Kuvituskuva

Kuluttajan kolmas tie?

Muutama vuosi sitten istuin iltaa ryhmässä, jossa alettiin puhua Reilusta kaupasta. Kansainvälisesti kokenut konsultti, jolla oli paljon kokemusta kehitysmaista, oli sitä mieltä, että on samantekevää, ostaako Reilun kaupan tuotteita vai tavallisia.

Hänen mielestään Reilun kaupan järjestelmä ei käytännössä juurikaan parantanut viljelijöiden tai kyläyhteisöjen elämää niiltä osin kuin hän oli nähnyt.

En enää muista yksityiskohtia, ehkä en edes kuunnellut niitä, sillä tunsin, miten kiukku nousi sisälläni. Mitä sitten pitäisi tehdä? Nostaa kädet ylös ja ostaa halvin vaihtoehto? Ehkä vielä saarnata muillekin heidän pyrkimystensä turhuutta.

Omaksuin heti kuluttajaidentiteetin ja tunsin voimattomuutta ja pettymystä. Mieleeni muistui ensimmäinen eettisen kulutuksen kiukkuni teini-ikäisenä.

Olin juuri löytänyt Body Shopin. Teinitytölle oli ihanaa löytää kemikaalitaivas ilman eläinkokeita. Sitten ilkkuvat sukulaiset toivat esiin jotain huhuja siitä, että Body Shop huijasi meitä teinityttöparkoja. Tunsin itseni naiiviksi, häpeä sai suuttumaan. Huhut jäivät huhuiksi, ja Animalia jatkoi Body Shopin pitämistä eläinkokeeton kosmetiikka -listallaan, joten päätin luottaa siihen. Päätin myös, että on parempi tulla höynäytetyksi kuin ostella riistotuotteita kyynisenä. Ainakin höynäytetty on näyttänyt markkinoille signaalin, että kuluttajia kiinnostaa tuotteiden eettisyys.

Lähestymistapani eettisen kuluttamisen ja huijausvaaran suhteen on ollut siis se, että jos varmuutta luotettavuudesta ei voi saada, on parempi valita edes potentiaalisesti eettinen tuote kuin heittäytyä kyyniseksi. Silloin ei ainakaan auta ketään.

Haastateltuani filosofi Ville Lähdettä ajatteluni eettisestä kuluttamisesta on alkanut hiljalleen muuttua. Hän on kirjoittanut kirjan Niukkuuden maailmassa, jossa pohtii maapallon resurssien vähenemistä ja sitä, miten me selviämme niukkuudessa.

Lähteen mielestä monet kulutuspohdinnat ovat ymmärrettäviä yksilöiden kannalta, mutta merkityksettömiä, kun katsotaan koko kuvaa. Me emme pysty vaikuttamaan pelkillä kulutusvalinnoillamme siihen näkymättömään työhön, joka on ulkoistettu yhteiskunnastamme köyhiin maihin.

Lähde puhui yhteiskunnan symbolisista taisteluista, jotka keskittyvät jonkun yhden asian ympärille, kuten vaikkapa siihen, pitäisikö kouluissa olla kasvisruokapäivä. Sellaisia syntyy jatkuvasti mediassa ja sosiaalisessa mediassa. Niihin käytetään paljon energiaa, mutta kannattaako kyynikoiden kanssa väitellä loputtomasti, kun on selvää, ettei kenenkään mielipide muutu?

Lähteen innoittamana olen alkanut miettiä kolmatta vaihtoehtoa: Eettisiin kulutusvalintoihin ei tarvitse suhtautua identiteettikysymyksenä. Sillä sellainen kuluttamisesta on tullut, siksi suhtaudun siihen niin tunteella ja sen vuoksi symbolisia keskusteluja käydään niin innokkaasti.

Jos toisinaan ostan epäreiluja banaaneja, kun reilut ovat loppu tai jos tulen huijatuksi jonkun tuotteen eettisyyden suhteen, niin mitä sitten?  Ei sen tarvitse vaikuttaa koko identiteettiini moraalisena olentona.

Valintoja voi tehdä parhaansa mukaan, mutta niin kauan kun nykyinen järjestelmä pysyy entisellään, on parasta käyttää suurin osa energiasta sen muuttamiseen. Miten se tehdään? Jos mikään valmiista vaikuttamistavoista ei miellytä, pitäisi sen pohtimiseen käyttää aikaa ja energiaa.

Tässä kulutusidentiteetin vetovoima piileekin: vaikka kulutusvalinnat olisivatkin problemaattisia, ne tarjoavat silti yksinkertaisia pikakeinoja tuntea tekevänsä hyvää verrattuna hitaampaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

 

 

 

 

 

Tagit: , , , , ,

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi