Kuvituskuva

Eteläisessä Sudanissa lehmät ovat edelleen arvokkainta valuuttaa

Afrikkalainen Nuer-kansa ei tuntenut rahan käyttöä vielä 1930-luvulla. Rahatalous on tuonut monia muutoksia nuerien elämään, mutta lehmän asema maksuvälineenä ja ihmisten välisten siteiden luojana ei ole horjunut.
Matkailijat, aktivistit, poliitikot ja tutkijat ovat toisinaan olleet huolissaan siitä, mitä maailman kulttuuriselle monimuotoisuudelle tapahtuu, kun länsimaiset tavat ja ajatukset kulkeutuvat yhä laajemmalle. Yksi keskustelunaihe on ollut rahatalouden levittäytyminen eri puolille maailmaa.

Monista maailmankolkista löytyy yhteisöjä, jotka vielä 1900-luvun alussa tulivat toimeen ilman rahaa ja sen välityksellä käytävää kauppaa. Ihmiset elivät pääasiassa omavaraisen viljelyn tai karjanpidon sekä vaihtokaupan varassa. He vaihtoivat keskenään tarvitsemiaan esineitä ja palveluksia, ja sukulaiset ja naapurit auttoivat toisiaan tarpeen mukaan. Samalla vahvistettiin ystävyys- ja sukulaisuussuhteita tai osoitettiin valtaa ja arvoasemaa: kenellä oli varaa antaa muillekin, ja kuka joutui pyytämään toisten apua.

Tavaroiden ostaminen ja myyminen ei synnytä samanlaisia siteitä ihmisten välille kuin vastavuoroisten lahjojen vaihto. Rahan käytön yleistymisen onkin ajateltu uhkaavan elämänmuotoa, jossa tärkein syy tavaroiden vaihdolle on henkilökohtaisten suhteiden luominen ja vahvistaminen. Sen sijaan, että ihmiset olisivat riippuvaisia naapureistaan, he kävelevätkin torille tai kauppaan ostamaan haluamansa tavarat. Raha voi vapauttaa sitoumuksista naapureita ja sukulaisia kohtaan, mutta samalla se voi eristää ihmisiä toisistaan.

Rahattomat paimentolaiset

Nykyisen Sudanin alueella asuvat nuerit olivat vielä 1930-luvulla lähes omavaraisia paimentolaisia, jotka myös viljelivät jonkin verran viljaa. Kaupankäynti ei kiinnostanut, sillä heillä ei ollut muuta myytävää kuin karjansa, eivätkä he halunneet luopua siitä. Eläinten hankkiminen taas onnistui varastamalla niitä naapuriheimoilta.

Lehmät eivät olleet nuereille tärkeitä vain niistä saatavan maidon, lihan ja nahkojen vuoksi. Karjaa lahjoittamalla sovittiin kiistoja ja luotiin kestäviä siteitä ihmisten välille. Esimerkiksi avioliittoa solmittaessa sulhasen suku antoi morsiamen suvulle ennalta sovitun määrän eläimiä. Karjaa uhraamalla pidettiin myös yhteyttä esi-isiin.

Kun antropologi Sharon Hutchinson vieraili nuerien luona 1980-luvulla, tilanne oli muuttunut: rahasta oli tullut osa nuerien arkipäivää. Eläimiä myytiin ja ostettiin markkinoilla. Monet nuoret miehet matkustivat siirtotyöläisiksi kaupunkeihin ja käyttivät ansaitsemansa rahat paitsi vasikoihin, lehmiin ja sonneihin, myös hyttysverkkoihin, vaatteisiin, kenkiin ja aurinkolaseihin.

Kaikki ei kuitenkaan ollut toisin. Raha ei kelvannut vaihdon välineeksi kaikkialla, vaan se korvasi karjan ainoastaan arkipäiväisessä kaupankäynnissä, jossa ensisijainen tarkoitus oli hankkia hyödyllisiä tavaroita. Kun haluttiin vahvistaa ihmisten välisiä suhteita, turvauduttiin yhä karjaan. Siksi lehmät ja sonnit olivat edelleen ihmisten arvokkainta omaisuutta.

Monenlaista rahaa

Osittain rahatalouteen siirtyneet nuerit luokittelivat rahan eri kategorioihin sen mukaan, miten se oli hankittu. Sen sijaan, että he olisivat puhuneet yksinkertaisesti rahasta, he puhuivat karjan rahasta, työn rahasta ja jopa paskarahasta. Kutakin rahatyyppiä käytettiin eri tavoin.

Karjan raha oli rahaa, jota saatiin myymällä perheen yhteisomistuksessa olevia eläimiä. Näin saatuja tuloja ei voinut käyttää mihin tahansa huvituksiin, vaan ne piti sijoittaa parempien lehmien ja vasikoiden hankintaan. Karjan rahan ajateltiin kuuluvan koko perheelle aivan kuten karjankin.

Työn raha sen sijaan kuului yksilölle. 1980-luvulla monet nuoret miehet kävivät palkkatöissä, ja lesket kaupustelivat kotona valmistettua olutta ja ruokaa. Saamansa rahat he saattoivat käyttää haluamallaan tavalla.

Oli myös töitä, joiden nuerit katsoivat olevan arvonsa alapuolella. Tällaisia olivat muun muassa vessojen siivoaminen ja muut palvelijantyöt. Niistä saatua palkkaa nuerit nimittivät paskarahaksi. Paskarahalla ei voinut ostaa lehmiä, sillä nuerit uskoivat, että sillä tavoin hankitut eläimet sairastuvat ja kuolevat.

Itsenäisyyttä naisille ja nuorille

Raha avasi uusia mahdollisuuksia, jotka aiheuttivat muutoksia karjatalouteen ja sosiaaliseen järjestykseen. Perinteisesti nuerit ajattelivat, että eläimet olivat osa esi-isiltä periytyvää laumaa, josta vastasi perheen isä. Koska lehmät olivat nuerien arvokkainta omaisuutta, isällä oli huomattavaa valtaa muiden perheenjäsenten suhteen. Naiset ja naimattomat pojat olivat riippuvaisia hänen tahdostaan.

Karjamarkkinoiden syntymisen myötä naimattomat pojat ja lesket saivat mahdollisuuden ostaa karjaa itse tienaamillaan rahoilla. Näin hankittuja eläimiä kutsuttiin rahan karjaksi. Siinä missä esi-isien karja kuului ennen kaikkea perheen isälle, rahan karja oli ostajansa yksityisomaisuutta, jonka käytöstä hän sai periaatteessa määrätä itse.

Naimattomien poikien ja leskien itsenäisyys lisääntyi. Miehet saattoivat nyt päästä naimisiin ja hankkia oman karjalauman aiempaa nuorempina. Vastaavasti vanhojen miesten valta väheni.

Raha luovasti käyttöön

Hutchinsonin mukaan useimmat nuerit pitivät rahan mukanaan tuomia muutoksia positiivisina. He uskoivat, että raha tasasi aiempaa sosiaalista eriarvoisuutta. Aika näyttää, onko rahan käytön yleistymisellä myös negatiivisia seurauksia nuereille.

Nuerien tapaus osoittaa, että rahan levittäytyminen uusiin maailman kolkkiin ei välttämättä tee kaikista yhteiskunnista samanlaisia. Kuten Hutchinson toteaa, on mahdotonta ennustaa etukäteen, kuinka jokin kansa tai yhteisö omaksuu rahan käytön. Oletus, että rahan käyttöönoton seuraukset ovat kaikkialla samanlaiset, ei pidä paikkaansa. Muut kansat ja kulttuurit voivat kehittää uusia luovia tapoja käyttää rahaa omiin tarkoituksiinsa.

Tagit:

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi