Kuvituskuva

Vaikuta naapurisi ympäristöjälkeen – toimi taloyhtiössä

Lähes puolet suomalaisista asuu kerrostalossa. Taloyhtiöissä tehtävillä ympäristövalinnoilla vaikutetaan merkittävästi paitsi suomalaisten energian ja veden kulutukseen myös jätteiden lajitteluun. Välillisesti asukasaktiivi voi kuitenkin vaikuttaa myös naapurinsa liikkumistottumuksiin, kierrätysintoon ja jopa ruokalautasen sisältöön.

Viinimarjoja kerrostalomiljööstä

Vantaalainen Anna-Stiina on edistänyt omassa taloyhtiössään omavaraista ruokataloutta. ”Ehdotin, että pihalle istutettaisiin musta- ja punaviinimarjapensaita sekä omena- ja kirsikkapuita asukkaiden hyödynnettäväksi.” Taloyhtiössä asialle lämmettiin heti, ja pensaista tuli marjaa jo seuraavana kesänä. ”Kävimme naapurirapun pikkutytön kanssa poimimassa tuokolliset”, Anna-Stiina kertoo.

Luontosuhteiden riitasointuja rivitalossa

Kotkalaisessa rivitalo-osuuskunnassa pihamaan käytöstä ei ole löytynyt yhtä suurta yhteisymmärrystä. ”Taistelun takana on ollut se, että pikkulintuja saa vielä syöttää talvisin”, pahoittelee näyttelijä Lise. ”Hiiriä pelätään niin, että kasvijätekin tungetaan mustiin jätesäkkeihin ja laitetaan sekajätteeseen. Tarvittaisiin yhteinen lehtikomposti tai tarpeeksi suuri biojäteastia”, Lise pohtii.

Lenkkisauna, yhteispora ja kierrätyshylly lehdille

Helsinkiläisellä maantieteilijällä Vuokolla on monipuolisia kokemuksia taloyhtiöiden hyvistä käytännöistä. ”Taloyhtiön sauna ja erityisesti yhteiset lenkkisaunavuorot ovat omia suosikkejani. Lapsuudenkodissani taloyhtiössä oli myös oma pieni uima-allas”, hän kirjoittaa. Vuokon mielestä taloyhtiöissä kannattaa huolehtia pyörien ja ulkoiluvälineiden hyvästä ja turvallisesta säilytyksestä. Lisäksi harvoin tarvittavien tavaroiden kuten työkalujen yhteiskäyttö voidaan saada taloyhtiöissä toimimaan. ”Luetuille aikakaus- ja viikkolehdille saa lisäkäyttöä lehtien kierrätyshyllyllä”, Vuokko ehdottaa.

Fiksut valinnat helpottavat taloyhtiön taloutta

Kiinteistöjen aiheuttamasta ympäristörasituksesta valtaosa syntyy energian ja veden käytöstä. Ensi vuoden alusta alkaen energiatodistuksia aletaan vaatia uudisrakennusten lisäksi myös yli kuuden asunnon asuinrakennuksilta. Mikäli oma taloyhtiö saa energiatodistukseensa vain välttävän arvosanan, nyt on hyvä hetki käynnistää toimintaa. Energiakatselmus on vakaa alku säästökuurille. Asuinkerrostalojen energiakatselmuksessa käsitellään kohteen energian ja veden käytön nykytilanne, kuvataan LVIS-järjestelmien toiminta ja käyttö sekä esitetään säästötoimenpide-ehdotukset perusteluineen, säästövaikutuksineen ja takaisinmaksuaikoineen.

Kun tilastojen mukaan keskimäärin 35 – 45 prosenttia hoitovastikkeesta kuluu lämmitys-, vesi- ja kiinteistösähkökustannuksiin, energiakatselmuksella voi saada aikaan myös rahallista säästöä. Lisäksi energiakatselmuksen tekemiseen samoin kuin muun muassa rakennuksen ulkovaipan korjaamiseen sekä ilmanvaihto- ja lämmitysjärjestelmien parantamiseen voi saada julkista energia-avustusta. Energian käytön tehostamisen ohella on hyvä tarkistaa, mitä sähköä taloyhtiöön tilataan. Kestäviä vaihtoehtoja löytyy esimerkiksi luonnonsuojeluliiton Norppaenergia-merkin saaneilta sähköntuottajilta.

Taloyhtiöissä on myös mahdollista parantaa jätteiden kierräystä ja edistää kestäviä liikkumismuotoja. Esimerkiksi turvallinen ja helppokäyttöinen pyöräsäilytys tukee taloyhtiön kevyen liikenteen välineiden käyttäjiä. Pyöräpysäköintiä koskevan rakennustieto-ohjeen mukaan asuintaloissa tulisi varata tilaa yhdelle polkupyörälle 30 kerrosneliömetriä kohti. Halpojen autopaikkojen järjestäminen taas saattaa tarkoittaa sitä, että koko taloyhtiön väki pannaan maksamaan autoilevien talouksien liikkumiskustannuksia.

Annukka Berg

Artikkeli on julkaistu aiemmin Luonnonsuojelijassa (5/2008)

Tagit: , , , , , , ,

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi