Kuvituskuva

Harhaluuloja ruuan ympäristövaikutuksista

Ruokakaupassa on tavallista, että ihmiset pohtivat, (1) ostavatko muovikassin, paperikassin vai käyttävätkö kangaskassia. Huomiota kiinnitetään tyypillisesti myös siihen, (2) onko ruoka varmasti lähellä tuotettua tai kotimaista. Lisäksi (3) pyritään yleensä välttämään ylipakattuja tuotteita.

Paljon tärkeämpää olisi kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, (1) mitä kassin sisällä on, (2) miten omat kauppamatkansa kulkee ja (3) miten voi minimoida ruuan hävikin. Ohessa korjauksia kolmeen harhaluuloon.

1. Ruokakassin materiaalin sijaan kannattaa kiinnittää huomiota kassin sisältöön. Vaikka kangaskassi onkin ympäristön kannalta parempi vaihtoehto kuin muovi- tai paperikassi, kannattaa ensisijaisesti kiinnittää huomiota siihen, että suosii mahdollisimman paljon kasvispohjaisia elintarvikkeita eläinperäisten sijaan ja ravitsemuksen kannalta ekotehokkaita tuotteita kuten perunaa ja juureksia, omenaa, marjoja, viljapohjaisia tuotteita, palkokasveja ja soijaa.

2. Alkuperämaan sijaan kannattaa kiinnittää huomiota omiin kauppamatkoihin. Kuljetusten osuus ruuan elinkaaren aikaisista ympäristövaikutuksista on vain muutaman prosentin luokkaa. Sillä, tuodaanko ruoka kumipyörillä Espanjasta tai rahtilaivoilla Brasiliasta ei ole juurikaan merkitystä ruuan ympäristövaikutukseen. Sen sijaan sillä, miten omat kauppamatkansa kulkee, on ratkaiseva merkitys yksittäisen elintarvikkeen ekotaakkaan. Kannattaa siis suosia lähikauppaa, johon pääsee jalan tai polkupypörällä.

3. Pakkausten sijaan kannattaa kiinnittää huomiota ruuan hävikin ehkäisemiseen. Kotitalouksien ruuasta noin 10 prosenttia päätyy roskikseen. Pakkausten osuus ruuan elinkaaren aikaisista ympäristövaikutuksista on kuljetusten tapaan häviävän pieni. Jos hyvällä pakkauksella voidaan parantaa ruuan säilyvyyttä ja pienentämään sen hävikkiä, kannattaa tehdä kunnollinen pakkaus.

Lisäksi on ollut ilahduttavaa, että ajatus viikottaisesta kasvisruokapäivästä eri kaupungeissa on viime aikoina edennyt. Toisaalta, miksi ympäristöä vähemmän kuormittavaa, terveellisempää ja eläinten hyvinvointia edistävää kasvisruokaa pidetään tässä yhteiskunnassa edelleen erikoisuutena, jota pitää erikseen pyytää.

Voisiko kaikissa päiväkodeissa ja kouluissa olla aina tarjolla (ilman eri pyyntöä) terveellinen kasvisruokavaihtoehto? Kasvisruuan ja sekaruuan tarjoaminen päivittäin saattaisi lisätä kuitenkin kustannuksia ja hävikkiä. Parasta tietysti olisikin, jos päiväkodeissa ja kouluissa olisi lähtökohtaisesti tarjolla vain kasvisruokaa. Liharuokaa olisi mahdollista saada vain perustellusta syystä erikseen pyytämällä.

Tagit: , , , , , ,

9 kommenttia

  1. […] Leo Stranius kiinnittää huomiota ruuan ympäristövaikutusten harhaluuloihin: “Ruokakaupassa on tavallista, että ihmiset pohtivat, (1) ostavatko muovikassin, paperikassin vai käyttävätkö kangaskassia. Huomiota kiinnitetään tyypillisesti myös siihen, (2) onko ruoka varmasti lähellä tuotettua tai kotimaista. Lisäksi (3) pyritään yleensä välttämään ylipakattuja tuotteita. […]

  2. Loistoneuvoja! On hyvä, että tulee tietoa siitä, millaisilla asioilla omassa kulutuskäyttäytymisessä on eniten merkitystä.

  3. ”Mahdollisimman paljon kasvisruokaa”? Ei pidä paikkaansa. Tasapainoinen ja ekologinen maatalous tarvitsee myös eläintuotantoa, eikä sille ole ilmaantunut muita maksajia kuin lihaa syövä ihminen.

    • Avainsana lienee ”mahdollisimman paljon”. Suurin osa bulkkilihan laitostuotannosta ei suinkaan ole tasapainoisen maatalouden edellytys.

  4. Mielestäni ei kuitenkaan äärimmäisyysksiin tarvitse mennä. Riittää, että kulkee pyörällä ne kauppamatkat, jotka pystyy, valitsee kangaskassin muovikassien sjaan, valitsee tuotteita, joita ei ole pakattu 50 muovipussiin ja ostaa tuotteita vain sen verran kuin tarvitsee. Myös mielestäni kotimaisia tuotteita kannattaisi todellakin suosia…

  5. Molempi parempi. Ei suinkaan HAITTAA jos ruoka on lähellä tuotettua ja kulkee pakkauksissa, joissa uusiutumattimien luonnonvarojen käyttö on mahdollisimman vähäistä. Pakkausten ympäristövaikutukset eivät rajoitu niiden tuottamisen suoriin ympäristövaikutuksiin. pakkausjäte ja sen käsittely ovat myös ympäristökysymys. Muoviin perustuvalla pakkaamisella on monta haittaa.
    Ruuan haaskaamisesta ei totta tosiaan ole puhuttu juuri yhtään. Ruuan teollistumisen ja ylipakkaamisen myötä on syntynyt mielikuva siitä, että ruoka pilaantuu kovin herkästi ja taito tunnistaa elintarvikkeista ovatko ne käyttökelpoisia on vähentynyt. Päivämäärä pakkauksessa kertoo siitä hyvin summittaisest ja silti siihen luotetaan.

  6. […] Harhaluuloja ruuan ympäristövaikutuksista | Luonto-Liitto – Kulutus.fi Ruokakaupassa on tavallista, että ihmiset pohtivat, (1) ostavatko muovikassin, paperikassin vai käyttävätkö kangaskassia. Huomiota kiinnitetään tyypillisesti myös siihen, (2) onko ruoka varmasti lähellä tuotettua tai kotimaista. Lisäksi (3) pyritään yleensä välttämään ylipakattuja tuotteita. […]

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi