Kuvituskuva

Mitä lukiolaiset ajattelevat kulutusvalinnoista?

Joukko Tikkurilan lukion opiskelijoita lähetti Kulutus.fi:lle ainekirjoituksiaan, joissa he käsittelivät omia kulutusvalintojaan. Kirjoitusten perusteella moni nuori pitää eettisyyden ja ekologisuuden näkökulmaa arvossa, mutta harvempi tietää kovin tarkkaan, miten näitä arvoja voisi toteuttaa käytännössä.

17-vuotias lukiolainen Henrik Adelheim kertoo suosivansa kotimaista ja luomua ajatuksen tasolla, mutta käytännössä ostoskoriin hakeutuu usein jotain aivan muuta.

”Lähtökohtaisesti pyrin kulutusvalinnoissani eettisyyteen ja ekologisuuteen, mutta usein sen saavuttaminen vaatii ponnistelua. Tavoitteeni on löytää sisäistä tahtoa irrottautua massakulutuksen syövereistä. Monesti eettisyys kuluttamisesta jää kuitenkin omien tarpeiden kiireellisen tyydyttämishimon alle.”

”Ostan aina mieluiten kotimaassa tai vähintään EU:ssa tuotettuja tuotteita. Usein tämänlaisten tuotteiden löytäminen on vaikeaa, ja päädyn ostamaan esimerkiksi Aasiassa tuotetun vaatekappaleen. Suuret liikkeet ovat useimmiten käyntilistallani, koska ne ovat aika lailla ainoita mitä tiedän.”

”Ruuassa suosin luonnonmukaisuutta enkä järin välitä eineksistä. Kuitenkin arjen kiireessä tulee melko usein ostettua pakastepizzoja sekä suklaapatukoita, joiden alkuperää ja raaka-aineita en oikein jaksa tarkastaa.”

Lukiolaiset pitävät Reilun kaupan merkkiä ja luomu-etuliitettä tuotteen nimessä hyvinä juttuina, mutta niiden merkitys ja keskinäiset erot näyttävät olevan vielä monelle epäselviä. ”Tuotteet, joista maapallo ei kärsi, kuten reilun kaupan tuotteet, ovat hyviä”, arvioi eräs lukiolainen.

Lukiolaisten tekstit herättävät toivoa: ympäristöystävällisyyden ja eettisyyden arvo kyllä tiedetään ja tunnustetaan. Toisaalta vaikuttaa siltä, että eko-luomu-reilu meininki on arjesta hieman irrallaan leijailevaa ideaalimaailman pilvenhattaraa. Valtaosa varmasti tietää, etteivät omat valinnat ole ihan niitä eettisimpiä, mutta välttämättä ei jakseta selvittää, kuinka omia tottumuksia voisi muuttaa, tai nähdä vaivaa muutosten toteuttamiseksi.

Mitä koulu, ympäristöjärjestöt ja yritykset voisivat tehdä, jotta eettisten valintojen tekemisestä tulisi helpompaa? Saamani ainekirjoitukset olivat syntyneet koulun ympäristöaiheisena teemapäivänä. Toivottavasti aiheet jatkavat elämistä koulun arjessa teemapäivän jälkeenkin!

Medialla ja siellä näkyvillä kampanjoilla on potentiaalia auttaa nuoria hahmottamaan, kuinka tehdä hyviä ja kestäviä kulutusvalintoja.
”Kotona syömme pääsääntöisesti kotimaisista raaka-aineista valmistettua ruokaa ja meillä on usein kasvisaterioita. Tästä kiitos Docventures -ohjelmalle, joka on muun muassa Lihaton lokakuu -vedollaan herätellyt meidänkin perhettämme pohtimaan kuluttamistaan varsinkin ruuan suhteen”, kirjoittaa Henrik Adelheim.

Tagit: ,

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi