Kulutus.fi
Kuvituskuva

Vedensäästöhaaste vanhankansan tapaan

Urbaani kaupunkilainen on tottunut siihen, että moneen asiaan löytyy teknologiaan perustuva ekoratkaisu. Jos otetaan esimerkiksi päivittäinen vedenkulutus, on tarjolla vettä säästäviä suihkuja, kulutusmittareita ja eko-ohjelmilla varustettuja pesukoneita. Entä jos avain vedenkulutuksen pienentämiseen onkin lähempänä kuin kuvittelemmekaan?

Viettäessäni aikaa mökillä tai vaeltaessani autiotuvilla käyttövesi on kannettava kaivosta. Päivittäinen hyötyliikunta ja lihaskuntotreeni on taattu, kun kantaa kymmenen litran vesiämpäreitä molemmissa käsissään. Ryhti oikenee, kädet saavat venytystä, askeleen on kuljettava rullaavana tai muuten läikkyy. Vettä ei tule loroteltua käytössä huolettomasti, sillä se tietää taas uutta treeniä ämpäreiden kanssa.

Sain viime kuussa idean omaa vedenkulutustani seuraavasta kokeilusta. Asun kerrostalossa, jossa niin kylmä kuin lämminkin vesi tulevat hanasta. Sen kun vain nostaa vipua. Retkeillessä tiskaaminen ja muu vettä vaativa toiminta luonnistuu varsin niukalla vesimäärällä, ja jokaisen kotiinpaluun jälkeinen ihmetys on taattu. Miten paljon valutammekaan vettä hanasta ihan turhaan, huomaamattamme! Vesi on meille usein itsestäänselvyys, vaikea sitä on kieltää.

En todellakaan pystyisi käymään jääkylmässä suihkussa, vaikka se kuinka ekologista olisikin. Myöskään kellon kyttääminen ja suihkussaoloajan minimoiminen eivät sovi minulle, sillä pyrin tekemään elämästäni kaikin puolin kiireettömän tuntuista. Haasteen pohjiksi löytyivät alle minuutin aika ja 13 litran vedenkulutus per suihku. Minä päätin säännöstellä suihkussa käyttämääni lämmintä vettä perinteisin välinein: pesuvati ja kauha.

Vatiin mahtuu 5 litraa sopivan lämmintä vettä. Viikon ajan käyttäisin peseytymiseen vettä taatusti vähemmän, kuin mitä suihkussa käynti kuluttaa. Haaste on vielä käynnissä, mutta jo muutaman päivän jälkeen olen tehnyt merkittäviä huomioita. Lyhyille hiuksille riittää kasteluun helposti yksi kauhallinen, shampoon huuhteluun toinen. Pesuaineiden määrää on tullut vähennettyä kuin itsestään, kun veden rajallinen määrä on tiedossa. Suihkun kohinan puuttuessa voi kuunnella kylpyhuoneen ikkunan läpi kantautuvaa tiaisten juttelua!

Käyn suihkussa keskimäärin joka toinen päivä, lasketaan siis 4 kertaa viikossa. Pesuvadin ja kauhan kanssa ei tarvitse minuutteja laskea, kun käytössä oleva vesi on otettu valmiiksi. 5 litraa per 10 minuuttia, 20 litraa per viikko! Viikon aikana kävin lisäksi kerran ryhmäliikuntatunnilla, jossa hyödynsin suihkua. Tuntuipa oudolta! Jo muutamassa päivässä tottuu siihen, että peseytyminen tapahtuu kuin vanhassa puusaunassa.

Maalle muutosta haaveillessa on näköjään aina jotakin keksittävä korvikkeeksi. Kehitin jo jatkohaasteen kokeilulleni: Otetaan peseytymiseen tarkoitettu vesi ämpäriin ja kierretään kerran talon ympäri ennen kuin sen saa käyttää. Ja toivotaan etteivät kerrostalonaapurit kuvittele minua hulluksi, kun toistan kaivolla käynti -simulaatiota ainakin joka toinen päivä.

Tagit: , , , , , ,

1 kommentti

  1. Pesuvati ja koussa ovatkin täällä maaseudulla vielä aivan tuikitavalliset peseytymisvälineet -kuten myös puukiuas ja vesipata. Itse en varsinaisesti ”käy suihkussa” yhtään kertaa viikossa, koska meillä lämpiää sauna kahdesti viikossa ja siellä sitten varsinainen peseytyminen hoituu tuolla perinteisellä pesuvatisysteemillä. Ja kun meitä saunojia on kaksi yhtä aikaa, kuuluu operaatioon ylellisyytenä selänpesupalvelu toinen toiselleen. Saunassamme on kyllä suihku, mutta sitä käytämme lähinnä vain saunomisen aloittaessamme lyhyeen ”esipesuun” ja lopettaessa lyhyt, viileä suihku huuhtoo viimeiset saippuanrippeet. Maatilalla työn puolesta hikistyy ja likastuu, joten saunomisen jälkeen on todella ihanan puhdas olo. Saunomisten välipäivinä hoituu mm. kainaloiden pesu vessan lavuaarin ääressä. Meillä sauna on piharakennuksessa ja asuirakennuksessa ei ole suihkua, joten etenkään talviaikaan ei tule siellä suotta päätä käytyä nautiskelusuihkuissa, kun kuitenkin pihan ylitys on kylmä, liukas ja usein pimeäkin. Liika suihkuttelu muuten kuivaa ihoa ja lisää rasvauksen tarvetta, joten tuo niukka suihkuttelu on sikälikin ihan järkevää.

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi