Made in sademetsä -nettipeli opastaa sisustamisessa
19.9.2008 Hanna-Kaisa Hellsten
Luonto-Liiton 19.9. julkistama Made In Sademetsä -nettipeli tutustuttaa sademetsäystävälliseen sisustamiseen. Tyylikkäästi animoidussa virtuaalikodissa voi sisustaa erilaisilla trooppisilla tuotteilla, nähdä valintojensa ympäristövaikutuksia ja saada lisätietoa trooppisista raaka-aineista ja vaihtoehdoista.
Peli antaa tietoa kodin tavallisista hankinnoista, kuten parkettien tai verhojen valinnasta.
- Vaikka kuluttajat ovat jo pitkään tienneet sademetsien arvon koko maapallon ekosysteemille, arjen valintojen vaikutukset sademetsien tilaan voivat kuitenkin olla vieraita. Made In Sademetsä -peli antaa vaivattomasti vaihtoehtoja suomalaisen arkea lähellä oleviin kuluttajavalintoihin, kertoo Eini Pesälä Luonto-Liitosta.
Kattavan lisätiedon ja linkkisivustojen ansiosta peli soveltuu mainiosti myös kouluille käytettäväksi esimerkiksi biologian, maantiedon tai kotitalouden tunnilla.
Pelin animaatiosta ja teknisestä toteutuksesta vastaa osuuskunta Animaatiokopla. Peli on tuotettu osana Luonto-Liiton trooppisen kuluttamisen kampanjaa, ja sen tekemiseen on saatu tukea ulkoasiainministeriöltä.
Peli on pelattavissa osoitteessa: www.kaventajat.fi/madeinsademetsa.