Kuvituskuva

Kirjan kiro

On olemassa asia, jota en voi vastustaa. Oikea tuhlailun loputon suo minulle. Kirjat. Kirjahyllyni on suuri rakkauteni ja uudet houkutukset tuntuvat usein kuin minulle kirjoitetuilta. Kirjastokäynnit ovat yhtä kauhua, jos aikaa on liikaa. Raahaan kirjoja kotiini kaikkialta: kirjakaupoista, markettien pokkarikoreista, kirjastoista, kirjastojen poistomyynneistä, kirpputoreilta, kavereilta. Jopa työpaikoiltani. Ne, joita en omista, tietenkin palautan (kirjasto on mahtava keksintö!). Rakastan kaikkea tietoa ja iloa, joka kirjoihin on kätketty. Rakastan niiden tuoksua ja sitä, kun uusi kirja rasahtaa auki kankeuttaan. Rakastan jopa sitä hauskuutta, miten kaikki aina lupailevat etteivät enää koskaan tule auttamaan minua muutossa typerän kokoelmani takia. Aina ovat piruparat unohtaneet ja menneet uudelleen lankaan. Mielelläni myös lainailen puheessa kirjoista tekstinpätkiä, jotka minusta ovat hauskoja. Yleensä muiden mielestä ne eivät ole kovin hauskoja. Tietenkin olen kateellinen niille, joilla on komeampi kokoelma.

Pystyin pysymään erossa suuremman mittaluokan hamstraamisesta jopa useita kuukausia muutettuani Vaasasta Helsinkiin. Vaasassa reittieni varrella oli liikaa mahdollisuuksia ”ihan vain vilkaista”.  Samoin Vaasan tiedekirjasto järjesti liian usein poistomyyntejä, jotka eivät välttämättä vastanneet päivänpolttavaa kurssikirjatarvetta, mutta tarjosivat kiehtovan matkan esimerkiksi viime vuosikymmenien poliittiseen kirjallisuuteen. Vuoden verran onnistuin myös asumaan antikvariaatin yläkerrassa. Sen jälkeen olen miettinyt asuinpaikkani tarkemmin.

Viime kesänä päädyin jo ostamaan metrin verran lisää leveyttä kirjahyllyyni, vain tajutakseni, ettei silloisessa tai nykyisessä asunnossa kerta kaikkiaan ole tilaa massiiviselle hyllylleni. Päätin muuttaa tilanteen ja lopettaa kirjojen kanssa pelleilyn hetkeksi – mitä nyt ihan vähän silloin tällöin saisi vilkuilla yliopistolla muitakin kuin pakollisia kirjoja. Tämän kevään tullen repsahdin. Viattomina kiertelimme eräänä sunnuntaiaamuna isoa kirpputoria, kun kuin salama kirkkaalta taivaalta se iski minuun. ”Yhteiskuntatiede ja poliittinen teoria” vuodelta 1976. Siinä se unohdettu kirja makasi aivan yksinään myyntipöydän edessä, surkeana kylmällä lattialla. Pitihän se nyt pelastaa? Kansien perusteella sen tarina oli alkanut Laitilan kunnan pääkirjastosta, jossa se oli jossakin vaiheessa jo joutunut varastoonkin ja lopulta päätynyt poistomyyntiin ilmeisen epäsuosionsa takia.

”No jos ihan tämän yhden eikä sitten enää tänä keväänä muita.” Kuinkas kävikään, totta kai osuin taas yhteen kirjastoon juuri silloin kun uutta poistomyyntiä laitettiin kasaan. Kymmenen minuutin kuluttua soittelin jo iloisesti eräälle tuttavalleni: ”Hei, ostin sullekin yhden kirjan, mistä varmaan tykkäisit! Jos et halua, voin pitää sen itse.” Mitä ihmettä tekisin kirjalla goottilaisesta arkkitehtuurista?

Perinteenäni on ollut piipahtaa Tampereella aina keväisin Suuressa Filosofiatapahtumassa, joka nykyisin kantaa nimeä ”Kriittisessä tilassa”.  Tuo lauantai koittaa taas pian ja pelkään jo etukäteen tapahtumaan liittyvää kirjamyyntiä. Viime vuoden kirjat nimittäin ovat pääosin edelleen lukematta.

No onko tämä tolkuton haaliminen tehnyt minusta sitten todella tietäväisen ja viisaan? Ei todellakaan. Usein pääsen edellistä kirjaa vain yhden kolmasosan eteenpäin, kun minulla onkin jo uusi rakkaus. Siinä ei paljon kerkeä oppia. Opiskelu myös haittaa tätä oppimista, koska kurssivaatimusten kirjoja ei yleensä saa itse päättää. Onneksi olen päätynyt lukemaan alaa, joka pääasiassa kaikkine ulottuvuuksineen kiinnostaa minua siviilissäkin. Kun olen joskus eläkkeellä, luen kaikki kirjani uudelleen tai edes sen ensimmäisenkin kerran. Silloin ehkä ahneudestani on iloa.

Tagit: , , ,

2 kommenttia

  1. Itse olen onneksi (?) karsijatyyppiä ja kämpän jatkuvana sisustuselementtinä on kohti divaria menevät kirjat.

    Kirjaston varaussysteemin käyttö on kyllä mennyt yli. Viime viikolla sain nipin napin 8 varausta lunastettua, kun oli pamahtamassa lainattujen kirjojen yläraja rikki. Varauksien yläraja on tavattu monta kertaa.

    Mutta todellinen ”syntini” on digitaalisten kirjojen metsästys. Google Books kirjastossani on yli tuhat opusta ja Virtuaalinen kirjahylly -blogiinikin on näköjään muutama vähemmänkin oleellinen löytö raportoitu.

    Mutta jos joskus jotain oppii, ja hauskaa on…?

  2. Heh, olen painiskellut viime aikoina saman ongelman kanssa: koska eräs harrastukseni sattuu olemaan kirjaston vieressä, kannan kirjastosta viikoittain hirveät määrät luettavaa kotiin.

    Romaanien ja muiden tekstipitoisten opusten kanssa vielä pysyn järjissäni, kun totean, ettei aikani riitä kaikkien lukemiseen – mutta valokuvakirjoja, keittokirjoja, käsityökirjoja… niitä luulen ehtiväni lukea monta päivässä, ja lopulta osa on palautettava lukemattomina takaisin. Mutta voi miten rakastan kirjastoa! Harmi vaan, että tuntuu usein että jos en lainaa tätä nyt, en enää löydä sitä kirjaston uumenista.

    Onneksi hamstraukseni rajoittuu tässä asiassa lainailemiseen, en viitsisi nykyään ostaa ollenkaan kirjoja kotiin kun tuntuu, että ne vievät niin paljon tilaa. Ja lahjaksi saamanikin pistän melkeinpä lukemisen jälkeen kiertoon.

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi