstoista, joissa voi kasvatella yhtä ja toista.

Ruuan kasvattaminen, hankkiminen ja valmistaminen silloin tällöin on kivaa. Samalla saa tuntumaa, mistä ja miten ruoka todella tulee. Väitän kuitenkin, että joidenkin osalta kyse on pelkästä ekosnobbailusta, joka vie paljon aikaa, kuluttaa helposti luonnonvaroja ja on kallista.

1. Ruuan kasvatukseen ja valmistukseen kuluu paljon aikaa ja vaivaa. Ellei kyseessä ole nautinnollinen tai terapeuttinen harrastus, voi olla mielekkäämpää käyttää ruuan valmistukseen kuluva aika johonkin järkevämpään ja mielekkäämpään tekemiseen, esimerkiksi kutsumustyöhön.

2. Ruuan valmistuksessa kuluu helposti paljon luonnonvaroja. Ruuan valmistaminen kotioloissa – varsinkin uunin ja lieden käyttö – ei ole kovin ympäristöystävällistä. Usein ulkonasyönti on ekotehokkaampaa ja hävikkiä tulee vähemmän. Kuljetusten ympäristövaikutukset ovat vain muutaman prosentin luokkaan elintarvikkeiden elinkaaren aikaisista ympäristövaikutuksista.

3. Ruuan kasvatus ja valmistus on kalliimpaa. Ruuan valmistukseen käytettävät raaka-aineet tulevat toki halvemmaksi kuin esimerkiksi ulkona syönti. Jos mukaan lasketaan kuitenkin valmistukseen käytetty aika, voi ruuan valmistus tulla todella kalliiksi.

Toisaalta ruuan kasvatus ja valmistus ovat taitoja, jotka kannattaa jollakin tasolla ehkä osata, ja onhan se mahtava fiilis kun omasta viljelylaarista tulee satoa. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin edessä ovat taas ajat kun ravintolasta ei saakaan sushi-annoksia tai kaupasta pastaa ja soijarouhetta.

Mitä mieltä sinä olet? Kuuluuko ruuan kasvatus ja valmistus kansalaisten perustaitoihin 2010-luvulla vai onko kyse pelkästä ekosnobbailusta?

Juhannuksena minulla oli muiden aktiviteettien lomassa mahdollisuus lukea myös hiukan onnellisuuskirjallisuutta. Esimerkiksi Kalifornian yliopiston professori Sonja Lyubomirskyn mukaan ihmisten onnellisuus länsimaissa perustuu seuraaviin tekijöihin:

- 50 prosenttia riippuu geeniperimästä
- 40 prosenttia riippuu omasta asenteesta ja käyttäytymisestä
- 10 prosenttia riippuu henkilökohtaisista seikoista (terveys, vauraus, ammatti jne.)

Jos kaikki on entuudestaan hyvin, ei raha tee enää onnelliseksi. Itse asiassa materialismiin liittyy enemmän masennusta, huolta, fyysisiä ongelmia sekä alkoholin ja tupakan liikakäyttöä. Rahan perään hamuavat ihmiset ovat yleensä myös vähemmän empaattisia.

Henry Thoreaun kirjoittaa Walden – Elämää metsässä -kirjassa jo vuonna 1852 aiheesta osuvasti:

”Mielessäni on luokka, joka näyttää varakkaalta mutta joka on itse asiassa kauhistuttavavimmin köyhtynyt. Se on haalinut itselleen roinaa mutta ei osaa käyttää sitä tai hankkiutua siitä eroon. Tuota luokkaa pitävät vankina kultaiset ja hopeiset kahleet.”

Miten sitten itse voi parhaiten vaikuttaa omaan onnellisuuteensa? Ei ainakaan ansaitsemalla lisää rahaa ja kuluttamalla enemmän.

Ohessa kymmenen vinkkiä onnellisuuteen:

1. Aseta itsellesi henkilökohtaisia ja mahdollisimman konkreettisia tavoitteita.
2. Hanki paljon ystäviä ja vietä aikaa heidän kanssa.
3. Osoita kiitollisuutta päivittäin ja tee hyviä tekoja, anna anteeksi sinua kohtaan rikkoneille.
4. Harrasta liikuntaa ja vietä aikaa ulkona luonnossa.
5. Tee asioita uudella tavalla – kulje päivittäinen matkasi välillä eri reittiä.
6. Meditoi, hiljenny tai mietiskele. Ole tietoisesti läsnä.
7. Tee tärkeät päätökset silloin kun olet hyvällä tuulella.
8. Vaihda sanan ”mutta” tilalle sana ”ja” sekä lopeta vatvominen.
9. Hankkiudu hyvään ihmissuhteeseen ja avioliittoon.
10. Hanki tavaroiden sijaan kokemuksia.

Voit siis vaikuttaa itse paljon siihen, onko lasi puoliksi tyhjä vai täysi. Onnelliset ihmiset suoriutuvat paremmin opinnoista ja töistä kuin pessimistit. He kehittyvät paremmiksi käsittelemään negatiivisia ajatuksia ja epäonnistumisia. Myönteisesti ajattelevien ihmisten seurassa myös muut viihtyvät paremmin.

Positiivinen ajattelu edistää terveellisiä elämäntapoja ja nopeuttaa mahdollista toipumisprosessia. Optimistiset ihmiset kärsivät vähemmän sairauksista, elävät 7-10 vuotta pidempään sekä ovat ratkaisukeskeisiä, joustavia ja sitkeitä.

Professori Lyubomirsky tiivistää erittäin onnellisten ihmisten piirteet seuraavasti: He käyttävät paljon aikaa perheen ja ystävien kanssa, he osaavat ilmaista kiitollisuutta kaikesta, mitä heillä on. Onnelliset ihmiset ovat usein auttamassa työtovereita ja ohikulkijoita sekä ovat optimisteja tulevaisuuden suhteen. He osaavat iloita elämän nautinnoista ja elää nykyhetkessä. Liikunta on heille viikottainen tai päivittäinen tapa. Lisäksi he ovat syvästi sitoutuneita elinikäisiin päämääriin ja heillä on selviytymiskykyä elämässä eteen tulevien haasteiden edessä. Tyytyväiset ihmiset osaavat iloita toisten menestyksestä ja jakaa huolet toisten epäonnistumisista. He ovat sosiaalisia ja viettävät vain vähän aikaa yksin.

Tältä pohjalta lienee selvä, että yhteiskunnan kaikkein tärkein mitta tulisi olla ihmisten hyvinvointi ja tyytyväisyys taloudellisen toimelijaisuuden (bkt), vaurauden ja kulutuksen sijaan.

Paljon tärkeämpää olisi kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, (1) mitä kassin sisällä on, (2) miten omat kauppamatkansa kulkee ja (3) miten voi minimoida ruuan hävikin. Ohessa korjauksia kolmeen harhaluuloon.

1. Ruokakassin materiaalin sijaan kannattaa kiinnittää huomiota kassin sisältöön. Vaikka kangaskassi onkin ympäristön kannalta parempi vaihtoehto kuin muovi- tai paperikassi, kannattaa ensisijaisesti kiinnittää huomiota siihen, että suosii mahdollisimman paljon kasvispohjaisia elintarvikkeita eläinperäisten sijaan ja ravitsemuksen kannalta ekotehokkaita tuotteita kuten perunaa ja juureksia, omenaa, marjoja, viljapohjaisia tuotteita, palkokasveja ja soijaa.

2. Alkuperämaan sijaan kannattaa kiinnittää huomiota omiin kauppamatkoihin. Kuljetusten osuus ruuan elinkaaren aikaisista ympäristövaikutuksista on vain muutaman prosentin luokkaa. Sillä, tuodaanko ruoka kumipyörillä Espanjasta tai rahtilaivoilla Brasiliasta ei ole juurikaan merkitystä ruuan ympäristövaikutukseen. Sen sijaan sillä, miten omat kauppamatkansa kulkee, on ratkaiseva merkitys yksittäisen elintarvikkeen ekotaakkaan. Kannattaa siis suosia lähikauppaa, johon pääsee jalan tai polkupypörällä.

3. Pakkausten sijaan kannattaa kiinnittää huomiota ruuan hävikin ehkäisemiseen. Kotitalouksien ruuasta noin 10 prosenttia päätyy roskikseen. Pakkausten osuus ruuan elinkaaren aikaisista ympäristövaikutuksista on kuljetusten tapaan häviävän pieni. Jos hyvällä pakkauksella voidaan parantaa ruuan säilyvyyttä ja pienentämään sen hävikkiä, kannattaa tehdä kunnollinen pakkaus.

Lisäksi on ollut ilahduttavaa, että ajatus viikottaisesta kasvisruokapäivästä eri kaupungeissa on viime aikoina edennyt. Toisaalta, miksi ympäristöä vähemmän kuormittavaa, terveellisempää ja eläinten hyvinvointia edistävää kasvisruokaa pidetään tässä yhteiskunnassa edelleen erikoisuutena, jota pitää erikseen pyytää.

Voisiko kaikissa päiväkodeissa ja kouluissa olla aina tarjolla (ilman eri pyyntöä) terveellinen kasvisruokavaihtoehto? Kasvisruuan ja sekaruuan tarjoaminen päivittäin saattaisi lisätä kuitenkin kustannuksia ja hävikkiä. Parasta tietysti olisikin, jos päiväkodeissa ja kouluissa olisi lähtökohtaisesti tarjolla vain kasvisruokaa. Liharuokaa olisi mahdollista saada vain perustellusta syystä erikseen pyytämällä.

Vaikka lomamatkojen osuus ei suomalaisten luonnonvarojen kulutuksesta olekaan ihan yhtä suuri kuin esimerkiksi asumisen, arkiliikkumisen ja ruuan, on kyse ympäristön kannalta kuitenkin merkittävästä asiasta.

Lomailun suurin ympäristövaikutus syntyy usein matkoista itse kohteeseen, varsinkin jos paikan päälle kuljettaa itsensä lentokoneella, laivalla tai yksityisautolla sekä varsinaisesta majoituksesta ja käytetyistä palveluista.

Lomailussa kyse on matkustamisen sijaan työn ja normaalin arjen vastapainosta ja vaihtelusta. Ihminen tarvitsee lomaa irroittautuakseen päivittäisista rutiineista ja tehtävistä, palautuakseen ja saadakseen uusia elämyksiä tai virikkeitä. Lomailu ei edellytä matkustelua kaukomaille tai välttämättä edes menemistä kovin pitkälle kodin ulkopuolelle.

Tässä vinkit kotona lomailuun:

- Sulje internet-yhteys ja irroita puhelimen akku.
- Keskustele syvällisiä kumppanisi tai ystäväsi kanssa.
- Käy läpi vuodelle asetettuja tavoitteita ja pohdi tärkeimpiä päämääriäsi elämälle.
- Lue kirjoja ja lehtiä.
- Kuuntelee inspiroivaa musiikkia.
- Valmista hyvää ja terveellistä ruokaa.
- Liiku paljon: käy kävelemässä, juoksemasa tai pyöräilemässä sekä tee lihaskuntoharjoitteita ja venyttele.
- Unohda vaatekaapin tai kirjahyllyn järjestely sekä pölypallot sängyn alla.

Lomailu siis onnistuu myös kotona ilman matkustamista. Itse asiassa kotona oleminen oli itselleni juuri sitä tervetullutta vastapainoa ja vaihtelua arjen keskelle, jota muuten tulee harrastettua liian vähän. Kaiken lisäksi kotona lomailu on halpaa, ekologista ja terveellistä!

Näin kysyttiin Maailma tila 2010 – Kulutuskulttuurista kestävään elämäntapaan -kirjan julkaisutilaisuudessa 18.2. eduskunnassa. Rajaton kasvu rajallisella maapallolla ei voi jatkua enää kovin pitkään. Olisiko aika siirtyä degrowth-talouteen?

Ihmisten kulutus on riistäytynyt käsistä. Ihmiskunta käyttää luonnonvaroja ja ekosysteemipalveluita tällä hetkellä 1,3  maapallon verran. Kulutamme siis kolmanneksen enemmän kuin mihin meillä olisi oikeasti varaa. Vuodesta 1960 lähtien kulutuksemme on kuusinkertaistunut. Henkeä kohden laskettuna kulutus on kolminkertaistunut. Vuonna 2009 ihmiset kuluttivat syyskuun 25. päivänä loppuun kaikki luonnon sinä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat. Loppuvuosi elettiin velaksi.

Suomen osalta tilanne on vielä synkempi. Suomessa ylikulutuspäivää vietettiin jo maaliskuun lopussa. Ryöstämme siis joka vuosi tulevilta sukupolvilta kolmen vuoden luonnonvarat, kolme vuotta elämää. Suomalaisilla elintavoilla maailman kestävä väkiluku olisi noin 2,1 miljardia ihmistä.

Maailman tila 2010 haastaa muuttamaan kulutuskulttuuria. Teoksessa nimetään viisi keskeistä muutosvoimaa kulutuskulttuurivallankumoukselle.

1. Kasvatus ja koulutus
2. Liike- ja talouselämä
3. Valtiovalta ja julkisyhteisöt
4. Media
5. Yhteiskunnalliset liikkeet

Kuusi askelta ympäristövastuulliseen toimintaan

Keskustelin aiemmin tällä viikolla Luonto-Liiton ympäristökasvatuspäällikkö Malva Greenin kanssa ympäristökasvatuksesta. Usein ihmiset kuvittelevat harhaisesti, että käyttäytymistä voisi muuttaa lisäämällä tietoa. Lukemattomissa eri tutkimuksissa on kuitenkin osoitettu, että tieto luonnosta ei vielä yksin johda toiminnan muuttumiseen. Malva Green esitteli minulle tärkeimpiä ympäristövastuulliseen johtavia tekijöitä. Näitä on yhteensä kuusi:

1. Ympäristöherkkyys ja luontosuhde
2. Syvällinen tieto ympäristöstä
3. Henkilökohtainen sijoitus/hyöty
4. Tieto ja taito toimia ympäristön puolesta
5. Oletus siitä, että muutkin toimivat
6. Halu toimia

On selvää, että kulutuksen aikakausi on pian ohi.

Reaaliaikaisen sähkönkulutuksen seurannan lisäksi meillä on käytössä asuntokohtainen vedenmittari, josta saamme todelliseen kulutukseen perustuvan laskun kerran neljässä kuukaudessa. Ihmettelen vain, miksi mittarin lukemaa ei ole mahdollista saada reaaliaikaisesti suoraan asuntoon.

Laskujen perusteella kotitaloutemme vedenkulutus vuonna 2009 oli 70,36 kuutiota eli noin 193 litraa vuorokaudessa (96,5 litraa henkeä kohden). Tästä lämpimän veden osuus oli 56,5 litraa vuorokaudessa. Motivan mukaan Suomalaisten tyypillinen vedenkulutus on 90-270 litraa per asukas vuorokaudessa. Keskimäärin jokainen suomalainen käyttää vettä 155 litraa vuorokaudessa.

Verkossa toimivaa reaaliaikaista vedenkulutuksen mittausta odotellessa päätin kokeilla, kuinka pikään lotraan suihkussa. Suihkun valitsin siitä syystä, että se on yleensä kodin suurin veden tuhlari vessanvetämisen ohella. Keskimäärin minuutin suihkussa käynti kuluttaa yhteensä noin 15 litraa vettä, josta noin 60 prosenttia on lämmintä vettä.

Suihkussa alle minuutin

Kävin suihkussa ensin aivan normaalisti. Suihkuun kului aikaa yhteensä 1 minuutti ja 40 sekuntia. Yhteensä vettä kului tuossa ajassa (laskennallisesti) noin 25 litraa. Seuraavalla kerralla seuraavana päivänä kävin suihkussa niin nopeasti kuin pystyin. Sekuntikello pysähtyi aikaan 51 sekuntia. Mahtavaa! Vedenkulutus tippui näin 25 litrasta alle 13 litraan. Kun käyn melkein päivittäin suihkussa, on säästöpotentiaali vedenkulutuksestani tällä tempulla yli 12 prosenttia ja suurin osa tästä vielä lämmintävettä. Motivan mukaan jo perinteisten vesimittareiden myötä vedenkulutus pienenee 15-20 prosenttia henkilöä kohden.

Hämmenykseni oli suuri kun kuulin, että monet tuttavani saattavat olla suihkussa jopa kymmeniä minuutteja. Paras tapa vähentää vedenkulutusta on tietysti vähentää suihkussa käyntien määrää. Itse joudun kuitenkin liikuntaharrastusteni takia käymään suihkussa melkein päivittäin. Silloin on syytä kiinnittä jo oman ajankäytönkin kannalta vedenkulutuksen ohella huomiota siihen, että ei lotraa veden kanssa minuuttitolkulla. Lisäksi kannattaisi varmaankin hankkia EcoSmart-suihku.

Todellinen ongelma asunnoissa on lämmitysenergian kulutus

Sähkön ja vedenkulutuksen sijaan minulla ei valitettavasti ole aavistustakaan siitä, kuinka paljon E-energialuokkaan kuuluva kerrostaloasuntomme kuluttaa lämmitysenergiaa päivässä, kuukaudessa tai vuodessa. Toki asiaa voi laskea tilastojen valossa.

Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkijan Ari Nissisen kokoamien energiatilastojen, aluevertailujen ja rakennuttajien seurannan mukaan kerrostalossa kuluu lämpöenergiaa yhtä asuinneliötä kohti keskimäärin 241 kilowattituntia (ks. Taloussanomat 20.9.2009: Kerrostalo onkin paha lämpösyöppö).

Näin laskettuna 47,5 neliön kerrostaloasuntomme vuosikulutus lämpöenergian suhteen olisi peräti 11 447,5 kWh. Tämä on moninkertainen verrattuna sähkönkulutukseemme. Onneksi olemme pian muuttamassa uuteen asuntoon, jossa lämpöpattreita on mahdollista säätää huonekohtaisesti pienemmälle. Samalla olisi varmasti aika hankkia vettä säästävä suihku sekä kiinnittää muutenkin erityistä huomiota sähkön-, lämmön- ja vedenkulutukseen. Kunhan vain olisi jonkinlainen mahdollisuus seurata sitä omaa kulutustaan.

Ainakin näin kylminä talvikuukausina lämpimillä uimaradoilla on riittänyt uimareita ruuhkaksi asti. Suomessa uinti onkin neljänneksi suosituin liikuntamuoto kävelylenkkeilyn, pyöräilyn ja hiihdon jälkeen. Suomen Kuntoliikuntaliitto ry:n ja Nuori Suomi ry:n mukaan uintia harrastaa 760 000 suomalaista.

Ympäristön kannalta ei ole tietysti ihan sama mitä liikuntaa harrastaa. Valitettavasti juuri uinti on yksi kaikkein eniten ympäristöä kuormittava kuntoilumuoto. Veden ja tilan lämmittäminen uimahallissa kuluttaa paljon energiaa. Matkat uimahalleihin kuluttavat myös luonnonvaroja. Luonnonvesissä uiminen kuntoilutarkoituksessa voisi olla kesällä hyvä vaihtoehto. Talvella tilanne on kuitenkin vähän haastavampi. Sitä paitsi vaikka avanto olisikin piristävä korvike, kuluttaa siihen usein liittyvä saunominen paljon energiaa.

Kannattaa kuitenkin huomata, että liikuntapaikalle matkustaminen muodostaa usein kaikkein merkittävimmän yksittäisen osan luonnonvarojen kulutuksesta liikuntaharrastuksesta riippumatta. Liikenteen osuus on selvitysten mukaan jopa 42-75 prosenttia liikuntamuodon luonnonvarojen kulutuksesta. Esimerkiksi Suomessa keskimääräinen matka liikuntapaikalle on 15 km, jonka 73 % kulkee henkilöautolla, 17 % linja-autolla ja vain 10 % polkupyörällä. Vastaavasti esimerkiksi liikuntapaikan, rakennuksen tai rakenteiden suhteellinen osuus luonnonvarojen kulutuksesta vaihtelee jäähallin 8 %:sta kevyen liikenteen väylän 64 %:iin.

Liikuntaharrastuksista kevyen liikenteen väylillä ja kuntoradoilla tapahtuvan liikunnan luonnonvarojen kulutus on kaikkein alhaisin. Kuntoilu sisäliikuntatiloissa kuluttaa yli kymmenen kertaa enemmän luonnonvaroja. Tässä valossa myös sulkapallo vaikuttaa huonolta vaihtoehdolta. Kaikkein ekologisin kuntoiluharrastus on siis juoksu ja pyöräily uimisen ollessa kaikkein huonoin vaihtoehto. Seuraavaksi pitää jäädä pohtimaan, millä liikuntamuodolla uimisen voisi parhaiten korvata.

Toisaalta kannattaa muistaa, että kuntoilun osuus yksilön luonnonvarojen kulutuksesta on häviävän pieni verrattuna asumiseen, liikkumiseen ja ruokaan. Kuntoilua harrastettaessa kannattaakin kiinnittää erityistä huomiota siihen, miten liikuntapaikalle matkustaa ja mitä suuhunsa pistää täyttääkseen liikunnasta aiheutuneen energiatarpeen. Saattaa olla niin, että vegaanista ruokavaliota noudattavan uimahalleissa viihtyvän uimarin luonnonvarojen kulutus on monin verroin pienempi kuin lenkkeilyn jälkeen naudanlihapihvejä ja juustoleipiä suuhunsa pistelevän sekasyöjän.

Samalla kun olen pohtinut kahden uimahallissa käyntini ekologista taakkaa, olen hankkinut uuden (isomman) asunnon, johon suunnittelemme remonttia ja muuttoa. Tämä jos mikä kuluttaa luonnonvaroja. Siitä kuitenkin pohdintaa seuraavalla kerralla.

