Kuvituskuva

Tavaraonnen salaisuus

Materialistiksi kutsutaan ihmistä, joka on kiintynyt maallisiin asioihin, tavaroihin. Materialistia pidetään surullisena tapauksena. Häntä on halveksittu jo vuosisatojen ajan, sillä vain sielun saa mukaansa kuollessaan.

Ympäristöajattelu käyttää hyväkseen vanhaa kristillistä materian halveksuntaa omiin tarkoituksiinsa. Himoshoppaajat ovat materialistisia eli pinnallisia. He eivät ajattele sieluaan vaan vaipuvat turhamaisuuden syntiin. Ekoajattelun mukaan onni ei löydy shoppailusta, vaan se jättää ihmisen tyhjäksi. Ihan kuin turhamaisuus kristillisessä perinteessä.

Mutta on eri asia olla koukussa uusien tavaroiden hankkimiseen kuin itse tavaroihin.

Olen ollut pitkään mukana Emmauksen kirpputoritoiminnassa tavalla tai toisella. Kirppiksen vapaaehtoiset ovat todellisia tavaranrakastajia. He käyvät läpi tavaravanhuksia hellin käsin, kiillottavat esiin niiden kauneuden ja säälivät säröjä. Monta kertaa olen kuullut jonkun heistä valittavan, että ottaisi jonkun myymäkelvottoman, mutta kauniin esineen kotiinsa, ”jotta se ei vaan joutuisi roskiin”. Mutta kun ei mahdu. Koti on jo täynnä hylättyjä löytötavaroita.

Kirpparimaterialistit huokailevat, ettei tällaisia enää valmisteta missään, katso nyt tätä laatua. ”Tämäkin on tehty käsin, käsin, voitko kuvitella? Kaikki nämä laskokset. Ihan käsittämätöntä.”

Eivätkä he voi päästää hapertuvia kankaita käsistään, koska ne ovat sukunsa viimeisiä.

Kun shoppailija tuo tavaran kotiin, hänen intonsa häviää. Shoppailun huuma on poissa. Pahimmassa tapauksessa vaate jää kaappiin käyttämättömänä.

Minulle taas käy päinvastoin. Yleensä motivaatio tavaran hankkimiselle alkaa surusta. Pitkän kieltovaiheen jälkeen on pakko hyväksyä, että housut ovat niin monesta kohtaa kuluneet, että korjaaminen olisi uusien housujen tekemistä. Heitän ne roskin ja vannon, etten mistään kuuna päivänä löydä toisia, jotka olisivat yhtä kauniit, mukavat ja sopivat.

Sitten alkaa ikävin vaihe eli etsintä. Se on täynnä turhautumista, tyytymättömyyttä, väsymystä, stressiä ja syyllisyyttä. On pettymys, jos housuvainaiden vertaisia ei löydy kirppiksiltä. Halpamuotiketjuissa puikkelehdin korvat luimussa ja yritän sietää itseäni. Eettisestä design-kaupasta löydän suolaisen hintaiset laatulahkeet ja kärvistelen rahanmenoa.

Kun housut ovat löytyneet, alan tutustua niihin. Ne sopivat hyvin yhteen paidan kanssa, joka ei sovi yhteen minkään muun kanssa, mutta mistä en halua luopua, jee. Niissä on tosi kätevät taskut. Helteellä ne ovat sopivan viileät, mutta lämmittävät silti tarpeeksi viileämmällä ilmalla. Kuukauden päästä huomaan peilistä, miten mukaville rypyille lahkeet laskeutuvat nilkkojen kohdalta. Olen rakastunut.

Kun talven jälkeen kaivan kesävaatteet vintiltä, housut tuntuvat uusilta. Sitten olenkin pian jo riipivässä rakkausvaiheessa, jossa yritän käyttää niitä säästeliäästi, ettei niitä tarvitsisi pestä niin usein, etteivät ne kuluisi, etten menettäisi niitä…

Entä sitten euron kirpparikuteiden korjauttaminen räätälillä? Eihän siinä ole mitään järkeä, että on maksanut jostain 50 senttiä ja käyttää sen korjaamisen 20 euroa. Paitsi jos on rakastunut, jos ei halua vaihtaa uuteen. Jos haluaa rakkaalleen parasta, mitä rahalla voi saada.

Tagit: , , , ,

5 kommenttia

  1. Ai miten kivaa tekstiä. Ensin ajattelin, ettei tästä aiheesta saa enää mitään uutta, mutta olihan siinä vaikka mitä ajatuksia. Tosin olen sitä mieltä, että koko 1980-luku oli materialismin kulta-aikaa, eikä uutta tavaraa paheksuttu, vaan sitä ihailtiin. Shoppailijoita ei paheksuttu tällä vuosikymmenellä, koska aina tuli uutta ja uutta, jota piti kuluttaa. Minua taas katsottiin jo silloin vähän hitaasti, kun ompelin itse vaatteita ja ostin huonekaluni antiikkiliikkeistä ja huutokaupoista. Samat huonekalut ovat vieläkin käytössäni.

  2. Tärkeä näkökulma merkittävään aiheeseen. Surullisinta on se, kun ihmiset ovat koukussa vanhaan tavaraan, joka ei pääse oikeuksiinsa kaapin perällä. Harkitsemalla tarkoin mikä kannattaa säilyttää voi nauttia tavaroistaan (tai tarvikkeistaan) hyvällä omallatunnolla!

    • Niin totta, Eveliina! Jos kaappi tulvii yli, ei sieltä kuitenkaan löydä sitä kerran vuodessa tarvitsemaansa tavaraa, joten turha edes säilyttää sellaista. Parempi, että tilaa on sen verran, että näkee, mitä omistaa ja saa sen helposti käyttöön ja takaisin hyllylle.

  3. Hyviä näkökulmia! Ostoholisti saa ostamisesta hormoniryöpyn ja kun vaikutus katoaa, on ostettava lisää. Tosin on todettu, että tavaran ostamisen ajatteleminen antaa saman tunteen.

    Jatkuva uuden ostaminen ei sovi ekoajatteluun, mutta hamstraaminen ja huoltaminen kyllä. Vanhan jemmailussakin voi olla kysymys liiallisesta tavaraan kiintymisestä. Minun ajattelussani ihminen puhdistuu kuoleman lähestyessä kaikesta turhasta ja silloin kaikki omaisuuskin menettää usein merkityksensä. Tällainen asenne toimisi varmaan hyvin myös silloin, kun elämä on vielä täydessä käynnissä; tavaroista saa pitää, niiden kauneudesta ja historiasta nauttia, mutta samalla olisi helpottavaa jos pystyisi myös luopumaan niistä tuskitta.

    Terv. toinen, joka säästelee kirpparihousujaan, koska toisia samanlaisia ei löydy ;)

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi