Tilaisuus tekee tuhlarin
16.7.2010 Mimma Jäntti
Nuukuus on kautta aikain ja maailman ollut käytännön sanelemaa järkevyyttä. Milloin itsestäänselvyys sai väistyä tuhlailevan elämäntyylin tieltä? Sillä hetkellä, kun kuluttamisesta tuli helppoa.
Monet vanhemman polven ihmiset vaalivat säästeliästä elämäntapaa hartaudella, ja on helppoa ymmärtää miksi. Jos joutuisit kantamaan kaiken käyttämäsi veden hartiavoimin reippaan kävelymatkan päästä lähteeltä, ei sinun tekisi mieli tuhlata roiskutteluun. Jos taas kaikki hankinnat edellyttäisivät kymmenien kilometrien taivalta ilman moottorivoimaa, miettisit tarkkaan, mitä ilmankin pärjäät. Vettä, materiaaleja tai energiaa ei yksinkertaisesti ole kannattanut tuhlata, sillä niiden hupenemisen lisäksi resurssien kerääminen on vaatinut huomattavia ponnisteluja.
Sanotaan, että tilaisuus tekee varkaan. Meistä se on tehnyt tuhlareita. On vaikea suitsia omaa veden tai energian kulutustaan, kun kaikki mitä kuluttaminen vaatii, on hana vääntö tai katkaisijan napsautus. Kaupoissa käydään huvittelemassa, ja ostoksia saa suoraan kotiovelle vastineeksi näppäimistön naputtelusta. Kulutuksesta on riisuttu pois kaikki sen vaatima välitön vaivannäkö, ja jäljelle on jäänyt helppous ja hauskuus.
Kulutuksen suitsiminen nykypäivänä voi siis vaatia yhtä suurta kurinalaisuutta kuin linjojensa säilyttäminen herkkuja pursuavassa maailmassa. Itsekurin avuksi voi kuitenkin kehittää niksejä, jotka helpottavat kulutuskiusauksen vastustamista. Kulutusta voi hankaloittaa palauttamalla alkajaisiksi mieleen seuraavat seikat:
Jo tämän tapaisten ajatusten voimalla voi omaa kulutustaan hillitä, mutta mikään ei estä kehittelemästä myös konkreettisia esteitä kuluttamiselle. Ehkäpä henkilökohtainen hinnannosto toimisi: laittaisinko jokaisesta suklaapatukasta vastaavan määrän rahaa hyvään tarkoitukseen?
Meinasin juuri ehdottaa, että jos antaa alkukuusta hyvään tarkoitukseen rahoistaan niin paljon, kuin suinkin katsoo pystyvänsä, niin ainakin loppukuusta käytäntö vaatii katsomaan, mihin loput rahansa laittaa.