Kuvituskuva

Uusien lelujen mahti

Pian kolme vuotta täyttävä lapseni perehtyy parhaillaan uuden ja vanhan käsitteisiin. Jako on yksinkertainen: sana ’uusi’ tarkoittaa hyviä asioita ja ’vanha’ pahoja.

“Vanhaa jugurttia”, ilmoittaa lapsi ja työntää kulhon pois, kun tarjoan hänelle edellisellä aterialla kesken jäänyttä (jääkaapissa säilytettyä) annosta.

Uudet lelut ovat lapselle parasta, mitä on. Onneksi vielä tässä vaiheessa uusi lelu tarkoittaa lelua, joka on lapselle uusi. Sen ei vielä tarvitse olla pinnaltaan ehyt ja muoviin pakattu. Lapsen suosikkipaikkoja on kirpputori, josta voi saada pikkuautoja.

Ehkä uudella lelulla olisi toinen merkitys, jos lapsi olisi nähnyt ison kaupan leluosaston. Sellaisella hän ei ole vielä käynyt. (Eikä käykään niin kauan, kun se on meistä vanhemmista kiinni.) Saimme kuitenkin kokea vastaavaa tuskallista haluamisen epätoivoa, kun lapsi pääsi puoli vahingossa katsomaan leluesittelyohjelmia Youtubesta. Kielsimme ne nopeasti.

Vielä tässä vaiheessa lapsi on suurpiirteinen lelujen kunnon suhteen. Teipillä korjattu, ikkunaton kirppisrekka pääsee leikkeihin siinä, missä virheetön, uutena ostettu lelukin. Lelujen korjaaminen on tärkeää ja vertautuu lapsen mielessä sairaiden ihmisten hoitamiseen. Kun isällä ei ollut teippiä mukana leikkipuiston roska-autolelua varten, hän sai osakseen suurta närkästystä.

Tiedän, että edessä odottaa toisenlainen aika, jossa me vanhemmat ja lapsi kohtaamme kulutusyhteiskunnan todelliset kasvot. Lohduttaudun sillä, että siinä vaiheessa minulla on toivottavasti hienovaraisempiakin keinoja vaikuttaa lapseen kuin vain päätös lelun hankkimisesta tai sen kielto.

Minua lohduttaa myös oma esimerkkini: Elin lapsuuteni 1980-luvun nousukaudella. Kirpputoreista en tiennyt mitään, sen sijaan joululahjaröykkiöni olivat kunnioitusta herättävän kokoisia. Rakastin materialistisia joulujamme täysin sydämin, ja muistelen niitä edelleen lämmöllä. Silti minusta on kasvanut kulutuskriittinen aikuinen.

Miten varautua parhaiten tuleviin hankintakiistoihin lapsen kanssa? Otan mielelläni vinkkejä vastaan!

Tagit: , , , , ,

3 kommenttia

  1. Joulun lähestyessä ja lelulehtien täyttäessä postilaatikot hyvin ajankohtainen aihe!

    Olen yrittänyt oman lapseni (nyt 9v) opettaa niin, että leluja voi kaupassa katsella ja ihastella, mutta kaikkea ei tarvitse saada omaksi. Olemme yhdessäkin tutkineet vaikkapa legopaketteja ilman mitään ostamisen hinkua.

    Olen muistuttanut häntä siitä mitä hänellä jo on ja hän on itsekin huomannut, ettei kaikella ehdi edes leikkiä, jos leluja on liikaa. Koitamme myös jutella ostamisesta ja kuluttamisesta ja uuden rohmuamisesta.

    Vanhempien esimerkki varmasti auttaa – jos vanhemmat katselevat kuvastoja silmät kiiluen ja tilailevat kaikkea uutta, ei ihme että lapsi oppii saman mallin.

  2. Meillä isommat lapset himoitsevat uusia leluja, mutta aika hyvin jo esim. 5-vuotiaan kanssa voi keskustella siitä, että kaikkea ei voi saada tai ole edes välttämätöntä saada. Puhutaan paljon siitä, että vaikkapa joulupukilta voi toivoa pari tärkeintä lelua. Lapsella saattaa olla helposti parikymmentä lahjatoivetta, joista sitten mietinnän jälkeen valitsee pari tärkeintä. Perusteluina on riittänyt, että joulupukilla on kaikki maailman lapset lahjottavana, joten yhdelle ei voi tuoda valtavasti lahjoja. Jos ollaan itse ostamassa kirpparilta/kaupasta niin saatetaan sanoa, että nyt ei ole rahaa/liian kallis. Käydään myös sujuvasti kaupassa ihailemassa leluja tai luetaan lelulehtiä ja sitten vaan puhutaan, että näitä voi ihailla mutta ei osteta. Raivareita ei ole tullut kuin muutaman kerran ja niistäkin on päästy helposti yli. Kirppariltakaan ei joka kerta osteta jotain. Muutenkin keskustellaan lelujen arvostamisesta ja huolehtimisesta yms. Toivon, että tällä systeemillä lapset oppisivat arvostamaan tavaroitaan…

  3. Itselläni ei ole lapsia, mutta jos olisi, ottaisin heidät mukaan omaan varhaiseen joulunaluspuuhaani, lelujen (joiden sinne sääntöjen mukaan tulee olla uutena ostettuja) ostamiseen keräykseen köyhien maiden köyhien lasten jouluiloksi (esim. ”Joulun lapsi” -keräys Romaniaan ja Moldoviaan ensimmäisen joululahjansa saaville köyhille romanikylien lapsille tai ”Helping Hands” -järjestön kautta Kreikkaan saapuneille pakolaislapsille). Kulutustahan pitää paitsi vähentää, myös jakaa tasaisemmin. innostuisikohan oma lapsi, kun mankumisen sijasta saisi tulla äidin kanssa valitsemaan kaikkein kauneinta barbinukkea pakolaistytön ensimmäiseksi joululahjaksi? Ja oppisi siinä sitten samalla jotain jakamisesta ja tasauksesta.

Kommentoi kirjoittajan Anna-Liisa Punto viestiä

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi