Tekstit aiheittain
- Elämäntapa
- Hankinnat
- Koti ja asuminen
- Mainonta
- Matkustus ja liikenne
- Ruoka
- Tavaran anatomia
- Tutkimukset
- Tyyli
- Vapaa-aika
Uusimmat tekstit
- 30.8.2010
Ekosnobbailua lähiruualla - 26.8.2010
Kasvukeskustelua ja vapautushommia - 25.8.2010
Puuvillan tie vaatteeksi - 10.8.2010
Mene metsään, helsinkiläinen, se on ihan siinä takapihalla - 3.8.2010
Dramaattista elämää mökillä
Hae sivustosta:
Ostamista ei enää sanele tarve, joka olisi peräisin elämän edellytyksistä. Ostaminen näyttää olevan monille harrastus, ajanviete, tapa saada hyväksyntää ja vaikka mitä muuta. Aina voi tietenkin sanoa tarvitsevansa tavaraa, jota vastaava kotona jo olisi. Tai vastaavia useitakin kappaleita. Tarve voi olla lähtöisin vaikka mainoksesta. Huvittavia esimerkkejä ”tarpeista” näkee esimerkiksi ruokakaupoissa ennen pyhiä: Jos kaupat ovat yhden päivän kiinni, ruokaa raahataan käsittämättömiä lasteja aivan kuin ruokittavana olisi neljän hengen perheen sijaan kesäleirin verran lapsia – yhden päivän aikana. Onhan ruoka merkittävä perustarve, mutta ihminen syö tietyssä ajassa varsin rajallisen määrän ruokaa.
Ostamisen syyt ovat jo niin moninaisia, että ne ovat valtavan monien tutkimusalojenkin kohteena. Kuluttamista pohtivat niin kauppatieteilijät kuin sosiologitkin. Tietoa etsitään vain ymmärryksen mutta myös hyödyntämisen toivossa. Lopulta näissä tutkimuksissa joudutaan vastaamaan kysymyksiin, kuten miksi järkevä ihminen stressaa itsensä järjiltään ostoskeskusten ihmisvilinässä pakko-ostaessaan vaikkapa tolkuttomia määriä joululahjoja muille ihmisille, joilla heilläkin jo on kaikkea ja jotka vain voivat toivoa, ettei lahjaksi tupsahda tavaraa, jota kotona on jo kaapit täynnä tai mahdollisesti jotakin, jota itse ei edes halua. Tätä voi myös kuka tahansa mennä ihan itse tarkkailemaan joulun alla kauppojen lahjanpaketointipöytien ääreen. Lahjathan ovat toki mukavia, mutta ei silloin, kun alkaa enemmän näyttää siltä, että antamisen ilon sijasta lahjan antaminen on muodostunut pakoksi.
Shoppailulla ihan omia ”tarpeita” vartenkin on lukuisa joukko ikäviä sivuvaikutuksia: rahan (tolkuton) meneminen, kodin tursuileminen yli tavarapaljoudesta ja sen tuottama ahdistus siitä, mihin niin vanhat kuin uudetkin tavarat saa mahtumaan, ja vaikkapa se millaiseen kierteeseen ajanhermolla pysyminen joskus voi johtaa – yhä kiivaampaan shoppailuun. Shoppailuun liittyvät ongelmat eivät oikeastaan ole edes hauskoja, kun niistä on tullut todellinen ongelma joillekin pahasti ”koukkuun jääneille”.
Kestävää kulutustakin joudutaan ihmisille oikein opettamaan, kun dumppaamme kaatopaikoille kestämättömiä määriä rajallisia luonnonvarojamme – varsin usein aivan käyttökelpoista tavaraa. Ei monikaan mieti aiheuttamaansa tuhoa ostopäätöksen edessä kun houkutus on suuri tai sosiaalinen paine kova. Syyt joiden perusteella teemme valintamme tuntuvat olevan varsin kaukana järkevän ihmisen ajattelusta. Kun kerran on aivan selvää, että monissa paikoissa maailmassa tullaan paljon vähemmälläkin toimeen, on aika järjetöntä perustella tavarapaljouttamme kartuttavaa ostotapahtumaa useinkaan oikealla tarpeella.
Joka vuosi joulumyynnin kasvun ennusteiden lomassa on jokaisella loistava paikka miettiä omia syitään ostamiseen. Tämä pätee niin määrään kuin laatuunkin – valinnan molempiin puoliin. Jospa vähemmällä, laadukkaammalla ja kestävällä valinnalla vähemmästäkin tulisi enemmän? Jos joka tapauksessa tungemme kauppojen kassoihin sellaisia määriä rahaa, että jotkut makselevat ”jouluvelkojaan” vielä pitkälle ensi vuoteen, on todella syytä kysyä miksi.
Maarit Laihonen
Kommentoi
älä osta mitään dyykkaus eläimet elektroniikka energia energiansäästö hinta ILMASTO ilmastonmuutos Jätteet joukkoliikenne joulu köyhyys kasvissyönti kauppa Kemikaalit kestovaipat kierrätys kirpputorit kissat koirat koti Koti ja asuminen kulutus lapset lapsi lemmikkieläimet lentäminen lihansyönti luomu Mainonta matkailu muoti nuukuusviikko ostaminen päästöt puhtaat vaatteet puuvilla Ruoka sademetsä sisustaminen tavara vaatteet viherpesu yritykset

