Vuokrasimme kaveriporukalla kaupungilta yhteensä neljä aaria maata, jonka jaoimme keskenämme. Talkoohenkisesti olemme kääntäneet ja kitkeneet vuorollaan kunkin palstaa. Maan kääntäminen, rikkaruohojen kitkeminen ja penkkien muotoilu on paitsi hauskaa yhdessäoloa, myös hyötyliikuntaa. Aika juoksee nopeaan, kun kasvimaata laittaa kuntoon porukalla. Vaikka asuin aiemmin kommuunissa, jossa kasvimaa oli omalla takapihalla, ei hommia tullut tehtyä yhtä usein, perinpohjaisesti tai innolla. Porkkanatkin jäivät harventamatta, kun muut kesämenot menivät kasvimaan edelle yhdellä jos toisellakin. Nyt jokainen tahtoo saada edes jonkin verran satoa. Tavoitteita luovat naapuripalstojen kauniit kukkapenkit ja hyvin hoidetut perunamaat.

Olen aina ollut hieman perfektionisti ja kaikkimulleheti-tyyppi. Sadan neliön heinikon kääntäminen kauniiksi, hyväksi kasvimaaksi onkin haaste, jossa koetellaan sekä kärsivällisyyttä että voimia. Ajatus omista vihanneksista on kuitenkin sen verran ihana, että haluan saada maan valmiiksi ja taimet kasvamaan. Ehkä tässä on hyvä tilaisuus henkiselle kasvullekin.

Mikä voisi olla puhtaampaa ja lähellä tuotetumpaa ruokaa kuin itse kasvatettu? En tähtää omavaraisuuteen, mutta toivon toki , että saisin kesäkurpitsat ja sipulit omasta kasvimaasta sen sijaan, että joutuisin ostamaan niitä kaupasta. Kasvimaan pitäminen sopii täydellisesti kulutuskarkurille.

Viljelypalstoilla yhteisöllisyys kukoistaa muutenkin kuin vain oman kaveriporukan välillä. Ihmiset juttelevat toisilleen spontaanisti, ja lahjoittipa palstanaapuri meille pari juurakollista monivuotisia kukkiakin. Sadonkorjuujuhlia odotellessa vietän mielelläni työpäivän jälkeen aikaa kasvimaalla multaa kaivellen.

Oman kasvimaan perustaminen ei ole vieläkään myöhäistä. Vinkkejä löytyy esimerkiksi osoitteesta www.partsiltapoytaan.net

Väen talo täyttyi eri-ikäisistä ihmisistä, kun Luonto-Liiton metsäryhmä esitti Joensuussa kolme metsään liittyvää dokumenttia. Dokumenttielokuvat hakkuiden vaikutuksista metsän biologiaan, perinteisiin elinkeinoihin, politiikkaan ja ihmisten kokemusmaailmaan olivat vaikuttavia. Päätehakkuut, joita kutsutaan myös avohakkuiksi ja jotka jättävät jälkeensä pelkän tyhjän, myllerretyn ja ruman maan, paitsi aiheuttavat monien eri lajien joutumisen uhanalaisiksi, myös saavat aikaan poliittisia kiistoja. Saamelaisten perinteinen elinkeino, poronhoito, joutuu uhan alle, kun vanhoja metsiä on hakkuiden vuoksi yhä vähemmän ja vähemmän. Vapaana laiduntaville poroille vanhoissa metsissä kasvava luppo ja jäkälä ovat tärkeää ravintoa.

Biologinen monimuotoisuus on ihmisen ja kaiken muun luonnon kannalta elintärkeää ja vanhojen metsien hakkuisiin liittyvistä ongelmista kenties tärkein. Kaikista eniten ihmisen tämänhetkiseen elämään kuitenkin vaikuttaa se, mitä hän omassa elämässään kokee. Biodiversiteetti ja sen vähentyminen näyttäytyy konkreettisena lähinnä alan ammattilaisille. Tavan ihmistä koskettaa oman lähimetsän katoaminen. Metsään ei voi enää mennä kulkemaan, katselemaan, kuuntelemaan tai sienestämään, koska metsää ei enää ole. On vain hakkuuaukea, myllerretty maa ja muutama surulliselta näyttävä yksinäinen siemenpuu, joka sekin todennäköisesti kaatuu seuraavassa myrskyssä, kun sillä ei ole metsän tuomaa suojaa.

Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon lyhytelokuva Sateenkaaren pää kertoi metsähakkuiden vaikutuksista paikallisiin ihmisiin. Kerrotaan, kuinka lapsena leikittiin metsissä. Kuinka ostettiin talo varta vasten metsän vierestä. Ja miltä tuntui, kun eräänä päivänä metsän keskeltä löytyikin metsäautotie, jonka päässä oli aukko. Ilmasta kuvattujen metsäautoteiden päät ovat hirttolenkin muotoiset. Raavaankin miehen silmäkulmat kostuvat, kun hän kertoo metsäsuhteestaan ja menettämistään metsistä. Vaikka hakkuiden vaikutuksista ihmiseen itseensä ei juuri puhuta, sillä on suuri merkitys yksittäisissä elämissä.

Kovalaisen ja Sepon kuvia metsänhoidollisista toimenpiteistä voi ihmetellä täällä.

Luonto-Liiton metsäryhmään voi tutustua täällä.

Kuulun EU:n määritelmien mukaan köyhiin. Tuloni ovat yhtä kuin opintotuki. Ostan silti luomua lähes aina kun se on mahdollista. Välillä tuntuu hurjalta, kuinka suuri osa varoista voi mennä ruokaan, mutta toisaalta mikäpä olisi parempi kohde rahojen käytölle kuin oman kehon ravitseminen puhtaalla ja ympäristöystävällisellä ruoalla. En halua uusia tavaroita, alkoholia tai tupakkaa, vaan syödä terveellisesti.

Luomu tarkoittaa luonnonmukaista maataloutta. Luomumaataloudessa käytetään ympäristön omia toimintoja tuholaisten ja tautien hallinnassa, eikä synteettisiä torjunta-aineita, väkilannotteita, kasvuhormoneja, antibiootteja tai GMO-tekniikkaa käytetä.

Luomutuotteen valitseminen onkin paras keino varmistaa se, että ei tule syöneeksi geenimuunneltuja aineksia. Luomutuotteissa ei myöskään voi olla jäämiä myrkyllisistä torjunta-aineista, koska niitä ei käytetä. Tavanomaisessa maataloudessa tuotetun vaikkapa omenan kuoriminenkaan ei auta, sillä torjunta-aineet menevät ohuen kuoren läpi. Myös talvella kaupoissa on tarjolla ulkomaalaisia luomuvihanneksia, mutta luonnollisesti niiden sijaan kannattaa suosia kotimaisia luomujuureksia.

Luomutuotannossa suositaan uusiutuvia raaka-aineita ja kierrätystä – esimerkiksi osa luomutomaateista on pakattu samanlaiseen muovirasiaan kuin mitkä tahansa muutkin tomaatit, mutta luomutomaattien rasia onkin valmistettu biohajoavista ainesosista, ja sen voi laittaa kompostiin. Näin myös pakkauksien osalta luomussa on otettu ympäristö huomioon.

En halua tunkea kehooni ylimääräisiä kemikaaleja, joten ostan luomua aina, kun se on järkevää. Nykyisin melkein minkä tahansa tuotteen saa luomuna, ja hintaerot tavallisten tuotteiden keskimääräiseen hintaan pienenevät jatkuvasti.

Minun on ehkä hyvä puhua luomun suosimisesta, sillä minulla on halpa vuokra, en joudu käyttämään omaisuuksia jonkin sairauden hoitamiseen eikä minulla ole perhettä ruokittavana tai asuntolainaa maksettavana.

Silti uskon, että vaikka elämäntilanteeni muuttuisi, haluaisin edelleen suosia luomua. Onhan luomutuotteiden ostaminen kannanotto puhtaan ympäristön ja puhtaan ruoan puolesta, ja niillä molemmilla on vaikutusta paitsi elinympäristöömme myös omaan hyvinvointiimme.

Lue lisää luomusta:

http://uutiset.ruokatieto.fi/WebRoot/1043198/X_Uutislistaus_kaikki_tai_luokittain.aspx?id=1045173&Class=Luomu

http://www.luomu.fi/

Niin ikään Ruotsissa Livsmedelsverketin valmistelemat Miljösmarta matval -suositukset joutuivat EU:n syyniin. Suosituksissa kehoitettiin valitsemaan sesonkiin sopivia ja paikallisia tuotteita. Ruokatiedon uutisten mukaan EU:n komissio antoi huomautuksen siitä, että kyseiset suositukset voivat asettaa paikalliset ja kauempaa tuotavat tuotteet eriarvoiseen asemaan, mikä rikkoisi kaupan vapauden periaatetta. Ympäristönäkökulma jäi toiseksi.

EU on ensisijaisesti talousyhteisö, eikä sen lähtökohtiin ole koskaan kuulunut ympäristönsuojelu. Ympäristöasiat ovat kuitenkin jo jonkin aikaa olleet tapetilla, joten EU:n on pysyttävä tässä kehityksessä mukana. Jotkut periaatteet ja säännökset aiheuttavat siis kummastusta. Ymmärrän, että minkäänlaiset protektionismiin viittaavat toimenpiteet eivät ole EU:n periaatteiden mukaisia, mutta jotain järkeä kotimaisen tuotannon suosimisen rajoituksissakin pitäisi olla. EU:n periaatteet ovat täysin ekologisen ruoantuotannon vastaisia: juuri lähiruoan kuluttamiseen ihmisiä tulisi kannustaa.

EU:ssa tavaroiden vapaa liikkuvuus on turvattava, ja sitä rajoittavat toimenpiteet on kielletty. Vapaan liikkuvuuden tavoiteperiaatteen pääsäännön mukaan jäsenvaltiot eivät saa syrjiä tuontitavaraa julkisissa hankinnoissa eivätkä järjestää kotimaisuuskampanjoita.

Juuri julkisissa hankinnoissa kotimaisten ja sesongin mukaisten tuotteiden suosiminen olisi tärkeää, sillä kotimaisten ja paikallisten tuotteiden suosiminen olisi hyväksi paitsi ympäristölle, myös paikalliselle taloudelle.

Yle uutiset kertoi eilen, että Suomen sikayrittäjille on myönnetty maa- ja metsätalousministeriön toimesta valtionavustusta imagokampanjaan. Mitä ihmettä? Sianlihan imagoa halutaan parantaa erityisesti kaksi vuotta sitten nousseen eläinten huonosta kohtelusta johtuneen kohun vuoksi. Kampanjassa tulee siis pitää huoli siitä, että se ei vie ajatuksia suomalaisuuteen päin, sillä muuten EU:lta saattaa tulla noottia. Mitä järkeä on sitten kannustaa sianlihan kuluttamiseen?

Olen järkyttynyt. Kotimaisten kasvisten markkinointia ei sallita, mutta valtio saa tukea epäeettisen ja epäterveellisen sianlihan tuotantoa. Missä mennään vikaan? Kyse on tietysti hieman eri asioista, mutta eettiseltä kannalta ajateltuna tässä on ristiriita. Mistä löytyisi taho, joka tukisi kasvissyönnin mainetta parantavaa ja terveellisyyttä korostavaa kampanjaa? Yrittäjiä edustavien tahojen valtiontuet kun ovat aivan eri suuruusluokkaa järjestöjen saamien tukien kanssa.

Tiedän, että esimerkiksi sänky, tyyny, peitto, aterimet, kattila ja monet muut asiat ovat aika välttämättömiä, jos ei halua aivan askeettisesti elää. Silti ahdistaa ostaminen, koska tiedän, että minulla on kotona enemmän kuin tarpeeksi kaikkea, mitä elämiseen tarvitsen. Tilanne on täällä kuitenkin toinen, sillä enhän olisi millään voinut tuoda kaikkea mukanani.

Onnekseni satuin löytämään melko avarakatseisen kämppiksen. Allekirjoitettuamme vuokrasopimuksen kiersimme opiskelija-asuntojen takapihoilla kurkkimassa jätelavoille. Moni opiskelija muutti kuun vaihteessa, joten takapihoilla nökötti hylättyjä huonekaluja. Nyt asuntomme on siis kalustettu pääasiassa ilmaiseksi. Piironki, muutama tuoli, pari kirjoituspöytää, kenkäteline ja kolme peiliä olisivat maksaneet omaisuuden kirppiksillä, huonekaluliikkeistä puhumattakaan.

Ostoslistani on edelleen pitkä. En ole kuitenkaan ostanut tyynyä, patjaa ja peittoa lukuun ottamatta mitään kaupasta. Lamppu, teepannu, keittiöpyyhkeet ja astiat ovat löytyneet halvalla second hand shopista ja lauantaikirppiksiltä. Tuntuu vain niin turhalta ostaa asioita, joita tiedän, etten puolen vuoden päästä tarvitse. Pitäisi ehkä vain päästä eroon asennevammasta ja nauttia siitä, että sisustan ekologisesti. Kanssaopiskelijat kun ovat ensi töikseen rynnänneet Ikeaan.

Suhteeni uuteen ja vanhaan tavaraan on valtavirtaan verrattuna ehkä hieman kieroutunut. En osta vaatteita esimerkiksi H&M:stä muun muassa siksi, että voin saada samalla hinnalla käytettyjä mutta todennäköisesti kestävämpiä vaatteita second hand shopista. Jos jokin hyväkuntoinen tuote maksaa kirppiksellä miltei saman verran kuin uusi kaupassa, ostan mieluummin kirppikseltä. Minulle tuotteen kierrätys on tärkeämpää kuin se, että saan sen ihan uutena. Kun ostan kirppikseltä, säästän luonnonvaroja sen lisäksi, että yleensä myös rahaa säästyy.

Aluksi vaihdoin kemialliset aineet luonnonmukaisiin, mutta luonnonkosmetiikan ja ekopesuaineiden hinta lohkaisee melko suuren osan lompakon sisällöstä, eikä ainakaan shampoo ole vakuuttanut minua tehollaan. Muovijätettä tulee ekopesuaineistakin, jos asuu kaupungissa, jossa pulloja ei ole mahdollista täyttää uudestaan. Pestyäni muutaman kerran pyykit vahingossa ilman minkäänlaista pesuainetta olen heittänyt pyykin sekaan pesupähkinöitä vain tottumuksesta – pyykit kun tuntuvat peseytyvän ihan vaan vedelläkin.

Lattianpesuaine, ikkunanpesuaine, matonpesuaine.. Ei kai sellaisia oikeasti tarvita?

Ollessani vielä rastatukkainen pesin päätäni ties millä aineilla: mäntysuovalla, tavan shampoolla, ekoshampoolla, suihkugeelillä. En huomannut kovinkaan suurta eroa; puhdasta tuli. Nyt suoratukkaisena olen kokeillut myös ruokasoodaa ja etikkaa, joiden yhdistelmä toimii loistavasti, mutta jota ei suositella jatkuvaan käyttöön. Tavoitteenani onkin lopettaa pesuaineiden käyttö kokonaan, sillä olen kuullut hyviä kokemuksia siitä, kuinka pelkällä kuumalla vedellä saa hiuksensa pysymään puhtaina.

Lueskeltuani Paul Andrean kirjaa Ruokasoodan ihmeet (Willow Tree Press 2006) olen päättänyt kokeilla ruokasoodan käyttöä myös muuhun sellaiseen, johon tavallisesti käytetään erilaisia pesuaineita. Kuka tarvitsee Raidia, jos talon sisälle hiippailleet muurahaiset saa karkoitettua ruokasoodan avulla? Ruokasoodaa voi käyttää myös pintojen puhdistamiseen ja esimerkiksi mikroaaltouunin tai vaatekaapin raikastamiseen. En aio siis koskea siivouskaapissamme majailevaan mikronpuhdistusaineeseen enää koskaan.

Uskon, että on olemassa useita niin sanottuja vanhan kansan konsteja, joilla liasta, hajuista sun muusta voi selvitä käyttämättä nykyaikaisia kemikaaleja. Nykyaikaiset kemikaalit eivät oikeastaan edes ole nykyaikaisia, vaan erittäin out of fashion, sillä niiden aiheuttamat vaikutukset ympäristöön ja terveyteen ovat todistetusti haitallisia.

Joensuussa vallattiin vappupäivänä vanha, 1800-luvun lopulla rakennettu puutalo. Valtauksen perusteena oli nimenomaan saada kaupunkiin kaikille avoin vapaa kaupunkitila. Taloa kutsutaan Uudeksi kulmaksi, väen taloksi. Nimi viittaa samassa rapistumaan päästetyssä puutalokorttelissa olevaan Wanhaan kulmaan. Korttelin talot on kaavoitettu purettaviksi, jotta alueelle voitaisiin rakentaa kerrostaloja. Kaavaa ollaan kuitenkin muuttamassa, ja valtaajat ovat saaneet usean paikallisen tahon tuen, sillä he haluavat kunnostaa kauniin puutalon talkoilla sille kuuluvan arvon mukaiseksi. Talo on viime vuosina ollut lähinnä varastokäytössä.

Talossa on pidetty valtauspäivästä lähtien joka iltapäivä talokokous, johon on osallistunut useita kymmeniä innokkaita. Myös omaehtoisuuteen perustuva ei-kaupallinen toiminta aloitettiin heti valtauspäivän iltana. Tähän mennessä talossa on järjestetty valtausbileet, open stage -tyyppinen musiikki-ilta, Max-lukupiiri ja neulontapiiri. Suosittu paikallinen Folkswagen kävi myös soittamassa keikan – tämäkin oli omaehtoista toimintaa, sillä bändi itse otti yhteyttä valtaajiin. Luvassa on ainakin lautapeli-iltoja, vaihtotori ja grillijuhlat. Toiminta muotoutuu siten, että kukin saa järjestää ideoidensa mukaan toimintaa, kunhan ilmoittaa siitä talokokouksessa. Osallistumismaksuja ei peritä, mutta vapaaehtoisen kannatusmaksun voi maksaa esimerkiksi keikkojen yhteydessä tai kahvikassaan.

Valtaajat ovat saaneet olla talossa nyt lähes viikon, ja neuvotteluja kaupungin edustajien kanssa on käyty lähes päivittäin. Talossa vuokralla oleva kaupungin sosiaali- ja terveystoimi on antanut valtaukselle hyväksyntänsä, mutta talon omistava kaupungin tilakeskus ei pidä tilanteesta. Jatkoa on kuitenkin luvattu. Tilanne on epävarma, mutta katon kunnostus aiotaan siitä huolimatta aloittaa viikonlopun aikana. Rakennusrestauroijat ja rakennusperintöyhdistys ovat katsastaneet talon kunnon ja antaneet korjausneuvoja.

Jos kaupunki häätää valtaajat, jotka haluavat suojella ja kunnostaa hienon, arvokkaan puutalon, ja purkaa talon kerrostalojen tieltä, se osoittaa haluttomuutensa kulttuuriperinnön ja luovan, omaehtoisen, epäkaupallisen kulttuuritoiminnan tukemiseen.

Kauppojen roskikset pursuavat syötäviä ja hyväkuntoisia tuotteita samaan aikaan, kun lehdissä jauhetaan lamasta. Ruoan hinta on noussut jatkuvasti, ja yhä harvemmalla on varaa ostaa sitä kaupasta yrityksien jatkuvasti irtisanoessa työntekijöitään. Opiskelijana dyykkaaminen on tietysti helppo valinta. Dyykkaan, vaikka (vai koska?) minun ei ole pakko. Voisin ostaa ruoan myös kaupasta (jolloin tietysti tulisi myös syötyä vähemmän herkkuja), mutta silloin täytyisi nipistää jostain muusta. Nyt voin keskittyä kaupassa ostamaan luomutuotteita, vaikka ne olisivat vähän kalliimpiakin, koska olen saattanut säästää juuri vaikkapa leivässä monta euroa dyykkaamalla sen.

Roskiksien kaivelu on monien mielestä ällöttävää, likaista ja pummimaista puuhaa. Sellaiset ihmiset eivät olekaan itse koskaan dyykanneet. En muista koskaan tulleeni likaiseksi dyykatessani, ja “roskiksissa kieriskelevistä dyykkaajista” kertovat lehtijutut ihmetyttävät.

Mielestäni dyykkaaminen on oikeutettua niin kauan, kun kaupat heittävät syömäkelpoista ruokaa roskiksiin – ja vieläpä jättävät ne lajittelematta. Tietenkin dyykkaaminen on mahdollista vain pienelle ihmisjoukolle, sillä roskiksilla on vain rajallinen määrä tarjottavaa. Ihmettelen vain, että mikäs lama se sellainen on, jossa syömäkelpoista ruokaa on varaa heittää pois?

Mietihän tätä: ulkomaalaisella, geenimuunnellulla soijarehulla ruokittu sika teurastetaan, pilkotaan paloiksi, pakataan muoviin ja viedään kauppaan myytäväksi. Paketti ei menekään kaupaksi ennen viimeistä myyntipäivää, joten se on heitettävä pois. Kaupan työntekijätkään eivät saa ottaa roskikseen meneviä tuotteita itselleen. Hieman paremmassa tapauksessa paketti avataan ja lajitellaan seka- ja biojätteeseen, mutta yleensä kaikki heitetään sekajätteeseen. Jäte päätyy kaatopaikalle, jossa se muiden eloperäisten jätteiden tavoin aiheuttaa metaanipäästöjä, jotka muiden päästöjen ohella ovat yksi ilmastonmuutosta kiihdyttävistä syistä.

Näin siis sikaa on turhaan ruokittu ulkomailta turhaan tuodulla rehulla ja se on tapettu turhaan – tapettu vain päätyäkseen jätteeksi. Jos mennään vielä pidemmälle, on Amazoniassa kaadettu sademetsiä, jotta siellä voitaisiin viljellä soijaa, joka tuodaan tänne rehuksi sioille, jotka päätyvät kaupan sekajäteastiaan. Absurdia ja epätaloudellista.

Asuintoverini voihkaisivat epäuskoisina, kun kerroin näistä nolostuksistani. Selvitin heille, että nolouslistani on vielä pidempi. Minua nolottaa myös se, että muut näkevät, mitä ostan. Siis ei vain kassat, vaan myös muut asiakkaat.

Ei minua toki nolota silloin, kun ostan luomutuotteita, kauramaitoa, kotimaista, täysjyvää ja niin edelleen. Nolotus tulee silloin, kun tekee mieli appelsiineja (jos ne eivät ole Reilun kaupan), nuudeleita ja suklaata. Saati silloin joskus, jos ostan jotain epävegaanista, tai kun ystävän poikakaveri on pyytänyt tuomaan pari olutta! Hyi kun hävettää! Oikein kärvistelen kassalla ja toivon, ettei kukaan ehdi huomata ostoksiani. (Eihän oluessa sinänsä ole mitään epäekologista, päinvastoin se sai hyvät tulokset elintarvikeMIPS-tutkimuksessa, jossa tutkittiin elintarvikkeiden aiheuttamaa ympäristökuormitusta. Ei pitäisi nolostella – eihän kukaan tiedä, etten juo koskaan olutta eikä näin ollen voi epäillä, että olisin joutunut yllättävän rappiotilan valtaan.)

Espanjalaisen parsakaalin ja säilykehedelmien ostaminen nolottaa, vaikka en huomaisi muiden ostoksia. Hieman vähemmän ehkä nolottaa, jos huomaan ympärilläni olevien ihmisten ostavan valmisruokia, lihatuotteita, sipsejä ja muuta sellaista, jonka ostamiseksi tarvitsisin vähintään valeasun, jotta en nolouksissani vajoaisi maan alle. Muiden ostoksilla ei kuitenkaan ole ratkaisevaa vaikutusta siihen tunteeseen, mikä minulle tulee, kun kohtaan kassan niiden epäeettisten tuotteideni kanssa.

Ostoksien nolostelu juontaa juurensa siihen, että paitsi pyrin mahdollisimman ympäristöystävälliseen ruokavalioon ja niukkaan kuluttamiseen, myös puhun ja kirjoitan aiheesta paljon. Koen, että minun on tehtävä itse niin kuin “saarnaan”. Ainainen oikeaoppisuus ja kieltäymys eivät kuitenkaan onnistu minulta, joten enkö voisi sallia itselleni ihan hyvällä omallatunnolla ne aina toisinaan houkuttavat appelsiinit ja parsakaalit?

Käytettyäni vanhat langat loppuun ostin marketista peruslankoja. Tuntui kuitenkin väärältä ostaa kaupasta, koska en muutenkaan osta kaupasta usein juuri mitään ruoan lisäksi. Lankakaupoille tuntui olevan sitäkin useammin asiaa. Luennoilla istuminen sujuu paljon tuskattomammin, kun saa samalla heilutella puikkoja.

Omin kätösin tekeminen ei poista kuluttamisen ongelmaa. On melkein sama asia ostaa valmiit sukat tai uutta lankaa. On kuitenkin aivan eri asia, ostanko uusia lankoja vai käytänkö mummon vanhoja tai kirppikseltä löydettyjä. Ekologisinta olisikin ostaa kirpputorilta villapaita, jonka voisi purkaa sukkalangoiksi. Tarkoitukseen hyviä villapaitoja on kuitenkin vaikea löytää, eikä purkamisoperaatio ole ollenkaan niin kiva kuin neulomisvaihe.

Toinen ongelma on villan tuotanto. Suurin osa maailman villasta tuotetaan Australiassa, jossa mulesing-menetelmän käyttäminen on tavallista. Mulesing-leikkauksessa lampaan peräaukon seudulta leikataan pois suuri pala nahkaa. Leikkuuhaavaan muodostuu arpikudosta, joka estää lihakärpäsen munimisen alueelle. Lihakärpästä olisi kuitenkin mahdollista torjua myös eläinystävällisemmillä keinoilla. (Lähde: Animalia: Tarkasta merinovillan alkuperä, 6.3.2008 Luettelon merinovillasta, jossa ei ole käytetty mulesingia, löytää esimerkiksi Villavoimalasta.)

Tällä hetkellä ongelmani on väliaikaisesti ratkaistu, sillä löysin äitini vanhat lankavarastot, joita hän ei aio enää hyödyntää. Paikallisesta käsityötarvikekaupasta löysin suomalaisen lampaan villasta tehtyä lankaa. Suomessa mulesingia ei tehdä, mutta esiin nouseekin kolmas ongelma: kysymys eläinten hyödyntämisestä.

Muistan kuulleeni, että Suomessa villantuotanto on niin pientä, että sitä harjoitetaan vain lihantuotannon yhteydessä. Tältä kannalta ajatellen edes suomalaisen villan käyttö ei ole eettinen valinta, etenkin kun suosin vegaanista ruokavaliota, joten esimerkiksi maitoa en käytä sen lihantuotantokytköksien vuoksi. Mikä oikeuttaisi minut käyttämään villaa, kun sen tuotanto on verrannollista maidontuotannon julmuuteen?

Ainoa, millä voin perustella villalankojen käyttöä itselleni on se, että Suomessa lampailla on paremmat oltavat kuin niiden sukulaisilla vaikkapa Australian tehotuotantofarmeilla. Suomalaisilla lampailla on myös paremmat olot kuin suomalaisilla lehmillä ja sioilla, sillä täällä lampaiden pito on harrastusmaista, eikä suuria tehotuotantolammasfarmeja ole.

Omatuntoni ei silti ole puhdas, ja sormet hapuilevat sukkapuikkoja. Muovilangoista en halua neuloa, koska laajemmin ekologisesti ajateltuna myöskään keinokuitulangat eivät ole kestävä vaihtoehto. Haluan siis kovasti tehdä jotain, minkä tiedostan osittain epäeettiseksi. Mikä neuvoksi?