Eri liikuntalajien luonnonvarojen kulutusta on selvitetty Suomen luonnonsuojeluliiton liikuntaMIPS:n yhteydessä. Lisätietoja täältä.

Miten yksittäinen ihminen voi parhaiten kiinnittää huomiota omaan sähkönkulutukseensa? Ensimmäinen askel olisi henkilökohtaisen tiedon saaminen. On vaikea säästää energiaa, jos ei tiedä, kuinka paljon sitä kuluttaa. Tietoa omasta sähkönkulutuksesta on tällä hetkellä mahdollisuus saada vain kerran vuodessa, sähköyhtiön tasauslaskussa. Itse tilaan Etelä-Savon energian tuulivoimasähköä. Viimeisin saamani tieto energiayhtiöltä on, että kulutimme kahden hengen kotitaloudessamme yhteensä 680 kWh sähköä vuoden 2008 aikana.

Kyse on vähän samasta asiasta kuin, jos kaupassa asioidessa tiedon hinnasta sekä elintarvikkeiden ravinto- ja energiasisällöstä saisi vasta jälkikäteen. Kuinka moni suostuisi tähän? Keräät siis tuotteet hyllystä ja viet ne kotiin, laskun ja tuoteselosteet saat kotiisi vaikka kerran kolmessa kuukaudessa. Sähkönkulutuksen osalta tämä tarkoittaa sitä, että kun vaihdat energiasäästölampun tai hankit uuuden energiatehokkaan laitteen, et saa palautetietoa kotisi sähkönkulutuksesta reaaliaikaisesti.

Omalta osaltani tilanne on parantunut merkittävästi, kun sain noin kuukausi sitten käyttööni BaseN Oy:n kehittämän reaaliaikaisen sähkönmittauksen. Nyt voin seurata omaa sähkönkulutustani suoraan verkon kautta. Kyse ei ole päästöjen kannalta pikkujutuista. Ulkomailta saatujen kokemusten mukaan reaaliaikaisilla mittaus- ja havainnollistamistoimenpiteillä voitaisiin saavuttaa 5 – 15 prosentin vähennys kotitalouksien vuotuisessa sähkönkulutuksessa.

Seuranta on avannut silmäni aivan uudella tavalla. Reaaliaikaisen mittauksen avulla olen huomannut, että hankkimani energiatehokas jääkaappi kuluttaakin yllättävän paljon sähköä olleessaan jatkuvasti päällä. Suuri syöppö on myös pesukone – siitäkin huolimatta, että koneemme pitäisi olla parasta A-luokkaa ja pesemme vaatteemme 30 asteessa. Sen sijaan valaistuksen osuus (käytössä energiasäästölamput) ja tietokoneiden (käytössä kannettavat) kulutus on häviävän pieni. Isoimmat piikit aiheuttavat pölynimurin ja lieden sekä vedenkeittimen, leivänpaahtimen ja mikroaaltouunin käyttö. Televisiota meille ei ole, ja stereoita käytämme vain satunnaisesti.

Esimerkiksi marraskuun 17 ensimmäisen päivän aikana tuulisähköä on kulunut kotitaloudessamme 41,2 kWh. Viimeisen kuukauden aikana viikottainen sähkönkulutuksemme on vaihdellut 13,7 – 18,2 kWh välillä päiväkulutuksen vaihdellessa 0,7 kWh – 4,94 kWh välillä.

Mikäli sähkön kokonaishinnaksi (siirtomaksu mukaanlukien) lasketaan noin 10 senttiä / kWh, on sähkölaskuni marraskuun osalta tällä hetkellä 4,1 euroa. Itse pyrin säästämään sähköä ympäristösyistä. Valitettavasti sähkön hinta ei vaikuta kulutuskäyttäytymiseen näin alhaisella tasolla millään tavalla. Sähkö saisi olla vähintään kymmenen kertaa kalliimpaa.

Huomattavasti suurempi säästöpotentiaali olisi tietysti yrityksissä. Suomen luonnonsuojeluliiton toimistolla vastaava järjestelmä on jo käytössä. Milloin muut seuraavat perässä?

Tarina on traaginen. Päähenkilön äiti kuolee, hän ampuu sattumalta toisen ihmisen ja tulee lopulta tuomituksi kuolemaan vain siksi, että hän ei välitä. Camus’n Sivullinen on samalla tarina tämän päivän ihmiskunnasta. Moni ei välitä siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Käyttäytymisessämme korostuu olemassaolon tarkoituksettomuus. Mitä ikinä tapahtuukin, ei sillä ole väliä. Pääasia on, että itsellä on mukavaa.

Jotain maailman menosta kertoo esimerkiksi se, että maailman ylikulutuspäivää (Earth Overshoot Day) vietettiin tänä vuonna jälleen huolestuttavan aikaisin. Syyskuun 25. päivänä ihmiskunta oli käyttänyt loppuun kaikki luonnon tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat. Sama tilanne on jatkunut jo vuosikaudet. Global Footprint Networkin laskelmien mukaan suomalaisilla oli vuoden 2008 laskennassa maailman 16. suurin ekologinen jalanjälki.

“Velaksi ei voida elää loputtomasti. Lasku on jo erääntymässä – ja korkojen kera. Ylikulutus on syynä useisiin polttavimpiin ympäristöongelmiin kuten ilmastonmuutokseen ja vähenevään luonnon monimuotoisuuteen”, ympäristöneuvos Sauli Rouhinen ympäristöministeriöstä sanoo.

Scott Derricksonin elokuvassa Päivä jona maailma pysähtyi (The Day the Earth Stood Still) ulkopuolinen olio tulee tuhoamaan ihmiskunnan, jotta maapallo ja sen lajien monimuotoisuus säilyisivät. Viime hetkellä tuo olio kuitenkin ymmärtää, että ihmiskunnalla on sittenkin tarpeeksi hyvää tahtoa jäljellä, jotta kaikkea ei kannata tuhota. Herääkö tämä sivullinen meissä koskaan vai kuljemmeko kohti loppua vain siitä syystä, että kukaan ei välitä ja ketään ei kiinnosta. Mitä pitäisi tapahtua, jotta ihmiskunta heräisi todella muuttamaan käyttäytymistään? Vai olemmeko tuomittu ylikulutuksen kuolemaan kuten Camus’n Sivullinen?

Tänä päivänä ihmiset kuitenkin näyttelevät yhä enemmän olevansa huolissaan ilmastonmuutoksesta ja luonnonmonimuotoisuuden häviämisestä. Yhteiskunnallista hyväksyntää on vaikea saada ilman, että on huolissaan ympäristökysymyksistä. Käyttäytymisen muutokseen tämä ei ole kuitenkaan toistaiseksi johtanut, kuten maailman ylikulutuspäivä osoittaa. Camus’n Sivullinen on eri maata. Lopulta hänkään ei ollut absoluuttisen välinpitämätön. Hän oli ehdottoman rehellinen omasta välinpitämättömyydestä traagiseen loppuun asti.

Tukholma, Hammarby Sjöstad. Idea ekokaupunginosan rakentamisesta Tukholmaan on syntynyt jo 1990-luvulla. Tällä hetkellä kaupunginosassa asuu lähes 10 000 ihmistä. Vuoteen 2015 mennessä asukkaita tulee olemaan yli 20 000. Rakennukset tuottavat keskimäärin noin 50 prosenttia tarvitsemastaan energiasta itse. Aurinkopaneeleja ja viherkattoja on paljon. Lisäksi kaupungiosassa on oma jätevesijärjestelmä ja lämpöenergia tuotetaan omassa laitoksessa uusiutuvilla energiamuodoilla, kuten biokaasulla. Yksityisautoilua alueen sisällä ei ole juuri lainkaan, ja joukkoliikenne on järjestetty hyvin toimivalla ratikkalinjalla. Tavoitteena onkin, että 80 prosenttia kaupunginosan asukkaiden matkoista tehdään kävellen, pyörällä tai joukkoliikennettä käyttäen.

Växjö, Ruotsi. Vajaan 100 000 asukkaan Växjö on ollut kansainvälisessä vertailussa yksi todellinen kestävän kehityksen edelläkävijä. Kaupunki on tehnyt jo vuonna 1996 päätöksen irtautua fossiiliriippuvuudesta vuoteen 2050 mennessä. Vuonna 2003 on otettu käyttöön ympäristötilinpäätös kaupungin budjetoinnissa. Vuoteen 2006 mennessä kasvihuonekaasupäästöjen määrä oli tippunut 30 prosenttia vuoden 1993 tasosta ja yli 50 prosenttia kaikesta energiasta tuotettiin uusiutuvilla. Lämmityksessä uusiutuvien energialähteiden osuus on jo yli 90 prosenttia. Lisäksi kaupungissä on kokeiltu puun käyttöä kerrostalorakentamisessa. Suuri osa kaupungin päästöistä tulee liikenteestä. Tähän on tartuttu rajoittamalla autoilua. Kaupungissa on laaja ja viihtyisä kävely- ja pyöräteiden keskusta. Kasvihuonekaasupäästöt Växjössä asukasta kohden ovat noin kolme tonnia vuodessa, kun ne Ruotsissa keskimäärin ovat kuusi tonnia. Vertailun vuoksi: suomalainen tuottaa keskimäärin kasvihuonekaasupäästöjä noin 12 tonnia vuodessa.

Malmö, Västra Hamnen. Vanhan satama-alueen päälle rakennettu uusi kaupunginosa on todellinen keskiluokan hiilineutraali ekounelma. Kyseessä on noin 1000 asunnon ekokaupunginosa, jossa energia tuotetaan kokonaan uusiutuvilla energialähteillä, kuten aurinkoenergialla, tuulivoimalla ja merestä otettavalla lämmöllä. Rakennukset ovat tyylikkäitä ja tietysti matalaenergiataloja. Kaupunginosan taustalla pyörii iso tuulivoimala. Alueella ei ole juuri lainkaan autoliikennettä.

Freiburg, Saksa. Ekologisen kaupunkisuunnittelun ja rakentamisen ykkönen on Lounais-Saksassa sijaitseva aurinkoenergian kehto ja reilun 200 000 asukkaan Freiburg. Kaupungin rakennusnormit määräävät, että kaikkien uusien asuntojen tulee olla nollaenergiataloja. Kevyeen ja joukkoliikenteeseen on panostettu ennennäkemättömän paljon, ja esimerkiksi juna-asemalta löytyy pyöräilykeskus, jossa on kaikki mahdollinen mitä pyöräilijä tarvitsee. Pikaratikka kuljettaa tehokkaasti ihmiset ekokaupunginginosista toiseen. Keskustan kaduista suuri osa on varattu pelkästään joukkoliikenteelle ja kävelijöille. Pyöräteitä onkin noin 500 kilometria ja pyöräparkkeja 9 000 kappaletta. Erityisesti noin 5000 asukkaan Vauban ja 12 000 asukkaan Rieselfeld ovat todellisia helmiä, joissa kaikki talot on rakennettu matala-, passiivi- tai plusenergianormien mukaan.

Yhteistä ekokaupunginosille ja -kaupungeille on tiivis kerrostalo- ja pientalorakentaminen, tiukat rakennusnormit ja puun käyttö rakennuksissa, energian tuottaminen uusiutuvilla energialähteillä ja aurinkoenergian aktiivinen hyödyntäminen. Maisemaa hallitsivat viihtyisät viheralueet sekä lukemattomat katuihin maalatut pyöräkaistat ja -parkit. Tehokas valoetuuksilla toteutettu raitiovaunuliikenne ja kevyen liikenteen selkeä suosiminen autoilun kustannuksella olivat myös itsestäänselvyyksiä. Joukkoliikenne kulki usein uusiutuvilla energialähteillä, kuten biokaasulla ja kaupoissa luomutuotteiden saatavuus oli huippuluokkaa. Varsinkin Freiburgissa ja Växjössä muutosten takana oli kaupunkilaisten vahva osallistaminen päästöksentekoon. Myös pieniin asioihin oli kiinnitetty huomiota. Varsin yleisesti kahviloiden ja ravintoloiden vessoissa oli liikkeen tunnistimella toimivat valot.

On inspiroivaa nähdä, kuinka paljon ilmastoystävällisiä ratkaisuja on toteutettu eri puolilla Eurooppaa. Samalla herää kuitenkin huoli siitä, että siirryttäessä hiilineutraaliin yhteiskuntaan ei tämäkään riitä. Pitää pystyä tekemään vielä enemmän ja nopeammin, ja tämä kaikki pitää pystyä tekemään kaikkialla maailmassa.

Ekorakentamista olisi voitu ja voitaisiin toteuttaa myös Suomessa – muuallakin kuin Eko-Viikissä. Miten paljon ekologisemmin esimerkiksi Helsingin uudet asuinalueet Vuosaaressa, Herttoniemen rannassa, Arabianrannassa ja Jätkäsaaressa olisikaan voitu rakentaa, jos niin vain olisi haluttu?

Leo Stranius

Kirjoittaja oli elokuussa junamatkalla Euroopassa tutustumassa ekokaupunkeihin ja –kaupunginosiin sekä muihin ympäristöinnovaatioihin. Kuvia matkasta on nähtävissä osoitteessa: http://www.facebook.com/album.php?aid=145359&id=834852845&l=c40780d72d