Mainospostin kantaminen paperinkeräykseen on oikeastaan mainostajan kuluttajalla teettämää työtä. Mainostajat hamuavat kuluttajien huomiota ja teettävät hänellä vielä lisätyötä. Kuluttaja kantaa mainokset paperinkeräykseen ja maksaa siitä ilosta vielä paperinkierrätysmaksun. Onhan se tietysti hyvä, että kuluttaja saadaan harrastamaan arkiliikuntaa edes sen verran. Pitäisikö mainostajille siis myöntää palkinto kansanterveyden edistämisestä?

Tietysti mainoksista saamme tärkeää tietoa ja onneksi painaminen on nykyään halpaa. Esitteitä ja lehtiä saa pikkurahalla. Odottakaa kun vaalit tulee, niin paperinkulutus kyllä lisääntyy. Mitä enemmän mainoksia tulee, sitä heikompi on yhden mainoksen teho. Pitää siis lisätä mainontaa ja kierre on valmis. Isompaa, enemmän ja ovelammin. Parhaimmillaan televisiomainoksista ei enää tiedä mitä niissä mainostetaan.

Kannattaisiko mainostamiselle määrätä ympäristövero luonnonvarojen turhan kulutuksen lisäämisestä? Se vähentäisi mainostusta, jolloin jäljelle jääneiden mainosten huomioarvo kasvaisi. Isot mainostajat kyllä pärjäisivät, mutta pienet kivijalkakukkakioskin mainokset häviäisivät. Ei siis kovin hyvä ratkaisu.

Ja entä yhteiskunnallinen mainostus, jota ennen valistamiseksi kutsuttiin? Nykyäänhän voi nähdä suurten järjestöjen mainoskampanjoita kertakäyttöpullojen puolesta sekä valtiovallan ja jopa yritysten mainoskampanjoita ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi energiansäästön edistämiseksi. Täysillä markkinoilla nekin kisaavat. Ja arvatkaapa montako kymmentä tuhatta maksaa bussipysäkkimainokset?

Vanhan metsän siimekseen, suurten kuusien väliin mahtuu isoja ajatuksia. Siellä ne liikkuvat vapaammin, putoilevat oksilta päähän ja livahtavat toisinaan korvan kautta suuren juurakon onkaloihin. Talousmetsässäkin ajattelu onnistuu, mutta hakkuujätteiden yli loikkiminen ja pusikoiden läpi tunkeutuminen jumittaa ajatukset yleensä vaikean etenemisen sadatteluun.

Ajattelulle on selkeästi hyväksi luonnontilaisempi, vähemmän tai oikeastaan toisenlaisia ärsykkeitä sisältävä ympäristö. Kaupungissa huomioni kiinnittyy ihmisten välissä puikkelehtimiseen, autojen varomiseen ja kaikkialta pursuaviin markkinointiviesteihin. Meikäläiselle shoppaamista karttavalle oli lähes kulttuurishokki päätyä viikon aikana kahteen eri ostoskeskukseen. Oikein hämmästelin sitä ihmispaljoutta, joka vietti aikaansa ostoskeskuksen sisällä. Ja sitä jatkuvaa autovirtaa! Koskaan en ole kyllä nähnyt ulkoilualueen parkkipaikalla yhtä tungosta, vaikka mukamas luontokansaa olemmekin.
Suurempi määrä luonnossa olemista ja liikkumista tekisi varmasti hyvää monelle. Ruotsissa yritysjohtajia viedään saariston luodoille tuijottelemaan merta yksinäisyydessä, jotta heistä tulisi sitten luovempia ja tehokkaampia työntekijöitä. Pitäisikö jonkun ruveta paketoimaan ja markkinoimaan luontoa, jotta ihmiset löytäisivät itsensä useammin metsästä tai merenrannalta kuin automarketista?
Tai kyllähän sitä tehdään. Itsekin olen Luonto-Liitossa järjestänyt monia kymmeniä retkiä ja leirejä, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan luonnosta. Ja aina niistä on pidetty. Mutta markkinoinnissa meillä olisi vielä parannettavaa…

Kansanedustaja Oras Tynkkynen tai tutkija Jari Lyytimäki eivät ole ensimmäisiä, jotka ovat kuuluttaneet hauskemman ympäristönsuojelun puolesta. Itsekin ole jo useamman vuoden ajan etsinyt jotain hauskaa näkökulmaa aiheeseen, koska toisinaan viesti menee paremmin perille kun typerille asioille voi nauraa.

Kolme vitsiä olen löytänyt, mutta yksi niistä on niin luokaton etten sitä kehtaa tässä linkittää. Toinen toimii vain kerrottuna, ei kirjoitettuna. Paras löytö tähän mennessä ovat olleet kop-kop – kuka siellä -vitsit ilmastonmuutoksesta.

Ihan kaikki ympäristöaktivismi ei enää onneksi ole vakavaa. The Yes Men on hauskuuttanut tempuillaan, ja kansallishymni city-maastureille on kerrassaan piristävä. Animaatio kuinka ilmastonmuutos ajaa jääkarhut sukupuuttoon on vakavan viestin ohella humoristinen. Mainion Pimp da Itämeri -pelin nimestä voi jo päätellä, että siinä Itämeren suojeluun ei suhtauduta turhan vakavasti.

Törsäkulutuksesta vitsaileminen voi olla tehokkaampi keino kyseenalaistaa sitä kuin tuotteiden elinkaarianalyysin ympäristövaikutusten vertailu, vai kuinka? Luonto-Liiton mainoskupla-kilpailu on usein onnistunut tässä. Mutta missä ovat ympäristöaiheiset vitsit, joita voisi kertoa kahvipöydässä?

YleX:n keskiviikkoaamun teemana oli Itämeren rehevöityminen. Aamuhöpötyksen lomaan oli kerrankin saatu painava aihe ja hyvä niin! Uusimmassa Lääkäri-lehdessä peräänkuulutetaan näyttöön perustuvia toimia Itämeren tilan parantamiseksi. Ajatus on hyvä ja paljon jo tiedetäänkin.

John Nurmisen säätiön ja monien muiden hyvän työn ansiosta Pietarin vedenpuhdistamoihin saadaan fosforinpoisto ensi lokakuussa. Ympäristökeskuksen laskelmien mukaan tämän pitäisi vähentää sinilevien määrää Suomenlahden perukassa jopa 40 % ja vaikutus ulottuu ulapalle saakka.

Omat rantavetemme jäävät silti vielä leväisiksi, sillä saaristo estää järvien ja jokien kautta tulevan ravinnekuormituksen leviämisen ulapalle. Tämän vuoksi oma maa- ja metsätalouden sekä haja-asutuksen ravinteet aiheuttavat rannoillamme lilluvan sinileväpuuron. Lisäksi kolmannes Suomenlahden typpikuormituksesta tulee ilmasta, liikenteen ja energiantuotannon päästöinä.

Mistä siis tehokkaat lääkkeet tähän? Uusimpien tutkimusten mukaan ravinteita kierrättävän luomumaatalouden avulla ja siirtymällä paikalliseen ja kasvispainotteiseen ruokavalioon typpipäästöt vähenisivät 36%! Odotan MTK:lta rohkeaa pelinavausta: se voisi ryhtyä lobbaamaan EU:n maataloustukea ravinteita kierrättävään luomumaatalouteen siirtymiseksi. Luomuliittokin voisi ryhdistäytyä, sillä moniko kuluttaja oikeasti tietää että luomu vähentää ravinnepäästöjä noin neljänneksen tuotettua yksikköä kohden? Vilkaiskaapa muuten Pisara meressä -kilpailun upea työ luomupurjelaivan puhtaista vanavesistä .

Jos myös Itä-Euroopan maat siirtyvät kierrättävään luomumaatalouteen on Itämeren tulevaisuus melko lailla turvattu. Tässä EU:lla on suuri valta, sillä jos ne siirtyvät yhtä voimaperäiseen keinolannoitukseen kuin meillä on tapana, levähuttua riittää Itämeressä maailmanloppuun saakka. Lue tiedote.

