Kuvituskuva

Elektroniikan kasarimuoti

Maailmalla myytiin viime vuonna noin 1,2 miljardia matkapuhelinta, ja Suomessakin kännyköitä kävi kaupaksi lähes parin miljoonan verran. Jos Suomessa myytyjen kännyköiden määrän jakaa maamme väestömäärällä, tarkoittaa se uutta puhelinta useammalle kuin joka kolmannelle suomalaiselle. Se on paljon.

Hylätyistä elektroniikkalaitteista syntyykin maailmalla 20 – 50 miljoonaa tonnia jätettä joka vuosi. Elektroniikkajäte on paitsi kaikkein eniten kasvava kotitalousjätteen alalaji myös selvästi tavallista jätettä myrkyllisempää. Lisäksi elektroniikkalaitteiden valmistusketju kaivokselta tehtaalle ei aina kestä päivänvaloa, kuten MakeITfair-kampanjassa on tuotu esiin.

Kulutuselektroniikan kestävyys oli teemana viime viikolla pidetyllä Nuukuusviikolla. Suomen luonnonsuojeluliitto, Kuluttajaliitto ja Kuluttajat-Konsumenterna ry vaativat, että kulutuselektroniikan käyttöikä pitäisi tuplata. Vaatimusta ei voi pitää ainakaan kohtuuttomana: teollisuusmaissa se tarkoittaisi, että kännykkää käytettäisiin vähintään neljän vuoden ajan.

Olen itse uuden nokialaisen omistaja, ja on myönnettävä, että olen nauttinut esimerkiksi puhelimen mukana kulkevasta kohtuullisesta kännykkäkamerasta. Vanhasta, vuonna 2004 hankitusta kapulasta kameraa ei löytynyt. Kaikki muut tarvitsemani lisäominaisuudet – hyvä näppis, radio ja laskin – siinä kuitenkin jo oli. Viime talvena vanha puhelin kastui ja hajosi sateisella lenkillä. Sain alibin uuden ostamiseen.

Vanhan puhelimeni ongelmallinen ominaisuus oli nimittäin ulkonäkö: Hopeinen kuori oli lohkeillut ja ruutuun tullut isoja naarmuja. Puhelimen design oli selvästi so last season. Kun kävin hienoissa toimistoissa kokouksissa tai haastattelukeikoilla, huomasin, että piilottelin ajan seuraamiseen tarvittavaa kännykkää. Elämää nähneen kännyn häpeileminen oli toki tyhmää ja turhamaista. Samalla tapaus on myös paljastava esimerkki siitä, miten matkapuhelimet ovat edelleen statussymboleja. Niillä rakennetaan identiteettiä ja asemaa.

Kun puhutaan kännyköiden, tietokoneiden tai muun kulutuselektroniikan käyttöiän pidentämisestä, valmistajien ja lainsäätäjien vastuu on suuri. Jos esimerkiksi EU:ssa säädettäisiin kulutuselektroniikan käyttöiälle viiden vuoden standardi, voisi olettaa, että myös kännyköiden laatu ja kulutuskestävyys paranisivat nykyisestä.

Mutta tietysti on myös niin, että kuluttajien pitäisi lakata himoitsemasta uusia, hiukan kiiltävämpiä, nopeampia ja kiehtovimmilla ominaisuuksilla varustettuja vempeleitä. Esimerkiksi huonekalujen, tiettyjen tavaroiden ja vaatteiden kohdalla antiikista ja vintagesta on jo tullut viileintä mahdollista. Tietokoneiden käyttöikä on puolestaan pudonnut vuosikymmenessä kuudesta kahteen vuoteen.

Kun iPod, Communicator ja teräväpiirtotelkkari ovat kaikkien ulottuvilla, voisiko C-kaseteista, haloista ja mustavalkotelkkareista tulla haluttavia? Vinyylilevyillähän on omat vannoutuneet käyttäjänsä, ja jotkut lapsena Commodore 64:lla pelanneet ovat nyt aikuisena palanneet sen pariin. Vintage-elektroniikalle on myös perustettu Facebookiin omat fanisivut. Liittykää ryhmään. Pian kasari ja kultainen 90-luku ovat muotia myös elektroniikassa.

Tagit:

3 kommenttia

  1. Vitsit, Commodore 64! Pentuna tuli pelattua sillä vaikka mitä, ja edelleen ajatuskin tuosta maailman kaikkien aikojen mahtavimmasta pelikoneesta herättää lämpimiä tunteita! Tästä voisi jatkaa piiiitkään…

  2. Kas, minun kännykkäni on myös vuosimallia 2004, täydellisen hyvässä kunnossa yhä, eikä ole tullut mieleenikään, että se olisi jo jotenkin vanhanaikainen ja nolo… Tämä on kylläkin ihan tietoista asennoitumista – haluan ajatella puhelimeni ihan puhtaasti puhelimena, sillä ärsyttää niin paljon kaikki hössötys tavaran ja persoonallisuuden kytköksistä. Jos haluankin kehittää omaa persoonallisuuttani, niin mieluummin sitten muilla keinoin kuin kännykän ja muun elektroniikan avulla! Voi tietty myös kysyä, millaisen kuvan pyrin itsestäni antamaan sillä, että kieltäydyn määrittelemästä itseäni em. keinoin… Lieneekö niin, että kuluttaminen ja identiteetti kuuluvat nykymaailmassa yhteen, ovatpa omat valinnat mitä tahansa?

    Mitä kasari-elektroniikkaan tulee, niin nykyään harmittelen sitä, että joskus taannoin menin heittämään pois korvalappukuulokkeisen taskukokoisen kasettisoittimeni… Se oli tyylikkään mintunvihreä ja vähänkö se olisi ollut täydellistä retroa tänä päivänä! :)

  3. Hmm. Kännykät hajoilevat, ja niitä ei voi korjata. Se taitaa olla niitten suurin ongelma. Ja diagnoosi ”ei voi korjata” maksaa 20-30 euroa. Mulla on edelleen kakkospuhelimena Nokian 1611, jonka ostin käytettynä syksyllä -98, ei mitään toimintaongelmia, paitsi että uusien akkujen metsästys on käynyt hankalaksi. Sen jälkeen onkin sitten hajonnut kolme uudempaa puhelinta korjauskelvottomiksi.

    Kodinkoneet hajoilevat, ja niitä ei voi korjata. Uusi vähäkulutuksinen pakastin on rakennettu siten, että kylmäaineputket on sijoitettu eristeen sisään, jolloin niitä ei pääse paikkaamaan. Ja ne putket ovat /rautaa/, eli ne ruostuvat kymmenessä vuodessa puhki. Kun taas vanha – juuri vaihdatin kompressorin 20 vuotta vanhaan pakastimeen. Missä vaiheessa kannattaisi ennemmin ostaa uusi vähäkulutuksinen kuin korjata vanha, joka sitten päätyisi romuksi – kun tietää, että uusikin todennäköisesti päätyy romuksi ennen, kuin vanha päätyisi, jos sen vain korjaisi… ja sama koskee pyykkikoneita ja ties mitä.

    Tästä voisi tosiaan jatkaa loputtomiin.

Kommentoi

Site by Alpiini

Luontoliitto.fi
ÄOM-logo
mainoskupla.fi