Mutta miten sujuu elämä ja erityisesti ekoilu omakotitalossa reilun kymmenen kilometrin päässä kaupungista, kun lähin bussipysäkkikin on kolmen katuvalottoman kilometrin päässä?

Tarkennukseksi siis, että asumme pienehkössä kaupungissa, jossa kymmenen (ja jo reilun viidenkin) kilometrin päässä keskustasta on mahdollista löytää ihan maaseutua, ehkä toisin kuin suuremmissa kaupungeissa.

Olemme molemmat hyvin tarkkoja ostoksista, liikkumismuodoista, sähkön kulutuksesta, ylipäänsä elämisen ympäristövaikutuksista. Hieman sitä vastaan sotii unelmamme omasta luonnon ympäröimästä mökistä kaukana naapureista, koska sellaista paikkaa saattaa olla vaikea löytää ihan pyöräilyetäisyyksien päästä. Päätimme kuitenkin kokeilla elämää maalla sen reilun puolen vuoden ajan, mikä meillä oli mahdollista vuokrata ihanaa punaista tupaa paratiisimaisessa ympäristössä. Vuokra oli ok ja määräaikainen sopimus suunnitelmiimme muutenkin mainiosti sopiva.

Olemme ystäviemme mielestä ihan sissejä, kun poljemme päivittäin vähintään 3 kilometriä bussipysäkille ja hyvin usein koko 12 kilometriä kaupunkiin. Rajoituksena polkemiselle ovat 30 asteen pakkanen ja flunssa. Avomieheni polkee matkan vaikka pää kainalossa umpihangessa, mutta minä vaihdan bussiin hieman helpommin. Joka tapauksessa ilman autoa olemme pärjänneet. En tiedä, mitä tapahtuisi autottomuudelle, jos asuisimme täällä pidempään. Menisikö mukavuudenhalu hyötyliikunnan ja ekoilun tuoman ilon edelle?

Yllätyksenä meille on tullut se, että emme oikeastaan saa säästää vettä. Käytimme aluksi sisävessaa vain harvoin, joten kovilla pakkasilla vesivessan poistoputki pääsi jäätymään. Jos olisimme olleet ahkeria vessanvetäjiä (eli jos olisimme huuhdelleet juomakelpoista vettä suoraan kaivoon kymmeniä litroja päivässä), olisimme kenties välttäneet putken jäätymisen.

Toinen ikävä huomio oli, että sähkönkulutus lisääntyi huomattavasti entiseen verrattuna, vaikka pääasiassa lämmitämmekin talon puilla. Kylpyhuoneessa on kuitenkin pidettävä lattialämpöä ja kellarissa kovilla pakkasilla lisäpatteria. Kaikista sähkönsäästötoimista huolimatta kulutus nousi talven aikana suuremmaksi kuin se olisi meillä saman kokoisessa kerrostaloasunnossa.

Olemme tehneet asumiseen liittyviä valintoja parhaimpamme mukaan niissä puitteissa, mitkä meille on annettu. Meillä on täällä rantasauna (kuvassa) ja sähkösauna, mutta käytämme vain puulämmitteistä rantasaunaa. Meillä on vesivessa ja ulkohuussi, ja pahimpien pakkasten mentyä voimme taas valita ulkohuussin. Meillä olisi myös mahdollisuus lämmittää koko talo sähköllä, mutta olemme valinneet tunnelmallisen ja kuntoa kohottavan puulämmityksen. Sen avulla voi myös valita ruuanvalmistuksessa sähköuunin sijaan leivinuunin, koska se lämpiää samalla kun talon lämmittää puilla.

Vuokratalossa valinnanvapaus on siis rajoitettua, koska mitään rakenteellisia muutoksia emme voi tehdä. Omassa talossa ekoilu on vielä helpompaa, ja siitähän meillä on lukuisia esimerkkejä (esim. Sampsa Oinaala ja Lasse Nordlund). Parin kuukauden päästä olemme muuttamassa kaupunkiolosuhteisiin kerrostaloon, mutta unelmaa omasta mökistä ei ole haudattu. Ei siitä huolimatta, että syksyn pimeydessä oli vaikea nähdä katuvalottoman hiekkatien reunoja kotiin pyöräillessään, että tietä ei aina ollut aurattu paksusta lumikerroksesta, että jouluna vesiputket jäätyivät, että huussin tyhjennys on ikävää hommaa ja että sisälläkin tarvitsee kahdet villasukat. Silti tämä on ihanin paikka, missä olen ikinä asunut.

Vihannesten ja hedelmien kalleus onkin yksi suuri syy siihen, että niitä ei syödä tarpeeksi. Suomalaislapsista vain osa saa syödäkseen riittävästi hedelmiä ja kasviksia (HS 3.12.). Uutisen mukaan vain 14 prosenttia 15-vuotiasta pojista syö päivittäin hedelmiä tai vihanneksia. Jos pussillinen hedelmiä maksaa kaupassa saman verran kuin suklaalevy tai valmisateria, on varmasti helpompi valita energiapitoisempi vaihtoehto.

Jos terveelliset elintarvikkeet olisivat halvempia, ihmiset ostaisivat niitä enemmän. Terveyskasvatuksen professori Lasse Kannaksen mukaan tämä poistaisi myös eriarvoisuutta (HS 3.12.). Tällä hetkellä köyhillä ei välttämättä ole varaa syödä terveellisesti. Mieleeni tulee kohtaus dokumentista Food.inc, jossa köyhä amerikkalaisperhe on kaupassa ostoksilla ja toteaa, että on paljon kannattavampaa ostaa hampurilaisia kuin saman verran maksavia hedelmiä, joista ei edes lähde nälkä. Perhe on ylipainoinen ja sairasteleva.

Kaikkien kotitalouksien keskimääräisessä ostoskorissa on 38 prosenttia eläinkunnan tuotteita ja vain 9 prosenttia hedelmiä ja vihanneksia. Pyrin syömään mahdollisimman paljon tuoreita kasviksia, mutta näin talvella se on haastavampaa kuin kesällä. Olimme keväästä loppukesään mukana Nielsenin kuluttajapaneelissa, jossa tutkittiin päivittäistä kulutuskäyttäytymistämme. Loppuvuodesta meille tuli raportti, jossa arvioitiin kulutuksemme osa-alueittain vuositasolla. Huomasin, että keskimääräiseen kahden hengen talouteen verrattuna kulutamme kaksinkertaisen määrän hedelmiä ja vihanneksia.

Keskimääräisen ostoskorin arvo on 18,50 euroa.

Kuvassa oranssilla on merkitty maitotaloustuotteet, kirkkaansinisellä liha-/siipikarja-/kalatuotteet, keltaisella lihavalmisteet.

Mielenkiintoista on myös se, että vuoden ostomenomme arvio oli noin 1000 euroa alhaisempi kuin keskimääräisellä kahden henkilön taloudella. Rasittaako kasvissyönti siis vähemmän lompakkoa kuin sekasyönti? Ostimme kuitenkin hyvin paljon luomutuotteita ja Reilun kaupan tuotteita, joten ostomenomme olisivat saattaneet olla pienemmätkin, jos olisimme valinneet aina halvimman vaihtoehdon.

Jos vertaa vaikkapa jauhelihan ja soijarouheen hintaa, niin kasviperäisen vaihtoehdon valitseminen tulee halvemmaksi. Liha on selkeästi soijatuotteita kalliimpaa. Maitotuotteet sen sijaan ovat halvempia kuin niiden vegaaniset vastikkeet, joten runsaasti “maitotuotteita” käyttävän vegaanin ostoskori saattaisi olla sekasyöjän tai lakto-ovovegetaristin koria kalliimpi.

Kasvissyöntiä ei voine väittää sekaruokavaliota kalliimmaksi, sillä molempien ruokavalioiden edustajien täytyy terveytensä vuoksi joka tapauksessa ostaa runsaasti vihanneksia ja hedelmiä. Kasvisruokavaliossa lihan sijaan syödään usein palkokasveja, jotka ovat varsin edullisia.

Kaupassa myytävistä ruisleivistä noin 50 % on ruista. Hinnan perusteella voi jonkin verran päätellä, kuinka täyttä tavaraa se on: mitä kalliimpi leipä, sitä vähemmän ja parempia raaka-aineita. Esimerkiksi erään suositun “ruis”leivän tuoteseloste näyttää tältä: täysjyväruis 50 % (rouhe, jauho, mallas), vesi, vehnäjauho, perunahiutale, hiiva, vehnägluteeni ja suola (1,2 %). “Ruispaahtoleipä” puolestaan sisältää näitä aineita: ruis 56 % (lestyruisjauho, täysjyväruisjauho, -rouhe, -mallas, -kuitu), vesi, vehnägluteeni, hiiva, siirappi, suola (1,2 %), kasviöljy, emulgointiaineet (E 471, E 472e), sakeuttamisaine (E 415) ja säilöntäaine (E 200).

Itse tehty ruisleipä koostuu ainoastaan ruisjauhosta, vedestä ja suolasta. Se pysyy koossa ilman emulgointiaineita ja säilyy viikon tai pari ilman säilöntäaineita. E-aineet eivät välttämättä ole terveydelle haitallisia, mutta tuskin hyödyllisiäkään. Sen sijaan täysjyvärukiista saa tärkeitä ravintoaineita kuten rautaa, proteiinia, kuitua ja kivennäisaineita. Aikoinaan laskin myös itse leivotun luomuruislimpun hinnan: noin euron verran. Halvaksi tulee.

Halusin pitkään opetella leipomaan ruisleipää. Asuin talossa, jossa oli leivinuuni, joten ruisleivän paistaminen siinä tuntui miltei velvollisuudelta. Leivontataitoni ylsivät hädin tuskin sämpylöiden tasolle. Kun vihdoin sain käsiini ruisjuuren ja vaivasin siitä leivät, en enää muuta leipää syönytkään kuin itse tehtyjä ruislimppuja. Leivän leipomisesta tuli sunnuntairituaali, jossa aamulla alettiin lämmittää leivinuunia ja sekoittaa jauhoja yön yli kuplimassa olleeseen juureen, ja päivän askareita tehtiin sillä aikaa, kun leipä kohosi ja lopulta oli uunissa. Ruisleivän leipominen on erittäin hyvä osa slow life -elämäntapaa, sillä kokonaisuudessaan prosessi kestää 18-24 tuntia!

Ruisleipähehkutuksestani huolimatta muistutan, että leivän ei tarvitse olla välttämättä ruisleipää ollakseen hyvää ja terveellistä, kunhan pääraaka-aineena ei ole valkaistu vehnä. Muita hyviä viljoja ovat speltti, kaura ja ohra. Leipä voi olla myös nopeaa teeleipää, sämpylöitä tai erilaisia vuokaleipiä. Leivän leipominen opettaa joka tapauksessa arvostamaan ruokaa jota syömme, vähentää kaupassa käymisen tarvetta, ylläpitää perinteitä ja toisaalta luo uusia makuelämyksiä. En väitä, etteikö paahdettu ruispala tomaatin ja kurkun kera olisi herkullista, mutta se on aivan eri asia kuin oma leipä. Olen ehkä hengittänyt liikaa ruisjauhopölyä, mutta uunituore luomuruislimppu on mielestäni äärettömän kaunis ja erityislaatuinen!

Ruislimpun ohje löytyy esim. täältä. Ohje yhdenlaiseen vuokaleipään tässä. Ja hakukoneiden sekä ruokakirjojen avulla löytyy lisää.

Vuokrasimme kaveriporukalla kaupungilta yhteensä neljä aaria maata, jonka jaoimme keskenämme. Talkoohenkisesti olemme kääntäneet ja kitkeneet vuorollaan kunkin palstaa. Maan kääntäminen, rikkaruohojen kitkeminen ja penkkien muotoilu on paitsi hauskaa yhdessäoloa, myös hyötyliikuntaa. Aika juoksee nopeaan, kun kasvimaata laittaa kuntoon porukalla. Vaikka asuin aiemmin kommuunissa, jossa kasvimaa oli omalla takapihalla, ei hommia tullut tehtyä yhtä usein, perinpohjaisesti tai innolla. Porkkanatkin jäivät harventamatta, kun muut kesämenot menivät kasvimaan edelle yhdellä jos toisellakin. Nyt jokainen tahtoo saada edes jonkin verran satoa. Tavoitteita luovat naapuripalstojen kauniit kukkapenkit ja hyvin hoidetut perunamaat.

Olen aina ollut hieman perfektionisti ja kaikkimulleheti-tyyppi. Sadan neliön heinikon kääntäminen kauniiksi, hyväksi kasvimaaksi onkin haaste, jossa koetellaan sekä kärsivällisyyttä että voimia. Ajatus omista vihanneksista on kuitenkin sen verran ihana, että haluan saada maan valmiiksi ja taimet kasvamaan. Ehkä tässä on hyvä tilaisuus henkiselle kasvullekin.

Mikä voisi olla puhtaampaa ja lähellä tuotetumpaa ruokaa kuin itse kasvatettu? En tähtää omavaraisuuteen, mutta toivon toki , että saisin kesäkurpitsat ja sipulit omasta kasvimaasta sen sijaan, että joutuisin ostamaan niitä kaupasta. Kasvimaan pitäminen sopii täydellisesti kulutuskarkurille.

Viljelypalstoilla yhteisöllisyys kukoistaa muutenkin kuin vain oman kaveriporukan välillä. Ihmiset juttelevat toisilleen spontaanisti, ja lahjoittipa palstanaapuri meille pari juurakollista monivuotisia kukkiakin. Sadonkorjuujuhlia odotellessa vietän mielelläni työpäivän jälkeen aikaa kasvimaalla multaa kaivellen.

Oman kasvimaan perustaminen ei ole vieläkään myöhäistä. Vinkkejä löytyy esimerkiksi osoitteesta www.partsiltapoytaan.net

Väen talo täyttyi eri-ikäisistä ihmisistä, kun Luonto-Liiton metsäryhmä esitti Joensuussa kolme metsään liittyvää dokumenttia. Dokumenttielokuvat hakkuiden vaikutuksista metsän biologiaan, perinteisiin elinkeinoihin, politiikkaan ja ihmisten kokemusmaailmaan olivat vaikuttavia. Päätehakkuut, joita kutsutaan myös avohakkuiksi ja jotka jättävät jälkeensä pelkän tyhjän, myllerretyn ja ruman maan, paitsi aiheuttavat monien eri lajien joutumisen uhanalaisiksi, myös saavat aikaan poliittisia kiistoja. Saamelaisten perinteinen elinkeino, poronhoito, joutuu uhan alle, kun vanhoja metsiä on hakkuiden vuoksi yhä vähemmän ja vähemmän. Vapaana laiduntaville poroille vanhoissa metsissä kasvava luppo ja jäkälä ovat tärkeää ravintoa.

Biologinen monimuotoisuus on ihmisen ja kaiken muun luonnon kannalta elintärkeää ja vanhojen metsien hakkuisiin liittyvistä ongelmista kenties tärkein. Kaikista eniten ihmisen tämänhetkiseen elämään kuitenkin vaikuttaa se, mitä hän omassa elämässään kokee. Biodiversiteetti ja sen vähentyminen näyttäytyy konkreettisena lähinnä alan ammattilaisille. Tavan ihmistä koskettaa oman lähimetsän katoaminen. Metsään ei voi enää mennä kulkemaan, katselemaan, kuuntelemaan tai sienestämään, koska metsää ei enää ole. On vain hakkuuaukea, myllerretty maa ja muutama surulliselta näyttävä yksinäinen siemenpuu, joka sekin todennäköisesti kaatuu seuraavassa myrskyssä, kun sillä ei ole metsän tuomaa suojaa.

Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon lyhytelokuva Sateenkaaren pää kertoi metsähakkuiden vaikutuksista paikallisiin ihmisiin. Kerrotaan, kuinka lapsena leikittiin metsissä. Kuinka ostettiin talo varta vasten metsän vierestä. Ja miltä tuntui, kun eräänä päivänä metsän keskeltä löytyikin metsäautotie, jonka päässä oli aukko. Ilmasta kuvattujen metsäautoteiden päät ovat hirttolenkin muotoiset. Raavaankin miehen silmäkulmat kostuvat, kun hän kertoo metsäsuhteestaan ja menettämistään metsistä. Vaikka hakkuiden vaikutuksista ihmiseen itseensä ei juuri puhuta, sillä on suuri merkitys yksittäisissä elämissä.

Kovalaisen ja Sepon kuvia metsänhoidollisista toimenpiteistä voi ihmetellä täällä.

Luonto-Liiton metsäryhmään voi tutustua täällä.

Kuulun EU:n määritelmien mukaan köyhiin. Tuloni ovat yhtä kuin opintotuki. Ostan silti luomua lähes aina kun se on mahdollista. Välillä tuntuu hurjalta, kuinka suuri osa varoista voi mennä ruokaan, mutta toisaalta mikäpä olisi parempi kohde rahojen käytölle kuin oman kehon ravitseminen puhtaalla ja ympäristöystävällisellä ruoalla. En halua uusia tavaroita, alkoholia tai tupakkaa, vaan syödä terveellisesti.

Luomu tarkoittaa luonnonmukaista maataloutta. Luomumaataloudessa käytetään ympäristön omia toimintoja tuholaisten ja tautien hallinnassa, eikä synteettisiä torjunta-aineita, väkilannotteita, kasvuhormoneja, antibiootteja tai GMO-tekniikkaa käytetä.

Luomutuotteen valitseminen onkin paras keino varmistaa se, että ei tule syöneeksi geenimuunneltuja aineksia. Luomutuotteissa ei myöskään voi olla jäämiä myrkyllisistä torjunta-aineista, koska niitä ei käytetä. Tavanomaisessa maataloudessa tuotetun vaikkapa omenan kuoriminenkaan ei auta, sillä torjunta-aineet menevät ohuen kuoren läpi. Myös talvella kaupoissa on tarjolla ulkomaalaisia luomuvihanneksia, mutta luonnollisesti niiden sijaan kannattaa suosia kotimaisia luomujuureksia.

Luomutuotannossa suositaan uusiutuvia raaka-aineita ja kierrätystä – esimerkiksi osa luomutomaateista on pakattu samanlaiseen muovirasiaan kuin mitkä tahansa muutkin tomaatit, mutta luomutomaattien rasia onkin valmistettu biohajoavista ainesosista, ja sen voi laittaa kompostiin. Näin myös pakkauksien osalta luomussa on otettu ympäristö huomioon.

En halua tunkea kehooni ylimääräisiä kemikaaleja, joten ostan luomua aina, kun se on järkevää. Nykyisin melkein minkä tahansa tuotteen saa luomuna, ja hintaerot tavallisten tuotteiden keskimääräiseen hintaan pienenevät jatkuvasti.

Minun on ehkä hyvä puhua luomun suosimisesta, sillä minulla on halpa vuokra, en joudu käyttämään omaisuuksia jonkin sairauden hoitamiseen eikä minulla ole perhettä ruokittavana tai asuntolainaa maksettavana.

Silti uskon, että vaikka elämäntilanteeni muuttuisi, haluaisin edelleen suosia luomua. Onhan luomutuotteiden ostaminen kannanotto puhtaan ympäristön ja puhtaan ruoan puolesta, ja niillä molemmilla on vaikutusta paitsi elinympäristöömme myös omaan hyvinvointiimme.

Lue lisää luomusta:

http://uutiset.ruokatieto.fi/WebRoot/1043198/X_Uutislistaus_kaikki_tai_luokittain.aspx?id=1045173&Class=Luomu

http://www.luomu.fi/

Niin ikään Ruotsissa Livsmedelsverketin valmistelemat Miljösmarta matval -suositukset joutuivat EU:n syyniin. Suosituksissa kehoitettiin valitsemaan sesonkiin sopivia ja paikallisia tuotteita. Ruokatiedon uutisten mukaan EU:n komissio antoi huomautuksen siitä, että kyseiset suositukset voivat asettaa paikalliset ja kauempaa tuotavat tuotteet eriarvoiseen asemaan, mikä rikkoisi kaupan vapauden periaatetta. Ympäristönäkökulma jäi toiseksi.

EU on ensisijaisesti talousyhteisö, eikä sen lähtökohtiin ole koskaan kuulunut ympäristönsuojelu. Ympäristöasiat ovat kuitenkin jo jonkin aikaa olleet tapetilla, joten EU:n on pysyttävä tässä kehityksessä mukana. Jotkut periaatteet ja säännökset aiheuttavat siis kummastusta. Ymmärrän, että minkäänlaiset protektionismiin viittaavat toimenpiteet eivät ole EU:n periaatteiden mukaisia, mutta jotain järkeä kotimaisen tuotannon suosimisen rajoituksissakin pitäisi olla. EU:n periaatteet ovat täysin ekologisen ruoantuotannon vastaisia: juuri lähiruoan kuluttamiseen ihmisiä tulisi kannustaa.

EU:ssa tavaroiden vapaa liikkuvuus on turvattava, ja sitä rajoittavat toimenpiteet on kielletty. Vapaan liikkuvuuden tavoiteperiaatteen pääsäännön mukaan jäsenvaltiot eivät saa syrjiä tuontitavaraa julkisissa hankinnoissa eivätkä järjestää kotimaisuuskampanjoita.

Juuri julkisissa hankinnoissa kotimaisten ja sesongin mukaisten tuotteiden suosiminen olisi tärkeää, sillä kotimaisten ja paikallisten tuotteiden suosiminen olisi hyväksi paitsi ympäristölle, myös paikalliselle taloudelle.

Yle uutiset kertoi eilen, että Suomen sikayrittäjille on myönnetty maa- ja metsätalousministeriön toimesta valtionavustusta imagokampanjaan. Mitä ihmettä? Sianlihan imagoa halutaan parantaa erityisesti kaksi vuotta sitten nousseen eläinten huonosta kohtelusta johtuneen kohun vuoksi. Kampanjassa tulee siis pitää huoli siitä, että se ei vie ajatuksia suomalaisuuteen päin, sillä muuten EU:lta saattaa tulla noottia. Mitä järkeä on sitten kannustaa sianlihan kuluttamiseen?

Olen järkyttynyt. Kotimaisten kasvisten markkinointia ei sallita, mutta valtio saa tukea epäeettisen ja epäterveellisen sianlihan tuotantoa. Missä mennään vikaan? Kyse on tietysti hieman eri asioista, mutta eettiseltä kannalta ajateltuna tässä on ristiriita. Mistä löytyisi taho, joka tukisi kasvissyönnin mainetta parantavaa ja terveellisyyttä korostavaa kampanjaa? Yrittäjiä edustavien tahojen valtiontuet kun ovat aivan eri suuruusluokkaa järjestöjen saamien tukien kanssa.

Tiedän, että esimerkiksi sänky, tyyny, peitto, aterimet, kattila ja monet muut asiat ovat aika välttämättömiä, jos ei halua aivan askeettisesti elää. Silti ahdistaa ostaminen, koska tiedän, että minulla on kotona enemmän kuin tarpeeksi kaikkea, mitä elämiseen tarvitsen. Tilanne on täällä kuitenkin toinen, sillä enhän olisi millään voinut tuoda kaikkea mukanani.

Onnekseni satuin löytämään melko avarakatseisen kämppiksen. Allekirjoitettuamme vuokrasopimuksen kiersimme opiskelija-asuntojen takapihoilla kurkkimassa jätelavoille. Moni opiskelija muutti kuun vaihteessa, joten takapihoilla nökötti hylättyjä huonekaluja. Nyt asuntomme on siis kalustettu pääasiassa ilmaiseksi. Piironki, muutama tuoli, pari kirjoituspöytää, kenkäteline ja kolme peiliä olisivat maksaneet omaisuuden kirppiksillä, huonekaluliikkeistä puhumattakaan.

Ostoslistani on edelleen pitkä. En ole kuitenkaan ostanut tyynyä, patjaa ja peittoa lukuun ottamatta mitään kaupasta. Lamppu, teepannu, keittiöpyyhkeet ja astiat ovat löytyneet halvalla second hand shopista ja lauantaikirppiksiltä. Tuntuu vain niin turhalta ostaa asioita, joita tiedän, etten puolen vuoden päästä tarvitse. Pitäisi ehkä vain päästä eroon asennevammasta ja nauttia siitä, että sisustan ekologisesti. Kanssaopiskelijat kun ovat ensi töikseen rynnänneet Ikeaan.

Suhteeni uuteen ja vanhaan tavaraan on valtavirtaan verrattuna ehkä hieman kieroutunut. En osta vaatteita esimerkiksi H&M:stä muun muassa siksi, että voin saada samalla hinnalla käytettyjä mutta todennäköisesti kestävämpiä vaatteita second hand shopista. Jos jokin hyväkuntoinen tuote maksaa kirppiksellä miltei saman verran kuin uusi kaupassa, ostan mieluummin kirppikseltä. Minulle tuotteen kierrätys on tärkeämpää kuin se, että saan sen ihan uutena. Kun ostan kirppikseltä, säästän luonnonvaroja sen lisäksi, että yleensä myös rahaa säästyy.

Aluksi vaihdoin kemialliset aineet luonnonmukaisiin, mutta luonnonkosmetiikan ja ekopesuaineiden hinta lohkaisee melko suuren osan lompakon sisällöstä, eikä ainakaan shampoo ole vakuuttanut minua tehollaan. Muovijätettä tulee ekopesuaineistakin, jos asuu kaupungissa, jossa pulloja ei ole mahdollista täyttää uudestaan. Pestyäni muutaman kerran pyykit vahingossa ilman minkäänlaista pesuainetta olen heittänyt pyykin sekaan pesupähkinöitä vain tottumuksesta – pyykit kun tuntuvat peseytyvän ihan vaan vedelläkin.

Lattianpesuaine, ikkunanpesuaine, matonpesuaine.. Ei kai sellaisia oikeasti tarvita?

Ollessani vielä rastatukkainen pesin päätäni ties millä aineilla: mäntysuovalla, tavan shampoolla, ekoshampoolla, suihkugeelillä. En huomannut kovinkaan suurta eroa; puhdasta tuli. Nyt suoratukkaisena olen kokeillut myös ruokasoodaa ja etikkaa, joiden yhdistelmä toimii loistavasti, mutta jota ei suositella jatkuvaan käyttöön. Tavoitteenani onkin lopettaa pesuaineiden käyttö kokonaan, sillä olen kuullut hyviä kokemuksia siitä, kuinka pelkällä kuumalla vedellä saa hiuksensa pysymään puhtaina.

Lueskeltuani Paul Andrean kirjaa Ruokasoodan ihmeet (Willow Tree Press 2006) olen päättänyt kokeilla ruokasoodan käyttöä myös muuhun sellaiseen, johon tavallisesti käytetään erilaisia pesuaineita. Kuka tarvitsee Raidia, jos talon sisälle hiippailleet muurahaiset saa karkoitettua ruokasoodan avulla? Ruokasoodaa voi käyttää myös pintojen puhdistamiseen ja esimerkiksi mikroaaltouunin tai vaatekaapin raikastamiseen. En aio siis koskea siivouskaapissamme majailevaan mikronpuhdistusaineeseen enää koskaan.

Uskon, että on olemassa useita niin sanottuja vanhan kansan konsteja, joilla liasta, hajuista sun muusta voi selvitä käyttämättä nykyaikaisia kemikaaleja. Nykyaikaiset kemikaalit eivät oikeastaan edes ole nykyaikaisia, vaan erittäin out of fashion, sillä niiden aiheuttamat vaikutukset ympäristöön ja terveyteen ovat todistetusti haitallisia.

Joensuussa vallattiin vappupäivänä vanha, 1800-luvun lopulla rakennettu puutalo. Valtauksen perusteena oli nimenomaan saada kaupunkiin kaikille avoin vapaa kaupunkitila. Taloa kutsutaan Uudeksi kulmaksi, väen taloksi. Nimi viittaa samassa rapistumaan päästetyssä puutalokorttelissa olevaan Wanhaan kulmaan. Korttelin talot on kaavoitettu purettaviksi, jotta alueelle voitaisiin rakentaa kerrostaloja. Kaavaa ollaan kuitenkin muuttamassa, ja valtaajat ovat saaneet usean paikallisen tahon tuen, sillä he haluavat kunnostaa kauniin puutalon talkoilla sille kuuluvan arvon mukaiseksi. Talo on viime vuosina ollut lähinnä varastokäytössä.

Talossa on pidetty valtauspäivästä lähtien joka iltapäivä talokokous, johon on osallistunut useita kymmeniä innokkaita. Myös omaehtoisuuteen perustuva ei-kaupallinen toiminta aloitettiin heti valtauspäivän iltana. Tähän mennessä talossa on järjestetty valtausbileet, open stage -tyyppinen musiikki-ilta, Max-lukupiiri ja neulontapiiri. Suosittu paikallinen Folkswagen kävi myös soittamassa keikan – tämäkin oli omaehtoista toimintaa, sillä bändi itse otti yhteyttä valtaajiin. Luvassa on ainakin lautapeli-iltoja, vaihtotori ja grillijuhlat. Toiminta muotoutuu siten, että kukin saa järjestää ideoidensa mukaan toimintaa, kunhan ilmoittaa siitä talokokouksessa. Osallistumismaksuja ei peritä, mutta vapaaehtoisen kannatusmaksun voi maksaa esimerkiksi keikkojen yhteydessä tai kahvikassaan.

Valtaajat ovat saaneet olla talossa nyt lähes viikon, ja neuvotteluja kaupungin edustajien kanssa on käyty lähes päivittäin. Talossa vuokralla oleva kaupungin sosiaali- ja terveystoimi on antanut valtaukselle hyväksyntänsä, mutta talon omistava kaupungin tilakeskus ei pidä tilanteesta. Jatkoa on kuitenkin luvattu. Tilanne on epävarma, mutta katon kunnostus aiotaan siitä huolimatta aloittaa viikonlopun aikana. Rakennusrestauroijat ja rakennusperintöyhdistys ovat katsastaneet talon kunnon ja antaneet korjausneuvoja.

Jos kaupunki häätää valtaajat, jotka haluavat suojella ja kunnostaa hienon, arvokkaan puutalon, ja purkaa talon kerrostalojen tieltä, se osoittaa haluttomuutensa kulttuuriperinnön ja luovan, omaehtoisen, epäkaupallisen kulttuuritoiminnan tukemiseen.