Haja-asutuksen jätevesien puhdistamisessa on parannettavaa, sillä niin monien mökkien jätevedet menevät suoraan vesistöihin. Olen ihmetellyt miten oman kesämökin huussin, saunan ja tiskivesien imeytyksen hoitaisi parhaiten. Riittääkö parikymmentä metriä mäntyjä ja mustikkaa kasvavaa hiekkaista kivikkoa puhdistamaan ravinteet jätevesistä? Vaadittava selvitys jätevesijärjestelmästä on vielä tekemättä ja tietysti haluaisin että meillä käytettäisiin parasta mahdollista tekniikkaa.

Oppaan mukaan meillä ilmeisesti riittäisi pelkkä imeyttäminen. Mutta tehostaisiko ravinteiden talteenottoa pajukon tai ruovikon kasvatus, puuhiili tai bakteerikantaa kasvattavan sorakasan luominen, kuten ensimmäisissä vedenpuhdistamoissa tehtiin?

Lisätietoa käytännön vesiensuojelusta löytyy kauniisti kuvitetuista Puroista syntyy virta -hankkeen julisteista, joita itsekin olin tekemässä.

Harmi vain on että näitä tutkittuja toimenpiteitä ei aina haluta toteuttaa. Vuonna 1996 valtioneuvosto lupasi juhlallisesti vähentää rehevöittäviä päästöjä 50 % vuoteen 2005 mennessä. Tähän ei päästy. Olin mukana kirjoittamassa Luonnonsuojeluliiton ja Luonto-Liiton lausuntoa uusista tavoitteista, mutta lopputulos oli aika pettymys kun edellinen hallituksemme asetti takarajan joskus vuoden 2015 jälkeiseen aikaan. Tästä ei pidä kuitenkaan lannistua vaan antaa sitäkin tiukemmin oman mielipiteensä kuulua paikallisten vesienhoitosuunnitelmien teossa!

J.K. Luonnonkalan syöminen poistaa ravinteita vesistä, kun taas kirjolohen kasvatus lisää niitä. Tutkitusti kannattaa siis mennä kalaan! Ja jos ei pääse rannalle niin Itämerta voi pelastaa pelaamalla.

Lentäminen on parhaimmillaan hieno kokemus, jota todellakin varjostaa siitä koituvat suuret päästöt. Kaikista ihmisen aiheuttamista ilmakehää lämmittävistä päästöistä lentoliikenteen osuus on 3,5-4 %, koska korkealla ilmakehässä päästöjen vaikutus on suurempi.

Jos kaikki muut kasvihuonekaasupäästöt leikattaisiin pois, niin ei lentäminen silloin mikään merkittävä päästölähde olisi. Mutta kun päästöt muodostuvat tuhansien eri lähteiden yhteisvaikutuksesta, niin yhden lähteen pienuudella ei voi perustella sen vähäistä merkitystä.

Ja ongelmaa mutkistaakseni niin itse en pidä henkilökohtaista päästökauppaa ratkaisuna kolmesta syystä. Ensinnäkään maapallon pitäminen elinkelpoisena ei voi perustua vapaaehtoisiin toimiin. Piste. Saastuttajan on maksettava tai mieluummin oltava saastuttamatta.

Päästövähennysprojektien ongelmana on nykyhetkessä tapahtuvien päästöjen vähentäminen tulevaisuudessa tapahtuvalla hiilidioksidin sitomisella. Tämänpäiväisen lennon päästöt kompensoidaan istuttamalla puita, jotka kasvunsa aikana sitovat vastaavan määrän hiilidioksidia kymmenien vuosien aikana.

Kun päästöjä ryhdytään nollaamaan kasvattamalla suuri määrä metsää, niin mitä käy jos metsä palaa tai kaatuu myrskyssä? Ja väistämättä jossain vaiheessa puuhun sitoutunut hiilidioksidi palaa kiertoon ilmakehään, kun puu joskus maatuu. Maaperän sisällä miljoonien vuosien aikana muodostunut fossiilinen hiili ei näillä keinoin vähene ilmakehästä.

Kestävämpi tapa on korvata fossiilisia polttoaineita uusiutuvilla kuten tuuli- ja aurinkoenergialla. Tässäkin on ongelmansa: miten varmistetaan että kyseinen projekti todella korvaa entistä kapasiteettia eikä vain kasvata sitä lisää. Tässäkin päästövähennykset tapahtuvat pitkällä aikavälillä, kun taas päästöt tapahtuvat hetkessä. Jos päästöjen kasvua ei taiteta, niin miten päästövähennysprojekteilla voidaan eroa ikinä kuroa umpeen?

Ja miksi muuten rikkaat länsimaat ovat niin innoissaan rakentamassa tuulivoimaa kehitysmaihin eivätkä korvaamassa omia hiilivoimaloitaan niillä? Ainakin Suomessa kehitys on ollut todella hidasta.

Ongelmallista – kuluttajan elämä on. Nyt on haukuttu kaikki vaihtoehdot, joten mitä jää jäljelle? Siinä onkin mietittävää meille länsimaalaisille, jotka muodostamme 20% maailman väestöstä ja kulutamme 80% luonnonvaroista. Jossain vaiheessa meidän on kohdattava totuus, että kasvavaan kulutukseen perustuva elintapamme ei voi jatkua nykyisellään.
Tätä ympäristöjärjestöt ovat tuoneet esille viimeiset kolmekymmentä vuotta. Eikä sitä voida muuttaa kestäväksi yksin ostamalla päästöoikeuksia ja parempaa omaatuntoa köyhistä maista. Päästövähennyksiä kauppaavat Climatecare.org ja myclimate -tyyppiset ratkaisut lieventävät oireita mutta eivät poista niiden syytä.

Elämäntavan muuttamisen ei lopulta pitäisi olla meille niin vaikeaa, koska kysymys ei ole perustarpeista vaan ylellisyydestä. Lentomatkan voi korvata lähilomalla Suomessa ja pyörällä tehdyn matkan yhteenlasketut ympäristö- ja terveysvaikutukset ovat suorastaan huikeat. Sen jälkeen voidaan ryhtyä vähentämään työmatkoja ja korvaamaan niitä muilla keinoilla. Ja olisiko vihdoin aika lopettaa lentokerosiinin verovapaus ja siirtää lentoliikenteen todelliset kustannukset yhteiskunnalta ja ympäristöltä lentomatkustajien maksettaviksi ?

AIheesta:
Voiko päästöjen kompensoinnilla pelastaa ilmaston? Evert Hassink, ilmasto.org
Maan ystävien lentomaksu-kampanja

Sata vuotta sitten tilanne Helsingissä oli huonompi. Töölönlahti oli kuin raparperipuuroa ja likainen vesi haittasi uimista myös merestä aidatuissa uimaloissa. Neljäkymmentä vuotta sitten Suomen vesistöt olivat kurjassa kunnossa. Monin paikoin tehtaiden jätevedet tekivät vesistöistä uimakelvottomia ja kalastuksesta mahdotonta. Nyt ollaanko menossa parempaan, vai ollaanko?

Lainsäädännöllä sekä ympäristöjärjestöjen ja kansalaisten painostuksella saatiin 1980-luvulla kaupunkien ja tehtaiden päästöt vesiin melko vähäisiksi. Silti sinileväkukinnat ovat riesana kesäisin ja kaloista löytyy jäämiä palonestoaineista, lääkkeistä ja muista ympäristömyrkyistä. Päästöt ovat siirtyneet tehtaiden putkista meidän koteihimme.

Päästölähteet ovat siirtyneet välillisesti olohuoneisiin, keittiöihin ja kylpyhuoneisiin. Kemikalisoituminen on tavoittanut (engl. REACH ;) meidät. Onneksi sentään uimahalleissa altistus on tarkkaan säänneltyä.