Kuvituskuva

Polkupyöräilijän tunnustuksia

Olen tehnyt liikennepoliittis-harrastuksellisen valinnan ja hankkinut polkupyörän. Rakkalla ajokillani on oma nimi, ja se on ehdottomasti liikennevälineiden parhaimmistoa. Kyseessä on maastopyörä, polkupyörien virallinen poni. Se ei ole ehkä kovin komea ilmestys eikä sillä pääse niin vaan mahdottoman lujaa, mutta tiukoissa paikoissa ja korkeissa mäissä se jaksaa kantaa isompaakin taakkaa. Kesällä olemme viettäneet pitkiä aikoja yhdessä, ja vaikka virallinen kesäreissu päättyikin rataspakan uusintaan olen ollut ajopeliini kovin kiintynyt ja tyytyväinen.

Pyöräremontin aikana huomasin, mitä kaikkea yksi polkupyörä voi merkitä. Pyöräilemällä on nopeaa ajella paikasta toiseen samalla kuntoillen, ja kärryillä varustettuna sillä voi myös korvata pienen ja takakontillisen auton – joskaan ei kovin painaville kamppeille. Pyöräillessä voi myös sosieteerata ystävien kanssa ja mennä samaa matkaa, ja jos maisemat ovat kivoja niin ei haittaa vaikka samalla tekisi jotain pientä lenkkiäkin. Pyöräillessä ruskettuu. Lisäksi omaan pyörään voi (noloa tunnustaa) kiintyä myös emotionaalisesti. Olenkin luopunut ajatuksesta vaihtaa korskeaan retkipyörään, ja yritän hymyillä satunnaisille korjauslaskuille.

Niin, siitä pyöräremontista. Itse tehtynä se kehittää sorminäppäryyttä ja opettaa naapuruston lapsille uusia sivistyssanoja. Suosittelenkin maksamaan korjausliikkeiden palveluista, mikäli ei halua opettaa mukeloita takaisin tavoille.

Pyöräileminen ei ehkä aina vastaa mielikuvaa fossiilittomasta vapaudesta, jossa tukka liehuen painellaan puhtaiden erämaiden auringonlaskuun. Pyörätien ja jalkakäytävän raja on useimmille liikkujille kovin hämärä, eikä rajukaan kellonsoitto saa tiukimpia tallaajia siirtymään omalle kaistalleen. Bussia odottavat ihmislaumat tukkivat pyörätien, eivätkä he huomaa ympärillään muuta liikennettä kuin kaukaa siintävät linjurin valot.

Liikennevaloissa pyöräkaistaa käyttävät lastenvaunuilla varustetut vanhemmat, ja voi sitä surkua, parkua ja vaarallista tilannetta jos pyöräilijä ei osaa arvata ennakkoon eteen pyörähtävien kärryjen kulkusuuntaa. Ihan oikeasti ihmiset, kai teillä nyt on sen verran aivoja että voisitte edes vilkaista ympärillenne ennen kuin lykkäätte pilttinne siihen kolarivyöhykkeelle! Sama koskee myös koiria ja eloisia täysi-ikäisiä.
Pyöräilijöitä vaanivat jatkuvasti myös pyörätielle yllättäen avautuvat autonovet (tuttavani mursi sellaiseen solisluunsa), lastauksessa olevat kuorma- ja pakettiautot, omituiset liikennejärjestelyt katuremonttien aikana, miljoona turistia (varsinkin tuossa Helsingin Kauppatorin kohdalla) ja kun poistutaan kehä kolmosen tuntumasta, niin jännitystä pyörällä ajamiseen aiheuttavat myös tukkirekat ja maaseudun rallisankarit. Näissä tilanteissa polkupyörä päihittää realistisuudessaan vauhdikkaankin tietokonepelin.

Vauhti ja vaaralliset tilanteet saavatkin usein road ragen syttymään, ja muut kanssakulkijat tulee temperamenttipäissään haukuttua milloin miksikin. Tosiasiassa terveiset pitäisi osoittaa liikennesuunnitteluun. Kevyen liikenteen kehittämiseen, väylästön parantamiseen ja käytön lisäämiseen käytetään murto-osa siitä rahasta, joka upotetaan pääasiassa yksityisautoilua edistäviin hankkeisiin. Hyvät ja selkeästi merkityt pyörätieverkostot lisäisivät pyöräilyn houkuttelevuutta niin kaupungissa kuin maallakin.

Houkuttelevuuttahan olisi siis syytä lisätä siinä tapauksessa, ettei hyötyliikunta, vauhdin hurma tai mahtavat ja vilkkaasti vaihtuvat maisemat riitä motivaatioksi satulan selkään hyppäämiseen. Omasta puolestani suosittelenkin polkuharrastusta lämpimästi kaikenkokoisille, -ikäisille, -näköisille ja -kuntoisille – ja todeta, että raivopotentiaali loppujen lopuksi kuitenkin kumoutuu fillaroinnin iloilla!

Tagit: , ,

1 kommentti

  1. Itse teen työviikkoni fyysisesti kolmessa eri paikassa. Yhteen paikkaan on matkaa vajaat 6 km, ja siellä olen työskennellyt ennenkin. Tiedän, että sinne tulen kulkemaan vanhojen merkkien perusteella läpi talven pyörällä (poikkeuksena jotkut rajummat flunssat yms.) Toinen paikka on uudempi, uuden pyörätien (ja viimeinen kilometri pari rauhallista maalaiskylätietä) varrella 14 km kotoa. Sinne olen nyt tähän asti syksyä kulkenut pyörällä, ja en ainakaan ihan vielä aio lopettaa.

    Kolmas paikka on hankalampi, yhtä kaukana kuin edellinen, siitä noin 7 km päässä. Työpäiväni siellä ovat hillittömän pitkiä, ja yli 50% tapauksista tähän mennessä en olisi ehtinyt vuorokauden viimeiseen linja-autoon (klo 17). Aivan alkusyksystä harkitsin pyöräilyä, mutta joka viikko oli joku erityissyy olla menemättä pyörällä (esim. piti lähteä toiseen kaupunkiin koulutukseen saman illan junalla), ja nyt aamujen ja pian iltojenkin pimetessä ja teiden liukastuessa ajatus ei enää tunnu ajankohtaiselta. Ja rehellisesti sanottuna pelkään vähän sitä kapeaa ja syvään urautunutta, vilkasliikenteistä tietä vähän autollakin. Siellä on huima 100 km/h nopeusrajoitus, vaikka mieluummin ajan hiljempaa, ellei joku roiku takapuskurissa. Muutaman rohkean pyöräilijänkin olen kyllä nähnyt, kaikki sporttisen näköisiä nuoria aikuisia – lapsia ja vanhuksia ei joukossa yhtäkään. Tiedän, työnikin puolesta, että kunnassa eletään taloudellisesti tiukkoja aikoja, ja budjettia tullaan ensi vuonna niukentamaan kovalla kädellä. Mutta sittenpä sain hullunrohkean ajatuksen: mitenpä olisi yksityisrahoitteinen pyörätie tuohon paikkaan C, kun eikös se Turun moottoritiekin ollut yksityisten rahoittama? Voisi vaikka kaverille ostaa postikortilla lahjaksi metrin pyörätietä, ja ehkä joku firma lähtisi mukaan, jos saisi pyöräilijöistä uusia asiakkaita. Tosin firmojen kanssa vähän niukempaa kieltämättä tuolla maanviljelysseudulla… Mutta idea voisi toimia Suomessa laajemminkin, koska luonnon ja kaiken muun infrastruktuurin paitsi juurikin noiden pelottavien pitkänmatkan teiden puolesta tämä voisi olla pyöräturismin unelmamaa – eteläinen ja keskinen Suomi ainakin. Upeita kohteita ja pikkuyrittäjien palveluita tarjolla pyöräilijän kannalta sopivan lyhyiden etäisyyksien päässä toisistaan. Mutta kun ei tuonne liikenteen sekaan joka tavan tallaaja uskalla, ja itsekin tiedän ihmisiä, joille on käynyt pyörällä köpelösti. Saataisiinko tästä aikaan uusi kansanliike?

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi